ei kannata

Ei hyvaa paivaa!

Maanpuolustus on mielipiteita jakava aihe.
Hyva niin, mielipiteita mahtuu ja toivottavasti
mahtuukin olemaan.

Itsestani kerron sen verran, etta aiemmin
palvelin suomen armeijassa n. kymmenkunta
vuotta, kunnes ymmarsin ettei ole enempaa
aihetta jatkaa siella.
Siella ollessani huomasin yhden seikan,
eli kasittamattoman rahan haaskauksen.
Tasmennan tassa esim. raihnaisten lento-
upseerien lentolisat (liian vanhoja tst-
lentajiksi ja ns. "hyva veli" periaatteella
saavat yli kaksinkertaista palkkaa, kun
viitsivat lennella potkurikoneella pirkkalasta
rissalaan..) tottahan toki suomi tarvitsee
tuhansittain potkurikonelentajia, kun potkuri-
koneitakin on parisenkymmenta. Siina missa on
havittajia kuutisenkymmenta ja niiden lentajia
kolmisensataa..

No se ilmavoimista, jatketaan maavoimista..

Hehe, odottakaa pennut, jatketaan jos
katsotaan aiheelliseksi
4484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla on nyt sinisissä 26 v 4 pv. Sitä ennen harmaissa (SähkötK) 2 v. Todelliset valtionvarainhävittäjät löytyvät ihan muualta, kuin vanhoista esikuntalentäjistä. Tuhansia? potkurikonelentäjiä? Viitsitkö täsmentää. Ilmavoimisa on henkilökuntaa n. 3600, joista puolet siviilejä. Sinipukuisista suurempi osa on opistouseereja, SAH:ja ja erikoisupseereja kuin lentopoikia, joista kuitenkin aika suuri osa aktiivilentäjiä. Mistä ne tuhannet potkurikonelentäjät. Mielipiteenvapaus tulee toki olla, mutta pitäisi pysyä edes hehtaarilleen oikeissa luvuissa.
Itse olen erikoisupseeri, ja nuoriinkin lentäjiin verrattuna palkkakuopassa. Eipä se kuitenkaan ole mun motivaatioon vaikuttanut. Työ on ollut haasteellisempaa ja antoisampaa, kun mitä ikinä olisin sviilipuolelta tällä peruskoulutuksella saanut. (Palkaa olisi tietysti tullut enemmin.)
Jos lähdit sen takia pois Intistä, että joku toinen ammattiryhmä on osannut ajaa asiansa paremmin, niin terve menoa.
Kuten alkuun sanoin: "todelliset valtionvarainhävitäjät löytyvät muualta, kuin kapiaisten palkoista"

Äänestä
  • "Todelliset valtionvarainhävittäjät löytyvät ihan muualta, kuin vanhoista esikuntalentäjistä."

    Niin, ehkä lentäjistä yleensä, vähän ainakin. Lentokoneet näet voisi laittaa lentämään tietokoneohjauksessa nykysensorien ja (extra)kameroiden datalla, nykyradioiden kautta kommunikoiden.

    Äänestä

  • ghfg kirjoitti:

    "Todelliset valtionvarainhävittäjät löytyvät ihan muualta, kuin vanhoista esikuntalentäjistä."

    Niin, ehkä lentäjistä yleensä, vähän ainakin. Lentokoneet näet voisi laittaa lentämään tietokoneohjauksessa nykysensorien ja (extra)kameroiden datalla, nykyradioiden kautta kommunikoiden.

    Vaatii vaan ehdottoman häiriösietoiset ja varmat ohjausyhteydet.Hyvän kuvan ja muun sensoridatan lähettäminen vaatii myös jonkin veran kaistaa. Matalatoiminnasa aktiivisen häirinnän alaisena taitaisi satelittiyhteys olla varmin.
    Teknillsesti mahdollista, mutta vielä kallista ja jos vastapuoli on ELSO-tekniikassa pitkällä, on järjestelmä liian haavoituva. Hajaspektriteknikan häiritävyydestä en tarkkaan tiedä, mutta sovellutuksia ei vielä edes mil. puolella ainakaan laajamittaisesti ole.

    Äänestä

  • Skappari kirjoitti:

    "Vaatii vaan ehdottoman häiriösietoiset ja varmat ohjausyhteydet"

    Ei se ole ehdoton edellytys kunhan lentolaitteessa on tarpeeksi hyvät ohjelmistot.

    Risteilyohjuskin osaa suunnistaa ilman mitään viestintää, jotkut versiot myös ilman satelliittipaikannussignaaleja kameralla "visuaalisesti" suunnistaen. Vaikeusasteeltaan samanlaisella ohjelmistolla varustettu hävittäjä kyllä pystyisi pommien pudotteluun metrin tarkasti, ja jos viestintä pelaa edes kohdealueella edes hitaasti ja pätkittäin, niin maajoukot, piilotetut valvontakamerat tai pilvien alla lentävät lennokit voivat osoittaa liikkuvia maaleja. Mutta kyllä kohtalaisen kehittynyt ohjelmisto voisi ihan itsekin maaleja havaita, varsinkin infrapunakameran antamasta datasta.

    "mutta vielä kallista ja jos vastapuoli on ELSO-tekniikassa pitkällä..."

    Afganistanissa ja Darfurissa ei olla pitkällä. Ruandassakaan ei kansanmurhan aikoihin oltu pitkällä. Esim. EU-joukkoja on perusteltu sellaisilla. Roboteilla taistellessa ei tule sinkkiarkkuja.

    "Hajaspektriteknikan häiritävyydestä en tarkkaan"

    En minäkään, mutta miten olisi laserviestintä? Huiman siirtonopeuden omaavia langattomia laserlinkkejä myydään siviilikäyttöön, koska se säästää katujen aukomisia valokaapeleita varten. Pilvien yläpuolella näkyy aina yli 100km päähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-kappari kirjoitti:

Ei hyvaa paivaa!

Maanpuolustus on mielipiteita jakava aihe.
Hyva niin, mielipiteita mahtuu ja toivottavasti
mahtuukin olemaan.

Itsestani kerron sen verran, etta aiemmin
palvelin suomen armeijassa n. kymmenkunta
vuotta, kunnes ymmarsin ettei ole enempaa
aihetta jatkaa siella.
Siella ollessani huomasin yhden seikan,
eli kasittamattoman rahan haaskauksen.
Tasmennan tassa esim. raihnaisten lento-
upseerien lentolisat (liian vanhoja tst-
lentajiksi ja ns. "hyva veli" periaatteella
saavat yli kaksinkertaista palkkaa, kun
viitsivat lennella potkurikoneella pirkkalasta
rissalaan..) tottahan toki suomi tarvitsee
tuhansittain potkurikonelentajia, kun potkuri-
koneitakin on parisenkymmenta. Siina missa on
havittajia kuutisenkymmenta ja niiden lentajia
kolmisensataa..

No se ilmavoimista, jatketaan maavoimista..

Hehe, odottakaa pennut, jatketaan jos
katsotaan aiheelliseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu