Tämä oli ihan kamala uni, oikea painajainen ja haluaisin, että tulkitsisit tämän minulle, Nukkumaijatar.
Tässä on vähän, kuin 2 unta, mutta ne liittyy toisiinsa.
Vähän niinkuin 'punkkarit' on hyökkäämässä koululle, jota minä käyn. [Se ei ole silloin toiminnassa] Minun perheeni ja kaverin perhe estetään niitä. Me ollaan ekana siellä koululla ja ne on tulossa kävelytietä pitkin meidän koulua kohti.. Silloin on syksy. Me lähdetään hyökkäämään niitä vastaan.. Sitten se kävelytie jäätyy yhtäkkiä. Me liu'utaan jäätä pitkin ja suistetaan ne pois, kun me tönäistään niitä ne häviää..
Sitten se toinen uni:
Tapahtuma sijoittuu kaverini pihaan ja on syksy.
Olen kahden 'punkkarin' kanssa siellä teltassa.
Ensin ne tuntui kivoilta.. Sitten ei enää. Tiesin, että meidän piti harrastaa seksiä siellä.
Jotenkin myönnyin siihen ajatuksissani ja näille pojille se tuntui olevan päivänselvää. Makasin valkoinen kokopuku päälläni mahallaan teltassa ja nousin istumaan jalat koukussa. He käskivät minun laittaa jotain sinistä ylleni. [Toisellakin pojalla oli] Sitten jjotenkin tapahtumat menivät niin äkkiä.. Tajusin jotain, mikä olisi pitänyt tajuta jo aiemmin. Lähdin juoksemaan pakoon. Minua ei enää kiinnostanut ajatus harrastaa seksiä noiden kanssa. Juoksin, juoksin ja juoksin. He lähtivät perääni.. saivat melkein kiinni. Ajatus minun raiskaamisesta antoi voimaa lisää jaksaa juosta. Pääsin pakoon.. Itkin unessani ja myös oikeasti. Juoksin siskoni luokse turvaan.. Sitten heräsin.
Itkin. 8[
Kamala uni.. Mulle on jääny tuosta pelko. En uskalla olla yksin. Ja se uni tuntui todella todelliselta.
Tulkintaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla on jotain käsittelemättömiä pelkoja sisälläsi. Miksi punkkarit ovat niin pelottavia ja ahdistelevia? Oletko koulukiusattu, tuli mieleen. Haluat työntää sivuun ahdistavat muistot ja pelkosi. Olet jäädyttänyt vanhoja muistoja ja ne ahdistaa. Sinulla on kyllä tukijoita, kunhan avaudut heille, kerrot ahdistuksesta.
Oletko kokenut seksuaalista häirintää ja vaatimuksia, nämä tukahdutetut muistot voivat tulla uniin alitajunnasta. Unet raiskauksesta tai sen yrityksestä voivat kertoa että omaa reviiriäsi on jollain tavalla loukattu. Meillä on oikeus puolustaa itseämme ja kenelläkään ei ole lupa rikkoa rajojamme. Määrittelemme itse omat rajamme, ei toiset ihmiset. Ehkä voisit puhua siskosi kanssa peloistasi. Se voisi helpottaa.