Millä todennäköisyydellä onnistuin karkoittamaan sitoutumiskammoisen vaakamiehen? Vähän sellaisen epäonnistuneen illan jälkeen jouduin laittamaan hänet ns. jäähylle asunnostani. Minulla oli liian korkeita odotuksia yhteiselle illanvietolle ja ne menivät sitten mönkään. Annoin miehen epäsuorasti ymmärtää, että juttu oli sitten siinä. Jälkikäteen sitten sähköposteissa selitin ummet ja lammet asioiden oikeasta tolasta.
Tunteet ovat heränneet minussa vasta hiljakkoin, ja olen itsekin vähän järkyttynyt niiden voimakkuudesta. Mies kyllä on käyttäytynyt siihen malliin, että viihtyy seurassani. Muutenkin kuin sängyssä :) Kuulemma pelkkä ystävyyskin riittäisi. Olen siis ymmälläni, mitä ajatella koko ihmisestä. Taisin sitten tosiaan ajaa hänet nurkkaan ihastumiseni tunnustamisella.
Eniten ihmetyttää miksi tuollainen vaakamies olisi sitten edes seurassani ollut nämä edeltävät ajat, jollei sitten joskus kuvittelisi pystyvän tuntemaan vaikka ihastumista. Jollain tapaa tunnen, että minua testataan. Ja toisaalta mietityttää, että teinkö hänelle palveluksen ajamalla hänet pois luotani. Hänen ei tarvinnut alkaa pelkämään mitään parisuhteilua.
Voih... :( Upeaa aikaa hänen kanssaan vietin, maailma ei olen entisensä kun häneen sain tutustua. Mutta tässäkö se sitten oli? Voiko olla tosiaan niin pienestä kiinni, että ihastumisen tunnustaminen vaa'alle karkoittaa lopullisesti?
En minä mitään vastatunnustamisia odota. Riittäisi, että näkisin hänet vaikka vain vilaukselta väentungoksessa ja hän hymyilisi minulle takaisin...
Tunteet ovat heränneet minussa vasta hiljakkoin, ja olen itsekin vähän järkyttynyt niiden voimakkuudesta. Mies kyllä on käyttäytynyt siihen malliin, että viihtyy seurassani. Muutenkin kuin sängyssä :) Kuulemma pelkkä ystävyyskin riittäisi. Olen siis ymmälläni, mitä ajatella koko ihmisestä. Taisin sitten tosiaan ajaa hänet nurkkaan ihastumiseni tunnustamisella.
Eniten ihmetyttää miksi tuollainen vaakamies olisi sitten edes seurassani ollut nämä edeltävät ajat, jollei sitten joskus kuvittelisi pystyvän tuntemaan vaikka ihastumista. Jollain tapaa tunnen, että minua testataan. Ja toisaalta mietityttää, että teinkö hänelle palveluksen ajamalla hänet pois luotani. Hänen ei tarvinnut alkaa pelkämään mitään parisuhteilua.
Voih... :( Upeaa aikaa hänen kanssaan vietin, maailma ei olen entisensä kun häneen sain tutustua. Mutta tässäkö se sitten oli? Voiko olla tosiaan niin pienestä kiinni, että ihastumisen tunnustaminen vaa'alle karkoittaa lopullisesti?
En minä mitään vastatunnustamisia odota. Riittäisi, että näkisin hänet vaikka vain vilaukselta väentungoksessa ja hän hymyilisi minulle takaisin...
Vastaukset 40
Vanhimmat
Paljon mahdollista, itse ainakin häviän ahdistelun jälkeen välittömästi ;))
duudeli sentään.
Kertoisitko myös keitä mahdollisesti saa...
hänen toiveensa laittamalla lätkimään. Loukkasiko hän sinua?
olen itsekin saanut tutustua vaakarakkauteen, ja aika samat sävelet. niinpian kuin kohde valloitettu, pako takavasemmalle alkaa. vaaka = valeasuinen kusipää. puhuu ystävyydestä saatuaan, jottei sais kusipään leimaa,mut todellisuudessa kiinnostunut vain valloitaan ja häipyyn. unohda, et menettänyt mitään
teki vaakamies minulle. Tavattiin, mukamas ihastuttiin, mä ainakin ihastuin ja niin myös hän sanojensa mukaan. Kosketteli, oli hellä, kehui ihanaksi naiseksi jne..jne...ja kun sai persettä, niin kas kummaa, halusikin etäisyyttä ja katsella rauhassa mitä meistä tulee, mitätöiden kaiken sen "kauniin" mitä oli. Jopa kehotti minua katselemaan miehiä sillä silmällä, jos vaikk jonkun löytäisin. Voi v...u että mä vieläkin riudun jälkeensä yrittäen saada jotain selitystä sille, miks teki mitä teki. En olisi halunnut kokea tuota skeidaa, koska edellinen ero oli niin raadollinen ja sai minut todella maahan ja siitä selvittyäni tulee vaakapaskiainen, joka häikäilemättä särkee sydämeni. olen tehnyt hänen elämästään helvetin lähettämällä viestiä viestin perään, välillä nimitellyt vaikka miksi, koska EN voi uskoa, että hän oli aidosti kanssani tekemisissä eikä hänen tunteensa olleet aitoja, vaikka alussa niin uskoin. Haluan saada paskiaiset kärsimään, vaikka en sillä mitään voita.
vesimiesmiekkonen tuolla tavalla.Vieläkin muistelen katkerasti sitä sikaa...
asiasta. Vain sinä itse tiedät, mitä tunsit. En ole tietääkseni nimitellyt, etkä ole paskiainen. Mutta usko ihan mitä haluat. Hanki elämä!
sinua :/ Enhän minä sua ole syyttänyt itseni nimittelystä, enkä paskiaiseksi haukkumisesta, mähän se vaakamiestä morkkasin. Tosin nyt kun olen asioita mietiskellyt muutaman päivän, niin aiheetta häntä mollasin, koska hän ei vain kyennyt parempaan kanssani. Olen aikamoinen tuuliviiri luonteeltani ja toivoisin voivani saada tehdyn tekemättömäksi, jos olen niin naiivi, että uskon kaiken mitä sanotaan, niin eiköhän minussakin vikaa ole ja paljon. toivon vaan, että kyseinen mies joskus voisi unohtaa kaiken sen mitä hänelle tekstittelin ja ehkäpä antaa anteeksikin, mut en tiiä, taisin suututtaa hänet kunnolla, mut elämä jatkuu ja uutta putkeen ;))
Kaikki täällä netissä kirjoitettu on tietääkseni kaiken kansan luettavissa. Olenko itse suivaantunut/loukkaantunut siitä, että kiinni jäin hengentuotoksistani? No, sillä erotuksella että känny ei piippaa tekstareita... Jymmärrän toki :( Mutta sikäli pakko palata astialle, että molemmat voivat mennä itseensä. Ei olla kenenkään kirje/puhelinsalaisuuksia sentään ronkittu.
Eikä mun hetkellinen kusipäinen käytös (vaikka se vasta mullekin jälkikäteen hahmottui) tee musta kokopäiväistä urkkijaa ja huonoa ihmistä. Onko se niin vaikeaa ymmärtää, miksi siihen haksahdin? Tarkoitus ei ollut paha, kaikkea muuta.
Mä maksan koko ajan sitä korkeinta hintaa hidasälyisyydestäni, impulsiivisuudestani, ajattalemattomuudestani ja vaikka mista muusta. Olen siis sanan varsinaisessa merkityksessä onnistunut karkoittamaan hänet. Story of my life; what comes around, goes around. Ja mun ääliön kun piti vaan helpottaa omaa ja sunkin oloasi tajuamalla jotain, mitä en ihan ymmärtänyt loppuun asti.
*Nobody expects the Spanish Inquistition*
Pelasta itsesi, jos se vielä on mahdollista. Olen 8 vuotta tuntenut nuo helvetit ja taivaat vaakamiehen kanssa. Hän on pettänyt, hakenut seksiä muualta ja samaan aikaan sanoo, että meillä on maailman parasta seksiä keskenämme. Mitään et voi suunnitella etukäteen, koska hän ei vielä torstai-iltana tiedä mitä hänen tekee mieli tehdä perjantaina tai viikonloppuna yleensäkään. Hän voi sanoa tulevansa huomenna, mutta ei koskaan mihin aikaan. Siinähän istut ja odotat päivästä päivään, että saat taas palasen taivasta, jonka vain vaakamies voi sinulle antaa... Ihanaa ja kamalaa.. kunhan vain tietäisin miten tästä oravanpyörästä pääsee pois. Olen yrittänyt lopettaa ja eron on kestänyt pisimmillään jopa puoli vuotta. Mutta hän on kuin magneetti, joka vetää puoleensa hellyydellään, upelalla seksillä, lahjoillaan.. .
...ihminen on vaikea tapaus.
Todennäköisesti jo lapsena äidiltään hyljätty (jos on miehestä kyse), tai kokenut hylkäyksen. Lapsensahan voi hylätä henkisesti ja emotionaalisesti, vaikka kaikki niin sanotut perusjutut toimisi...
Vaakamiehelle ei kannata "antaa" mitään, ei edes seksiä, jos hänestä on todella kiinnostunut. Jos pystyy siihen. Jos pelkää, että no sitten se hakee seksinsä muualta, voi katsoa peiliin... mikä on tärkeintä.
Kun sitoutumiskammoiselle vaa'alle ei anna mitään muuta kuin ystävyyttä... ja jos onnistuu jaktamaan sitä vaikkapa vuoden, toiveita kestävyyteen on. Monet naiset tehnee sen virheen, että antavat heti kaiken (ovat valmiina kaikkeen sen niin niin ihanan taivaan takia), että vaaka pitää heitä sitten pelinappulanaan aina vain. Vaaka on siitä valitettava merkki, että sen on hyvin vaikea nähdä ja tietää itse, mitä hän haluaa. Jos toinen on oikein varma siitä, mitä vaaka "muka haluaa", paras keino karkottaa.
Parasta vain olla hiljaa (jos voi!), eikä pyytää mitään. Vaakalainen kiinnostuu, että mikä se tuo on ja sitten luulee haluavansa. Ja joskus luulo pysyy päällä koko elämäniän.
Aloittaja, et mielestäni menettänyt mitään. Jos vain voit, ole nyt hiljaa... anna hänen lähestyä seuraavan kerran. Rohkaise, jos tarpeen, ihan yksinkertaisesti, vaikka kertomalla pienen jutun omasta arjestasi. Et vaikuta syyllistävältä tyypiltä, mutta syyllistämällä, selityksiä vaatimalla... on sama kuin vedät verhon koko jutun yli jo nyt. Tai sitten ajaudut kierteeseen... jossa syytät ja annat anteeksi yhä uudestaan. Saat ja menetät yhä uudestaan... Monet vaakalaisest eivät kykene jättämään... eräs tuntemani jopa ylpeilee sillä, että naiset eivät kestä hänen menossaan ja jäävät kyydistä pois siksi... hänhän (oikea enkeli ja herrasmies) ei koskaan jätä eikä lyö naista. Mutta todellisuudessa hänen historiansa on jättämisiä täynnä... hän osaa vain ovelasti kääntää kaikki itselleen parhain päin.
Olin ensimmäinen nainen, joka "kesti hänen kyytinsä". Jos olisin ollut itse normaalilla itsetunnolla vahvistettu, en olisi antanut hänen leikkiä kissa-hiiri-leikkiään... Nyt kun olen alkanut nähdä kuvion selkeämpänä, ja olen lakannut miellyttämästä häntä, vaakamies kärsii helvetillisiä tuskia. Yhtäkkiä olen elämänsä tärkein ihminen, jota hän ei saa menettää, milloinkaan.
Teen hänelle palveluksen ja jätän hänet (en ystävyyttään), hän huomaa jääneensä henkiin! Ja jonain päivänä hän kohtaa naisen, jolle haluaa olla rehellinen ja rehellisesti rakastaa.
"Kun sitoutumiskammoiselle vaa'alle ei anna mitään muuta kuin ystävyyttä... ja jos onnistuu jaktamaan sitä vaikkapa vuoden, toiveita kestävyyteen on."
Onko se sitoutumiskammoista, jos haluaa olla ystävä ennenkuin rakkautta voi edes ajatella? En voi tutustua kunnolla vaaleanpunaisten lasien lävitse toiseen.
"Monet naiset tehnee sen virheen, että antavat heti kaiken (ovat valmiina kaikkeen sen niin niin ihanan taivaan takia), että vaaka pitää heitä sitten pelinappulanaan aina vain. Vaaka on siitä valitettava merkki, että sen on hyvin vaikea nähdä ja tietää itse, mitä hän haluaa. Jos toinen on oikein varma siitä, mitä vaaka "muka haluaa", paras keino karkottaa."
Heti-naiset eivät ole kuin hetken (elämän pituudessa) opetusta tulevaan :)
Juurikin tässä toinen tietää -konfliktissa on vaikea ymmärtää, miten toinen voisi tietää muka, sekä miten itse voisin oppia siitä ennenkuin koen, jos haluan mennä sinnesuuntaan..
"Parasta vain olla hiljaa (jos voi!), eikä pyytää mitään. Vaakalainen kiinnostuu, että mikä se tuo on ja sitten luulee haluavansa. Ja joskus luulo pysyy päällä koko elämäniän."
Jos todella rakastuu, se on luuloa?
Mielenkiintoista juttua muuten :) kuvastaa jokseenkin nuorta tyypillistä perusvaakaa?
Kirjoitit:
"Olin ensimmäinen nainen, joka "kesti hänen kyytinsä". Jos olisin ollut itse normaalilla itsetunnolla vahvistettu, en olisi antanut hänen leikkiä kissa-hiiri-leikkiään... Nyt kun olen alkanut nähdä kuvion selkeämpänä, ja olen lakannut miellyttämästä häntä, vaakamies kärsii helvetillisiä tuskia. Yhtäkkiä olen elämänsä tärkein ihminen, jota hän ei saa menettää, milloinkaan."
Niinpä, annoit hänen oppia, oppia itse.. viisas nainen. Annoit hänelle aikaa löytää rakkaudentunteet itsestään, voittaa hylätyksi tulemisen pelkonsa. Ja sitten.. kidutat! Eikö olekin mukavaa, kun on saanut otteen toisesta. Sellaisen otteen, mitä moni muukin sitoutumiskammoinen pelkää, terävien haukankynsien puristavaa tunnetta sydämessään.
Lopuksi lisäät:
"Teen hänelle palveluksen ja jätän hänet (en ystävyyttään), hän huomaa jääneensä henkiin! Ja jonain päivänä hän kohtaa naisen, jolle haluaa olla rehellinen ja rehellisesti rakastaa."
Joo todellinen ystävän palvelus, revit sydämen rinnasta!! Luuletko sinä, että hän tämän jälkeen heittäytyy auvoisena uuden naisen syliin? Tai yleensä enää ollenkaan kenenkään syliin rakkaudesta? Etkö sinä käsitä, ettei niitä tunteita noin vaan siirrellä kohteesta toiseen. Uuden kanssa kuvio toistuu, mutta vielä vaikeampana. Kun oppi sinulta, ettei rakkaus ja tunteiden näyttäminen tuo muuta, kuin "helvetillisiä tuskia". Tulee vain hylätyksi, kuten ehkä silloin lapsuudessaan. Elämä on karhunpalveluksia täynnä, kuten sinultakin hänelle!
Luottaisiko sinun ystävyyteesikään enää...??
"Joo todellinen ystävän palvelus, revit sydämen rinnasta!! Luuletko sinä, että hän tämän jälkeen heittäytyy auvoisena uuden naisen syliin?"
Minä en yksinkertaisesti ymmärrä näitä juttuja... En koskaan oppinut... minäkään rakastamaan. Miten siis osaisin nyt.
Luulen, että hän on helpottunut, kun "jätin" hänet viimein. Sitä ennen hän jätti minut monta kertaa palatakseen aina uudelleen. Jokaisella kerralla hän särki pienen palan sydämestäni. En minä ole täydellinen, enkä loputtoman kärsivällinen.
Joskus usko vain loppuu. Mutta elämä jatkuu ja uskon voi joskus löytää jostain uudelleen.
..on joskus tuskainen ja raskas, kuin pettäjän tiekin.. ja samalla tavalla itsetuntokysymys. Ja jos minä olisin vielä teoissani täydellinen, niin johan tuo olis Yläpihanukkokin kateellinen.
Aito rakkaus ei vaadi täydellisyyttä... mutta myöskään aito rakkaus ei ole tuskaista ja raskasta, luulen niin. Se on helppoa, kevyttä. Ns. väärä rakkaus repii rintaa: sellainen rakkaus, joka vaatii uhrauksia itseltä tai toiselta. Rakkaus ei vaadi uhrauksia, ei mitään, ei edes uskollisuutta (aito rakkaus luottaa). Antaminen ja vastaanottaminen tulee luonnostaan, ei tarvitse ns. antautua/ottaa riskejä/heittäytyä yms. Tällaista pohdintaa vain..
..se tuska siitä, ettei itse uskalla, eikä toinenkaan uskalla.. Jos vaikka aluksi kaikki meni itsestään ja ihanasti, mutta jokin rikkoi sen.. muiden joskus aiheuttamat pelot... menttämisen pelko, pisti jarrut päälle... jos molemmille, niin tuleeko "Antaminen ja vastaanottaminen luonnostaan.." ..ei taida tulla, vaan ne pelot ja epäilykset repivät rintaa.. Ainoastaan luovuttamalla se lähtee.. tuska. Ei niin, että luopuis rakkaudestaan, vaan lakkaisi haluamasta toista omakseen. Rakastaisi vain rakkauden tunteita rakkauden itsensä vuoksi.. sen vuoksi, että se kumminkin tuo auringon jokaiseen päivään. Se voi siltikin olla helpompaa, kuin sydämensä irtirepiminen... Olla paikallaan auringon paisteessa, on se nyt vallan paljon mukavampaa, kuin räntäsateessa rämpiminen : )) Antaa ajan kulua ja kasvattaa hämähäkinseitit rakkauden päälle.. ehkä se sama tai joku toinen tulee ja herättää sinut.
Kunpa kaikki menisikin aina noin helposti, kuin kuvailet.. minäkin pitäisin.. vaan ei se opi lapsikaan heti kävelemään.. saati kunnolla puhumaan.. puhumattakaan aikuisista.
"Rakastaisi vain rakkauden tunteita rakkauden itsensä vuoksi.. sen vuoksi, että se kumminkin tuo auringon jokaiseen päivään."
Ok, hyvä on, jos se sen tuo. Jos ei, luopuu vain toiveistaan ja haaveistaan. Ei se niin vaikeaa loppujen lopuksi ole, kun ajattelee luopumista syvällisessä mielessä. Yleensä tilalle saa jotain, parhaassa tapauksessa parempaa... kuten mielenrauhan, tyyneyden, uskon siitä että tekee oikein ja oman sisäisen totuutensa mukaisesti.
Ehkä rakkauden kokeminen tuskallisena on vain sitä, että ei ole oikea aika, ei rakkauden aika. Joskus voi olla aika opetella itse kävelemään ja puhumaan... uskoa ennemmin ystävyyteen ja antaa kaikkien rakkauden vaatijoiden jäädä omaan arvoonsa, eli arvottomuuteensa.
..eiköhän se aito rakkaus lähde kumminkin perusasioista.. ystävyydestä.. toisen kunnioittamisesta.. kumppanuudesta.. yhdessä tekemisestä.. jne. Eli perustuksista se talokin aloitetaan sanoo rakentelija, joka lähtee saunan lämpöihin, kun muuta ei ole tällähaavaa tarjolla.
Vaan rakkauden aika on aina! Siihen pitää uskaltaa tarttua.. heittäytyä.. vaikket uskonutkaan.. milloin tahansa, kun se eteen tulee.. on se niin harvinaista herkkua... kokemusta on.. harvinaisuudesta!
Minä uskon siihen, että siihen juuri ei tarvitse heittäytyä, se kantaa kun se on oikeaa. Jos sulla onkin kokemusta "rakkauden harvinaisesta herkusta", pidä hyvänäsi ja nauti... Mutta ei oleteta, että kaikki ajattelevat rakkaudesta kuten sitä. On miljoonia ja taas miljoonia tapoja määritellä sitä.
Minun rakkauteni perustuu juuri vapaaehtoisuuteen ja "helppouteen", millä tarkoitan sitä, ettei tarvitse "uskaltaa heittäytyä"... koska rakkaus vain on, kannattaa kuten elämä parhaimmillaan. Ei tarvitse pakottaa itseään, eikä ketään. Siinä on idea :)
Olisi nyt edes jonkinlaista, hitto soikoon! V......a!
Rakkaus ei milloinkaan tule olemaan helppoa! Rakkaus antaa ja se ottaa. Se repii sydämen ja paikkaa sen.
Vanhaan aikaan ihmiset olivat yhdessä loppuun saakka eikä silloin edes ajateltu eroa. Mutta silloin selvittiin ties minkälaisista ajoista kun taas nykypäivänä ero tulee heti jos asiat eivät heti paikalla miellytä.Ennen vanhaan ei tullut kysymykseenkään vapaaehtoisuus, vaan silloin opittiin rakastamaan. Silloin ei toista jätetty kylmästi vaan hänen kanssaan oli elettävä. Ei ollut yksinhuoltajina muita kuin siveyttä rikkovat sekä lesket. Silloin elettiin realistisessa maailmassa. Toisin kuin nykyään halutaan elää pilvilinnassa ja etsitään jotain jonka odotetaan tulevan itsestään. Se ei koskaan tapahdu vaan se pitää saavuttaa. Eli oikea rakkaus...se ei ole helppoa ja se ei tule heti.
Ja sitten ihmetellään miksi me olemme yksin sydän syrjällään. Nykyihmiset eivät enää jaksa yrittää! Laiskoja sanon minä.
pedofilia, insesti, väkivalta, alkoholismi yms. lakaistiin maton alle, mistään ei saanut puhua eikä mitään tuntea. Siinä se salaisuus, että "ennen vanhaan liitot toimi".
Nykyään on asiat paremmin. Ei tarvi antaa toisten repiä itseään eikä tarvi itte repiä toisia... rakkaus on vapautta ja iloa, rauhallista eloa... toinen jos vaatii, kaikki tuhoutuu ennemmin tai myöhemmin, tai sitten toinen alistuu ja koko sisäinen elämä kuolee. Jää vain jäljelle tyhjä kuori.
eivätpä ihmiset näytä vieläkään noista asioista nykyäänkään välittävän.
Vaimot eivät jätä hakkaajia.
raiskauksista ei kerrota, muuta kuin ne harvat. sama insesti.
JOs suvussa on alkoholisti, hänet hylätään.
Rakkauteen kuuluu muutakin kuin hempeily. Sen säilyttämiseksi on tehtävä töitä! Rakkaudessa vaaditaan ja antaudutaan tasapuolisesti, jotta suhde toimii. Täydellistä rakkautta ei ole. Eikä sen ympärille kannata rakentaa pilvilinnoja.
Mun ei lienee tarvi herätä sinun "mallisi" mukaiseen elämään?
Pilvilinnat ovat satua, mutta todellinen rakkaus kykenee antamaan ilman vaatimista, koska se antaa ja ottaa luonnostaan. Pieni lapsi on egoisti ja vaatii rakkautta, aikuinen kykenee muuhunkin (ellei ole emotionaalisesti lapsi).
Se heittäytymisjuttu tulee siitä, kun olen sattumoisin törmännyt.. no useinmiten sivustaseuranneena.. rakkaudenpelkoisiin naisiin. Syystä jos toisesta he ottavat mieluummin pari taka-askelta tai säntäävät pois niin lujaa kuin jaloista lähtee. Siis rakkaudentunteitaan pakoon sen miehen läheltä. Sellaisten vuoksi olen päätynyt siihen, että rakkauteen pitäisi uskaltaa heittäytyä, kuin jyrkänteeltä alas.. sitä joko päätyy toisen syliin tai murskaa sydämensä alla olevaan kivikkoon. Mutta asia tulee selväksi, ei tarvitse vuosia pähkäillä mitä tekis vai tekiskö ollenkaan.. kokee vain sen tuskan jos se on tullakseen.. juuri sen tuskan, jota peläten ei tee yhtään mitään!
On hyvä, että sinun itsetuntosi on niin hyvällä mallilla, että pystyt ikäänkuin sulamaan tunteisiin, niitä sen kummemmin miettimättä..
Ei kai sitä sydänparkaa kannata murskata kivikkoon, kun sitten ihmisparalla ei enää ole sydäntä ollenkaan :( Uutta sydäntä ei voi enää saada.
No kukin tekee kuten tahtoo, extreme-lajit voi toisista olla kiehtoviakin.
Itse suosin sitä, että sukeltaa syvälle omiin rakkaudenpelkoihinsa... ottaa selville juuret... ja yrittää sitä kautta itseään auttaa. Sitten tasapainoisempana uskaltaa ojentaa käden toista kohti... ei tarvitse ajatella, että pitää heittäytyä jyrkäneteeltä alas ja kenties rikkoa sydämensä ja sielunsa. On turvalliset rajat jo omasta takaa... jos niitä toiselta hakee, on ikään kuin "rajaton" itsessään ja siksi avuttomana ja rakkaudenpelkoisena koko ikänsä pysyykin...
Tällaisia miettii yksi rakkautta pelkäävä...
Hyppäsin jyrkänteeltä alas...ensin putosin syliin, siitä kivikkoon... ja sattui tosi kovaa..nyt en tiedä mitä tälle kivulle ja tuskalle tekisin??? Kuka lohduttaisi Nyytiä????
Olen myös sitä mieltä, että hyppääminen on kuitenkin paras vaihtoehto... kivusta huolimatta..asia tulee selväksi.
...ja talo oli myöskin yksinäinen, siis kaksin verroin yksin peloissaan... voi... hyppääminen sopii toisille? Toiset paiskataan jyrkänteeltä alas jo lapsena... revitään rikki ja riekaleiksi... sellainen ihminen ei kenties koskaan hyppää enää. Mutta ojennetun kädenkin voi torjua: se ei satu niin paljon. Ja jos on omat rajat ja osaa puolustaa itseään, ei ehkä koskaan enää kärsi niin paljon. Ehkä.
..sinut ottaa syliisi joku, joka auttaa sinua kokoamaan murskaantuneen sydämesi, eikä enää anna milloinkan sen rikkoontua uudelleen... siis ehkäpä.. sellaistakin sattuu.. joskus elokuvissa.. saduissa.. ja ihan oikeassa elämässäkin.
..siis minun mielestä oikeassa... mutta : ) Joskus vaikka kuinka kasvattaa itsetuntoaan uudelleen, niin se murskaantunut sydän ei oikein meinaa uskaltaa uuteen yritykseen.. silloin pikku uuppaus on paikallaan.. pieni rohkaisu. Sydän, kun aina kumminkin korjaantuu näissä mies/nainen rakkausasioissa.. tulee toinen vielä parempi.. tai kolmas.. viimein huomaat, että tunteesi kasvoivat tälle oikealle. On toisia suruja, missä haavat eivät edes arpeudu. Se oikea osaa niitäkin helliä ja hoivata. Siis ehkä.... jossain on hän.
Se mitä etsit, toivot ja kaipaat, luoksesi kutsut kaikella sillä mitä teet, niin rohkeudella se viimein löytyy.
Ro
..oikeesti...juuri minulle...
Sitä toivoisin...sydämestäni..ja sellaiselle joka oikeasti, ja tosissaan ottaisi syliinsä pudonneen "Nyytin"..antaisin koko sydämeni..loppuelämäksi...
Kiitos lohdutuksesta... vaakamiehelle ja tuikulle!
sydämestäsi, olen varma, että niin vielä kerran...
Seuraavassa elämässä varmaan.....
..oikein tosissaan... ja uskon että se tapahtuu...
Antaa noiden 'seuraavaa elämää' tarjoavien pessimistien nukkua omassa harhassaan :)
Rakkautta elämääsi, Vaakanainen.
hei alkuperäinen kirjoittaja, olisi mielenkiintoista kuulla miten tilanne selkisi vai selkisikö?
tätä taivalta jota elämäksi kutsutaan,
kuljen tästä lähtien yksin. Elämä on!
Ystäväni, älä vihaa. En minäkään, en missään vaiheessa vaikka sanat sinkoilivat suunnasta jos toisesta. Jos sinä puolustauduit ja pidit ylpeydestäsi kiinni, niin tein minäkin. Kaikella on siis syynsä. Ei kenenkään yksinoikeus loukata tai loukkaantua. Ilman tätä virtuaalimiekkailuakin olisi pärjätty....
Kaunis sielu ja mieli. Opin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Se on arvokas pääoma eväslaatikkooni. Palanen sinua mukanani viimeiseen päivääni saakka. Kiitos sinulle :)
Tunteeni eivät olleet virtuaalisia, kirjoa on ollut vähän ääripintoja koskien. Muttei koskaan vihaan asti. En halunnut kuin ottaa kädestäsi kiinni ja sanoa kuinka ihana olet. Mutten uskaltanut, pelkäsin sanojasi ja kiivasta katsettasi.
En ollut epätoivoinen, avasit vain silmäni näkemään. Sinut ja maailman ympärilläni, eri tavalla kuin aikaisemmin.
Minä menen nyt, käännän sitä sivua, ja kyllä todellakin. Tein jäljen sivuhistoriaani.
pääsi pieni sanavihreä loppuun,
sinä teit jäljen siihen sivuhistoriaani...
Kaikkea hyvää Sinulle ja lämmintä kesää!
Hieno kirjoitus, alkuperäinen, kypsyyttä, kypsyyttä... Jäin miettimään tuota vihateemaa. Eihän se vahingoita, jos hetken vihaa. Aito viha on luova ja eteen päin vievä tila; puhdistaa raskasta ilmaa kuin ukkosmyrsky. Sen kieltäminen tuo katkeran tunkkaisen olotilan, tai jotain muuta.
Meinaan vain, että ei vihan tunne ketään tapa... ja ajan kuluttua sen takaa paljastuu jotain mukavampaa - kokemuksella :)
Minä annoin kerran itselleni luvan vihata erästä vaakaa. Hetken aikaa sitä kesti, kunnes huomasin pitäväni hänestä paljonkin, sittenkin.
Sinä tunnut kuitenkin olevan tilassa, että vihaan ei ole enää tarvetta. Onnea tiellesi ja kesänlämpöä -