Käväisin kopioimassa teille luettavaksi tuon luonteeni muutoksesta kertovan viestin. Uskokaa, että se on totta ja tuo uusi asennoituminen pelasti minut ja pelastaa jatkuvasti masennuksilta. Mitä täälä hyödyttää olla toisten silmissä jotakin, ei totisesti mitään. Riittää, kun on omissa silmissä jotakin ja siihen pitää itseään harjottaa sanomalla: Olen hyvä ja kelpaan itselleni, sillepä ei sitten mitään voi jos en noille kriittisille tädeille ja sedille kelpaa.
Heittäydyin huolettomaksi Huliviliksi
Olin usein masentunut, pikästynyt, tympääntynyt jne. Kyllästyin olemaan sellainen.
Siihen aikaan halusin olla toisten silmissä jotain ja halusin pärjätä. Mitenpä täällä kummosesti pärjäisi ja varsinkin, mitenpä täällä arvostusta saisi.
Sen, kun tajusin, päätin, että en haluakaan olla toisten silmissä mitään ja minulle riittää pärjäämiseen jokapäiväinen leipä. Jätin surut taakseni ja aloin elää vapaata elämää.
Hoidan kyllä asiat yhäkin hyvin, mutta muuten olen huoleton hulivili. Nautin itsenäisestä elämästä. Se vähän harmittaa, että olen jo aikamoisen vanha. Olisi pitänyt jo nuorena tajuta miten eletään. On se kuitenkin ihana, että ei tarvitse kuvia kumarrella ja saa olla täysin vapaa kunnian etsinnästä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Elämä on oppimista ja ei ole koskaan liian myöhäistä oppia uutta. On monta tapaa elää ja jokaisen tulisi löytää se oikea ja hyvä tapa, joka sopii juuri itselle.
Ajattelen myös noin. Kuinka moni (opiskelija) masentuukaan kun yrittää pyrkiä täydellisyyteen. Onkohan vielä todellakin sellaisia nuoria, jotka joutuvat jopa vanhempiensa vuoksi tekemään täydellisyyteen pyrkiviä suorituksia. Ajatella sitä henkistä painetta, jos todella joutuu todistamaan kykynsä. Ok, onhan se hyvä saada hyviä arvosanoja, mutta minunkin on täytynyt hieman hellittää ja kuunnella itseäkin.