Apua!!!!

Tänään sain sitten vihdoinkin tilattua lääkäriajan itselleni, ensimmäinen vapaa aika kolmen viikon päästä. Kärsin jatkuvasta ahdistuksesta ja ajottaisesta paniikin tunteesta esim kaupassa. varsinaisia paniikkikohtauksia ollut 2 kertaa.nyt jännittää se lääkärille meno. Määrääköhän se jotain lääkettä vai kirjottaako lähetteen esim.psykiatrille. Kertokaahan kokemuksianne? ja sitten vielä... oletteko kertoneet paniikkihäiriöstänne työpaikalla ja miten siihen on suhtauduttu? Kannattaako kertoa?
2344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei Mikael,
mahtavaa, että sait varattua ajan lääkärille. Itse kärsin yli neljä vuotta ennen kuin uskaltauduin. Ja loppujen lopuksi ei ollut yhtään kamalaa "tunnustaa" asia lääkärille - päinvastoin - se oli jotenkin vapauttavaa! Minulle lääkäri määräsi kahta erilaista lääkettä, näin aluksi pikkuhiljaa kokeiltavaksi ja vielä lähetteen psykologille. Auttaa ihan älyttömästi, kun saa puhua asiasta kasvokkain jollekin tuntemattomalle, joka ottaa ongelmasi vakavasti. Olen itse huomannut, että on todella vaikeaa yrittää selittää oloani hyvillekin ystäville - sitä ei vaan muut tajua, elleivät ole lukeneet/kuulleet aiheesta enemmän. Silti olen sitä mieltä, että sairaudesta kannattaa puhua kavereille ja työpaikalla - silloin huomaa, miten lähipiirissä itse asiassa onkin joitakin ihmisiä, joilla on samantapaisia ongelmia. Luulen, että paniikkihäiriöstä alkaa toipua silloin, kun uskaltaa myöntää sen sairaudeksi ja uskaltaa puhua siitä. Se ei ole sinun vikasi!!! Tsemppiä!

Äänestä

mullakin meni vuosia ennen kun tuli mieleen hakea apua. tää on juu vaikea juttu kun on vähän veteen piirretty viiva onko pelko normaalia vai sairaalloista.

mun on ollu tosi vaikea kuvailla oireita/tunteita, joten ne onkin sitten kauan peitetty villaisella. vain pari kaveria oikeesti tajuaa yhtään mistä tässä on kyse.

väärä käsitys on maailmalla että tää on omaehtoinen juttu. tottakai pystyy omalla taistelullaan peittämään oireita, ja vähän lieventämäänkin aika ajoin, mutta SAIRAUS on kyseessä. on todella vaikeeta itekään aina ymärtää että voin olla sairas ilman mitään "oikeita" oireita. ihmiset ei osaa ottaa tätä vakavasti.

onneksi tätä voidaan hoitaa nykypäivänä! tsemppiä siis toivotan minäkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikael kirjoitti:

Tänään sain sitten vihdoinkin tilattua lääkäriajan itselleni, ensimmäinen vapaa aika kolmen viikon päästä. Kärsin jatkuvasta ahdistuksesta ja ajottaisesta paniikin tunteesta esim kaupassa. varsinaisia paniikkikohtauksia ollut 2 kertaa.nyt jännittää se lääkärille meno. Määrääköhän se jotain lääkettä vai kirjottaako lähetteen esim.psykiatrille. Kertokaahan kokemuksianne? ja sitten vielä... oletteko kertoneet paniikkihäiriöstänne työpaikalla ja miten siihen on suhtauduttu? Kannattaako kertoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu