Äkkitalvi

Kun täällä Etelä-Suomessa siirryttiin lähes suoraan syyskuun superlämmöistä lokakuun ennätyspakkasiin, niin paikoittain näkee että puut ja muut lehtikasvit eivät ole pysyneet vauhdissa mukana. Paikoittain näkee, että pudonneet lehdet ovat lähes yhtä vihreitä kuin kesällä.

Olen aikoinaan koulun biologiassa oppinut, että kasveille on tärkeää säilöä lehtivihreä runkoon talveksi, jotta keväällä sitä taas riittää uusien lehtien rakenteeseen. Miten haitallista sitten on, että kasvit näin äkkitalven yllättäessä menettävät lehtivihreävarantoaan? Miten ne korvaavat tämän?

Toinen kiinnostava kysymys. Täällä etelässä oli loppukesä äärimmäisen kuiva. Meidänkin kesämökillämme näkee mäntyjen pudottaneen valtavasti neulasiaan. Kuinka heikossa kunnossa puut nyt viime kesän jäljiltä ovat ja heikentääkö tämä erittäin kylmä lokakuu niitä edelleenkin? Pitäisikö noita kesämökin puita (kuusia, koivuja ja mäntyjä) auttaa jotenkin keväällä kasvukauden alkaessa, esim lannoittamalla? Maapohja Snappertunan mökilläni on heikkoa kallioperäistä saaristomaastoa. Mökkipalstan kun en toivoisi muuttuvan kelopuistoksi.
2216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä luonto on varmistanut jatkuvuutensa ilman meidän ihmisten toimia,paikoitellenhan saaristossa
kuivuu puita,mikä kuuluu niiden luonnolliseen kiertoon.:)
Nythän ei varsinainen talvi ole vielä alkanut pienestä pakkaskaudesta huolimatta,emmekä tiedä vaikka aikaan ennen joulua mahtuisi parin viikon sadekausikin!Joka tapauksessa on luonto upean kesän jälkeen rehevimmillään,jolloin varaa on pudotella osittain vihreitäkin lehtiä!
Oletko ajatellut lämpimän kesän myös lämmittäneen meriveden,jolloin ehkä ei kovin kylmää talvea seuraakaan?

Äänestä

vuonna osa puista joutui kuivuuden takia aloittamaan talveen varautumisen jo reilusti ennen varsinaista syksyä. Niillä oli lyhyt kasvukausi, tuskin muuta ongelmaa. Ne, jotka viivyttelivät, saattavat olla ensi vuonna alkuun heikoilla, mutta toipuvat nopeasti, jos ensi kesä on 'normaali' kesä.

Männyt normaalistikin pudottavat syksyisin neulasiaan, joten välttämättä kuivuudesta ei ole kyse. Pystyyn kuivuva mänty pitää yllättävän pitkään kiinni neulasistaan, joten tällaisen 'ruskettuneen' männyn erottaa hyvin sellaisesta, joka vain varistaa syksyn tullen vanhoja neulasiaan.

Lannoitteet... Makuasia, tuskin niillä mitään elvyttävää vaikutusta puihisi on. Kasvuun pidemmällä aikavälillä kylläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarmo kirjoitti:

Kun täällä Etelä-Suomessa siirryttiin lähes suoraan syyskuun superlämmöistä lokakuun ennätyspakkasiin, niin paikoittain näkee että puut ja muut lehtikasvit eivät ole pysyneet vauhdissa mukana. Paikoittain näkee, että pudonneet lehdet ovat lähes yhtä vihreitä kuin kesällä.

Olen aikoinaan koulun biologiassa oppinut, että kasveille on tärkeää säilöä lehtivihreä runkoon talveksi, jotta keväällä sitä taas riittää uusien lehtien rakenteeseen. Miten haitallista sitten on, että kasvit näin äkkitalven yllättäessä menettävät lehtivihreävarantoaan? Miten ne korvaavat tämän?

Toinen kiinnostava kysymys. Täällä etelässä oli loppukesä äärimmäisen kuiva. Meidänkin kesämökillämme näkee mäntyjen pudottaneen valtavasti neulasiaan. Kuinka heikossa kunnossa puut nyt viime kesän jäljiltä ovat ja heikentääkö tämä erittäin kylmä lokakuu niitä edelleenkin? Pitäisikö noita kesämökin puita (kuusia, koivuja ja mäntyjä) auttaa jotenkin keväällä kasvukauden alkaessa, esim lannoittamalla? Maapohja Snappertunan mökilläni on heikkoa kallioperäistä saaristomaastoa. Mökkipalstan kun en toivoisi muuttuvan kelopuistoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu