Onko todella niin, että nyky-yhteiskunnassa ei ihmisen anneta edes sairastaa ilman tehokkuuden vaatimusta paranemiseen? Sinänsähän tehokkuus on hyvä asia terveydenhuollossa, tottakai on myös sairaan kannalta hyvä, että hän paranee nopeasti.
Mutta mielenterveyden ongelmissa tuo paraneminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu. Entä jos todellinen, aito ja kestävä paraneminen esim. burn-outista ja sen aikaansaamasta loppuun palamisesta, joka on lopulta johtanut masennukseen, vie ja vaatii paljon aikaa.
Nyt vaikuttaa siltä, että tällaista potilasta hoidetaan kemialla, johon uskotaan varauksettomasti. Uusia masennuslääkkeitä ylistetään tälläkin palstalla tehokkaiksi ja ei-riippuvutta aiheuttaviksi. Kuitenkin ihmisten kirjoituksista käy ilmi valtava sivuvaikutusten luettelo ja rehellisesti katsottuna myös hurjat sivuvaikutukset lääkkeiden käyttöä lopetettaessa. Lääkkeiden vähentäminen on johtanut jopa itsemurhiin johtaviin oireisiin. Jokaisen masennuslääkkeen selosteessa on samantyyppistä tekstiä: "vaikutusmekanismia ei täysin tunneta".
Serotoniinitason nostamisesta puhuvat asiantuntevaan sävyyn lääkärit, hoitajat ja jo potilaatkin. Kuitenkin lääkkeiden valmistajatkin myöntävät, että aivokemia on vielä aika tuntematonta. Tiedetään serotoniinitasovaikutukset, mutta ei ymmärretä kokonaisuuden vaikutusmekanismeja. Lääkeinfoissa pelataan oletuksilla.
Nämä uudet ja varauksettomasti kehutut masennuslääkkeet ovat todella uusia. Niiden vaikutuksia ihmisen aivojen toimintaan ei voida vielä tuntea. Pahoin pelkään, että myöhemmin huomataan asioita, jotka tulevat esiin vasta myöhemmin, pitkän ajan kuluessa. Kuten on käynyt lähes kaikessa uudessa lääketieteessä.
Miten voi potilas sitten tehdä valintoja? Voiko mitenkään? Jos hoitava lääkäri diagnosoi masennuksen, mutta ei kirjoita näitä serotoniinitasoa nostavia lääkkeitä, onko todennäköistä, että KELA ei hyväksy pitkiä sairaslomia? Jos potilas ei suostu lääkehoitoon, vaan haluaa terapiaa ja pitkää lomaa, käykö niin että KELA ei tällöinkään hyväksy sairaslomaa. Jos paraneminen ei tapahdu nopeasti, evääkö KELA työkyvyttömyyseläkkeen, ellei modernia kemiaa ole kokeiltu? Alistetaanko ihminen vasten tahtoaan käyttämään lääkkeitä "joiden vaikutusmekanismia ei täysin tunneta"?
Viedäänkö potilas lopulta vasten tahtoaan sairaalahoitoon, vaikka ei olisikaan kenellekään vaaraksi ja siellä pumpataan täyteen kemiallisia lääkkeitä?
Mutta mielenterveyden ongelmissa tuo paraneminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu. Entä jos todellinen, aito ja kestävä paraneminen esim. burn-outista ja sen aikaansaamasta loppuun palamisesta, joka on lopulta johtanut masennukseen, vie ja vaatii paljon aikaa.
Nyt vaikuttaa siltä, että tällaista potilasta hoidetaan kemialla, johon uskotaan varauksettomasti. Uusia masennuslääkkeitä ylistetään tälläkin palstalla tehokkaiksi ja ei-riippuvutta aiheuttaviksi. Kuitenkin ihmisten kirjoituksista käy ilmi valtava sivuvaikutusten luettelo ja rehellisesti katsottuna myös hurjat sivuvaikutukset lääkkeiden käyttöä lopetettaessa. Lääkkeiden vähentäminen on johtanut jopa itsemurhiin johtaviin oireisiin. Jokaisen masennuslääkkeen selosteessa on samantyyppistä tekstiä: "vaikutusmekanismia ei täysin tunneta".
Serotoniinitason nostamisesta puhuvat asiantuntevaan sävyyn lääkärit, hoitajat ja jo potilaatkin. Kuitenkin lääkkeiden valmistajatkin myöntävät, että aivokemia on vielä aika tuntematonta. Tiedetään serotoniinitasovaikutukset, mutta ei ymmärretä kokonaisuuden vaikutusmekanismeja. Lääkeinfoissa pelataan oletuksilla.
Nämä uudet ja varauksettomasti kehutut masennuslääkkeet ovat todella uusia. Niiden vaikutuksia ihmisen aivojen toimintaan ei voida vielä tuntea. Pahoin pelkään, että myöhemmin huomataan asioita, jotka tulevat esiin vasta myöhemmin, pitkän ajan kuluessa. Kuten on käynyt lähes kaikessa uudessa lääketieteessä.
Miten voi potilas sitten tehdä valintoja? Voiko mitenkään? Jos hoitava lääkäri diagnosoi masennuksen, mutta ei kirjoita näitä serotoniinitasoa nostavia lääkkeitä, onko todennäköistä, että KELA ei hyväksy pitkiä sairaslomia? Jos potilas ei suostu lääkehoitoon, vaan haluaa terapiaa ja pitkää lomaa, käykö niin että KELA ei tällöinkään hyväksy sairaslomaa. Jos paraneminen ei tapahdu nopeasti, evääkö KELA työkyvyttömyyseläkkeen, ellei modernia kemiaa ole kokeiltu? Alistetaanko ihminen vasten tahtoaan käyttämään lääkkeitä "joiden vaikutusmekanismia ei täysin tunneta"?
Viedäänkö potilas lopulta vasten tahtoaan sairaalahoitoon, vaikka ei olisikaan kenellekään vaaraksi ja siellä pumpataan täyteen kemiallisia lääkkeitä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tarvitse ihan mahdottomia pelätä. Pakkohoitoon viedään jos on esim uhka:
(-itsetuhosta)
-laajennetusta sellaisesta
-ympäristötuhosta.
Ilman kemiallista apua voi parantua ja saakin parantua. Parempi toki niin. Itse koen kuitenkin lääkkeiden sivuvaikutukset paljon vähäpätöisemmiksi kuin sen miten ilman niitä itseäni raiskasin. Ja varmasti tulee myöhemmin sivuvaikutuksia lisää, aivan varmasti. Mutta empähän olisi niitä näkemässä ilman kemiaa, sitä on vaikea rahalla tai sivareitten vakavuudella arvottaa. Itse arvostan nyt tervehtyvää psyykettäni ja pikkuhiljaa elämääkin enemmän kuin ulkopuolisten asettamat tehokkuustavoitteet. Muutan tarvittaessa takaisin kadulle jos en kämpässä pysy. Parempi sekin kuin siinä suicidia, masennuksen, silpomisen ja ahdistuksen helvetissä.
Jokainen saa valita itse toki, myös arvonsa. Ellei sitten ole uhkaksi muille esim paranoidisuuttaan tai maanisuuttaan.
Vakavasta tilanteesta ei ilman kemiaa parannuta, sekin on selvä. Toisaalta on selvä, että jotain rajoja yhteiskunnan on myös asetettava tukien saannille, sillä valitettavasti rajallisista lähteistä tukea jaetaan. Terapiamahdollisuudetkin ovat rajalliset. Mielenterveyspalveluita puretaan siihen tahtiin, että hirvittää. Osaksi syynä on se, ettei tehokkuusvaatimuksiin ole vastattu ja hyvinvointivaltion ylläpitoon ei ole varaa. Ajatukset siitä ovat toki kauniita, mutta...
Se, että kaikki keinot kokeillaan on itsestään selvyys. Tuskin depression takia eläkkeelle pääset josset ole "töpselissä" ollut eli sähköhoidossa etc...
Kuin olisin lukenut omia ajatuksiani.
Kovin helppo on lääkkeitä arvostella, kun ei ole joutunut niihin turvautumaan.
Minäkään en olisi enää elävien kirjoissa ilman tätä "kemiaa"....
Harva hukkuva alkaa arvailla, onko pelastusrenkaan sivuvaikutukset varmasti ja perusteellisesti tutkittu!
Olet varmasti oikeassa. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että nämä lääkkeet, joiden vaikutuksia (en nyt puhu ainoastaan sivuvaikutuksista, vaan yleensä niiden vaikutusmekanismeista) ei kovin hyvin tunneta, voivat myös saada ihmisen sekaisin. Ja että niiden tehoon luotetaan liikaa.
Eli on paljon mielenterveyspotilaita, joiden hoito vaatisi pitkää lepoa ja terapiaa, jopa vuosia. Nyt lääkäri lyö pilleriä naamaan ja heti takaisin työhön ym. vauhtiin. Pillereillä saadaan kyllä oireita kuriin ja ihmiseen piristystä, mutta se on joidenkin kohdalla keinotekoista huumaamista. Ja itse syy, joka on johtanut ihmisen sairastumiseen, jää hoitamatta. Syy, joka on kenties aikaansaanut sen serotoniinitason laskun. Tällöin ihminen ajetaan oikein totaalisesti loppuun. Hänestä puristetaan viimeinenkin pisara näiden lääkkeiden vaikutuksen avulla ja lopulta hän voi romahtaa paljon pahemmin, kun ei saa rauhassa levätä ja terapeutin kanssan kelata asioita kuntoon.
Toinen asia, joka näihin liittyy, on se että välillä ne pistää ihmisen ihan sekaisin. On tokkuraa, on maniaa, on vaikka minkälaisia oireita, jotka sitten lääkäri diagnosoi joksikin psyyken sairaudeksi ja antaa taas siihen lääkettä.
Omalla kohdallani on juuri tällainen tilanne. Lääkkeillä on saatu olo turrutettua, mikä on hyvä. Mutta työkykyä ei ole ja töihin pitäisi mennä. Ja somatttiset oireet iskevät etc.
Hei taas.
En osaa sen kummemmin kommentoida kenenkään muun tilannetta, mutta minulle ainakin ensisijainen ja tärkein hoito oli yhteiskunnan maksama monivuotinen psykoterapia, lääkkeiden funktio oli aluksi toimia ensiapuna etten tappaisi itseäni tai muita, myöhemmin terapian tukilääkityksenä.
Minut ohjattiin hoitoon nimenomaan julkisen terveydenhuollon kautta.
Lääkkeitäkin on montaa laatua, kaikki eivät sovi kaikille. Lääkkeen ei tule ainakaan AIHEUTTAA mielenterveyshäiriöitä. Monet ovat joutuneet kokeilemaan useaa laatua löytääkseen sopivan, minulle onneksi matsasi ensi yrittämällä.
Sinun tilanteesi kuulostaa kurjalta, oletko yrittänyt vaihtaa lääkäriä tai hoitopaikkaa? Tai pyytää erilaisia lääkkeitä? Tajuan kyllä ettei oma aktiivisuus ole parhaimmillaan ainakaan masennuksen tms. yhteydessä. Entä mielenterveystoimisto, vertaisryhmät, potilasyhdistykset? Onko ketään johon voisit turvautua tukihenkilönä?
Tulepa käymään osoitteessa http://www.ymmartavatuki.tk/ ja siellä "Keskustelufoorumi". Sieltä saat ainakin keskusteluapua ja myös ihan käytännön neuvoja pyytäessäsi.
Parempaa jatkoa sinulle. Annan sinullekin isoäidiltäni saamani varman tiedon: Mustimmassakin pilvessä on kultareuna!
Hei,
kommentoisin kokemusta "Eli on paljon mielenerveyspotilaita, joiden hoito vaatisi pitkää lepoa ja terapiaa, jopa vuosia. Nyt lääkäri lyö pilleriä naamaan ja heti takaisin työhön ym. vauhtiin. "
Tästä tulee väkisinkin mieleen tilanne jossa paikalle ehtinyt palopäällikkö totesi, että hyvin, mutta väärin sammutettu.
Suosittelen, että ota mitä tahansa kunhan itsestä tuntuu hyvältä sivuoireineen.
Kuinkas moni on ko. lääkkeiden vaikutuksesta mennyt sekaisin? Kyllä kyse on promille osista kokonaisuudessa. Lääkkeiden väärinkäyttäjät erikseen, hyvin tavallista on miksailla passiivisesti lääkkeitä ja alkoholia, monien lääkkeiden puoliintumisajat ovat pitkät ja siksi alkoholia kehotetaan välttämään.
"Eli on paljon mielenterveyspotilaita, joiden hoito vaatisi pitkää lepoa ja terapiaa, jopa vuosia. Nyt lääkäri lyö pilleriä naamaan ja heti takaisin työhön ym. vauhtiin. "
Kauniita ajatuksia jos toimittaisiin toisin ja olet aivan oikeassa. Todellisuus ja realiteetit vain ovat toisenlaiset. Ei ole varaa parempaan.... Tämä on fakta ja onnellisia ovat ne jotka saavat enemmän. Sen muuttamiseksi tarvitaan paljon muuta toimia kuin lekurista lähtöisin olevia. Kyllä luotan lekureitten moraaliin, mutta toki mätiä omenoita on joukossa kuin joukossa.
Monet esim mielenterveydellisistä oireista ovat sellaisia, että niihin ei ole muuta hoitoa kuin kemiallinen hoito. Esim itselläni aivolisäke ei yksinkertaisesti vain toimi täysin ja sehän ohjaa hyvin montaa toimintoa.
Töihin ei ole tässä yhteiskunnassa pakko mennä, sosiaalitoimiston asiakkaaksi pääsee. Käytännössä kuitenkin tiedän, että töihin on mentävä en siis halua jeesustella.
...kemian avulla saa vauhtia ja "työkykyä", mutta tuo vauhti ja piristyminen ei ole aitoa, vaan sellaista dopingpiristystä. Entä jos tässä pikapiristyshuumassa menee takaisin töihin, mutta masennuksen todelliset syyt jäävät hoitamatta oireiden hoidon tuotettua näennäiset tulokset. Sitten alkaa taas kroppa oireilla, psykosomaattiset oireet iskevät, sydän lyö nopeasti, hikoiluttaa, tulee kipuja ja vaivoja. Psyyke, jota ei ole hoidettu, vaan puudutettu, strassaantuu ja samoin elimistö. Kuinka paljon ihmisiä sairastuu vakaviin fyysisiin vaivoihin ja vielä pahempiin psyykkisiin sairauksiin sen vuoksi, että masennusta ei ole varaa hoitaa kunnolla. Saattaa loppulasku olla vieläkin suurempi, kun pikahoidettujen, dopattujen ihmisten psyyke tai kroppa romahtaa.
Varmasti monet tulevat hyvään kuntoon lääkityksellä nopeasti ja hyvä niin. Mutta entä me, jotka emme toivukaan käden käänteessä. Me joiden vauhti ei päätä huimaa vielä kuukausienkaan sairastelun jälkeen. Pannaanko meidät kortistoon työkykyisinä tai tuloloukkuun, väliinputoajiksi, jotka eivät saa mistään mitään apua.
Itse olen täysin sinun kannallasi, kokemuksesta.
Olin masentunut kokonaiset 7v. ennen kuin viimein suostuin "alistumaan" inhoamiin pillereihin. Masennuslääkkeen alettuani olo oli aluksi kuin uudesti syntynyt, mutta nyt kun on muutama kk. kulunut, olen alkanut nähdä outoja unia ja nähdä harhoja. Tällaista ei tapahtunut koskaan koko 7 vuoden masennukseni aikana ilman lääkitystä! Myös muita fyysisiä ja henkisiä oireita on ilmaantunut. Mistä muusta ne voisivat johtua kuin masennuslääkityksestä, kysyn vaan?
Eikä lääkäri edes kysellyt minulta mitään määrätessään lääkettä, eihän lääkkeen syy-seurauksia tunneta! Mietin parhaillaan lääkityksen lopettamista, mutta ei sekään ole hyvä asia. Olen siis jokseenkin umpikujassa..
Jos sallit, oikaisisin hieman käsityksiäsi koskien "aivokemiaa". Ensinnäkään mielialaa kohottavat lääkkeet eivät ole aivan uusia. Vanhimmat myös serotoniinijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet ovat olleet käytössä jo 50-luvulta lähtien, eli jo yli neljäkymmentä vuotta, joten kyse ei ole aivan uusista lääkkeistä. Nämä olivat tehokkaita, mutta niillä oli (nykyisiin masennuslääkkeisiin verrattuna) paljon hankalia sivuvaikutuksia.
Vanhimmat ns. serotoniiniselektiiviset (eli puhtaammin serotoniinijärjestelmään vaikuttavat) lääkkeet ovat olleet käytössä Suomessakin jo kahdeksankymmenluvun lopulta ja muualla jo aiemminkin. Käyttäjiä on maailmalla miljoonia ja vaikka on selvää, että jotain uuttakin voi tulla, on todennäköistä, että todennäköiset vakavat riskit tunnetaan melko hyvin. Tiedetään, että erityisesti aivojen serotoniinitason nostaminen auttaa masennuksessa, mutta sitä, miksi näin käy ei toistaiseksi tiedetä täysin, joskin teorioita on olemassa. Ei penisilliinistä tai asperiinistakaan heti tiedetty, miksi ne vaikuttivat (asperiini ei muuten enää saisi, jos olisi nyt uusi lääke enää myyntilupaakaan särkylääkkeeksi).
Kysyt, onko sinulla valinnanvaraa hoitosi suhteen ? Mikäli sinua ei epäillä mielisairaaksi sinulla on täysi oikeus valita tai kieltäytyä tarjotuista hoidoista, eikä sinua kukaan voi väkisin sairaalaan passittaa, jotan tämän asian suhteen ole huoleti.
Mikäli kuitenkin kieltäydyt lääketieteellisesti asiaan kuuluviksi katsotuista hoidoista, voidaan KELAssa evätä erityisesti pitkäkestoinen sairauspäivärahasi tai työkyvyttömyyseläkkeesi, eli tässä asiassa olet oikeassa. Kyse on kuitenkin melko suurista rahoista. Jos sairastat "omalla kustannuksellasi" asia ei kuulu sen paremmin KELAlle, kun kenellekään muullekaan. Tällöin voit myös valita hoitomuodot, joita haluat.
Valitettavasti erityisesti yksilöpsykoterapia on kallis hoitomuoto ja sen saatavuus on rajallista, etenkin, kun tarjokkaita/halukkaita on paljon. Lääkehoito on sen sijaan ainakin lyhyellä tähtäimellä halpaa (vaikka lääkehoidollekin hintaa kyllä ajan oloon kertyy).
Vaihtoehtoja sinulla siis on - puhu kuitenkin hoitavan lääkärisi kanssa vaihtoehdoista.