Onko kellään kokemusta, kun oma isä oli julma ja raaka? Millaista oli elämä silloin ja nyt? Miten omille lapsille, onko kierre pantu poikki?
Minulla nuo olivat totta joka päivä. Sen kanssa oli pakko elää ja ainainen häpeä isää kohtaan. Kertokaa, miten olette toimineet ja päässeet eteenpäin.
Voimia kokeneille ja tsemppiä.
Minulla nuo olivat totta joka päivä. Sen kanssa oli pakko elää ja ainainen häpeä isää kohtaan. Kertokaa, miten olette toimineet ja päässeet eteenpäin.
Voimia kokeneille ja tsemppiä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minun isäni oli ulospäin kohtelias mutta kulissien takana helvetillinen. Toki sain hävetä mutta hän pyrki aina olemaan sivistynyt kun muita oli talossa.
Löi äitiäni, minua, koiraamme. Käytti taloudellisesti hyväksi äitiäni. Kukaan ei tiennyt. En ole häneen juuri missään väleissä. Olen nyt aikuinen. En koskaan halua isäni kaltaista miestä.
Pakko oli tähän kommentoida, vaikka olenkin äiti ja minun oma isäni oli hyvä, reilu, kultainen mies.
Mieheni isä taas oli hyvinkin julma ja ilkeä. Kasvatti poikansa vähättelemällä, halveksimalla ja arvostelemalla. Käytti joskus ruumiillistakin väkivaltaa.
Miehessäni on ikävä kyllä aika lailla samoja piirteitä. Eikä niistä kärsi hänelle sanoa. Väittää vaan, että on oman isänsä julmuudet painanut pois mielestä - vaikka kuitenkin jatkaa itse samalla mallilla.
Meillä on yksi poika, kohta murrosikäinen, ja näyttää siltä, että mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän isän "täytyy kasvattaa" eli siis nälviä, halveksia, v-uilla, joskus retuuttaa vaatteista tai paiskata pitkin lattiaa.
Pojan musiikki, lehdet, pelit, kirjat - kaikki pitää haukkua maan tasalle ja kaikki pojan omat mielipiteet tyrmätä ja vääriksi väittää.
Minä yritän sitten pehmentää, mutta sekinhän on sitten miehen mielestä väärin ja lellin poikaa liikaa. Voi elämä, on joskus niin vaikeeta.
kuules sun pitäs ehottomasti puuttua tuohon asiaan,kenelläkään ei ole oikeutta riistää lapsen itsetuntoa,ei kenelläkään,on sinun vastuullasi se teetkö asialle jotain et voi vaan sivusta seurata kun miehesi murentaa poikanne itsetunnon murusiksi...
Hakekaa ammattiapua, se kannattaa.
Minulla oli isä, joka sai raivokohtauksia. Hänellä oli usein pääkipua, joka varmaan oli migreeniä ja silloin hän raivosi. Huusi ja kiroili, mutta vain oman perheen kuullen.
Vaimoonsa ja lapsiinsa hän ei koskenut, mutta hevosiaan hakkasi raivoissaan. Oli se hurjaa katsottavaa. Me perheenjäsenet olimme hiljaa kun isä raivosi.
Meistä tytöistä on tullut "kovaluoneisia", sanovia, tekeviä ja osaavia perheenäitejä. Emäntä se on, joka talon pitää tyyliin!
remmiä muttei hän nyt muuten erityisen "julma" tai loukkaava tai tietoisesti itsetuntoa latistava ollut olihan se remmin saaminen pienistäkin rikkeistä ja usein, aina paljaalle
pyllylle tietysti rankkaa mutta ei sitä silloin
osannut kyseenalaistaa otin vielä 16 v nuorena
miehenä mukisematta remmiä, ne tavanomaiset 10-15
ankaraa iskua kuitenkaan mitään välitöntä
katkeruutta ei jäänyt ja pystyin kaverillisesti
vaikka seuraavana päivänä puhumaan asiasta faijan
kaa esim saunareissulla, silloin vielä pylly
vereslihalla..
en ole pystynyt välttämään kierrettäni omien
lastenikaan kohdalla ja olen piiskannut heitä, mm
remmillä, vähemmän tosin kuin minua aikoinaan, mutta kuitenkin.. olen nyt yli 30 ja kyllä kynnys
tarttua remmiin on suhteellisen alhainen, kun
malli suoraan lapsuudenkodista suhteet omaan faijaan aivan hyvät ja hän jopa puuttuu perheeni
lastenkasvatukseen ja kehottanutkin minua
piiskaamaan lapsiani hän oli siis itsekin ankaran
kotikurin lapsia ja nuoria 50-60 luvuilla, joten
kierrettä vaikea katkaista
Kannattaa hakea apua.
Hakekaa apua!!!!