Kävin katsomassa autoliikkeessä NG900 turboa vm-
95. No auto oli kohtuu siistin näköinen ja
ajattelin, että kaupat voisi ulkoisen kunnon
perusteella syntyä. Koeajolla huomasin, että
vaihdettaessa 2-3 vaihteisto rusahti todella
pahasti. Aluksi ajattelin, että se johtui
reippaasta kiihdytyksestä ja kytkimen aivan
pohjaan painamattomuudesta. Mutta kun koitin ajaa
autoa nätista niin aina vaan 2-3 vaihdettaessa
kuului rusahdus, alaspäin vaihdettaessa ongelmia
ei ollut. Kihlattuni koeajoi autoa myös ja
hänelle kävi aivan samalla tavalla, vaikka
ajotyyli on paljon rauhallisempi. Siirtämällä
vaihde vapaalle ja sitten vasta kolmoselle
vaihteisto ei äännellyt. Auto tuntui myös todella
hengettömältä alakierroksilla ja meinasin useasti
sammuttaa sen valoihin, edellinen autoni 900T16
lähti heti alakierroksilla vetämään ja kun turbo
tuli mukaan niin sitten mentiin.
Kun kerroin myyjälle rusahtelusta, hän sanoi että
3 vaihteen synkro pitää sen äänen. Onko vika
todellakin synkrossa vai missä. C900 on vaihteen
siirtomekanismi toteutettu tangolla, kuinka
NG900:ssa. Hajoaako koko vaihteisto ajan myötä?
Automyyjän kanssa jutellessa kun mainitsin myös
heikon alaväännön, niin hän rupesi kertomaan
ummet ja lammet alkaen ralliautoista kuinka
turbomoottorissa on viivettä juuri turbon takia.
No siihen vain sanoin, että edellinen autoni oli
C900T16 ja siinä oli vielä pahempi lägi turbon
mukaan tulossa. No ei ole ensimmäinen kerta kun
automyyjät puhuvat itsensä pussiin. Autoliike ei
myy Saabbia uutena.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sano myyjälle että laittakaa auto kuntoon, niin
tehdään kaupat! Näin tuli pikkuvikaisesta
turbosaabista mulle hyvä peli.(mm. keskuslukitus
ei toiminut, äänenvaimentaja vuoti ja jotain
polttimoita palanu tms.) Oli oikein asiallinen
tämä myyjä Laakkosella, kirjasi kaikki
mainitsemani viat ylös ja korjasivat ne
muutamassa päivässä. Kysyi vielä lopuksi, oliko
siinä vielä jotain muuta korjattavaa?? Kaupat
tehtiin ja ollaan myyjän kanssa molemmat
tyytyväisiä, edelleen ;-)