Minulta puuttuu elämän ilo. Haluaisin tehdä kaikkea kivaa, pitää hauskaa...niin kuin ennen pystyin. Psyykkisissä sairauksissa vika on tuolla omien korvien välissä, mutta miten kaikki voi olla itsestä lähtöisin, omasta halusta, jos ei kerran pysty tekemään sitä mitä haluaa?
"Masennukseeni" (ei mua tavallaan oikeastaan mikään edes vaivaa) on ehdotettu lääkkeitä. Lääkkeet kuulostavat naurettavilta. Ne tuntuvat helpolta pakokeinolta. Lääkkeethän ovat vain väliaikaista. Entäs sitten kuin lääkkeet loppuvat. Jatkuuko elämä tällaisena? Palaako arki samanlaiseksi? Toisaalta onko kivaa koko ajan olla pala kurkussa ja tuskailla elämää, olla vuoristoradassa. En ole siis käynyt terapiassa, kun en tunne siihen riittävästi olevan aihetta. Mitä jos en kuitenkaan selviä yksin kuten olen ajatellut viimeiset kaksi vuotta.
Miksi ihmisen itse pitäisi olla aina vahvempi kuin muiden? Jos on henkisesti paha olo, eikä ole tyytyväinen elämäänsä miksei se sinänsä jo riitä? Ystävälle tai läheiselle se riittäisi, mutta miksei itselle? Itselle on vaikea antaa lupaa hakea ammattiapua, tietenkin huomattavasti vaikampaa kuin sanoa toiselle, että tarvitset apua. Ammattilaiset ovat nähneet monenlaisia pahoja tapauksia. Omat ongelmat eivät ole riittävän päteviä, jotta niiden kanssa olisi hyväksyttävää hakea ammattiapua.
Toisaalta: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
...paitsi elämän iloa ja onnellisuus. Onko tämä sellaista elämää, jota ihminen todella haluaa elää?
"Masennukseeni" (ei mua tavallaan oikeastaan mikään edes vaivaa) on ehdotettu lääkkeitä. Lääkkeet kuulostavat naurettavilta. Ne tuntuvat helpolta pakokeinolta. Lääkkeethän ovat vain väliaikaista. Entäs sitten kuin lääkkeet loppuvat. Jatkuuko elämä tällaisena? Palaako arki samanlaiseksi? Toisaalta onko kivaa koko ajan olla pala kurkussa ja tuskailla elämää, olla vuoristoradassa. En ole siis käynyt terapiassa, kun en tunne siihen riittävästi olevan aihetta. Mitä jos en kuitenkaan selviä yksin kuten olen ajatellut viimeiset kaksi vuotta.
Miksi ihmisen itse pitäisi olla aina vahvempi kuin muiden? Jos on henkisesti paha olo, eikä ole tyytyväinen elämäänsä miksei se sinänsä jo riitä? Ystävälle tai läheiselle se riittäisi, mutta miksei itselle? Itselle on vaikea antaa lupaa hakea ammattiapua, tietenkin huomattavasti vaikampaa kuin sanoa toiselle, että tarvitset apua. Ammattilaiset ovat nähneet monenlaisia pahoja tapauksia. Omat ongelmat eivät ole riittävän päteviä, jotta niiden kanssa olisi hyväksyttävää hakea ammattiapua.
Toisaalta: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
...paitsi elämän iloa ja onnellisuus. Onko tämä sellaista elämää, jota ihminen todella haluaa elää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet älykäs ja ajatteleva ihminen, joka on avun tarpeessa. Mene ja hae apua. Sinun tulee kunnioittaa ja rakastaa itseäsi niin paljon, että otat kaiken saatavissa olevan avun vastaan.
Ajatustavassasi on vikaa, en tiedä kasvatuksestako johtuu vai oletko itse kehitellyt. Et halua auttaa itseäsi, vaan vaadit itseltäsi asioita joihin et ylety. Eikä sinun edes tarvitse ylettyä.
Et halua lääkkeitä, koska koet ne paoksi, et käy terapiassa, koska koet, että et ole riittävän paljon avuntarpeessa ja kuitenkin huomaat, että elämä ei oikein luista.
Suhtautumisesi itseesi ei ole tasapainossa.
Nyt, jos uskot Jumalaan kunnioita Häntä yli kaiken ja rakasta. Huom. rakasta itseäsi, jotta voit rakastaa lähimmäistäsi.
Arvosta tästä päivästä lähtien itseäsi ja ole rehellinen. Myönnä, että nyt on hyvä saada lähimmäisiltä apua ja hae sitä. Ei aina tarvitse itse pärjätä.
Minullakin oli aika, etten pärjännyt ollenkaan, mutta tänään pärjään hyvin, koska uskallan olla rehellinen ja luotan elämään.
Rukoilen puolestasi.
Psalmi 23.
Ehkä et vielä ole pääsyt jakeeseen 4.
Siinä vaiheessa Daavid jo runoili Herran läheisyyden persoona pronomiinin toiseen muotoon, eli sinä.
Ehkä meidän kaikkien olisi päästävä noin lähelle uskossamme Kristukseen.
Tänään voit sinä vaeltaa laakson pohjalla ja huomenna sinne minun askeleeni on johdattanut ja sinun vuorosi on minua tukea, tälläistä tää pienen ihmisen vaellus on, ei koko-aikaa laakeaa pohjammaan vainioita, vaan kumpuilevaa.
Herra teitä palstan kirjoittajat tukekoon ja suuressa armossa kantakoon valoon.
En ole itse niin hyvä tukija, että kokisin auttavani, tulin vain vilkaikseeni tännekin palstalle.
Ehkä palaan, kun laaksoon laskeudun itse, ei kyllä mullakaan liian aurinkoista ole.
Hyvät illan jatkot teille kaikille sota-urhoille, joita me kaikki olemme.
Nyt on kyllä usko koetuksella. En ole lukenut raamattua kannesta kanteen, vaikka ehkä pitäisi. Lause vain jäi eräästä tapahtumasta mieleeni. Ajattelin että toisaalta pitäisi olla tyytyväinen siihen mitä jo on, mutta nykyaikana ei riitä että ihminen omaa perustarpeet. Jotta elämä maistuisi pitäisi tuntea se hyvä olo myös itsesssään. Kyse ei ole uskosta tai Jumalasta vaan ihmisestä itsestään. Vaikka sen oman itsenäisen hyvän olon voi löytää uskon kautta.
Tietenkin ihmiselämä on yhtä ylä-ja alamäen vuorottelu, mutta se alkaa suorastaan kyrsiä jos se kummun huippu ylittää vain hädintuskin veden rajan!
pointtini ei siis löydy tuosta raamatullisesta kohdasta...se on vain yksi näkökulma!
Tahdon vain kysäistä, mistä johtuu, ettet tee kaikkea kivaa esimerkiksi?
Vai oletko voimaton muuten tekemään, eli et saa kiini tekemisestä, kuten jotkut ilmaisevat asian.
Vai onko se tästä kuulusta ,rahasta kii.
Eiks joskus vois jonku matkaan lähtee ja nähdä jotakin uutta, mitä ei ehkä ole kuvitellu edes olevan.
Minä virkistyin kummasti, kun sain innokkeen avustus työhön ja olen saanut mukaani monia ottaa matka-seuraksi.
Eihän sitä ihmetä ihminen voi toiselle tehdä, mutta toiselle voi yllätyksen järjestää, joka ehkä antaa uutta potkua "uuteen elämään".
se mikä ennen oli kivaa, ei nykyään tunnu kivalta. En saa niistä samoista asioista enää kiinni, kuten sanoit. Toisaalta se ei enää siirrä pahaa oloani vaan se paha olo kulkee mukana, kun taas ennen se kivan tekeminen peitti pahan olon. On raskasta etsiä sitä mistä todella tykkää uudelleen, kun se ei usein ole itsestä kiinni.
Haaveilen avustustyöstä ulkomailla. haluaisin auttaa ihmisiä sen toisi minulle hyvää oloa tähän hätään.