En ole aikaisemmin käynytkään tällä palstalla ja täytyy sanoa että muutaman "lihava=tyhmä" viestin luettuani totean vaan että onpas ala-arvoista keskustelua. Itse olen vuosien aikana paisunut normaalista lihavaksi ja tunnustan kyllä lihoessani viisastuneeni näin aikuisena yliopisto-opiskelijana. Nuorena, tyhmänä ja normaalipainoisena opiskelu ei juuri kiinnostanut. Mutta se siitä tyhmyydestä ja itse asiaan eli syömiseen. Olen pistänyt merkille että ruokapöydässä laihat ihmiset syövät saman verran kuin minä. Ja valittavat aina nälkäänsä. Hoikan ihmisen on varmaan mahdotonta ymmärtää jonkun toisen lihomista. Kun itse voi syödä reippasti lihomatta ei kai siinä voi kun ihmetellä että montako kiloa tuolla läskillä menee suklaata ja kermakakkua päivässä kun se lihoo. Että siitä nämä itsekuri- ja tyhmyys-jutut. Olkaamme ymmärtäväisiä.
lihava/laiha
ja syöminen
473119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Oletko tarkkaillut ko laihojen ihmisten syömistottumuksia enemmän? Päivän kokonaissyömisethän sen määrää, lihooko vai ei, ei yksi ateria. Mieheni on tosi hoikka, vaikka syö kuin hevonen, silloin kun syö. Hän ei napostele vaan syö yhden välipalan ja yhden lämpimän ruoan päivässä. Minä taas lihoin, koska napostelin ja söin useammin ja enemmän.
Siinä kohtaa ymmärrän itsekurijuttuja, monilla naisilla on taipumusta naposteluun ja voi olla raskasta kieltäytyä koko ajan että pysyisi hoikkana. Siitä voi tulla sellainen katkeruus, kun itse kokee että on pakko olla hoikka saadakseen hyväksynnän, on pakko kieltäytyä herkuista. Ja kun näkee lihavan nauttivan estottomasti esim. kermamunkista, niin voi tulla paha olo, koska itsekin haluaisi syödä, mutta ei voi(?). Ja sitä pahaa oloa sitten puretaan arvostelemalla lihavia milloin missäkin. En tiedä. Itse olen törmännyt tällaiseen.
...jotka syövät kuin hevoset ja silti ovat lähes aliravitun näköisiä. Tästä hyviä esimerkkejä mieheni sisko ja veli. Sisko, yli nelikymppinen useamman lapsen äiti, painaa noin 45 kiloa. Kahvipöydässä aina sen seitsemää itseleivottua sorttia vaikka menisit yllättäen ja sanoo syövänsä "puolet" itse leipomispäivänä (joita on viikottain). Syö hyvällä halulla siinä yhteisessä kahvipöydässäkin. Veli on sitä tyyppiä jota ei tuulella kärsi päästää ulos. On yrittänyt lihottaa itseään kermalla ja erityisen rasvaisella ruoalla, tuloksetta, mutta tuloksetta. Muut sisarukset sitten mieheni mukaanlukien, ovat sitä sorttia että jo kun kävelee herkkupöydän vierestä, läskit hyppää vyötärölle.
Jokainen ihminen laihtuu, jos kulutus on energiansaantia suurempi ja jokainen lihoo, jos kulutus on energiansaantia pienempi. Siis pitkällä aikavälillä.
Ikiliikkujaa ei ole ja keho varastoi osan ylimääräisestä energiasta rasvaksi.Ihmisten kulutuksessa ja energian varastoinnissa on eroja, mutta jokaisella systeemi toimii samoin päin.
Nämä "luonnostaan laihat" yleensä kuluttavat enemmän työssään, yleisen aktiivisuutensa johdosta tai liikunan avulla. Mahdollisesti he myös syövät vähemmän omissa oloissaan. Viikon kalorimääriä ei kukaan pysty sanomaan edes itseltään pitämättä ruokapäiväkirjaa, joten on turha arvailla tuttavien leipomisten perusteella, paljonko he syövät.
Itsekin olen hyvin tiukassa kunnossa ja syön valtavia määriä, vaikka kuulun niihin ihmisiin, joille läskiä kertyy, kun katsookin suklaalevyä. Tämä johtuu vain siitä, että urheilen paljon ja syön terveellisiä ruokia: pastaa, kanaa, ruisleipää, raejuustoa, maitorahkaa, keittokinkkua, rasvatonta maitoa jne. En hampurilaisia, pizzoja, viinereitä, makkaraa ja olutta.
Mikään ei estä teitä pääsemästä samaan. Aloittakaa terveellinen ruokavalio ja reipas liikunta, niin kilot karisevat ja syötte paremmin kuin koskaan.
Jäikö sinulta huomaamatta että en puhunut itsestäni vaan mieheni sisaruksista. Minä itse olen toki kiloni kerännyt väärillä ruokailutottumuksilla liikuntamäärään nähden, mutta nyt puhuin henkilöistä jotka ovat itse kokemuksistaan puhuneet. Mielestäni 43 vuotta ja 34 vuotta ovat jo sen verran pitkiä aikavälejä, että voidaan todeta, että eivät ole lihoneet vaikka ovat sitä oikein yrittäneet. Ei nimittäin ole kiva sekään kun liiasta laihuudesta koko ajan huomautellaan. En ole arvoinut mitään heidän leipomustensa perusteella vaan sen perusteella mitä he itse ovat kertoneet. On yritetty lihottaa leipomuksilla ja kermalla, mutta kun ei liho niin ei liho.
Ei auta nyt, Komea Mies, ottaa lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että sinäkään et näköjään tiedä kaikkea. Minä uskon ennemmin niitä kenen asioista on kysymys kuin ulkopuolista "tietäjää", jonka päätarkoitus on pyrkiä olemaan aina oikeassa. Ihminen on aina omien asioidensa paras asiantuntija, vaikka muuta yritetään väittää.
Sinä ja muut kiihkolaihduttajat ja lihavien "kääntäjät" voisitte mennä laihdutus-palstoille. Vai väitätkö että viestisi kertovat lihavuuden arjesta ja ongelmista, kun vielä itse kehuskelet laihuudellasi. Eivät kaikki lihavat halua laihtua ja voi voi...kun ei täällä se ole tarkoituskaan.
Älä ota sitä niin tosissasi jos joku on kerran sanonut sinua komeaksi.
Millä vuosikymmenellä?
Ei komeiden tarvitse komeuttaan sormella osittaa, netissäkään.
Nuo sinun ohjeesi ovat monesti kaluttua kamaa, keksi jotain uutta ja pane nimim. "mies" niin joku voi ottaa sinut tosissaan.
No höpö höpö. Sinä et tiedä miehesi sisarusten syömisiä ja päivittäistä kulutusta edes tuhannen kalorin tarkkuudella. Vai pidätkö muka ruokapäiväkirjaa heidän syömisistään.
Ei sellaista ihmistä olekaan, joka ei lihoisi, jos syöminen ylittää kulutuksen pidemmän aikaa (pl. jotkut harvinaisista suolistosairauksista kärsivät). Nämä sukulaisesi saattavat kyllä syödä paljon, mutta silloin he myös kuluttavat paljon joko työn, yleisen aktiivisuuden tai urheilun avulla.
"Nuo sinun ohjeesi ovat monesti kaluttua kamaa, keksi jotain uutta"
Niin ovat. Minä en todellakaan ole kertonut täällä mitään uutta siitä, miten pysyy hyvässä kunnossa ja terveenä. Kaikki on vanhaa tietoa, mutta se riittää oikein hyvin.
Ongelma on siinä, etteivät ihmiset noudata neuvojani, vaan syövät itsensä säkeiksi sohvalla löhöten.
buahahaa...:)
Kaikkea sitä voi yrittää, mutta olispa maailman kirjat sekaisin, jos uusi dieetti maailmalla saisi alkunsa Komean Miehen nettivinkeistä "syö vähemmän, kuluta enemmän"...
Pidätkö lihavia ihan tyhminä? Luuletko tosiaan, että elämänsä läskien kanssa kamppailevat eivät tiedä miten niistä pääsee eroon?
Ongelma ei ole tiedon puute vaan sen käyttöön otto. Tässä ei voi taas muuta sanoa, kuin että katsokaa joskus lihavuutta kompleksisena asiana.
Jos nämä ihmiset itse ovat kertoneet, että ovat koko elämänsä ajan yrittäneet lihottaa itseään, siinä onnistumatta, miten sinulla on naamaa väittää että se ei pidä paikkansa. Kaikki eivät ole samasta muotista vedettyjä, eivät kuten sinä joka kerroit että suklaalevyn katsomisesta jo viisari heilahtaa. Kumpikaan ei harrasta liikuntaa sen enempää mitä autolle kävely kuluttaa, eikä työkään ole mitenkään erityisen kuluttavaa.
Siitä huolimatta ovat laihoja kuin siimat. Sisko painoi alimmillaan joitakin vuosi sitten 43 kiloa, kun imetti vauvaa.
Luuletko, että on mukavaa kuulla kuittailuja siitä miten ei tuulella kannata lähteä pihalle, ettei käy hassusti ja vaatteetkin roikkuvat päällä kuin säkki. Mutta kun ei ihminen itselleen mitään tuossa tapauksessa voi.
Joten voisitko uskoa, että sinä et todellakaan aina ole oikeassa. Sinä voit tietää vain omat asiasi ja minä omani, mutta sen lisäksi tiedän näiden ihmisten elämästä niin paljon heidän omien puheidensa kautta, että tuo asia on fakta. Tekee varmasti kipeää huomata, että onkin vain ihan erehtyväinen ihminen, mutta tuo huomio kannattaa tehdä. Silloin voi alkaa oppia jotain elämästä ja huomata siinä aivan uusia ulottuvuuksia mitä ei ole tullut ajatelleeksikaan putkeen tuijottaessaan.
Varmasti kukaan meistä ei tunne sukulaisiasi. Komea mies on kuitenkin oikeassa siinä, että jokainen ihminen lihoo, jos pitkällä aikavälillä syö enemmän kuin kuluttaa. Se on fysiologinen fakta, jota ei muuta yksilölliset ominaisuudet, aineenvaihdunnan hitaus/ nopeus, sukulaisuus, ei mikään. Sitten päästään variaatioihin, kuten erilaiset sairaudet, syömistottumukset (jotka voi toisilla olla ihan oikeasti vähäkaloriset pitkällä aikavälillä, vaikka mitä ulkopuolisille väittää), liikuntatottumukset ja niin edelleen.
Ei varmasti ole mukava kuulla kettuiluja yhtään mistään asiasta. Mutta silti Komea on tässä asiassa oikeassa; mielestäni ei esittänyt asiaansa edes mitenkään kärkkäästi.
Juuri kielletiin Komeaa kertomasta omasta elämästään, vaikka käsittääkseni juuri oman esimerkkinsä avulla hän yrittää kertoa mikä on mahdollista ja millaista se käytännössä on. Ja nyt ei saisi yleiselläkään tasolla kirjoittaa mitään...
Miksi ihmeessä te hyökkäätte Komean kimppuun? Käyttäydytte yhtä huonosti vähintään kuin itse Leonard-provoilija, ja haukutte, pilkkaatte, syytätte, tuomitsette -sitä kaikkea, mistä muita ihmisiä syytätte? Mihin logiikkaan perustuu se, että itseltä voi hyväksyä typerää käytöstä ja muilta ei?
Aloin miettiä, että entä jos oletkin Komea Mies oikeassa? Jos nämä ihmiset ovatkin olleet koko ikänsä anorektikkoja, bulimikkoja tai himokuntoilijoita sitä itse tiedostamatta ja huijanneet itseään ja läheisiään? Voisin tietysti ottaa heihin yhteyttä ja kertoa että tällä palstalla on Erityisen Komea Mies, joka ei ole koskaan elämässään ollut väärässä. Nyt tämä Erityisen Komea Mies on sitä mieltä, että nämä mieheni sisko ja veli eivät syö mitään, jos kerran ovat hoikkia kuin elämän lanka ja aivan tuulen vietävissä. Toinen mahdollisuus on se, että he tiedostamattaan ovatkin olleet himolenkkeilijöitä tai kuntosalien vakioasukkkaita. Tosin kateus siitä että he saavat seuraumuksitta ahmia suklaata mitä Erityisen Komea Mies ei voi turpoamatta edes vilkuilla, saattaa vääristää objektiivisen lausunnon antamista.
Nyt täytyy tiedustella pitävätkö nuo väitteet paikkansa. Sillähän tottahan se on että eivät he itse voi asioitaan tietää niinkuin ne ovat. Erityisen Komea Mies tietää kaikki parhaiten. Ihan kaikki. Tällä planeetalla. Ja varmaan sen ulkopuolellakin.
...niin tietäisit. Komea mies on onnistunut kaikessa ja tietää kaikkien muidenkin asiat paremmin kuin henkilö itse. Jos ei itse ymmärrä miksi antipatiat nousevat, saa syyttää itseään. Luultavasti tarkoituskin on ärsyttää, ei kukaan oikeasti voi olla niin sosiaalisesti kömpelö kuin hän on.
Tarkoitin juuri tätä asennetta joka sinullakin näyttää olevan, että jättäkää pois ne viinerit ja mitä kaikkea siinä listallasi olikaan niin laihdutte. Ihan turhaan kuvitellaan että lihavat syövät vain herkkuja ja kaikkea rasvaista. Heh, luulenpa ettei kovinkaan moni hoikka syö esimerkiksi porkkanoita, lanttua, ituja, sipuleita jne yhtä paljon kuin minä. Oman lihavuuteni syynä on varmasti liiallinen punaviinin himo ja tällä hetkellä olemattomiin hiipuneet liikuntaharrastukset. Mutta mielestäni lihavia on ihan turha syyllistää siitä SYÖMISESTÄ.
Kyllä minä olen jo aika pitkää hiljaisuudessa seurannut tätä palstaa. Ja siinä samalla Komean miehen kirjoitteluita. Muistan joskus aikanaan, että hänen tyylinsä oli mahdottoman provosoiva ja hän oli ilmeisesti oman elämänmuutoksensa huumassa aika aggresiivinen kirjoittelussaan. Silloin homma meni usein ihan lööperiksi hänen puoleltaan. Ja jollain viikolla aika vastakin hänellä taisi olla aika huono viikko, kun vastaukset juttuihin oli niin pahantuulisia :)
Mutta rehellisyyden nimissä; nykyisin hänen juttunsa ovat ihan asiallisia ja myös totuudenmukaisia. En ole hänen nähnyt kirjoittavan mitään, "tiedän siskosi elämän paremmin kuin sinä", vaan ihan realistista faktaa: kun pitkällä aikavälillä kuluttaa enemmän kuin syö, niin laihtuu. Se nyt vain on niin! Siihen asiaan ei vaikuta se tunteeko jotain tyyppiä henk.koht vai ei. Toisekseen hän on usein puuttunut siihen, ettei edes oman läheisensä syöntiä voi tietää totuudenmukaisesti (kuten esim tuossa yllä). Totuushan sekin on -todellakaan ei voi tietää. Monet nuoret ylläpitävät anoreksiaa tai bulimiaa jopa kodissaan, jossa on äiti ja isä, jotka eivät tiedä mitään! On ihan eri asia, miten ihminen todellisuudessa syö ja liikkuu, mitä se miltä se ulkopuolisen (vaikka läheisenkin) silmiin näyttää!
Itselläni on takana monenmoiset kokemukset tämän asian tiimoilta, ja kun lopulta pääsin siihen pisteeseen, missä minun oli pakko alkaa kiinnittää huomiota syömiseen/liikuntaa (kun en voinut enää elää itseni kanssa), niin päädyin täysin Komean miehen ilmaisemiin johtopäätöksiin. Vaikka se ei mitenkään kivutonta ollut. Hän on silti oikeassa. Ja nykyisin mielestäni paljon asiallisempi, mitä häntä haukkuvat ja pilkkaavat henkilöt.
Sitä ihmettelen miten ko. nimimerkki ja useat muuta jaksavat suoltaa tänne kirjoituksia joiden sisältö on aina sama: Syö vähemmän ja liiku enemmän! Tuonhan tietää melkein tuttia imevä pikkuvauvakin, että laihtuakseen ei ole muuta keinoa. Kuinka moni tällä palstalla kirjoittava sitten kaipaa, että tuota hoetaan joka toisessa kirjoituksessa? Mielestäni tuollaiset kirjoitukset voi aivan hyvin käydä kirjoittamassa tuonne laihdtuspalstalle.
Tällä palstalla pitäisi saada kaikessa rauhassa keskustella lihavuudesta. Eikös se ole palstan nimi, mikäli olen oikein ymmmärtänyt?
Mielestäni oleellista on tiedostaa mitä tapahtui ennen kuin kilot alkoivat kertymään, sillä on kanssani varmasti paljon lihavia jotka ovat kuitenkin vielä aikuisena olleet hoikkia.
Mikä on syy miksi niitä kiloja on kertynyt, se on kaiken ydin. Ei se auta mitään vaikka lasket montako kaloria saat syödä päivässä ja käyt joka päivä kymmenen kilometrin juoksulenkin. Et jaksa laskea kaloreita lopun ikääsi ja mitä tapahtuu kun sen lopetat? Kilot kipittävät kiireen vilkkaa takaisin, ellei mitään oleellisempaa ole sisäistetty kuin se, että pitäisi syödä vähemmän ja kuluttaa enemmän.
Siis antakaa lihavien keskustella täällä ja jos on pakottava tarve kehuskella omalla erinomaisuudellaan voi käydä antamassa niitä laihdutusneuvoja tuolla toisella palstalla. Silloinkin kehottaisin vähän omaperäisempään ilmaisuun sillä tuon alussa mainitsemani keinon tietävät kaikki.
Siinä syy, miksi nämä tyypit, jotka ovat tietävinään kaikista asioista ja ihmisistä kaiken, ärsyttävät. Ja vielä kerran väännän rautalangasta tuoho kohtaan "on ihan eri asia miten ihminen todellisuudessa syö ja liikkuu, mitä se miltä se toisen silmiin näyttää". En jaksa laskea monennenko kerran kirjoitan tämän asian, että en perusta sanomaani siihen mitä olen nähnyt, vaan siihen mitä he ovat itse kertoneet. Ja edelleen luotan enemmän siihen mitä he itse sanovat kuin teihin jotka vetoatte tiettyyn niinsanottuun olemassaolevaan totuuteen. Kai he sitten ovat lääketieteellisiä harvinaisuuksia, mutta tuo on kuitenkin totuus.
Luultavasti en tunne sukulaisiasi. Epäilen silti sitä, että he muka olisivat koko ikänsä yrittäneet lihottaa itseään rasvalla ja suklaalla. Ei sellaista oikeasti kukaan tee, ellei ole mielisairas. Luullakseni pikemmin sinä valehtelet, kuin sukulaisesi.
Ruokapäiväkirja on se, mikä kertoo totuuden. Jokainen suupala ylös viikon ajalta, niin selviää, paljonko sitä ruokaa oikeasti menee.
Termi "syön paljon" ei kerro oikeasti mitään. Ihminen, joka on tottunut syömään vähän, pitää paljona annosta, joka lihavalle ahmatille tuntuu suupalalta.
Kukaan ei voi pidemmän päälle syödä enemmän kuin kuluttaa ilman, että lihoo. Se on vain luonnonlaki. Kysy asiaa lääkäriltä, ellet muuten usko.
"Tällä palstalla pitäisi saada kaikessa rauhassa keskustella lihavuudesta. Eikös se ole palstan nimi, mikäli olen oikein ymmmärtänyt? "
Olet ymmärtänyt aivan oikein. Siksi toivoisinkin, ettet yrittäisi sabotoida keskustelujani lihavuudesta.
"Mielestäni oleellista on tiedostaa mitä tapahtui ennen kuin kilot alkoivat kertymään, sillä on kanssani varmasti paljon lihavia jotka ovat kuitenkin vielä aikuisena olleet hoikkia.
Mikä on syy miksi niitä kiloja on kertynyt, se on kaiken ydin."
Niin. Juuri tästä syystä olen tässäkin keskustelussa ja usein aiemmin suositellut ruokapäiväkirjan pitämistä. Sillä tavoin selviää, mitkä seikat painon kertymistä edesauttavat.
Kun minulla ei kuitenkaan ole täällä käytettävissäni jokaisen kirjoittajan ruokapäiväkirjaa, en tietenkään voi antaa kovin yksityiskohtaisia ja henkilökohtaisia ohjeita.
"Ei se auta mitään vaikka lasket montako kaloria saat syödä päivässä ja käyt joka päivä kymmenen kilometrin juoksulenkin."
Kalorien laskeminen ei auta, mutta kymmenen kilometrin juoksulenkki JOKA PÄIVÄ auttaa aivan varmasti. Sen jos teet, niin ei varmaan pääse kilot karkaamaan käsistä. Ongelma vain on, että useimmat palstan lukijoista eivät pysty juoksemaan kymmentä kilometriä edes yhtä kertaa, saati sitten joka päivä.
Kun on aikansa noudattanut terveellistä ruokavaliota, ei kaloreita enää tarvitse laskea. En minäkään laske, koska tiedän arviokaupalla muutenkin, miten saan syötyä terveellisesti ja sopivia määriä kulutukseeni nähden.
Mitä sinä voit tietää lihavana olemisesta? Oletko koskaan miettinyt, että tietyt asiat oppii vasta "kantapään kautta". Et voi millään tietää ylipainoisen ihmisen elämää ja mielen sisältöä. En minäkään tiedä! Mutta koska olen itse lihava niin osaan varmasti samaistua kanssaihmisiin paremmin ja helpommin. Hankipa 20 kiloa lisää ja mieti miltä tuntuu.
Ja koska ymmärrät, että me lihavat emme kaipaa laihoilta laihdutusvinkkejä? Vielä kun ne vinkkisi ovat niin typeriä ja yksiselitteisiä. Jos mielestäsi on niin helppoa laihtua niin kerro miksi suomi vain lihoo lihoomistaan? Lihavuus on muutakin kuin epätasapaino kulutetun ja hankitun energian välillä. Lihavuus on sairaus, elämäntapasairaus. Kuinka monesta sairaudesta tiedät ihmisten parantuneen nettikeskustelujen vinkkien kautta?
Ärh...tulee niin typerää tekstiä, kun eräät laiheliinit eivät tajua jättää tätä palstaa ja siirtyä tuonne laihdutuspuolelle! Pistänpä shefulle vinkin, että siirtäisi tekstit sinne aivan kuten ne reductil-jututkin. :)
Ehkä sen saman viestin jaksaa laittaa siksi, että itse sen kaiken läpikäyneenä näkee helposti ne "ajatuksien sudenkuopat", joihin helposti sortuu ja on itsekkin sortunut? Minusta yksi tällainen on nyt esim tämä sukulaistesi syöminen ja paino. Olen itseasiassa vähän hämmästynyt, ettet halunnut ymmärtää, mitä Komea sinulle yritti sanoa -eli vaikka he mitä kertoisivat itse syömisestään, vaikka olisit siellä kaksi kertaa viikossa syömässä rouvan leipomuksia, vaikka he olisivat sydänystäviäsi ja läheisimpiä sinulle, et siltikään voi tietää heidän todellista pitkän ajan syömistään ja kulutustaan. Vaikka he sinulle kertovat, että "vedin tossa hirveän annoksen kebabia", se voi (ja luultavasti tarkoittaakin) heille ihan eri asiaa kuin jollekin muulle. Heille se voi olla päivän ainut ruoka-annos, jonka lisäksi ei yhtään napostella jne. Kyllä sinä tiedät.
En ihan tiedä, miten sitten pitää rajata keskustelu lihavuudesta? Mielestäni esim tämä tässä on keskustelua lihavuudesta. Tietenkään ikuiset postaukset laihdutusvinkeistä sitä eivät ole. Mutta esim Komea (kun tässä häntäkin nyt aloin esimerkkinä käyttämään) on itse ollut lihava, ja tietää omalla elämänkokemuksella asiasta jotain. Itse olen ollut lihava ja omalla elämänkokemuksellani tiedän asiasta jotain.
Olen, Clarissa, sinunkin tekstejäsi lukenut ja huomannut, että sinulla on todellista kykyä ja halua käsitellä omia asioitasi. Olet selvästi matkalla "itsesi ymmärtämisessä ja oman äänen löytämisessä", kuten minäkin olen. Minun matkani on ehkä alkanut vain vähän aikaisemmin. Mutta siis olet jo tehnyt ihan olennaisia löytöjä oman minuuden, kiltin tyttö syndrooman ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osalta. Siksi kai tuntuukin niin oudolta, että nyt tunnut tyytyvän itsesi suhteen keskeneräisiin kokonaisuuksiin (ajatusten suhteen).
Ei kai Komeakaan (? ainakaan minä en ole niin tulkinnut), enkä itse ainakaan ole täällä mitenkään pröystäilemässä millään kaikkitietävyydellä! Usko pois, se on viimeinen asia mitä olen tekemässä. Tiedän miten vähän tiedän. Päteminen ei ole niiden viestien tarkoitus. Ja se kuulostaa tylsältäkin; senkin tiedän hyvin. Siitä huolimatta se on se avain elämäntavan muutokseen, kun on niin sinut itsensä kanssa, että on valmis siirtämään ajatuksensa käytännön tasolle. Siitä tyhmästä yhdestä lauseesta lähtee konkreettinen muutos, jos sitä haluaa. Jossain vaiheessa prosessia tulee sekin päivä, kun kun miettii sen millaista elämäntapaa noudattaen on relellisin ja onnellisin ja eniten sinut itsensä kanssa.
Olenko väittänyt, että koko ikänsä olisivat yrittäneet lihottaa itseään? Siis systemaattisesti ja siihen keskittyen syntymähetkestä hamaan viimeiseen hengen vetoon asti? Sanoin, että ovat yrittäneet lihottaa itseään syömällä rasvaisia ruokia ja leivonnaisia reilumman puoleisesti, onnistumatta. Luultavasti tätä on tapahtunut kuitenkin pitempään kuin kaksi päivää. Miksi sitten heillä (ja heidän kaltaisiaan ihmisiä on enemmänkin) paino ei nouse noista mässäilyistä huolimatta, kun taas sinulla (ja monella muulla) kertomasi mukaan kilot ovat vyötäröllä jo suklaalevyn näkemisestä, sen syömisestä puhumattakaan?
Tästä oli tässä kysymys. Miksi ei voi olla totta, että he eivät liho? Ehkä ovat niinkuin itse arvelevat niin läpipa.koja, että mikään ei imeydy. En edelleenkään hyväksy sitä, että joku ihminen voi olla tietävinään kaikista maailman ihmisistä ja heidän ruoansulatuksestaan kaiken. Mielipiteeni ei tule tästä muuttumaan.
En ole kokenut ja tarkoittanut sitä, että sinä olisit ollut mitenkään pätemässä. Asioita voi kertoa niin monella tyylillä. Näen mielelläni myös normaalipainoisia keskustelemassa tällä palstalla, mutta silloin on suuri merkitys sillä miten asioista keskustelee ja mikä on motiivi tällä palstalla oloon. Jos tarkoitus on vain saada lihavat tuntemaan itsensä typeriksi ja laiskoiksi, ei paljon sympatiapisteitä heru ainakaan täältä osoitteesta.
Olet oikeassa siinä että olen aloittanut pitkän matkan itseni löytämiseksi. Olen melko varma, että niin moni muu ylipainoinen painiskelee samojen ongelmien kanssa. Ei niinkään ylipainon, vaan sen aiheuttaneiden ongelmien kanssa. Niinpä, en kamalasti riemastu lukiessani täältä vähän väliä kirjoituksia tyyliin "kyllä se ku vähän viittii hei kattoo mitä laittaa suuhun ja liikuttaa muutakin kuin kaukosäädin kättä, niin kilotki hei kuule tippuu. Ota kuule vaan itteesi niskasta kiinni", kilahtaa välittömästi kiinni. Kuinka monesti olen ottanut ja nyt en edes halua sitä tehdä, koska ne turhat laihdutusyritykset lihottavat eniten.
Lihavuus on suurelle prosentille ylipainoisista henkinen sairaus. On niitä jotka painivat raskausajasta jääneiden kilojen kanssa ja niitä jotka ovat esimerkiksi kortisonia syömällä itsensä lihottaneet, mutta suurin osa ylipainoisista syö ahdistukseensa, tunnistipa ja tunnustipa sitä tai ei. Sen tähden koen näiden lihomisen syiden selvittämisen niin tärkeänä, tärkeämpänä kuin sen, että saisi jojoiltua edestakaisin kilojensa kanssa.
Siksi mielestäni tälle palstalle ei tarvita ollenkaan ruokavalioneuvoja, jokainen osaa syödä terveellisesti halutessaan ja siihen pystyessään. Ellei osaa sitä tietoa kyllä löytyy joka puolelta.
Ei tarvita neuvoja siitä, että täytyy syödä vähemmän kuin kuluttaa jotta laihtuisi. Juuri noiden asioiden hokeminen mielestäni osoittaa sen, että lihavia halutaan ajatella jotenkin typerinä ja saamattomina. Varsinkin, jos lihava erehtyy valittamaan jotain tulee välittömästi vastaus: Tee jotain niiden läskien häviämiseksi mitä täällä ruikutat. Voiko olla totta, että on olemassa ihmisiä, joiden elämässä ei ole jotain asiaa mistä he kärsivät, mutta jota he eivät pysty muuttamaan?
"Mitä sinä voit tietää lihavana olemisesta?"
Sen verran, että aikoinaan minulla oli yli 20 kiloa ylipainoa. Pudotin ne ja olen pitänyt painoni jo vuosia liikunnalla ja järkevällä ruokavaliolla. Muistan varsin hyvin sen ajan, kun keksin itsekin kaikenlaisia tekosyitä lihavuudelleni ja ajattelin parempikuntoisten ystävieni olevan luonnostaan atleettisia.
"Jos mielestäsi on niin helppoa laihtua niin kerro miksi suomi vain lihoo lihoomistaan?"
Siksi, että ihmiset eivät tee niin kuin sanon (ja kuten lääkärit sanovat), vaan mässäilevät rasvahiilarimössöjä, juovat alkoholia ja löhöävät telkkarin ääressä. Miksi näin tehdään, johtunee siitä, että kun tällaiseen elämäntyyliin on totuttu, tuntuu terveellisiin elämäntapoihin siirtyminen epämiellyttävältä.
"Miksi sitten heillä (ja heidän kaltaisiaan ihmisiä on enemmänkin) paino ei nouse noista mässäilyistä huolimatta,"
Heidän painonsa ei nouse, koska he pitkällä aikavälillä syövät saman verran kuin kuluttavat. Todennäköisesti heidän elimistönsä ei myöskään ole kovin tehokas varastoimaan ruokaa rasvaksi.
"Miksi ei voi olla totta, että he eivät liho? Ehkä ovat niinkuin itse arvelevat niin läpipa.koja, että mikään ei imeydy."
Jokaiselle ihmiselle varastoituu rasvaa elimistöön, jos hän syö enemmän kuin kuluttaa. Jos näin ei tapahtuisi, ihminen kuolisi nopeasti, kun rasvavarannot ehtyisivät kehosta kokonaan. Elimistöhän käyttää rasvoja jatkuvasti polttoaineena ja jos uutta rasvaa ei varastoituisi, ei jäljellä olisi pian mitään. Mm. aivot tarvitsevat toimiakseen rasvaa ja siksi moinen tila olisi hengenvaarallinen.
Siksi teoriasi ei voi olla totta.
"En edelleenkään hyväksy sitä, että joku ihminen voi olla tietävinään kaikista maailman ihmisistä ja heidän ruoansulatuksestaan kaiken. Mielipiteeni ei tule tästä muuttumaan."
En väitä tietäväni kaikkea. En ole edes alan ammattilainen, vaan lähinnä valistunut maallikko. SINUN väitteesi ovat kuitenkin niin tuulesta temmattuja, ettei niiden vääriksi huomaamiseen tarvita kovinkaan suurta tietämystä.
On kaiken a ja o tälläkin palstalla. Ja voisi sanoa, että nimenomaan tällä palstalla. Sekä hyvä tilannetaju. Jos ylipainoiset ihmiset täällä kerta toisensa jälkeen sanovat, että he eivät tarvitse tietoa oikeasta ravinnosta tai sopivasta kalorimäärästä, sen voisi uskoa ja koettaa tukea ylipainoisia sillä tavalla joka heitä auttaa. Kaloritaulukoita ja laihdutusoppaita on maailma pullollaan, tiedonpuutteen takia ei kukaan ole lihava. Jos haluaa puhua laihduttamisesta sille on täällä suomi24 omat palstansa.
Laihtumisessa on kysymys aivan muusta kuin kalorien laskemisesta. Laihtumisessa on kysymys oikeastaan jopa kaikesta muusta kuin kilojen putoamisesta. Pysyvään painonputoamiseen pääsee ainoastaan tiedostamalla syyt miksi paino on noussut.Hyvin harvalla ylipainoisella syy on veltto elämäntapa. Miksi elämäntapa niin radikaalisti muuttuisi jossakin vaiheessa elämää. Itse ainakin tiedostan, että syön ahdistukseeni. Kanavoin tunteitani ruokaan, se kierre aiheuttaa tietenkin vain enemmän syyllisyyttä ja ongelmia ajan mittaan. Mutta sitä on hyvin vaikea katkaista.
Ylipainon syy on lähes aina väärät ruokailutottumukset, mutta mikä on syy sen ilmiön taustalla?
Tekosyitä tekosyiden perään.
Ei ole mitään, mitä et pystyisi muuttamaan. Sinä itse päätät, mitä ostat kaupasta. Itse otat hyllystä niin tomaatit, kuin sipsipussitkin. Ei kukaan muu. Aivan, kuten minäkin.
Itse syöt kaiken, mitä syöt. Kukaan ei tunge ruokaa suuhusi. Osaat myös sanoa "Ei kiitos." aivan yhtä hyvin kuin "Kyllä kiitos." Oma valintasi, kumman sanot. Aivan, kuten minullakin.
Osaat myös kävellä. Tai uida tai käydä salilla tai mennä aerobiciin. Pistät lenkarit jalkaan ja tossua toisen eteen. Kukaan ei estä sinua, jos päätät sen tehdä. Aikaa löytyy kyllä, kun sitä löytyy nettailuunkin. Aivan, kuten minullakin.
Nyt on se hetki! Mene ja tee se!
Edelleen sinä tunnet nuo ihmiset paremmin kuin minä tai varmaan paremmin kuin he itsekään.
Oletko todella sitä mieltä, että jos he vaikka kuukauden ajan todella lisäsivät kaloreita päivittäin syömäänsä määrään ja siitä huolimatta eivät yhtään lihoneet, tämä johtui siitä että he eivät tehneet sitä tarpeeksi pitkään? Nouseeko paino kertaluonteisesti esimerkiksi kerran kuussa? Kerran puolessa vuodessa tai vuodessa? Minulla, näin ihan maallikkona on sellainen kokemus, että paino nousee ihan silmissä esimerkiksi erittäin kaloripitoisen loman jälkeen. Ei siihen nousuun tarvita sitä pitkää aikaväliä jotta sen näkee.
Tästä siis oli kysymys. He ovat todenneet turhaksi yritykset nostaa painoa kaloreja lisäämällä.
Kiitos muuten eräästä viestistäsi, jonka täältä luin vastaukseksi erääseen sinulle osoitettuun viestiin. Otin siitä osani sillä se lienee kaikille lihaville tarkoitettu viesti. Saamasi viesti oli erittäin epäasiallinen, mutta niin oli myös itse kirjoittamasi vastaus. Se vahvisti sen minkä takia olen arvellut sinun täällä viettävän aikaa. Motiivisi ei ole ylipainoisten aito tukeminen tai auttaminen vastauksestasi päätellen. Totesit siinä että saamasi vastaus todistaa lihavuuden olevan erittäin haitallista myös aivoille. Aivan sanatarkasti en vastausta muista, ajatus oli kuitenkin tuo. Miksi heti lihavuus piti vetää mukaan jos joku vastaa sinulle asiattomasti? Mitä sanoisit jos sinulle vastaisi asiattomasti toisella palstalla, joku jolla on jalka poikki tai on sairastunut syöpään? Vastaisit, että näyttää siltä että jalan katkeaminen vaikuttaa lamaannuttavasti myös aivojen toimintaan, vai?
Oletko koskaan kuullut sanaa tunneäly? Sinulta se tuntuisi puuttuvan täysin.
Olenko väittänyt, että en pysty koskaan muuttumaan? Olen sanonut, että en halua enää jojoilla, haluan olla valmis laihtumaan, että kilot eivät nouse samantien takaisin.
Jos sinulle laihtuminen on ollut niin helppoa niin silloin olet kuulunut siihen pieneen prosenttiin ylipainoisista, joiden lihominen on johtunut vain laiskuudesta. Olet ollut henkisesti vahva koko ajan? Okei, silloin kanssasi on turha jatkaa keskutelua, sillä et tule ymmärtämään mitään.
Minä en syytä ketään siitä että olen lihava. En luita, perintötekijöitä, lääkityksiä enkä olosuhteita. Itse olen, kenenkään avustamatta kaiken sen ruuan, millä olen lihonut, suuhuni tunkenut.
Nyt ei ole se hetki! En mene enkä tee sitä nyt! Tämä on minun elämäni enkä tietääkseni ole sinulta ollut vailla noita itsestään selvyyksiä jotka tiedän unissanikin. Mielestäni jos ei tuon kummempaa annettavaa ole tälle palstalle jonka nimi ei edes ole laihdutus, voi aivan hyvin jättää kirjoittelematta. Me ketä tämä asia koskee haluamme keskustella asioista, joista sentään jotain ymmärrämme ja olemme niiden parhaita asiantuntijoita.
Kun ottaa huomioon sukupuolesi on toisaalta ymmärrettävää, että miehen putkiaivoilla ei noin monimutkaista kaaviota ymmärretä. Siis että ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niinhän se menee niinkuin niillä miehen aivoilla ajattelee, että kun syö vähemmän, laihtuu. Miksi sitten tässä maailmassa on niin paljon ylipainoisia ihmisiä, jos se olisi noin yksinkertaista?
"Jos sinulle laihtuminen on ollut niin helppoa niin silloin olet kuulunut siihen pieneen prosenttiin ylipainoisista, joiden lihominen on johtunut vain laiskuudesta."
No just niin, haloo!
Mä sanoisin että 95% lihoamisista johtuu laiskuudesta. Itsekin olen lihonnut aikoinaan ainoastaan laiskuuden takia.
Sä yrität täällä todistaa kaikin tavoin että lihavat on myös tyhmiä! lopeta se heti! Älä kirjoita tänne enää, jotta muita lihavia ei pidettäisi ihan idiootteina, jooko!
Olen ihan samaa mieltä. Itsensä tutkimisen kansa ei voi hätäillä. Koska silloin se ei ole todellista prosessia, vaan pakottamista itsensä muuttumiseen/ muuttamiseen; sillä tavoin ei saada mitään pysyvää aikaiseksi, koska niitä perimmäisiä syitä ei oikeasti ole tiedostanut ja hyväksynyt. Ja oppinut hyväksymään itseään vaikka miten lihavana, vajavaisena ja pelkästään ihmmisenä. Paino on loppujen lopuksi merkityksettömin osa-alue koko prosesissa. Se on vain ulospäin näkyvin.
Sulla on hyvä juttu menossa nyt itsesi kanssa. Ole sille rehellinen ja anna itsellesi aikaa.
Niin, me molemmet voimme puhua vain omasta kokemuksestamme, muu on vain arvelua. Minä nimenomaan olen sitä mieltä, että lihavat eivät ole tyhmiä, että vain pienellä prosentilla lihominen johtuu laiskuudesta. Jos sinä koet että sinulla näin on, sinä kuulut sitten siihen marginaaliseen ryhmään. Sen enempää et voi arvella muiden lihomisesta johtuvia syitä. Minun ajatusmaailmassani laiska=tyhmä. Mitä tyhmä sitten merkitsee sinulle?
Kokemukseni perusteella, keskusteltuani useiden ylipainoisten kanssa ja luettuani erilaisia keskustelupalstoja, olen todella sitä mieltä, että suurimmalle osalle ylipainoisista lihavuus on henkinen sairaus. Tunnustimmepa tai tunnistimmepa sitä itse tai ei. Osa on masentuneita ja lisääntyvät kilot eivät ainakaan paranna elämänlaatua. Osa on kaltaisiani siipirikkoja, jotka vuosia ovat kanavoineet tunnistamattomat tunteensa ruokaan. Osalla on kiltin tytön syndrooma jonka seurauksia paetaan ruoan pariin. Mutta eihän se ruoka lohduta, se vain lisää ongelmia. Oikeastaan noissa kaikissa on kysymys samasta asiasta.
On ihmisiä, jotka kamppailevat raskauden aikana jääneiden ylikilojen tai esimerkiksi kortisonin tuomien kilojen kanssa. Sitten on ihmisiä, jotka ovat vain laiskuuttaan ovat jättäneet lenkkarit kaappiin ja alkaneet kantaa herkkuja kaupasta. Edelleen uskon, että tämä ryhmä on hyvin pieni, harvalla se on tietoinen päätös.
Olen itse aikoinaan ollut kova liikkuja eikä ylikiloja todellakaan ollut, pikemminkin päinvastoin. Ruoka oli vain ruokaa, se ei merkinnyt sen enempää. Kun sitten elämän muutosten tuomia solmuja en osannut aukoa ja käsitellä, enkä tunnistanut omia tarpeitani, kierre oli valmis. Kun sitten vielä sairastuin vakavasti fyysisesti, olin jonkin aikaa sairaalahoidossa enkä kuukausiin päässyt liikkumaan, sitä vaikeampi on noihin terveellisiin elämäntapoihin päästä käsiksi. Tavallaan silloin muuttuu laiskaksi mutta se ei ole ainakaan oman kertomukseni ja oman lihomiseni oleellisin seikka.
Uskon, että sekin aika koittaa, että ruoka muuttuu minulle taas vain hyödykkeeksi, joka on olemassa sitä varten että pysymme hengissä. Myös näillä palstoilla kirjoittaminen on eräänlaista terapiaa. Silloin voi käydä läpi historiaansa ja tunnetilojaan ja miettiä miksi reagoi johonkin asiaan niinkuin reagoi. Minua kiinnostaisi tietää, miksi sinä reagoit niin voimakkaasti tuohon esille nostamaasi asiaan? On juuri päinvastoin kuin väitit, minä nimenomaan olen sitä mieltä että lihavat ei ole tyhmiä eikä lihominen monellakaan johdu laiskuudesta.
Viestistäsi "kuulee" heti, että sinulla on asiasta omakohtaista kokemusta. Eipä näitä juttuja voikaan ymmärtää kuin sellainen, joka on näiden asioiden kanssa itse painiskellut. Sille marginaaliryhmälle joka on laiskuuttaan itsensä lihottanut (tosin tuskin hekään tietämättömyyttään), riittää ne iänikuiset neuvot kalorien vähentämisestä ja liikunnan lisäämisestä. Ei minulle ainakaan kalorien laskemisesta ole tällä hetkellä mitään hyötyä, kun se tuntuu väkinäiseltä, eikä ratkaise todellisia ongelmiani. Säännöllinen lenkkeily puolestaan olisi todella hyvä asia niin psyykeelle kuin fyysistä vireyttä lisäävänä tekijänä, sen aloitan näin talviunilta herättyäni.
Kiitos siis sinulle tseppaamisesta! Olen jo jonkin aikaa tiedostanut olevani oikealla tiellä. Uskon ja luotan että sillä tiellä on myös maali ja päätepiste. Kun pikkuisen on alkanut ymmärtää tätä elämää, voi sanoa olevansa aika onnellinen ihminen kaikesta huolimatta. Voi todeta, että parempaa on edessäpäin. Ja vaikka kesä taas onkin täynnä juhlia ja reissuja, joihin on haaveillut saavansa kaivaa kaapista ne kutistuneet vaatteet, vaikka näin ei olekaan käynyt, ensimmäisen kerran en syyllistä itseäni tuosta ylenmäärin. Niidenkin aika tulee vielä.
"Niinhän se menee niinkuin niillä miehen aivoilla ajattelee, että kun syö vähemmän, laihtuu. Miksi sitten tässä maailmassa on niin paljon ylipainoisia ihmisiä, jos se olisi noin yksinkertaista?"
Se, että nostat sukupuoleni esiin tässä asiassa, kertoo varmaan enemmän sinun parisuhteistasi, kuin minusta.
Lihavia on paljon siksi, että ihmiset eivät tee, kuten sanon. Ei ole mitään viisastenkiveä, eikä tule. Teidän pitää ihan itse toteuttaa ne jutut elämässänne. Kukaan ei tule teidän puolestanne valikoimaan ostoksianne ja käymään lenkillä.
Ota vastuuta valinnoistasi.
En voi sanoa ilman henkilön ruoka- ja treenipäiväkirjaa, mistä lihomattomuus johtuu. Ehkä he ovat huomaamattaan syöneet muilla aterioilla vähemmän tai korkeamman verensokerin (ja kenties pullan kanssa nautitun kahvin) aiheuttaman vireystilan nousun takia liikkuneet enemmän. Myös stressi voi lisätä kulutusta.
Muutenkin ihmisen paino voi jopa päivittäin vaihdella pari kiloa, joten esim. kilon rasvakudoksen lisääntyminen kuukaudessa ei välttämättä herätä vielä huomiota, mikäli lihominen jää siihen.
Kaloripitoisella lomalla (kesto max. muutamia viikkoja) tapahtuva painon lisääntyminen silmissä johtuu nesteturvotuksesta, ei rasvan lisääntymisestä.
Komea Mies ei tiedäkään kaikkea! Onhan ihan faktaa ja selvä juttu, että miehen ja naisen ajattelun erilaisuus johtuu aivojen erilaisesta rakenteesta. On ehkä liioiteltua sanoa, että mies ei pysty puremaan purkkaa ja odottamaan linja-autoa yhtäaikaa, mutta huomattavasti naisia yksioikoisempaa heidän ajattelunsa on. Joten tuo oli vain oivallus siitä miksi yksitoikkoisesti ja yksioikoisesti kauppaat joka viestissäsi noita itsestäänselviä ohjeitasi. Tokihan miesten elämä on tuon takia paljon yksinkertaisempaa, ei tarvitse miettiä ja vatkata asioita pitemmän kaavan mukaan. Parisuhteeni voi ihan hyvin, minulla on onneksi mies joka katselee pintaa syvemmälle.
Mies putkiaivoillaan ajattelee, että läski on läskiä ja sillä hyvä. Se on kiertynyt vyötärölle siksi että on syöty liikaa ja lähtee siitä pois päivittäistä kalorimäärää vähentämällä. Juu, noinhan se menee, mutta me tippaleipäaivot pystymme katselemaan tuotakin asiaa huomattavasti laajemmin ja inhimillisemmin. Sen sijaan, että me vain laihduttaisimme nuo kilot pois ja taistelisimme lihomista vastaan loppuelämämme, me haluamme selvittää miksi olemme ne itsellemme vieraaksi ottaneet, pudottaa ne ja sen jälkeen keskittyä aivan muihin asioihin kuin painon ympärillä pyörimiseen. Silloin jos on itsensä silkasta laiskuudesta lihottanut, on varmaan parasta toistaakin noita laihtumisen kultaisia sääntöjä päivittäin itselleen.
Kun et näköjään lukemaasi pysty ymmärtämään, en sitä aio enää toistella. Tyhjää saa pyytämättäkin.
Olen tällä hetkellä elämääni tyytyväinen, vaikka teenkin vääriä valintoja. Otan niistä täyden vastuun ja tiedän, että olen ottanut joitakin haparoivia askelia sillä tiellä josta en aio enää lihavuuteen palata. Ja - kun yksin olen herkkuni tähänkin asti kaupasta kotiin kantanut enkä lenkillekään ole taluttajaa tarvinnut, aion tästä edeskin hoitaa asiani itse. En tarvitse ketään edes sijaiskärsijäksi.
auttaa. Kyllä sä saat sitä miettiä niillä tippaleipäaivoillasi ihan rauhassa ja kusettaa itseäsi. Älä tule tänne kuitenkaan väittämään faktana esim. että vain pari prosenttia lihoamisesta johtuu laiskuudesta.
Sä ja sun sokerikuorrutetut tippaleipäaivot koettaa saada muut itsepetokseen ja siksi sun kirjoitteluun tällä palstalla on pakko puuttua!
"Sen sijaan, että me vain laihduttaisimme nuo kilot pois ja taistelisimme lihomista vastaan loppuelämämme, me haluamme selvittää miksi olemme ne itsellemme vieraaksi ottaneet, pudottaa ne ja sen jälkeen keskittyä aivan muihin asioihin kuin painon ympärillä pyörimiseen."
Metsään menee ja rankasti. Tuolla asenteella et laihdu ikipäivänä tai jos laihdut, niin takaisin tulee. Kyse ei ole siitä, että pudotat kilot jollain taianomaiseen oivallukseen perustuvalla menetelmällä ja sitten unohdat asian. Ei. Kyse on elämäntapojen muutoksesta. Paluusta ihmisen terveeseen normaalitilaan, johon kuuluu reipas liikunta ja terveellinen ruokavalio. Ja niistä pidetään huoli koko loppuikä.
Mutta se ei ole vaikeaa, kun uuteen elämäntapaan tottuu. Ruisleipähyllylle on aivan yhtä helppo kävellä kuin pullahyllyllekin. Ja liikuntaa lähdetään harrastamaan, koska se on hauskaa.
Alku on aina hankalaa. Terveeliset ruuat eivät maistu paljon miltään, jos on tottunut ylettömään rasvan ja sokerin määrän, mutta pian niihin tulee himo, kunhan ravintokoostumus vain on järkevä, eikä yritetä elää millään iduilla ja greipeillä. Ja herkkujakin voi ostaa JOSKUS. Silloin ne maistuvatkin eriltä, kun niitä ei mätetä joka päivä, eikä niistä tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Myös liikunta on aluksi hankalaa ja lihakset kipeytyvät, mutta tämä menee pian ohi, kunhan harjoitusohjelma on järkevä, eikä liian kunnianhimoinen. Jos kunto on huono, sitä ei kohoteta rautaisella tahdolla vaan järjellä ja valmennusopilla.
Vain näin saavuttaa sen, mihin pitää pyrkiä: ei vain kilojen karistamisen vaan kokonaisterveydentilan paranemisen.
Olin lapsen saamiseeni asti alipainoinen. Söin aina sen verran kun oli nälkä. Liikuin hyvin vähän. Nykyisinkin teen niin ja kiloja on alkanut tulla vähän liikaakin. Lapseni (nuoria nyt)ovat myös alipainoisia aina olleet. Nykyisin syövät mitä lihottavampia pikaruokia ja eivät liiku paljoakaan mutta eivät liho. Olen jo pitkään miettinyt tätä miksi toiset lihovat jo lapsena ja toiset ei millään. Terveydenhoitaja laittoi minut aikoinaan kermakuurille ja jouduin juomaan sitä monien kalorien edestä mutta ei sillä ollut mitään vaikutusta. Itselläni vasta raskaus oli kai se "lihomisen laukaisija"
Tiedän mistä puhut ja ymmärränkin vielä. Muuten en ota kantaa kuin tuohon ruoan määrään. Muistan elävästi koko nuoruusikäni ihmetelleeni, miten paljon muut, normaalipainoiset kaverit saivat syödä siinä, kun minä raasu laskin kaloreita ja yritin tosissani. Varmaan 5-6 vuotta laihdutin ikuisesti. Sitten tuli muutto, kiire, syöminen unohtui, laihdun 5 kiloa, innostuin ja laihduin normaalipainoiseksi. Siitä lähin olen normaalipainoinen ollut. Ja kyllä, syön kaksi isoa ateriaa päivässä, tuhdin aamupalan, välipalan ja joinakin päivinä mm. karkkia, jäätelöä, keksejä, suklaata... Kun kerran on normaalipainon saavuttanut, sen ylläpitäminen on minusta ollut helppoa verrattuna siihen, miten vaikeaa laihduttaminen oli. Joten todennäköisesti pääsisit samana tilaan kuin ne ruokapöytäkaverit, jos joskus vain saat kilosi pois!
Sinä nimimerkki itsepetos ketjun loppupuolella, en voinut vastata sinulle sille kohdalle sillä viestissä oli jo ilmeisesti liikaa ketjuuntumista siinä kohtaa.
Kyllä hyvänen aika ihmisen pitää itse tietää, miksi on lihonut, ei kai siinä minun sanaani tarvita. Jos itse haluan tiedostaa miksi olen kiloni kerännyt ja laihduttaa PYSYVÄSTI senjälkeen, ei sen kenellekään muulle pitäisi kovin kummoista itsepetosta aiheuttaa.
Kyllä ne kuule löytyy ihan samanlaiset tippaleipäaivot sieltä sinun koneesi äärestä, älä niitä käy haukkumaan. Tuo ei todellakaan ole minun keksimäni termi vaan ihan asiantuntijoitten luennolla olen istunut kuuntelemassa miten miesten ja naisten aivot toimivat. Tekisi ihan hyvää itse kullekin, voi välttää monet karikot parisuhteessakin, kun tietää mikä on kullekin sukupuolelle ominaista käyttäytymistä.
Ja olen siis edelleen sitä mieltä, että monen ylipainoisen lihomisen syyt ovat henkisellä puolella. Jos sinä et kuulu heihin, onnittele itseäsi. Laihtuminen on periaatteessa hyvin helppoa, pitää vain syödä vähemmän kuin kuluttaa. Jos on ylipainon vain laiskuuden takia kerännyt, siitä eroon pääseminen on hyvin helppoa. Ottaa vain itseään niskasta kiinni ja pitää suun soukemmalla.
Siis perustelut sille miksi väitän, että suurimmalla osalla ylipainoisista syyt lihavuuteen ovat henkisellä puolella. Katso ympärillesi ja totea ylipainoisten suuri määrä. Lähes kaikki heistä laihduttavat koko ajan, jojoilevat edestakaisin painonsa kanssa. Miksi he eivät laihdu, tai jos laihtuvat, harva pysyvästi? Laihtuminen on niin yksinkertaista ja helppoa, ei tarvitse osata kuin laskea vähän kaloreita. Miksi sitten niin suuri määrä ihmisistä ei siinä onnistu? Minä en usko sitä, että nämä ihmiset ovat vain laiskoja ja siksi lihavia. Sillä perusteella suuri osa suomalaisista on huippulaiskoja ja sitä minä en ole valmis uskomaan.
En voinut vastata sinulle oikeaan kohtaan koska ilmoitti, että viestin hiearkia on liian syvä eli ilmeisesti liikaan ketjuuntumista siinä kohtaa.
Metsään menit sinäkin arveluillasi, joten viihdytään siellä sitten yhdessä. Tästä oli myös minun kirjoituksessani kysymys: Haluan tiedostaa mistä syystä olen lihonut ja laihtua PYSYVÄSTI eli en halua miettiä painoasioita kokopäiväisesti sen jälkeen. Kysymys ei ole mistään taianomaisesta keinosta vaan itsensä tuntemisesta mikä varmasti jokaiselle laihduttajalle olisi tarpeen. Uskon, että terveellisten elämätapojen sisäistäminen on silloin helpompaa. Olen sitä mieltä että jos on päässyt niistä ongelmista mitkä painon nousun ovat aiheuttaneet, saatuaan painon pudotettua ei ole vaikeutta hallita painoaan. Siis senjälkeen kun ruoasta on taas tullut vain ruokaa. Jos on herkkä lihomaan, joutuu ehkä kuitenkin vähän enemmän kuin jotkut muut katsomaan mitä suuhunsa laittaa. Tästä oli kirjoituksessani kysymys. Haluan siis päästä siihen tilanteeseen, että ruoka on vain ruokaa ja kiloja ei tarvitse päivittäin ajatella. En todellakaan aio käydä näillä lihavuus-sivuilla päivittäin sitten, kun olen normaalipainossa! Mutta on niin monia keinoja laihtumiseen ja sen painon säilyttämiseen, itse olen tuon keinon sisäistänyt itselleni ainoaksi mahdolliseksi tieksi pysyvämpään painon pudotukseen.
Totuushan on, jos vaikka kaksi samankokoista ihmistä laitetaan tarkalleen samalle ruoka määrälle, ja he vielä täsmälleen yhtä paljon liikkuvat, niin silti toinen heistä voi lihoa. Toinen joutuu valitettavasti tekemään enemmän töitä, että kuluttaa saman kalori määrän.
en ole komea mies, mutta haluan silti kommentoida. Oletko tosiaan varma siitä että siskosi tosiaan syö tosi paljon koko ajan? Mulla on nimittäin sellainen erittäin laiha sisko, joka väitää aina kun käydään siellä et syö ihan hirveesti koko ajan ja sillon syökin kun ollaan siellä, mutta tiedän tasan tarkkaan että muulloin puputtaa lähinnä salaattia...tiedän sen siitä kun hän on oikeesti helposti lihova, ollut joskus pyöreä, suuremmin herkuttelematta. joten tosiaan en usko että yhtäkkiä saakin syödä niin paljon kun jaksaa lihomatta. Ja totuuden hänen syönneistään olen kuullut myös hänen mieheltään.
Nyt tietenkin kommentoit että hän onkin ollut pyöreä, muttei minun siskoni koskaan ole ollut...mutta jos sun sisko vaan on aina ollut tarkka.
Niin ja yleensähän nämä erittäin laihat väittää syövänsä koko ajan lihomatta, mutta totuus on aivan muuta. Ja sitten on toinen asia on se että onko se mikä laihan mielestä on paljon, niin välttämättä lihavan mielestä paljon? Totuushan on että laihojen annoksetkin ovat pienempiä. ja jos herkutelleen, muutama karkki riittää tai vastaavasti joku leivos.
Usko vaan että se sunkin siskos puputtaa oikeesti salaattia sillon kun sä et nää=) Koska totuus on oikeesti se että pitäs kyllä lihota jos koko ajan syö enemmän kun kuluttaa, ehkä se sun siskos on vaan niin touhukas että kuluttaa kaiken syömänsä=)
Mun mies on todella hoikka ja hän kuulemma lihotta, tuloksetta...mutta hänen lihottamisessaan on virhe siinä et koittaa lihottaa niin että syö väliin karkkia ja pitsaa ja sellasta, mut sit kuitenkin päivän aikaan saattaa syödä vaan yhden kerran leipää tai ruokaa. Ei niinkun ymmärrä et pitäs syödä reilusti myös sitä ruokaa et lihoo ja rasvaista sellasta. Ei sillä liho et syö karkkia ja pitsää sillon tällön. Oon varma että lihos jos myös söis reippaasti muuta ruokaa. Nimittäin on ollut joskus sellasessa koulussa missä olit asuntolat ja ruuat sai koululta, siellä koulussa ruoka tehtiin kermaan ja sillon lihos oikeesti tosi nopsaan, muullon ei oo saanu ittensä lihomaan, kun ei tajua miten se pitäis tehä...
Narsistisia henkilöitä, jotka eivät kykene tasa-arvoiseen keskusteluun, vaan aina asetelmana on, että he ovat tiettyjen henkilöiden yläpuolella, ja jos se asetetaan kyseenalaiseksi, alkaa silmitön raivo ja palstan mellakointi.