Uusi 9-5

Kävin tänään (23.8.) Länsiautossa, ja siellä oli
jo uusia 9-5:sia. Auto ei ole ulkomuodollisesti
muuttunut paljoa (kuten kuvista on voinut
nähdäkin).

Eivät nuo "muovilyhdyt" ajovaloissa niin paha
asia ole, nyt kun näki ne livenä. Toinen kysymys
on sitten, kestävätkö ne yhtä hyvin kuin lasiset.
9-5 Aerossa on nykyään melko tyylikkäät
ovikynnyslistat, joissa lukee Saab Aero.

Tässä kuitenkin pahin uutinen uuden 9-5:n
ulkonäöstä: maski (="grilli") on intergroitu
kiinni etupuskuriin, joten valitettavasti sitä ei
voi vaihtaa kromattuun malliin (kuten aikaisemmin
luulin). Oikein puistattaa jo etukäteen, jos
sattuisi ajamaan tuollaisella autolla "mällin",
niin että etupuskuri romuttuisi. En muista tähän
hätään, paljonko 9-5:n etupuskuri maksaa, mutta
en edes uskalla kuvitella, paljonko maksaa
etupuskuri, johon on intergroitu auton maski
(hinta on todennäköisesti aivan suolainen). Eli
ei hyvä siis. Kannattaa käydä tsekkaamassa auto,
jos on Olarissa päin. Nuo uudet 9-5:t olivat
kuulemma tulleet Länsiautoon tämän viikon alussa.
111870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

oliko farkkua?

Äänestä
  • Oli siellä farkku (2.3t), mutta ikävä kyllä ei
    ollut vielä 3.0 V6 TiD:tä. Olisi ollut kiva
    koeajaa sitä.

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    Oli siellä farkku (2.3t), mutta ikävä kyllä ei
    ollut vielä 3.0 V6 TiD:tä. Olisi ollut kiva
    koeajaa sitä.

    joo. eivät anna vielä koeajettavaksi uusia malleja kun
    eivät ole itsekkään saaneet niitä metriäkään ajaa.
    sisäinen koulutus on ilmeisesti tällä viikolla ja sitten
    kai tulee jonkinlainen lanseeraus ja sitten koeajot
    alkaa. kaippa siinä sen verran päiviä vierähtää, ettei
    ennen syyskuuta ole "toivoa" :)

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    Oli siellä farkku (2.3t), mutta ikävä kyllä ei
    ollut vielä 3.0 V6 TiD:tä. Olisi ollut kiva
    koeajaa sitä.

    Hmmm, hieman kummallista, itse kävimme jo
    koeajamassa uutta dieseliä.Hienosti se V6 menee,
    dieseliksi ei erota muuta kuin valoissa
    seistessä. Suosittelen käyntiä Konalassa, siellä
    oli sekä uusi dieseli että Aero koeajettavana.
    Uutta mallia siellä oli jo ties kuinka monta
    kappaletta.Täytyy kyllä sanoa, että luonnossa
    uusi keula näyttää pirun hyvältä, paljon
    modernimmalta.

    Äänestä

Oli muuten ihan Nissan Almeran näköinen ja se
peräpeilikin on saman näköinen! Onkohan sieltä
kopioitu?

Äänestä
  • 18600,- ? maalaus n3000 - 6000 ,-:(

    Äänestä

  • hui helevetti, elekää sitä nyt nipponeihin vaan
    verratko!!

    Äänestä

  • heh, vai oli....näköjään tuo on makuasia, koska en
    kyllä mitenkään assosioinut sitä nissaniin :).

    ettet vaan olis pällistellyt auto jalosella ;)?

    Äänestä

Olikos siellä uutta 9-5 farkkua, entä cosmic bluena ja
entä miltä näytti se "metallinen" paneeli ohjaamossa?
Oliko se ovikynnyslista myöskin "metallinen"?
Näyttikö se siltä, että sen saisi myöskin irti helposti,
kuten kävi aero merkille jonka tilatessa pyysin
jättämään pois?

Pitänee vääntäytyä tänään itse olariin katselemaan ja
ihmettelemään kuinka hyvin pullat on paisuneet
uunissa (ja patistamaan, että saan oman lelun jo pian
alle ;).

Äänestä
  • tätä farkkujuttua just kyselin herra "Turpo S:ltä,
    niien että onk sitä varmaria siellä vai ei ?

    Äänestä

  • whaler kirjoitti:

    tätä farkkujuttua just kyselin herra "Turpo S:ltä,
    niien että onk sitä varmaria siellä vai ei ?

    jeps, eli tuumasta toimeen ja siis lounaalla
    länsiautoon katsastaan omalta osaltani uuden face
    liftatun 9-5:n ulosanti. olipas siellä hyvinkin myös yksi
    farkku (musta) ja kaksi sedania (steel gray ja
    midnight blue). se steel gray oli aero ja muut 2 olivat
    2.0t varustuksella. makeet muuten ne aeron
    nahka/kangas penkit. siltä istumalta ne ikäänkuin
    "imaisi" istujan kiinni. poissa on se hassu sivuluisun
    tunne.

    eivät muuten ole myyjätkään vielä päässeet
    koeajamaan niitä itse. kertoman mukaan vasta viikon
    päästä (about), jolloin siellä järkätään sisäiset
    sulkeiset '02 vuosimallin saloihin. sitte ei voi välttää
    vielä lisäämästä sitä, että on se mainion erilainen se
    vectorin/aeron alumiinipaneeli. ainut joka siinä pisti
    askarruttamaan oli se, että ilmeisesti alumiinikalvon
    paksuus on todella ohut koska jo nyt esittelyauton
    paneelissa oli sellanen pieni musta naarmu...yöks
    (ratin veressä vasemmalla, ei voi olla huomaamatta).

    muuten ei sitten mitään kummempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turbo Sensonic kirjoitti:

Kävin tänään (23.8.) Länsiautossa, ja siellä oli
jo uusia 9-5:sia. Auto ei ole ulkomuodollisesti
muuttunut paljoa (kuten kuvista on voinut
nähdäkin).

Eivät nuo "muovilyhdyt" ajovaloissa niin paha
asia ole, nyt kun näki ne livenä. Toinen kysymys
on sitten, kestävätkö ne yhtä hyvin kuin lasiset.
9-5 Aerossa on nykyään melko tyylikkäät
ovikynnyslistat, joissa lukee Saab Aero.

Tässä kuitenkin pahin uutinen uuden 9-5:n
ulkonäöstä: maski (="grilli") on intergroitu
kiinni etupuskuriin, joten valitettavasti sitä ei
voi vaihtaa kromattuun malliin (kuten aikaisemmin
luulin). Oikein puistattaa jo etukäteen, jos
sattuisi ajamaan tuollaisella autolla "mällin",
niin että etupuskuri romuttuisi. En muista tähän
hätään, paljonko 9-5:n etupuskuri maksaa, mutta
en edes uskalla kuvitella, paljonko maksaa
etupuskuri, johon on intergroitu auton maski
(hinta on todennäköisesti aivan suolainen). Eli
ei hyvä siis. Kannattaa käydä tsekkaamassa auto,
jos on Olarissa päin. Nuo uudet 9-5:t olivat
kuulemma tulleet Länsiautoon tämän viikon alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu