Naiset...

Miten kummassa naiset voivatkin olla niin arvaamattomia... Jos luulet olevasi perillä naisen ajatuksista, niin eikös kohta selviä kuinka väärässä oletkaan ollut. Taitaa naisten ja miesten ajatusmaailma olla vain niin erilainen.

Minulla on sellainen ongelma, että ihmiset luulevat että olen ihan erilainen, kuin oikeasti olen. Yleisesti luullaan, että tiedän eräistä aihealueista paljon (osittain totta) ja luullaan, että olen erittäin onnekas. No jos minulla olisi hyvä onni, en kai kirjottaisi tänne. Aivan kuten matematiikassa, monissa elämän asioissa pelataan erilaisilla säännöillä. Esimerkiksi ympyrän pinta-ala lasketaan tietyn kaavan mukaan, mutta naiset... Niin kauan kuin voin soveltaa kaavamaista ajattelua, ja on olemassa tietyt säännöt, joita voin tarkasti noudattaa (aivan sääntöjen rajalla liikkuen), niin onnistun. Siis taidolla, ei onnella. Naisten suhteen tuleekin sitten ongelmia, ei ole mitään kaavaa, tai sääntöjä miten naisen kanssa pitäisi toimia. Ja minä kun en osaa improvisoida, eikä onneakaan ole pätkääkään. Tämän kaavan tulos on aina sama, minä jään yksin.

Siksi ajattelinkin, että täältä saattaisi löytyä mailikaveri oikealle persoonalleni, sille josta oikeasti kukaan ei tiedä mitään. Nimettömänä voisin vaihtaa ajatuksia suoraan sydämestä, ilman että tarvisi miettiä, mitä hän on minusta kuullut muualta. Naiset, löytyisikö joku joka haluaisi vaihtaa ajatuksia erittäin yksinäisen "onnekkaan" kohta 24-vuotiaan miehen kanssa anonyymisti. Osoite olisi [email protected]
1313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tosiaan sille ei taida olla mitään yhtä ja samaa kaavaa, mutta sinä voit opetella soveltamaan tietojasi.
Minä puolestani tiedän tasan tarkkaan jättämisen kaavan.Näin se on, miehet aina jättävät minut ja siihen löytyy kyllä toistuva kaava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies(kö) kirjoitti:

Miten kummassa naiset voivatkin olla niin arvaamattomia... Jos luulet olevasi perillä naisen ajatuksista, niin eikös kohta selviä kuinka väärässä oletkaan ollut. Taitaa naisten ja miesten ajatusmaailma olla vain niin erilainen.

Minulla on sellainen ongelma, että ihmiset luulevat että olen ihan erilainen, kuin oikeasti olen. Yleisesti luullaan, että tiedän eräistä aihealueista paljon (osittain totta) ja luullaan, että olen erittäin onnekas. No jos minulla olisi hyvä onni, en kai kirjottaisi tänne. Aivan kuten matematiikassa, monissa elämän asioissa pelataan erilaisilla säännöillä. Esimerkiksi ympyrän pinta-ala lasketaan tietyn kaavan mukaan, mutta naiset... Niin kauan kuin voin soveltaa kaavamaista ajattelua, ja on olemassa tietyt säännöt, joita voin tarkasti noudattaa (aivan sääntöjen rajalla liikkuen), niin onnistun. Siis taidolla, ei onnella. Naisten suhteen tuleekin sitten ongelmia, ei ole mitään kaavaa, tai sääntöjä miten naisen kanssa pitäisi toimia. Ja minä kun en osaa improvisoida, eikä onneakaan ole pätkääkään. Tämän kaavan tulos on aina sama, minä jään yksin.

Siksi ajattelinkin, että täältä saattaisi löytyä mailikaveri oikealle persoonalleni, sille josta oikeasti kukaan ei tiedä mitään. Nimettömänä voisin vaihtaa ajatuksia suoraan sydämestä, ilman että tarvisi miettiä, mitä hän on minusta kuullut muualta. Naiset, löytyisikö joku joka haluaisi vaihtaa ajatuksia erittäin yksinäisen "onnekkaan" kohta 24-vuotiaan miehen kanssa anonyymisti. Osoite olisi [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu