muulle miehelle käynyt näin, että olette ihastuneet johonkin naiseen ja sängyssäkin olleet, mutta juttu kaatui jostain syystä ja nyt sitten haikailetta tän naisen perään eikä muut kiinnosta ollenkaan. Mun ihastukseni asuu toisessa maassa, joten suhde oli parempi katkaista alkuunsa, mutta nyt häiritsee se, että hän on aina vain mielessäni. Hitto, ison miehen pitäisi välillä päästä seksin merkeissä purkamaan paineita, mutta suuri pelko on, ettei touhu onnistu muiden kanssa... Noloa.
Onko
kenellekään
1499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä myöskin rakastuin henkilöön joka asuu eri maassa ja vaikka suhteemme päättyi jo pari vuotta sitten uuden suhteen aloittaminen on vieläkin mahdottomuus. Rakastelu ilman tunteita ei ole rakastelua.