Miten takaisin?

Olen kolmen lapsen isä lapista.Mul on maailman ihanin vaimo joka ymmärtää minua ja tukee.Rakensimme vuosi sitten ensimmäisen talomme joka on vieläkin kesken.Olen ollut sairaslomalla viimeiset 6kk kun en kykene mihinkään. Mikään ei kiinnosta,mistään ei saa otetta.Kaikki on yhtä sumua.Lääkkeilläkö apua?Ilman ystäviä ja sukulaisia olisin varmaan jo jossain muualla...
3347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä. Lääkkeitä tarvitaan avuksi joksikin aikaa, kun tilanne on noin raskas.
Lääkkeitä ei tarvitse pelätä, söin niitä itse aikanani, enkä ole syönyt enää hyvin pitkään aikaan.

Tarvitset myös keskustelu apua ja kaikkea saatavissa olevaa tukea. Ajatusmaailmasi saa uusia tuulahduksia terapiasta.

Onko jokin asia, joka muiden mielestä ei ole minkään arvoinen, saanut sinusta yliotteen.
Siis, oletko jäänyt "jänkkäämään" jotakin.

Tiedätkö, että täälä maailmassa ei ole yhtään ainoaa asiaa, joka ei aikanaan parane ja oikene.

Sinulle on varmasti tapahtunut muutaman vuoden sisällä paljon asioita, vaimo, lapset ja koti ja vaikka ne kaikki on ihania asioita, tuovat ne kovasti vastuuta mukanaan. Voipa olla, että juuri sillä alueella joudut asennoitumista uusiksi luomaan ja harjaannuttamaan. Joudut opettelemaan luottamusta siihen, että elämä kantaa ja kaikesta selviää.

Aikanaan, kun minä sairastin, en olisi millään uskonut, että elämä avautuu uudeksi, mutta niin vain kävi. Enpä ole enää samanlainen, vaativa itseäni ja läheisiäni kohtaan kuin olin ennen sairastumista. Luonteeni sai hyvän koulutuksen ja minusta tuli uusi ja rennosti elämään suhtautuva.

Minä olen uskossa, mutta koska en tiedä elämän asennettasi joka sinulla on, en kerro sen enempää kuin sanon, että siitä saa valtavan avun.

Äänestä

Hei!
Masennus on varmaan hiipinyt ja ottanut vallan sinusta. Olet sairaslomalla, oletkos puhunut lääkärin kanssa asiasta. Koska on jo noin pitkään ollut, hakeudu masennushoitoon. Työterveys,- terveyskeksuslääkäri tai yksityiselle. Kotikuntasi tervkeskuksest löytyy mielenterveystoimisto joka ohjaa...Puhut avoimesti asiasta ja tuntemuksista..... Minulla se oli vuosia ennekuin hakeuduin hoitoon.
Ole hyvä ja toimi heti. Apua saa kun sitä hakee, mutta hae ammattiauttajan apua. Sitten lääkäri katsoo että tarviiko lääkityksen. Sairaus se on kuin mikä muukin sairaus. Onneksi tänäpäivänä se tiedetään ja osataan hoitaa. Älä odota nopeaa toipumista, sillä se on hitaasti tullut ja hitaasti lähtee. Sinulla on todella hyvä tuki kun vaimo on mukana. Huom! ota vaimosi mukaan hänhän on läheisin ihminen joka on sinua seurannut.... Sitten hakeudu psykologin puheille, siellä on mukava jutella asioista mitkä on nakerataneet ja painaneet mieltä.
Toivotaan parasta,,,, saat ottaa suoraankin yhteyttä ja voimme puhella vaikka puhelimessa....
[email protected]
terv eikka

Äänestä

Mulla oli itsellä samanlainen "reipas" puolivuotinen (2 vuotta) tuossa jokunen kuukausi sitten. Itse pääsin irti siitä turhauttavasta jaksamattomuudesta oikean lääkkeen avulla, söin ensin 9 kk vääriä, ennen kuin löydettiin oikea. Lääkkeen lisäksi mua auttoi se, kun kävin terapiassa (käyn vieläkin) selvittämässä itselleni, että miksi oikein masennuin! Kun oikein perinpohjin ymmärsin syyn, alkoi toipuminenkin! Ajattelin terapeutille menosta aluksi aika kyynisesti, mutta nyt tiedän sen idean: terapiaistunto on tunti aikaa pohtia oikein perinpohjin omia asioita, ilman keskeytyksiä, ilman muita tekemisiä. Voi keskittyä oikeasti. Kotona pähkäilyä harrastin noin vuoden, siitä ei mitään apua ollut, päinvastoin, asiat meni vaan solmuun. Ammattilainen osaa kysyä oikeat kysymykset, se on mahtava fiilis tajuta jotain itsestään siellä istunnossa!

Ole itsellesi armollinen, mikään kiire sinulla ei ole toipua, nämä asiat ei tapahdu käden käänteessä. Tee, mitä jaksat, älä mene ylikierroksilla ja väsytä itseäsi lisää! Jos tuntuu, ettet jonain päivänä mitään saa tehtyä, tee jokin pieni tavoite, näin itsellä tulee mieleen keittiön siistiminen. Tulee joku pikkuhomma edes tehtyä joka päivä! VOIMIA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loukussa kirjoitti:

Olen kolmen lapsen isä lapista.Mul on maailman ihanin vaimo joka ymmärtää minua ja tukee.Rakensimme vuosi sitten ensimmäisen talomme joka on vieläkin kesken.Olen ollut sairaslomalla viimeiset 6kk kun en kykene mihinkään. Mikään ei kiinnosta,mistään ei saa otetta.Kaikki on yhtä sumua.Lääkkeilläkö apua?Ilman ystäviä ja sukulaisia olisin varmaan jo jossain muualla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu