MINKÄ KAUPUNGIN VALITSEN?

Jarmomerenrantakalliopenger

Minkä näistä kaupungeista valitsen: Varsova/Budpest/Berliini/Ateena? Vain nämä vaihtoehdot käy. Hintataso, nähtävyydet...

Perusteluja kiitos!

3

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sini-Lintu

      Berliini oli pitkään paitsiossa Euroopan matkailussa, mutta ihan parin vuoden sisällä kaikki ovat alkaneet kohista Berliinistä - etenkin sen yöelämästä. Näistä kaupungeista Berliinin kulttuurianti lienee ylivoimainen, ainakin mitä taiteisiin tulee.

      Historiassa myös Ateenalla on paljon tarjota ja Varsovankin historiaan liittyy tavattoman mielenkiintoisia asioita.

      Jos matkustat keskikesällä, jättäisin Ateenan pois laskuista: helvetti! Tosin Budapestissäkin voi olla yhtä kuumaa.

      Näistä kaupungeistä yleensä eniten tykätyin lienee Budapest ja nykyään myös Berliini. Varsovaan harvoin kukaan tavattomasti ihastuu ja Ateenaakin moni kauhistelee. Makuasioita. Kannattaa miettiä, millaisia ajatuksia ylipäätänsä syntyy saksalaisesta tai kreikkalaisesta kulttuurista ja valita vaikka sen mukaan. Mikään kohde ei ole koskaan huono!

    • valitsisin sillä siellä ainakin on kaikkea kaikille. Varsova on ankea, Budapest siinä ja siinä, Ateena hieman yksipuolinen.

    • oltiin

      ite ja se on ihan jees paikka. Paljon nähtävää ja turistiystävällinen elikkä hotellit suht.halpoja, ja turistilipulla saa matkustella tosi halvalla. eikä hintatasokaan ole kallis ( ainakaan viime kesänä) Saksankielen taitaminen on tosin suotavaa, vain harva puhuu englantia ( testattu on, varma tieto vaikka joku muuta väittäs )
      Paljon kauppoja ja historiallisia nähtävyyksiä. Viikko hurahtaa nopeeta siellä. Ainoa miinus on ruoka, hapankaali ja rasvassa uitetut Fleischit ei oikein uponnut. Tosin olut on hyvää, varsinkin Berliner weisse(makusiirapilla maustettu olut). Onneksi saksa on täynnä turkkilaisia jotka myyvät hyvää kebabbia ja makkarakioskeja suosittelen koska saksalainen makkara on jotain aivan muuta kuin suomen jauhopöperöt.
      Niin joo ja Berliinin kaupungin turistisivuilla on hyvä hotellihakukone jolla löydät varmasti edulliset ja hyvät hotellit.Lisäksi metrolla pääset paikasta toiseen todella kätevästi. Itse suosittelen hotellin ottamista länsipuolelta, itäpuolen punkkarit ovat ainakin minusta suht.pelottavia. Ja suosittelen Berliini-opaskirjan ostamista etukäteen, niistä yleensä löytyy paljon hyödylilstä tietoa ja metrokartat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5384
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe