Hei te odottajat jotka jo lomailette... Osaatteko nauttia ansaitusta äitiyslomasta nyt ennen vauvan syntymää? Gallup: Mitä teette päivät pitkät, kun kaikki muut tuntuvat olevan töissä?
Töissä ollessa sitä ajattelee, että mitä kaikkea sitä voisikin tehdä sitten, kun jää lomalle... Mutta nyt olenkin ihan lamaannuksissa, enkä saa itsestäni yhtään mitään irti. On hieman vaikeuksia pitää tätä lomaa ansaittuna, vaikka töissä olenkin ollut muutaman vuoden ennen tätä.
Tuntuu, että pitäisi tehdä jotakin kokoajan, tapailla edes ihmisiä. Mutta kun menee vaan kotona istumiseen ja makoiluun tämä aika. En saa aikaiseksi tehdä mitään. Olisi vaikka kuinka paljon puuhaa, valmistelua vauvaa varten. Vointikin on suht hyvä, mitä nyt välillä huolestuttaa supistukset ja yleinen epätietoisuus vaivaa, kun esikoista ootellaan.
Tiedän, eihän tämä rauha kauan enää kestä (rv33), joten pitäisi vaan osata nauttia...
Kuinkas te muut?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen saikulla selän takia äippäloman alkuun, joten aikaa kyllä on vaikka millä mitalla! Olen aloittamassa pilates ja yoga tunnit, sekä muuta kivaa, raskaana oleville tarkoitettua...
Kotona teen vaan pikkuhommaa, ja hankin loput vauvajutut...tapaan kavereita, katon telkkaa...lepään... :)
Musta tää on ihanaa!!
heipähei!
minusta tuntuu,että aika on mennyt niin nopeasti, etten ole mitään ehtinyt tehdä.
kaikki päivät menevät jotain tehdessä, mutta en näin jälkeenpäin tiedä tiedä mitä (pari viikkoa olen lomaillut).
tuntuu myös,etten ole ehtinyt levätä tarpeeksi ja tänään päätinkin ottaa "järjen käteen" ja vähän rauhoittua. tarkoittaa siis sitä,että kieltäydyin yhdestä lastenhoitokeikasta tällä viikolla ja vähän rauhoittelen siskoni kylässäkäyntejä vaikka ne mukavia ovatkin (olisi 9kuukautta vanhan vauvelin kanssa meillä vaikka joka päivä..tietysti ymmärrettävää,onhan kotona yksin lapsen kanssa tylsää,mutta minulle taas on hirmu raskasta kun en osaa lepäillä,jos joku kylässä).
minusta tuntuu vähän siltä, etten olisi ansainnut lomaa ja että täytyisi olla aina koti hoidettu ja ruoka valmiina kun mies tulee töistä. siis sen takia,että LOMAILEN. mies aina sanoo,että lepää ja unohda ruoanlaitto,mutta en jotenkin osaa maata sohvalla, kun toinen tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin.
Kotona oon ollut jo kaks kuukautta eikä aika oo tullut yhtään pitkäks. Otan rennosti, lepään, katson telkkaa, teen ristikoita, luen jne... ja sitten vähitellen oon laittanut vauvaa varten kaikki kuntoon. Pessyt vaatteet ja laittanut paikoilleen, pessyt lakanat, pyyhkeet, pakannut meidän molempien (mun ja vauvan) sairaalakassit, laittanut kämppää kuntoon. Ja viikkoja nyt 36
Mun on varmaankin väännettävä gradua viimeiseen asti. Toivottavasti pystyn vielä loppuaikoina istumaan koneella. Lisäksi toivoisin voivani liikkua loppuun saakka.
Enemmänkin minua hämmentää se, miten saan ajan kulumaan, kun vauva syntyy. Olen ajatellut lähteä pariinkin vauvakerhoon (esim. muskari tai seurakunnan perhekerho), jotta voisin vähän jutella muidenkin äitien kanssa. Pelkkä nettiseurustelu ja palstailu voi puuduttaa pidemmän päälle.
Lepää, ja ota rennosti. Ei se mitään vaikka päivä menisi mitään erikoista tehdessä. Mua se ei ole ainakaan haitannut. Olen nukkunut päivällä jos nukuttaa, katsonut telkkaria ja puuhastettut kaikenlaista pientä. Päivät menevät tosi nopeasti vaikka aluksi ajattelin että tylsistyn kotona.
Lepo on kuitenkin varmaan tärkein asia että saat kerättyä voimia vauvaa varten.