Elämä on jotenki menettänyt merkityksensä. Enää ei ole sellaista kuin oli vielä 5-10 vuotta sitten. Nyt aika vain kulkee jumalatonta haipakkaa. Opinnot meni päin prinkkalaa. Jouduin tyytyyn sellaiseen alaan jossa en viihdy. Alkoholista on tullut ongelma. Samat 'ryyppykaverien' naamat aina vaan ja uudelleen. Ei elämässä tunnu olevan enää mitään uutta ja ihmeellistä eikä mikään innosta. Harmaat ilmat ei ainakaan yhtään kohota tunnelmaa. Vanhoja ystäviä on kadonnut ja tunnen oloni varsin yksinäiseksi. Ei ole muuta kuin töihin, nukkuun, töihin nukkuun ja viikonlopuksi kotipaikkakunnalle ryyppäämään ja sama kierto jatkuu. Ei niin yhtään mitään. Aika vain valuu sormien lävitse ja minä mätänen yksiössä yksinäni. Lisäksi olen viimeaikoina saanut erilaisia pelkotiloja. Kauppareissutkin jo hirvitää, kun tuntuu että kaikki tuijottaa. Olen lihonut ja venähtänyt, naama on vetänyt rypyille ja silmien alla on pussit, minusta on tullut ihmisraunio tai pikemminkin elävä kuollut, zombie. Jatkuvat ovat suorituspaineet ja stressi, aikaiset aamut, pitkät yksinäiset illat, internet. Fyysisiä oireitakin on tullut, rintakipuja, hengenahdistusta, unettomuutta, laiskuutta, huono verenkierto. Kyllä nyt on mielenterveys koetuksella ja tuntuu jo välillä siltä, että hullujenhuone olisi parempi vaihtoehto kuin tämä vangitseva syöksykierre synkkyyteen. Oletteko muuten koskaan nähneet täysin ilmeettömiä ihmisiä, jotka tuijottavat tyhjyyteen, reagoivat hitaasti, liikkuvat päämäärättömästi, sellaisia ihmisiä, jotka ovat oikeastaan 'näkymättömiä',mutta jotka ovat, mutta joihin ei kiinnitetä mitään huomiota? Minä olen sellainen. Elämäniloni menettänyt vaeltelija, joka ei tiedä mitä tekisi, mihin menisi, miksi menisi, kun kaikki ilo ja tarve nauttia elämästä on kadonnut.
Elämänilo on mennyt
Mies-84-
63787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hakeutuisit ammattiauttajien juttusille sen sijaan, että ryyppäisit elämän tuskaasi? Juttelisit vaikka työpaikkalääkärille...
rupea harrastamaan liikuntaa, kävelet lenkkejä,käyt uimahallissa,käyt punttisalilla.Minä olen saanut liikunnasta iloa elämääni,masentuisin ilman sitä.
Mulla ahdistus, masennus, yksinäisyys, toivottomuus palaa aina bumerangina jonkin ajan kuluttua takaisin. Olen liian eristäytynyt, en ole jaksanut siivota, pitäisi hakea yhteen kouluun, mutta sekin tuottaa vaikeuksia (henkisesti). Tulee mieleen että jos vaan päästäs ittensä päiviltä, mutta silti en tee sitä. Joskus on itsepäinen olo että perhana mun piti vielä tehdä sitä ja tätä, toisaalta en taas ajattele mitään. Sillä tavalla olen jaksanut kun olen hukuttanut itseni asioihin joita haluan tehdä (käyn urheilemassa aina kun jaksan ja siltä tuntuu, maalaan yms. minulle mukavaa hommaa) Sillä tavalla olen päässyt päivä kerralla eteenpäin. Mutta sitten tulee vastaan niitä ns. pakollisia inhottavia asioita jotka pitäisi tehdä mutta joita ei tee mieli tehdä yhtään! Kaiken hauskan lisäksi olen menettämässä otteeni kavereistani ja meistä tulee aina vaan entistä kaukaisempia toisillemme. Tuntuu että minä puhun yhtä kieltä ja he jotain toista eikä me enää ymmärretä toisiamme...
No, jokaisen kohtalo on jokaisen omissa käsissä. Sinä teet ne päätökset mitkä on itsellesi parhaaksi. Nyt aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä ulkona kävelyllä. Saan raitista ilmaa mikä jo virkistää vähän mieltä. Katsotaan selviänkö miten pitkälle vielä elämässäni :) Pärjäilehän sinäkin.
Säästä tai lainaa rahaa, matkusta ulkomaille, törsää, testaa, harrasta, liiku ja hanki.
Abt. 10v sitten mä olin ihan samassa tilanteessa kuin sä nyt. Mä jotenkin näin loppuelämäni edessäni eikä se miellyttänyt mua. Jossain hiton hanttihommissa loppuelämä, orjapalkalla, velkaisena ja vailla vaikutusmahdollisuuksia. Nuori isä olin vielä, eli aika vaikeeta oli.
Mä lähin koulun penkille opiskelemaan uutta ammattia, työllistyin uudelle alalle jo ennen koulun loppumista ja sillä tiellä ollaan.
Taistele ittelles hyvä elämä, uhraa aikasi sille ja tee pitkäjänteistä duunia paremman huomisen eteen. Jo pelkän suunnan ottaminen motivoi eteenpäin, ja sun olos helpottuu.Älä luovuta, älä ikinä.Oot oikeesti vielä nuori kundi, sun on kaikki kortit käsissäs.Älä missaa niitä.
Tiedän tunteesi vähän liiankin hyvin. Sitä miettii että voiko elämä olla tälläistä loppuelämän ajan, ei saa enää mitään iloa pienistäkään asioista. Mullahan sen elämän pitäisi nyt olla täydellistä, täydellinen työpaikka, paljon ystäviä, ihanat eläimet, ihanat sisarrukset ja silti elämä pelottaa. Kaikkien elämän vaikeuksien jälkeen tuntui hetken että menee ihan liian hyvin. Ja niin menikin... Sitten tuli pelkotilat, pahimpana kuolemanpelko. Pelkää että mitä tän elämän jälkeen oikein on jäljellä? Miksi elämä on niin lyhyt? Järjellä ajatellen tiedän että meidän kaikkien on pakko kuolla joskus, pelkään nyt jo vanhuutta, yksinäisyyttä, kaikkea. En tiedä mitä tekisin. Yritän vain sanoa että elämä on niin lyhyt että älä tuhlaa sitä onnettomaan elämään, ota yhteyttä terveyskeskukseen ja pyydä lähete psykologille, älä suostu lääkitykseen jos se on ensimmäinen tarjottu vaihtoehto vaan käänny seuraavan psykiatrin tai psykologin puoleen. Heiltä saat varmasti ammattiapua, miksi pitäisi kärsiä jos on mahdollisuus saada apua!