Olenko masentunut??

Sanoit, ettet ole "joutunut" puhumaan näitä menetyksistäsi. Musta se tarkoittaa, ettet ole käsitellyt niitä tarpeeksi, vaikka olet varmaan surrut kovasti.

Nyt kun odotat lasta, voit kokea pelkoa tulevaisuudesta kun menetit pienenä oman isäsi. Sehän olis aika loogista enkä ihmettele sitä yhtään.

Jos nyt menisit sinne psykologille, ei se varmaan hukkaan mene. Aluksi voi olla vaikeaa, mutta asiat tuppaavat järjestyä ja nyt vaan tarvitset siihen vähän ammattiapua.

Minä opin paljon itsestäni kun jouduin käsittelemään lapsuudentraumojani. Se on auttanut mua sen jälkeen monissa kiperissä tilanteissa.

Mene nyt ennen kun vauva syntyy, sen jälkeen on niin paljon kaikkea uutta, ettet itseesi välttämättä paljoa keskity.
Sanoisin, että olet vahvempi äitinä kun saat selviteltyä nämä asiat.
Ja luultavasti estää myös mahdollisen synnytyksenjälkeisen masennuksen, koska sulla nyt on jo oireita siitä.

Ajattele vaikka, että lapsesi tarvitsee ja ansaitsee terveen äidin ja miehesi vaimon.

Mene hyvä tyttö psykologille mahdollisimman pian. Vaikka varsinaisesti tuo henkilö ei "saisi mitään aikaan", johdattelee hän kuitenkin keskustelua niin, että itse alat oivaltaa! Solmuisten asioiden purkaminen puhumalla on hyvä asia joka tapauksessa. Ja parempi nyt, kun sinulla vielä on aikaa enemmän ennen vauvan syntymistä. Ei yksi tai kolme kertaa psykologia riitä, varaudu 7-10 kertaan. Varmasti on hyötyä. Tyttärelläni on takanaan kaksi synnytyksen jälkeistä masennusta. Tai jälkimmäinen masennus oikeastaan alkoi jo raskausaikana. Uusi vauva on nyt 9 kk:n ikäinen ja tyttäreni käy vieläkin, välillä yksin, välillä miehensä kanssa perheneuvolassa psykologin vastaanotolla. Hoitoprosessi siis jatkuu vieläkin.

Sanoit, että asioiden pitäisi olla mitä parhaimmillaan. Niimpä niin, niinhän sitä aina kuvitellaan, että kun on perusasiat kunnossa, niin kaiken muunkin pitäisi olla. Vaan eipä kukaan mitään sille voi, että kun masennus iskee, niin sitä ei voi asunnot ja vakituiset työt eikä mitkään estää. Jatka rauhassa sairaslomaasi ja mene keskustelemaan psykologin kanssa. Älä pidä kiirettä töihin, keskity itseesi vielä kun voit. Toivottavasti sinulla on niin fiksu mies, että lähtee joinakin kertoina kanssasi sinne keskustelemaan. Kyllä masennuksesi koskee häntäkin. Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää.

Olen samaa mieltä kuin nuo edellisetkin vastaajat. Mene todella ja hae apua. Älä ole itseäsi kohtaan epäoikeudenmukainen, vaan rakasta itseäsi.
Sinulla on raskaita kokemuksia, kun meneti isäsi ja ystäväsi, mutta ajattele myönteisesti ja anna itsellesi lupa irrottautua heistä ja olla heidän kanssa, jotka ovat rinnallasi ja pysyvät. Ole aivan rauhallinen ja toiveikas, minä aivan tunnen, että sinä tulet elämään tasapainoista elämää.
Ja näin uskovaisena ja ihmeitä kokeneena haluan sinulle vielä sanoa, että sinulla on mahdollisuus jälleen nähdä heidät joiden oli jo mentävä pois. Ei ole sinun eikä kenenkään ihmisen käsissä miten kauan täällä ollaan.

Opettele rauhallisesti ja pikkuhiljaa ajattelemaan positiivisesti ja iloitsemaan siitä ihanasta lapsesta, joka kauttasi syntyy.
Sanonpa, että kohdallasi on asiat hyvin, mutta nyt tarvitset apua, sillä olet herkässä tilassa ja on erittäin tärkeää saada puhua siitä avoimesti jonkun ihmisen kanssa ja vaikka kehoitin sinua irtaantumaan menneistä voit toki puhua heistä.

Ole aina rohkea, älä pelkää mitään ja toivo paljon.

Kyllä olisin sitä mieltä, että menisit. Siellä saisit kevennettyä taakkaasi. Ja voihan ollakin että muutama terapiakertakin riittäisi. Kaikkea hyvää jatkossa. Itsellä terapiaa takana vuosia, mutta on ollut sen arvoistakin.