Turvotus

Miten saa lääkkeistä aiheutuneen turvotuksen pois? Auttaako runsaan veden juonti ja suolaisten ruokien välttely? Vai auttaako mikään? Tunnen itseni todella lihavaksi, vaikka tiedän etten sitä oikeasti ole. Lääkekuuri teki mm. kamalan ison kaksoisleuan ja muutenkin varsinkin kasvot on turvonneet.
811819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kysyä lääkäriltä voiko lääkkeen korvata jollain toisella.tai sitten lääkäri voi määrätä nesteenpoistolääkkeitä.

Äänestä

Onko lääke mahdollisesti kortisoni? Sen yhtenä sivuvaikutuksena on nesteen kertyminen elimistöön ja ns. kuukasvot. Varsinkin isoilla annoksilla nestettä kertyy ja se lähtee pois pikku hiljaa, kun annosta pienennetään. Eli, jos lääkkeesi on kortisoni (Prednison, Prednosolon), turvotus ja kaksoisleuka onneksi eivät ole pysyviä muutoksia.

Äänestä
  • Kortisonipa juuri. Minulla oli käsittääkseni aika pieni annos (1 tabletti, en muista enää paljonko se oli, olisiko ollut 20mg), mutta sitä piti pitkittää joten söin kaksi kuukautta (tammi-maalis) vaikka aluksi oli vain kuukauden annos. En siis syö sitä enää, puolet tuosta syöntiajastakin oli puolet pienemmällä annoksella (eli puolikas tabletti). Huomasin turvotuksen vasta n. kuukausi sitten, joten se ei ainakaan auttanut, että annos pieneni.

    Kuinka nopeaa se turvotus sitten lähtee? Ja sitäkö siis ei voi edesauttaa millään lailla? Ahdistaa. :/

    Äänestä

  • Maisa-N. kirjoitti:

    Kortisonipa juuri. Minulla oli käsittääkseni aika pieni annos (1 tabletti, en muista enää paljonko se oli, olisiko ollut 20mg), mutta sitä piti pitkittää joten söin kaksi kuukautta (tammi-maalis) vaikka aluksi oli vain kuukauden annos. En siis syö sitä enää, puolet tuosta syöntiajastakin oli puolet pienemmällä annoksella (eli puolikas tabletti). Huomasin turvotuksen vasta n. kuukausi sitten, joten se ei ainakaan auttanut, että annos pieneni.

    Kuinka nopeaa se turvotus sitten lähtee? Ja sitäkö siis ei voi edesauttaa millään lailla? Ahdistaa. :/

    Valitettavasti kortisonin tuomaa turvotusta ei voi nopeuttaa millään. Mutta voit uskoa, että lääkkeen pienentämisen/lopetamisen avulla turvotus häviää, kaksoisleuka häviää ja sieltä löytyy lopulta se, joka olet ennenkin ollut. Usko pois, minä tiedän sen omasta kokemuksesta, kun olen joutunut reuman takia käyttämään kortisonia yli kaksi vuotta.

    Äänestä

  • pelleriina kirjoitti:

    Olen tämän aamun etsinyt muita turvonneita ja olen onnellinen jos tuo todella pitää paikkansa, että turvotus lähtee pois kun lääkkeen syönnin lopettaa :) Minulla todettiin sellainen sarjoittainen päänsärky (hortonin neuralgia) särky kesti yhtäjaksoisesti yli kaksi viikkoa, kunnes minulle tutkimusten jälkeen määrättiin neljät eri lääkkeet, joista yksi oli tämä Prednisolon alussa 60mg/pv ja siitä sit vähennetään pikkuhiljaa viiden päivän välein annostusta, noin kuukauden kuuri. Tämä tuntuu vaan niin kummalta. Onko mitään konsteja, joilla turvotusta voisi helpottaa? Kauanko turvotuksen häviäminen kestää, lääkkeen syönnin lopettamisesta? Iloista ja pyöreätä kevättä kaikille......

    Äänestä

  • " kiekkonaama" kirjoitti:

    HUH mä oon niin onnellinen et löysin ihmisiä jolla on sama ongelma! Mä oon ollu ihan paniikissa viime aikoina tän leuan kaa ku oon katellu itsestäni otettuja kuvia ja jokaisessa on suunnaton kaksari, vaikka muuten oon tosi hoikka. Kaveritki ollu ihan ihmeissään, ja oon alkanu suunnittelemaan kaikenlaisia tulevaisuuden leikkauksiakin jo. Sit tänää muistin et lääkäri sano kortisoni kuuria alotettaessa että kasvot pyöristyy, ja googletin tietenki sitte.

    Luin että Tonalin auttaisi tohon turvotuksen loppumisen nopeuttamiseks? Mä oon kohta kolme kuukautta vetäny 60 mg:sta 10 mg:aan ja alkaa jo vähitellen tää noussu paino ottaa päähän. Nakertaa itsetuntoaki.

    Äänestä

  • Cushingin oireytymä ei ole sama asia kuin se, että ottaa kortisonipillerin purkista. Cushingissa lisämunuainen tuottaa liikaa kortisolia, joka muuttu kortisoniksi aiheuttaen kyllä samanlaisia oireita kuin kortisonilääkitys, mutta siis eri mekanismilla.

    Kortisonia käytetään lääkkeenä monissa sairauksissa allergioista syöpään, ja hyvin erilaisilla annoksilla. Joku voi joutua käyttämän jopa 80mg tai suurempiakin määriä kortisonia päivässä, mutta Cushingissa kortisonin tuottaa lisämunuainen ja se on sairaus, jota hoidetaan muunlaisin keinoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maisa-N. kirjoitti:

Miten saa lääkkeistä aiheutuneen turvotuksen pois? Auttaako runsaan veden juonti ja suolaisten ruokien välttely? Vai auttaako mikään? Tunnen itseni todella lihavaksi, vaikka tiedän etten sitä oikeasti ole. Lääkekuuri teki mm. kamalan ison kaksoisleuan ja muutenkin varsinkin kasvot on turvonneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu