Tervehdys
Kirjoittelin tuossa pienehkön novellin ja laitoinpa sen nyt sitten tänne. Olkee hyvät. En ole erityisen paljon luovaa kirjoittamista harrastellut, mikä varmaan tekstistäkin näkyy. Sanokaa kuitenkin mitä pidätte, ja että saako tuosta yhtään mitään irti. Tarkoitus olisi, että se on analysoitavissa, myös juonen puolesta.
Ps. Suokaa anteeksi hieman epäselvä kappalejako - foorumilla nuo sisennykset eivät oikein toimi.
Ps 2. Kursiivilla kirjoitetut kohdat ei myöskään näy, mutta kuvitelkaa niitä sopiviin paikkoihin ;)
***
Kolmikärki
Kuningas käveli hermostuneesti ympäri kahdeksankulmaista huonetta. Jokaisella kierroksella hän ohitti varovaisesti mahonkipuiset nojatuolit ja hopeiset kynttilänjalat, mutta ei kiinnittänyt lainkaan huomiota huoneen itämaiseen mattoon. Huoneen paksut kiviseinät olivat savun tummentamia ja niillä roikkui raskaita seinävaatteita. Takkaan oli sytytetty tuli, koska syysiltaisin linnassa oli aina vetoisaa. Pöydällä oli avattu, mutta täysi, viinipullo ja tyhjä pikari.
Oveen koputettiin kolmesti.
- Niin?
Mies astui sisään ja kumarsi syvään.
- Kuninkaani, anteeksi että häiritsen teidän rauhaanne, mutta minun on määrä ilmoittaa teille, että asiakirja koskien kuningatarta tulisi lähettää Canterburyyn mitä pikimmiten.
Kuningas tuhahti ja vilkaisi sivusilmällä kirjoituspöytää, joka sijaitsi yhdessä huoneen nurkista ja nyökkäsi sitten huolimattomasti. Hän oli jo melkein haudannut asiakirjan pois mielestään, mutta nyt se oli taas kaivettu esille. Ylen tuohtuneena koko asiasta, kuningas haki pöydältä sinetillä suljetun pergamenttikäärön ja antoi sen miehelle.
- Teidän armonne, sanoi mies kumartaen ja poistui huoneesta.
- Minua ei petetä kahdesti, kuningas murahti sulkeutuvalle ovelle.
Kuningas huokaisi syvään ja hänen uurteiset kasvonsa vääntyivät synkkään ja turhautuneeseen virneeseen. Hän istuutui nojatuoliin ja kaatoi pöydällä olevaan pikariin viiniä, mutta ei kuitenkaan juonut siitä. Kuningas tuijotti takassa palavaa tulta vakavana mutta väsyneenä. Hänen katseensa oli eloton ja herkeämätön, miltei kuin olisi nukkunut silmät auki. Lattialla seisova kynttilänjalka muodosti kiviseinää vasten varjon, joka näytti aivan kolmikärjeltä; sillä oli suora, pitkä varsi ja kolme terävää piikkiä. Varjo liikehti pahaenteisesti takkatulen loimutessa kuin tarkkailisi kuningasta.
Lopulta kuningas nousi tuolistaan – kukaan ei voi tietää kuinka kauan hän siinä todella istui – ja lähti ulos huoneesta määrätietoisin askelin, aivan kuin olisi yht’äkkiä muistanut jotakin. Hän suunnisti linnan käytävälabyrintissä taitavasti, nopeimpia ja lyhimpiä reittejä käyttäen, kymmenien vuosien kokemuksella. Ei kulunut kauankaan, kun hän saapui linnan läntiseen osaan, jossa hovineitojen makuukammarit sijaitsivat. Kuningas pysähtyi yhden oven eteen ja katseli sitä hetken. Hän oli jo koputtaa oveen, mutta hymyilikin sitten vienosti ja astui suoraan sisään. Nähdessään mitä huoneessa tapahtui, kuningas alkoi täristä raivosta ja hänen silmänsä leiskuivat vihaa.
- Senkin portto!
- Antakaa armoa, rakas kuningas! parkui tyttö ja pyörtyi sitten sängylle.
Huoneessa ollut hovipoika pinkaisi karkuun, mutta kuninkaan ankarat silmät pysäyttivät hänet aivan kuin häntä olisi isketty nyrkillä kasvoille. Paikalleen jähmettynyt poika oli mitätön kuin hiirenpoikanen raivostuneen kuninkaan edessä. Kuningas naurahti inhoten ja litisti pojan saappaansa alle ennenkö tämä ehti anella armoa. Verityön jälkeen hän kääntyi tyttöä kohti. Kuningas nosti tytön ilmaan kaksin käsin, käveli ikkunan luo ja paiskasi tytön lasiruutujen läpi. Tytön ruumis putosi alas hirmuista nopeutta ja lävistyi linnankappelin ristiin.
Pahoinvoinnin aalto viilsi kuningasta. He saivat ansionsa mukaan, maanpetturit. Minä tein aivan oikein. Kuningas pälyili ympärilleen ikään kuin tarkistaen, ettei kukaan ollut nähnyt häntä, ja lähti sitten juoksemaan käytävään. Hän kompastui viittaansa ja kaatui lyöden päänsä seinään, mutta nousi nopeasti pystyyn jatkaakseen juoksemista. Tuskin huomaten päähänsä saamaansa verinaarmua, kuningas kiiruhti aikailematta takaisin huoneistoaan kohti. Kuningas saapui kahdeksankulmaisen huoneen ovelle ja ryntäsi sisään. Ovi rysähti hänen perässään kiinni voimalla. Kuningas rysähti nojatuoliinsa ja kaatoi viinipikarin kurkkuunsa, mutta sylkäisi nopeasti suunsa tyhjäksi.
– Mitä! Etikkaa?
Järkytys ja hämmennys saivat kuninkaan sydämen sykkimään yhä nopeammin ja nopeammin, kun hän alkoi ymmärtää tekojensa mielettömyyden. Hänen silmänsä pälyilivät huonetta herkeämättä edestakaisin, ja hänen vanhuksenkasvonsa kurtistuivat murheesta ja jännityksestä. Kynttilänjalan terävöitynyt varjo liikkui nyt entistä nopeammin rytmittäen liikkeensä kiihkeäksi ja sulavaksi tanssiksi.
Kuningas hyppäsi pystyyn tuolistaan ja oli ymmällään. Hän katseli huoneen ikkunoita täyden ymmärtämättömyyden vallassa; kaikki ikkunat heijastivat hänen peilikuvaansa, mutta peilikuvan miehellä oli sian pää. Peilikuvajaiset irvistelivät ja heristivät nyrkkejään uhkaavin elein.
– Minä tein aivan oikein! kuningas karjui vain huomatakseen äänensä olevan pelkkää pihinää.
Kuningas kääntyili huoneessa kauhun vallassa, pöytiin ja tuoleihin törmäillen, mutta näkykuvat eivät häipyneet. Kynttilänjalan solakka varjo alkoi sätkytellä kuin käärme muurahaispesässä, piikkejään toisiaan vasten teroittaen. Sitten yhtäkkiä, kolmikärkeä muistuttava varjo lävisti kuninkaan vatsan ja tämä karjui tuskasta. Hän valahti lattialle ja tunsi elämä nesteen valuvan hänestä. Hirvittävä, korkea ja kirkuva ääni huusi:
– Minua ei petetä kahdesti!
Sitten kuningas tunsi kuinka hänen ruumiinsa vapautui ikuisuuteen päättyvästä kiertokulusta ja kynttilä hänen sisällään sammui jättäen huoneen kertakaikkisen pimeyden asuttamaksi.
Kirjoittelin tuossa pienehkön novellin ja laitoinpa sen nyt sitten tänne. Olkee hyvät. En ole erityisen paljon luovaa kirjoittamista harrastellut, mikä varmaan tekstistäkin näkyy. Sanokaa kuitenkin mitä pidätte, ja että saako tuosta yhtään mitään irti. Tarkoitus olisi, että se on analysoitavissa, myös juonen puolesta.
Ps. Suokaa anteeksi hieman epäselvä kappalejako - foorumilla nuo sisennykset eivät oikein toimi.
Ps 2. Kursiivilla kirjoitetut kohdat ei myöskään näy, mutta kuvitelkaa niitä sopiviin paikkoihin ;)
***
Kolmikärki
Kuningas käveli hermostuneesti ympäri kahdeksankulmaista huonetta. Jokaisella kierroksella hän ohitti varovaisesti mahonkipuiset nojatuolit ja hopeiset kynttilänjalat, mutta ei kiinnittänyt lainkaan huomiota huoneen itämaiseen mattoon. Huoneen paksut kiviseinät olivat savun tummentamia ja niillä roikkui raskaita seinävaatteita. Takkaan oli sytytetty tuli, koska syysiltaisin linnassa oli aina vetoisaa. Pöydällä oli avattu, mutta täysi, viinipullo ja tyhjä pikari.
Oveen koputettiin kolmesti.
- Niin?
Mies astui sisään ja kumarsi syvään.
- Kuninkaani, anteeksi että häiritsen teidän rauhaanne, mutta minun on määrä ilmoittaa teille, että asiakirja koskien kuningatarta tulisi lähettää Canterburyyn mitä pikimmiten.
Kuningas tuhahti ja vilkaisi sivusilmällä kirjoituspöytää, joka sijaitsi yhdessä huoneen nurkista ja nyökkäsi sitten huolimattomasti. Hän oli jo melkein haudannut asiakirjan pois mielestään, mutta nyt se oli taas kaivettu esille. Ylen tuohtuneena koko asiasta, kuningas haki pöydältä sinetillä suljetun pergamenttikäärön ja antoi sen miehelle.
- Teidän armonne, sanoi mies kumartaen ja poistui huoneesta.
- Minua ei petetä kahdesti, kuningas murahti sulkeutuvalle ovelle.
Kuningas huokaisi syvään ja hänen uurteiset kasvonsa vääntyivät synkkään ja turhautuneeseen virneeseen. Hän istuutui nojatuoliin ja kaatoi pöydällä olevaan pikariin viiniä, mutta ei kuitenkaan juonut siitä. Kuningas tuijotti takassa palavaa tulta vakavana mutta väsyneenä. Hänen katseensa oli eloton ja herkeämätön, miltei kuin olisi nukkunut silmät auki. Lattialla seisova kynttilänjalka muodosti kiviseinää vasten varjon, joka näytti aivan kolmikärjeltä; sillä oli suora, pitkä varsi ja kolme terävää piikkiä. Varjo liikehti pahaenteisesti takkatulen loimutessa kuin tarkkailisi kuningasta.
Lopulta kuningas nousi tuolistaan – kukaan ei voi tietää kuinka kauan hän siinä todella istui – ja lähti ulos huoneesta määrätietoisin askelin, aivan kuin olisi yht’äkkiä muistanut jotakin. Hän suunnisti linnan käytävälabyrintissä taitavasti, nopeimpia ja lyhimpiä reittejä käyttäen, kymmenien vuosien kokemuksella. Ei kulunut kauankaan, kun hän saapui linnan läntiseen osaan, jossa hovineitojen makuukammarit sijaitsivat. Kuningas pysähtyi yhden oven eteen ja katseli sitä hetken. Hän oli jo koputtaa oveen, mutta hymyilikin sitten vienosti ja astui suoraan sisään. Nähdessään mitä huoneessa tapahtui, kuningas alkoi täristä raivosta ja hänen silmänsä leiskuivat vihaa.
- Senkin portto!
- Antakaa armoa, rakas kuningas! parkui tyttö ja pyörtyi sitten sängylle.
Huoneessa ollut hovipoika pinkaisi karkuun, mutta kuninkaan ankarat silmät pysäyttivät hänet aivan kuin häntä olisi isketty nyrkillä kasvoille. Paikalleen jähmettynyt poika oli mitätön kuin hiirenpoikanen raivostuneen kuninkaan edessä. Kuningas naurahti inhoten ja litisti pojan saappaansa alle ennenkö tämä ehti anella armoa. Verityön jälkeen hän kääntyi tyttöä kohti. Kuningas nosti tytön ilmaan kaksin käsin, käveli ikkunan luo ja paiskasi tytön lasiruutujen läpi. Tytön ruumis putosi alas hirmuista nopeutta ja lävistyi linnankappelin ristiin.
Pahoinvoinnin aalto viilsi kuningasta. He saivat ansionsa mukaan, maanpetturit. Minä tein aivan oikein. Kuningas pälyili ympärilleen ikään kuin tarkistaen, ettei kukaan ollut nähnyt häntä, ja lähti sitten juoksemaan käytävään. Hän kompastui viittaansa ja kaatui lyöden päänsä seinään, mutta nousi nopeasti pystyyn jatkaakseen juoksemista. Tuskin huomaten päähänsä saamaansa verinaarmua, kuningas kiiruhti aikailematta takaisin huoneistoaan kohti. Kuningas saapui kahdeksankulmaisen huoneen ovelle ja ryntäsi sisään. Ovi rysähti hänen perässään kiinni voimalla. Kuningas rysähti nojatuoliinsa ja kaatoi viinipikarin kurkkuunsa, mutta sylkäisi nopeasti suunsa tyhjäksi.
– Mitä! Etikkaa?
Järkytys ja hämmennys saivat kuninkaan sydämen sykkimään yhä nopeammin ja nopeammin, kun hän alkoi ymmärtää tekojensa mielettömyyden. Hänen silmänsä pälyilivät huonetta herkeämättä edestakaisin, ja hänen vanhuksenkasvonsa kurtistuivat murheesta ja jännityksestä. Kynttilänjalan terävöitynyt varjo liikkui nyt entistä nopeammin rytmittäen liikkeensä kiihkeäksi ja sulavaksi tanssiksi.
Kuningas hyppäsi pystyyn tuolistaan ja oli ymmällään. Hän katseli huoneen ikkunoita täyden ymmärtämättömyyden vallassa; kaikki ikkunat heijastivat hänen peilikuvaansa, mutta peilikuvan miehellä oli sian pää. Peilikuvajaiset irvistelivät ja heristivät nyrkkejään uhkaavin elein.
– Minä tein aivan oikein! kuningas karjui vain huomatakseen äänensä olevan pelkkää pihinää.
Kuningas kääntyili huoneessa kauhun vallassa, pöytiin ja tuoleihin törmäillen, mutta näkykuvat eivät häipyneet. Kynttilänjalan solakka varjo alkoi sätkytellä kuin käärme muurahaispesässä, piikkejään toisiaan vasten teroittaen. Sitten yhtäkkiä, kolmikärkeä muistuttava varjo lävisti kuninkaan vatsan ja tämä karjui tuskasta. Hän valahti lattialle ja tunsi elämä nesteen valuvan hänestä. Hirvittävä, korkea ja kirkuva ääni huusi:
– Minua ei petetä kahdesti!
Sitten kuningas tunsi kuinka hänen ruumiinsa vapautui ikuisuuteen päättyvästä kiertokulusta ja kynttilä hänen sisällään sammui jättäen huoneen kertakaikkisen pimeyden asuttamaksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kertojan suuhun asetettu murresana oli oikein piristävä (ennenkö):)
Asetelma historiallisen kulmakivinen, synkän kylmä avioliittodraama omine sumuineen ja utuineen, elottoman harhailematon katse seinässä.
Kuninkaan mieli kuin Shakespearen tuulessa harovat lehdettömät oksat kohtaloaan ihmettelevien ihmisten yllä.
Liekinloimussa, tanssissaan lepattava kynttilänjalka mestaajan seiniä hiljalleen nuoleva piilukirves.
Himo, raivo ja kaksoismurha juoksee käytävillä kenenkään tuomitsematta pakoon, kaatuu etikkaiseen viinilasiin ja joutuu hulluuden kuvaleikkiin ja itsensä peilisaliin tuomittavaksi.
Tähän kohtaan mä olisin lintannut jotain sisäisen kamppailun vääntöä ja ähinää. Kuningas oli itse itsensä tuomitsija, mutta tekstissä ei tähän moraaliseen ytimeen oikein paneuduttu.
Kuka kuninkaan voisi tuomita muu kuin kuningas itse? Tämä on itsestäänselvyys. Ja tässä olisi ollut se väännön paikka.
Edellisen pyyhkii pois kirkuva ääni, jos kyseessä oli kuningattaren voo-doo kosto jostain noitasavujen ääreltä.
Teksti oli kaunis ja harkittu, hyvin vauhdikas oikeassa kohtaa (mikä on käsittääkseni aika vaikea saavutus). Muutamia asioita kuitenkin itse jättäisin pois, kuten: tavaroiden sijainnin huoneessa ja yleisen pohdinnan jolla ei ole kuulijaa "Kukaan ei tiennyt kuinka kauan hän siinä istui", ja pari pientä muuta.
Tää oli kiva, niin kuin täällä on tapana sanoa.
Aloitetaanpas: muutaman kohdan voisi kirjoittaa eri tavalla esim.:
mutta ei kiinnittänyt lainkaan huomiota, mieluummmin muotoon,
kiinnittämättä lainkaan huomiota.
ja tämän kohdan voisi jättää pois: – kukaan ei voi tietää kuinka kauan hän siinä todella istui -
Muuten teksti ei sisällä virheitä (ainakaan niin, että olisin jumittanut niihin).
Sisältö oli loistava. Minut imaistiin mukaan ja tarinan juoni oli kohdallaan. Kunigas, joka on petetty, ottaa oikeuden omiin käsiinsä (niin kuin tosielämässäkin tapahtuu joskus..)...
Mielikuvia tuli muutamista muista tarinoista mutta silti tämä oli omaperäinen.
Vain loppua olisin muokannut hieman vielä.
Tunnelma, joka kesti muuten hyvin koossa latistuu hiukan tarinan lopetuksessa. Hiontaa!
Kuitenkin varsin loistava novelli!
Kiitoksia herroille kommenteista. On mukava saada ymmärrystä osakseen.
Tein tekstiini jonkin verran muutoksia, ja se on nyt parempi. Lähinnä korjailin jotain lauserakenteita sujuvimmiksi ja kauniimmiksi...
Juontakin muutin hienoisesti; CFC:n oivallukset siitä, mihin novellissa on syytä keskittyä, ja mikä taas ei ole oleellista, auttoivat tässä. :) Terästin kuninkaan pohdintaa ja poistin ylimääräisyyksiä. Näin on parempi.
Ice sanoi, että sai mielikuvia muista tarinoista. Henrik VIII monine vaimoineen oli ihan tarkoituksella novelliin näkyville jätetty innoittaja - siksi 8-kulmainen huone. Pieni, vaatimaton yksityiskohta, jota ei voi huomata - jääköön se vitsiksi!
Mutta hyvä, jos piditte.