Imaamin arvostus?

Eiliseen television jumala-iltaan viitaten, jäin miettimään hengellisen johtajan viisautta tai sen puutetta. Imaami Chebab ei vakuuttanut ajattelullaan. Hän ei ole nähnyt Ville Rannan pilapiirroksia (sanoi itse niin) ja hänestä ne ja Jyllands Postenin piirokset olivat sama asia(!). Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että Rannan piirokset olivat muslimeja loukkaavia ja loukkaamistarkoituksessa tehtyjä vaikka piirtäjä kuinka vakuutti että niin ei ole. Ja hänen luulisi tietävän, mitä on piirroksillaan tarkoittanut.

Kysymys kuuluukin: kuinka voi (arvostettu ja oletettavasti viisas) hengellinen johtaja loukkaantua kuvista, joita ei ole edes nähnyt?
Totuushan on, että hän on loukkaantunut vain oman mielikuvituksensa tuotoksista. Eikö arvostetulta johtajalta voisi odottaa kiihkotonta ja tosiseikkoihin perustuvaa näkemystä?

Kysynkin nyt, vähensikö eilinen keskustelu imaamin arvostusta palstan muslimien keskuudessa?

Itse en ole uskovainen, mutta arvostan viisautta ja perusteltuja mielipiteitä riippumatta siitä minkä uskonnon edustaja niitä esittää. Imaamia en eilen voinut arvostaa. Yllätyin pikemminkin siitä miten hän on antanut ennakkoluulojensa sokaista itsensä. Mielipiteitä?
91059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Imaami kertoi, kuinka hän asian Islamin kannalta asian näkee. Ei siinä tosiasiat paljoa siis paina.

Äänestä
  • Imaani on oikeutettu Suomen sananvapauden perusteella arvostelemaan, mutta sharia-lain mukaan ei saa arvostella Muhammedia sarjakuvin.
    Imaani ei tunne Koraaniaan hyvin, sillä se ei kiellä
    esittämästä profeetasta kuvia mutta Allahista kieltää.

    Äänestä

"Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että Rannan piirokset olivat muslimeja loukkaavia ja loukkaamistarkoituksessa tehtyjä vaikka piirtäjä kuinka vakuutti että niin ei ole. Ja hänen luulisi tietävän, mitä on piirroksillaan tarkoittanut."

Varmasti kuvat oli tehty loukkaamistarkoituksessa, ihan sama mitä Ranta itse sanoo. Jos Ranta vilpittömästi on sitä mieltä niin sitten hän on täydellinen idiootti. Kenellekkään ei pitäisi olla epäselvää Tanskan tapauksen jälkeen loukkaavatko tälläiset kuvat muslimeja.

Äänestä
  • >>Varmasti kuvat oli tehty loukkaamistarkoituksessa, ihan sama mitä Ranta itse sanoo. Jos Ranta vilpittömästi on sitä mieltä niin sitten hän on täydellinen idiootti. Kenellekkään ei pitäisi olla epäselvää Tanskan tapauksen jälkeen loukkaavatko tälläiset kuvat muslimeja.

    Loukkaako ne siksi, että ne osuvat lähelle totuutta? Pilakuvatkin ovat keskustelua. Ilmeisesti vasta pilakuvia ymmärretään.

    Äänestä

  • aiai.., kirjoitti:

    >>Varmasti kuvat oli tehty loukkaamistarkoituksessa, ihan sama mitä Ranta itse sanoo. Jos Ranta vilpittömästi on sitä mieltä niin sitten hän on täydellinen idiootti. Kenellekkään ei pitäisi olla epäselvää Tanskan tapauksen jälkeen loukkaavatko tälläiset kuvat muslimeja.

    Loukkaako ne siksi, että ne osuvat lähelle totuutta? Pilakuvatkin ovat keskustelua. Ilmeisesti vasta pilakuvia ymmärretään.

    hieman toivoisin toleranssia meikäläisille eikä tarvitsisi aina olla mesomassa ja meuhkaamassa ja "ylpeänä" puolustamassa "oikeuksia" iisimminkin voi elää ihan sovussa yhteiskunnan ja Jumalansa kanssa ilman että islamissa mitään vaarantuu opillisesti tai harjoittamisen kannalta.

    Muistan imaamimme sanoneen myös että hän voi pahoin kun ajatteleekin asiaa...se kertoo hänen voimakkaasta psyykkisestä reaktiostaan joka ilmenee fyysisenä oireena.

    Reagoiko normaalisti ihminen noin ellei ole ihan ison kriisin paikka oliko tämä sellainen kriisi ei ainakaan minulla ja jos olisi ollut kuinka ihmeessä voisin elää länsimaassa tuolla mentaliteetillä.

    Suomeen tullaan hankkimaan korkeatasoinen koulutus ja lapset lähetetään sen varallisuuden turvin ulkomaille.Miksi jäädä suomeen jos noin huonosti on asiat eikä osaa integroitua tänne?

    Ehkä hänenkin pitäisi harkita hijjraa vakavammin..uskontohan on muslimille tärkein, ei maallinen hyvä eikä elintaso.

    Tässä tapauksessa korkeasti koulutettu ihminen voi saada ansionsa ulkomaillakin ja islamilaisemmassa valtiossa eli mikä pidättelee että pitää täällä marista ei islamilaisuudesta.

    Jos olisin imaamin pöksyissä niin nostaisin jo kytkintä!

    Äänestä

  • "Kenellekkään ei pitäisi olla epäselvää Tanskan tapauksen jälkeen loukkaavatko tälläiset kuvat muslimeja."

    Siis millaisia kuvia tarkoitat? Kuvia muslimeista, Mohammedista vai mistä tarkalleen ottaen? Oletko nähnyt näitä Rannan piirroksia?
    Otan tähän linkin, koska se on olennaista käsillä olevalle asialle:

    http://www.actuabd.com/IMG/jpg/kaltio-en-mohammed1.jpg

    Ymmärtääkseni piirtäjä kertoo siinä pelostaan, jonka on saanut aikaan tanskalaisten piirtäjien saamat tappouhkaukset(kieltämättä tahdittomista) piirroksistaan ja koko tämä väkivallan kyllästämä draama. Pelko lienee aiheellinen, koska väkivaltaisia reaktioita todellakin esiintyi ja sitä voi kai kommentoida? Hän myös puhuu siitä miten kohtuutonta on vaatia ei-muslimia noudattamaan islamin kuvantekokieltoa. Niin kuin onkin, vai oletko eri mieltä?
    Jos pelottaa, miksi sitä ei saisi sanoa?
    Loukkaako näissä kuvissa juuri niiden liika osuvuus?

    Äänestä

  • Paula kirjoitti:

    "Kenellekkään ei pitäisi olla epäselvää Tanskan tapauksen jälkeen loukkaavatko tälläiset kuvat muslimeja."

    Siis millaisia kuvia tarkoitat? Kuvia muslimeista, Mohammedista vai mistä tarkalleen ottaen? Oletko nähnyt näitä Rannan piirroksia?
    Otan tähän linkin, koska se on olennaista käsillä olevalle asialle:

    http://www.actuabd.com/IMG/jpg/kaltio-en-mohammed1.jpg

    Ymmärtääkseni piirtäjä kertoo siinä pelostaan, jonka on saanut aikaan tanskalaisten piirtäjien saamat tappouhkaukset(kieltämättä tahdittomista) piirroksistaan ja koko tämä väkivallan kyllästämä draama. Pelko lienee aiheellinen, koska väkivaltaisia reaktioita todellakin esiintyi ja sitä voi kai kommentoida? Hän myös puhuu siitä miten kohtuutonta on vaatia ei-muslimia noudattamaan islamin kuvantekokieltoa. Niin kuin onkin, vai oletko eri mieltä?
    Jos pelottaa, miksi sitä ei saisi sanoa?
    Loukkaako näissä kuvissa juuri niiden liika osuvuus?

    "Jos pelottaa, miksi sitä ei saisi sanoa?"

    Miksi se pitää sanoa kuvaamalla Profeettaa (saws)? Ja tapa millä kuvattiin oli erittäin loukkaava ja sanat mitä hänen suuhunsa oli pistetty. Aivan selvästi Ranta loukkaa muslimeita ja uskon että tekee sen tietoisesti.

    Äänestä

  • Mu'aadh kirjoitti:

    se, että eläviltä ihmisiltä leikataan veitsellä käsiä ja jalkoja irti? Tai se että lapsia hirtetään?

    Jos loukkaannut jostain PIIRROKSESTA, niin se on oma asiasi. Mene vaikka peiton alle piiloon, niin ei tarvitse katsella.

    Äänestä

  • Mu'aadh kirjoitti:

    "Jos pelottaa, miksi sitä ei saisi sanoa?"

    Miksi se pitää sanoa kuvaamalla Profeettaa (saws)? Ja tapa millä kuvattiin oli erittäin loukkaava ja sanat mitä hänen suuhunsa oli pistetty. Aivan selvästi Ranta loukkaa muslimeita ja uskon että tekee sen tietoisesti.

    En ole muslimi ja siksi en varmaan huomaa sitä loukkaavuutta mitä sanot noissa olevan. Sellainen uskonnollinen herkkyys puuttuu itseltäni, koska en mitään uskontoa harjoita eikä minulla ole uskonnolliseen ajatteluun vetoa.

    Itse en usko että loukkaaminen on tässä tarkoituksena. Olen nähnyt Rannan puhuvan näistä kuvista televisiossa, muulloinkin kuin tuossa jumala-illassa, ja hän vaikuttaa vilpittömältä kun sanoo ettei tarkoita loukata. Hänen on varmaan samoin kuin minunkin vaikea nähdä sitä mikä noissa muslimia voi loukata. Näen nuo vain kannanottona vallitsevaan tilanteeseen, siis tähän Tanskan pilakuvakohuun, joka ryöstäytyi käsistä.
    Onneksi tuo juttu alkaa olla takanapäin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Paula kirjoitti:

Eiliseen television jumala-iltaan viitaten, jäin miettimään hengellisen johtajan viisautta tai sen puutetta. Imaami Chebab ei vakuuttanut ajattelullaan. Hän ei ole nähnyt Ville Rannan pilapiirroksia (sanoi itse niin) ja hänestä ne ja Jyllands Postenin piirokset olivat sama asia(!). Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että Rannan piirokset olivat muslimeja loukkaavia ja loukkaamistarkoituksessa tehtyjä vaikka piirtäjä kuinka vakuutti että niin ei ole. Ja hänen luulisi tietävän, mitä on piirroksillaan tarkoittanut.

Kysymys kuuluukin: kuinka voi (arvostettu ja oletettavasti viisas) hengellinen johtaja loukkaantua kuvista, joita ei ole edes nähnyt?
Totuushan on, että hän on loukkaantunut vain oman mielikuvituksensa tuotoksista. Eikö arvostetulta johtajalta voisi odottaa kiihkotonta ja tosiseikkoihin perustuvaa näkemystä?

Kysynkin nyt, vähensikö eilinen keskustelu imaamin arvostusta palstan muslimien keskuudessa?

Itse en ole uskovainen, mutta arvostan viisautta ja perusteltuja mielipiteitä riippumatta siitä minkä uskonnon edustaja niitä esittää. Imaamia en eilen voinut arvostaa. Yllätyin pikemminkin siitä miten hän on antanut ennakkoluulojensa sokaista itsensä. Mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu