Petänkö itseäni ?

En tiedä onko tää oikeanlainen foorumi pohdiskella ihmissuhdeasioita, mutta kirjoittelen nyt kuitenkin ajatuksiani auki jos joku vaikka innostuis ottaan kantaa. Näkökulmia minä tarvitsen, sillä joskus tuntuu että itse kuljen sokkona ja sekaisin. Olen 36 vuotias nainen, 12-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Erosin vuosia monia sitten ja elelimme kauan kaksin lapseni kanssa. Suhteita oli mutta kukaan ei saanut minua luopumaan itsenäisestä elämäntyylistäni. Pari vuotta sitten tapasin ikäiseni miehen, johon ihastuin ja rakastuin tavalla, jota en ollut kokenut vuosiin. Asumme yhä erillämme mutta suhteemme on varsin tiivis ja ja ollut sitä kaiken aikaa. Olen enimmäkseen onnellinen ja tyytyväinen suhteessani, joskin eräs ongelma varjostaa sitä aika ajoi vahvasti. Kysymys on tietenkin ryyppyputkista, joihin miesystäväni sortuu. Fiksu, sosiaalinen ja herkkä mies, jonka kuitenkin täytyy vetää viinaa ihan kaksin käsin kun sille päälle sattuu. Kun juonti alkaa niin yleensä menee 2-4 päivää, mitä seuraa mieletön morkkis ja itseinhovaihe. Miehen työn vapaat mahdollistaa tällaiset putket eikä ongelma vaaranna toimeentuloa, mutta mielenterveyden lienee kuitenkin. Yleensä juonti käynnistyy silloin kun minä olen työmatkalla tai muutoin omissa jutuissani kiinni. Kun kahdestaan tai kolmisin vietämme aikaa ei tällaisia putkia koskaan lähde käyntiin ja hauskan ja kostean ystäviemme seurassa vietetyn illankin jälkeen mieheni juonti katkeaa ongelmitta. Hän ei siis ole epäluotettava, ei karkaile juomaan tai häviä päiväkausiksi, vaan tekee kaiken varsin avoimesti. Kuitenkin juttu tuottaa jatkuvaa pettymystä minulle ja mietin, miten jaksan. Jos olen ymmärtäväinen ja jätän puuttumatta juomiseen, niin tuenko vain ongelman kehittymistä. Räyhääväksi ja rajoittavaksi muijaksi en haluaisi alkaa kun en sellaiseenkaan usko. Olemme puhuneet asiasta paljonkin, mutta jotenkin miesystäväni katsoo asian kuuluvan tapaansa elää ja toteaa, ettei hän sillä tavoin tarkoita loukata minua tai muita. Mietinkin usein, onko erillään asuminen ainoa tapa jatkaa seurusteluamme jotta voin ottaa etäisyyttä ja antaa hänen olla rauhassa aina ne muutamat juomispäivät. Olen surullinen, hämilläni ja neuvoton. Kertokaa mulle omista kokemuksistanne vastaavissa tilanteissa, jospa se ohjaisi mua oikealle tielle. kiitos.
6757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En halua jahkailla, mielipiteeni ja näkökulmani on näin selvä: Tee itsellesi (ja miehelle) täysin selväksi: Me asumme erillämme!

Pikku tarkennus sentään: Aikanani olin sen tuurijuopottelevan miehen roolissa.

Äänestä

Olkoon nyt miehesi suurkuluttaja, tuurijuoppo tai alkoholisti, niin hänellä on kuitenkin ongelma.
Ihminen joka kaksin käsin vetää viinaa muutaman päivän kun siihen on mahdollisuus, on ongelmakäyttäjä.
Kaikilla viinanhimoisilla se on tapa elää, eikä kukaan halua sillä loukata ketään. Tai oletko jonkun alkoholistin kuullut sanovan, että juon kun haluan että lähiympäristö vittuuntuu.
Myös moni juoppo tuntee morkkista, ei se silti vähennä viinan käyttöä.
Sano kaverille, että et halua olla silloin yhteydessä, kun hän on juovuksissa. Aika paljon paljastaa tilanne sen jälkeen ja silloin et ainakaan hiljaisesti hyväksy tai mahdollista juomista.

Äänestä
  • olen,ei ole tuollainen juominen vielä ongelma juomista.tyypillinen suomalainen mies,pakko ryypätä se muutama päivä kunnolla.syy siihen voi olla mikä vaan.
    itse samanlainen,pakko juoda ittesä hirveeseen humalaan.viinanhimo pelkästään syynä.
    itse ainakaan en osaa juoda usein sivistyneesti,helposti lipsahtaa kännin puoleen.
    eipä tuossa puheet auta,hyväksyä pitää juominen tai asua erillään.
    tuskimpa itse ainakaan lopettaa juomista,pitäisi olla tod.hyvä syy.

    Äänestä

..voin kommentoida että miesystäväsi juominen kuulostaa alkoholistiselta, mutta ei vielä kovinkaan pahalta. Olen ymmärtänyt että tilanne ajan kuluessa yleensä pahenee, miten teillä, en voi tietää..

Yhteen muuttaminen tuskin saa lopettamaan. Siksi neuvoisinkin asumaan erillään. Päätös on viimekädessä sinun. Minun tarinani on tipahtanut varmaan sivun tai pari verran, voit sieltä lukea jos jaksat.

Lähimmäisille tilanne voi muuttua hyvinkin raskaaksi. Tarvittaessa nyt tai tulevaisuudessa voit ottaa yhteyttä lähimpään a-klinikkaan tai al-anon ryhmään: www.al-anon.fi

Kaikkea hyvää,
Lisbeth

Äänestä

Miten asiaan suhtautuu
- 12-vuotias poika -

Äänestä

Erillään.Elä luovu itsenäisestä elämäntyylistä, pidä huoli omasta ja pojan elämästä.Oma kokemus en pysty raitistamaan kaveria,haluan oman elämän ja eri osoitteen hänen kanssa.
Minulla itsellä on kaksi alaikäistä lasta jotka asuu isän luona koska itse en pysty enkä jaksa olla äiti heille.Olen ollut 2v. raittiina aa-avulla.Nyt työ elämässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juopon (?) siippa kirjoitti:

En tiedä onko tää oikeanlainen foorumi pohdiskella ihmissuhdeasioita, mutta kirjoittelen nyt kuitenkin ajatuksiani auki jos joku vaikka innostuis ottaan kantaa. Näkökulmia minä tarvitsen, sillä joskus tuntuu että itse kuljen sokkona ja sekaisin. Olen 36 vuotias nainen, 12-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Erosin vuosia monia sitten ja elelimme kauan kaksin lapseni kanssa. Suhteita oli mutta kukaan ei saanut minua luopumaan itsenäisestä elämäntyylistäni. Pari vuotta sitten tapasin ikäiseni miehen, johon ihastuin ja rakastuin tavalla, jota en ollut kokenut vuosiin. Asumme yhä erillämme mutta suhteemme on varsin tiivis ja ja ollut sitä kaiken aikaa. Olen enimmäkseen onnellinen ja tyytyväinen suhteessani, joskin eräs ongelma varjostaa sitä aika ajoi vahvasti. Kysymys on tietenkin ryyppyputkista, joihin miesystäväni sortuu. Fiksu, sosiaalinen ja herkkä mies, jonka kuitenkin täytyy vetää viinaa ihan kaksin käsin kun sille päälle sattuu. Kun juonti alkaa niin yleensä menee 2-4 päivää, mitä seuraa mieletön morkkis ja itseinhovaihe. Miehen työn vapaat mahdollistaa tällaiset putket eikä ongelma vaaranna toimeentuloa, mutta mielenterveyden lienee kuitenkin. Yleensä juonti käynnistyy silloin kun minä olen työmatkalla tai muutoin omissa jutuissani kiinni. Kun kahdestaan tai kolmisin vietämme aikaa ei tällaisia putkia koskaan lähde käyntiin ja hauskan ja kostean ystäviemme seurassa vietetyn illankin jälkeen mieheni juonti katkeaa ongelmitta. Hän ei siis ole epäluotettava, ei karkaile juomaan tai häviä päiväkausiksi, vaan tekee kaiken varsin avoimesti. Kuitenkin juttu tuottaa jatkuvaa pettymystä minulle ja mietin, miten jaksan. Jos olen ymmärtäväinen ja jätän puuttumatta juomiseen, niin tuenko vain ongelman kehittymistä. Räyhääväksi ja rajoittavaksi muijaksi en haluaisi alkaa kun en sellaiseenkaan usko. Olemme puhuneet asiasta paljonkin, mutta jotenkin miesystäväni katsoo asian kuuluvan tapaansa elää ja toteaa, ettei hän sillä tavoin tarkoita loukata minua tai muita. Mietinkin usein, onko erillään asuminen ainoa tapa jatkaa seurusteluamme jotta voin ottaa etäisyyttä ja antaa hänen olla rauhassa aina ne muutamat juomispäivät. Olen surullinen, hämilläni ja neuvoton. Kertokaa mulle omista kokemuksistanne vastaavissa tilanteissa, jospa se ohjaisi mua oikealle tielle. kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu