onkohan mulla

Koen usein hyvin ahdistavaa oloa esim. (sydän hakkaa yms) kosmetologilla, kampaajalla, lentokoneessa ja treffeille lähemmässä kanssakäymisessä (mm. ekaa kertaa suudeltaiessa en meinaa saada henkeä)...
Ja esiintyminen jännittää HIRVEESTI.

Noissa ko. tilanteissa olen yleensä saanut itseni psyykattua rauhallisemmaksi, mutta esim. kerran jouduin poistumaan treffeiltä kesken kaiken paniikin vuoksi (sydän löi liikaa ja kädet tärisi).

Pitäskö kääntyä lääkärin puoleen, vai onko normaalia?
2325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sinulla on paniikkihäiriö,suosittelen menemistä lääkärille,mitä aikaisemmin meet,sen pienemmäl lääkityksellä pääset ja myös lääkärisi antaa tarkat ohjeet ja paranemisesi alkaa edistymään,itellä ollut reilut 10vee,eikä loppua näy!

Äänestä
  • Viimeksi eilen illalla tuli sellainen olo, että kun olin menossa nukkumaan puoli yhden maissa yöllä niin tuli yhtäkkiä kamalan pirteä olo eikä väsyttänyt enää yhtään, ja päässä alkoi tuntua oudolta... Sellaiselta, että tuntui kuin kaikki aistit olisivat terävöityneet, kuten kuulo. Aloin kuulla kaikki äänet hirveän kovalla ja sitten alkoi sydän tykyttämään hullun lailla mutta en hyperventiloinut. Muistan että joskus 8-9 vuotta sitten minulla oli samanmoista oiretta, mutta sen jälkeen tätä esiintyi hyvin harvoin, ei edes välttämättä joka vuosi. Tänä vuonna tätä samaa on jo esiintynyt kahdesti, ja viimeisintä edellisellä kerralla aloin hyperventiloida.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paniikkihäiriö? kirjoitti:

Koen usein hyvin ahdistavaa oloa esim. (sydän hakkaa yms) kosmetologilla, kampaajalla, lentokoneessa ja treffeille lähemmässä kanssakäymisessä (mm. ekaa kertaa suudeltaiessa en meinaa saada henkeä)...
Ja esiintyminen jännittää HIRVEESTI.

Noissa ko. tilanteissa olen yleensä saanut itseni psyykattua rauhallisemmaksi, mutta esim. kerran jouduin poistumaan treffeiltä kesken kaiken paniikin vuoksi (sydän löi liikaa ja kädet tärisi).

Pitäskö kääntyä lääkärin puoleen, vai onko normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu