terveystarkastus

On ihan nopea terveydentilan läpikäynti. Siihen ei liity mitään peräsuolentutkimuksia..
samalla annetaan kaksi rokotusta, yksi kumpaankin käsivarteen. Ja hulluksi tekeytyminen ei kannata, se merkintä vääränä voi johtaa pahoihin hankaluuksiin, mutta jos pipo kiristää se kannattaa tuoda asiallisesti esille. Kaikki järjestyy. Nykyarmeija osaa hoitaa asiallisesti terveydenhoito varusmiehille, joten ihan rauhallisesti sinne inttiin vaan, ja terve järki mukaan.
51370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Kansanedustajaksi pääsee myös mielenterveyspotilas, sitä ei ole mitenkään kielletty/estetty lainsäädännössä. Jos vain äänestäjiä on tarpeeksi niin myös mielenterveydeltään sairas henkilö voidaan ottaa kansanedustajaksi ja on pakkokin. Jos on hyvin vakavasti mielisairas, niin saatetaan tietysti esittää ns. vajaavaltaisuutta henkilön kohdalle, jolloin hän ei saa päättää kokonaan itse omista asioistaan ja erilaiset pakkohoitolait ja määräykset on olemassa myös, lääkäri saa määrätä jo vain EPÄILLESSÄÄNKIN jotakin henkilöä mielisairaaksi hänet tahdonvastaiseen mielisairaalahoitoon eli pakkohoitoon, jolloin jos/kun lääkäri vetää nimensä alle lomakkeeseen, niin "valkotakkiset" eli ambulanssimiehistö käytännössä hakee potilaan vaikka kotoa väkisin tai yleensä vie suoraan terveyskeskuksesta/sairaalasta mielisairaalaan ns. tarkkailuun. Jotta vastentahtoisesti voidaan pitää lisää tarkkailussa/mielisairaalassa pakolla henkilöä, täytyy sitten mielisairaalan osastonlääkärin ja viimekädessä jopa ylilääkärin ottaa kantaa henkilön mileisairauteen ja että onko syytä pakolla pitää tarkkailussa ja ottaa pakkohoitoon sisälle sairaalaan potilas.

    Ilmeisesti Salovaaralla ei oole todella vakavia mielenterveysongelmia, mutta lieviä on aivan varmana ollut, koska on armeijasta laitettu pois. Terve nuorimies ei sieltä pois joudu. Yleisin syy on sopeutumishäiriö, sitten epäkypsä persoonallisuus ja joskus masennuskin. Usein pääsee takaisin 2 v. kuluttua, mutta joillakin mielenterveysongelmat ovat sitä luokkaa että psykiatri toteaa että ei kykene koskaan palvelukseen. Tuskinpa psykiatri virhettä on Salovaarankaan kohdalla tehnyt vaan miehellä on oikeasti taipumus mielenterveysongelmiin.

    Äänestä

  • Vänrikki.I kirjoitti:

    Kansanedustajaksi pääsee myös mielenterveyspotilas, sitä ei ole mitenkään kielletty/estetty lainsäädännössä. Jos vain äänestäjiä on tarpeeksi niin myös mielenterveydeltään sairas henkilö voidaan ottaa kansanedustajaksi ja on pakkokin. Jos on hyvin vakavasti mielisairas, niin saatetaan tietysti esittää ns. vajaavaltaisuutta henkilön kohdalle, jolloin hän ei saa päättää kokonaan itse omista asioistaan ja erilaiset pakkohoitolait ja määräykset on olemassa myös, lääkäri saa määrätä jo vain EPÄILLESSÄÄNKIN jotakin henkilöä mielisairaaksi hänet tahdonvastaiseen mielisairaalahoitoon eli pakkohoitoon, jolloin jos/kun lääkäri vetää nimensä alle lomakkeeseen, niin "valkotakkiset" eli ambulanssimiehistö käytännössä hakee potilaan vaikka kotoa väkisin tai yleensä vie suoraan terveyskeskuksesta/sairaalasta mielisairaalaan ns. tarkkailuun. Jotta vastentahtoisesti voidaan pitää lisää tarkkailussa/mielisairaalassa pakolla henkilöä, täytyy sitten mielisairaalan osastonlääkärin ja viimekädessä jopa ylilääkärin ottaa kantaa henkilön mileisairauteen ja että onko syytä pakolla pitää tarkkailussa ja ottaa pakkohoitoon sisälle sairaalaan potilas.

    Ilmeisesti Salovaaralla ei oole todella vakavia mielenterveysongelmia, mutta lieviä on aivan varmana ollut, koska on armeijasta laitettu pois. Terve nuorimies ei sieltä pois joudu. Yleisin syy on sopeutumishäiriö, sitten epäkypsä persoonallisuus ja joskus masennuskin. Usein pääsee takaisin 2 v. kuluttua, mutta joillakin mielenterveysongelmat ovat sitä luokkaa että psykiatri toteaa että ei kykene koskaan palvelukseen. Tuskinpa psykiatri virhettä on Salovaarankaan kohdalla tehnyt vaan miehellä on oikeasti taipumus mielenterveysongelmiin.

    Lain mukaan pakkohoitoon saa määrätä vain jos potilaan on todettu olevan vaaraksi itselleen tai ympäristölleen.

    Äänestä

  • ei tod. kirjoitti:

    Lain mukaan pakkohoitoon saa määrätä vain jos potilaan on todettu olevan vaaraksi itselleen tai ympäristölleen.

    Lain mukaan aikuinen eli yli 18-v. henkilö voidaan määrätä pakkohoitoon jos nämä ehdot täyttyvät

    a) mielisairauden takia (siis tässä tarkoitetaan varsinaista mielisairautta, elis skitsofrenian aiheuttamaa psykoosia tai muuta psykoosia)

    b) ja potilaan mielisairaus aiheuttaa potilaalle vaaraa tai muille henkilöille vaaraa tai uhkaa potilaan terveyttä siten että hoitamatta jättäminen olisi haitaksi siis

    alle 18-v. henkilö voidaan määrätä pakkohoitoon, vaikkei hän olisi psykoosissa tai vastaavasti varsinaisesti mielisairas, jos hän kuitenkin on haitaksi tai vaaraksi muille tai itselleen tai jos hoitamatta jättäminen olennaisesti olisi haitaksi hänen terveydelleen ja kehitykselleen

    Siis aikuisten kohdalla melkein aina kuitenkin on niin että jos potilas on psykoosissa niin hän on haitaksi/vaaraksi itselleen tai muille

    Äänestä

  • ei tod. kirjoitti:

    Lain mukaan pakkohoitoon saa määrätä vain jos potilaan on todettu olevan vaaraksi itselleen tai ympäristölleen.

    Jos esim. tk:n yleislääkäri vain EPÄILEEKIN potilaan olevan mielisairas ja haitaksi/vaaraksi itselleen/ympäristölleen, niin voi laittaa TARKKAILTAVAKSI PAKOLLLA MIELISAIRAALAAN. Siis aina ei voi todentaa hetkessä varmasti onko mielisairautta ja vaaraa, mutta EPÄILLÄ VOI. Siis sitten siellä mielisairaalassa TARKKAILLAAN 2 vrk ja sitten pitää tehdä joko pidättävä päätös todetun sairauden takia tai laskea pois henkilö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veksin hoitaja kirjoitti:

On ihan nopea terveydentilan läpikäynti. Siihen ei liity mitään peräsuolentutkimuksia..
samalla annetaan kaksi rokotusta, yksi kumpaankin käsivarteen. Ja hulluksi tekeytyminen ei kannata, se merkintä vääränä voi johtaa pahoihin hankaluuksiin, mutta jos pipo kiristää se kannattaa tuoda asiallisesti esille. Kaikki järjestyy. Nykyarmeija osaa hoitaa asiallisesti terveydenhoito varusmiehille, joten ihan rauhallisesti sinne inttiin vaan, ja terve järki mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu