väsyykö

siis venemateriaalina, monta olen kuullut mielipidettä..mitenhän oikeasti?
3717176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

väsyy ja sitten tulee hiushalkeamia pitkin alanurkkia,yleensä.

Äänestä
  • viisas neuvoo asiasta josta ei mitään tiedä. Ei alumiini mihinkään väsy veneaineena.

    Äänestä

  • joo, siinä taas kirjoitti:

    viisas neuvoo asiasta josta ei mitään tiedä. Ei alumiini mihinkään väsy veneaineena.

    Metalliopin kursseilla vain annettiin ymmärtää, että metalleilla väsymistä aina esiintyy. Eri metalleilla eri tavalla ja seostamisella voi herkkyyteen paljonkin vaikuttaa. Joka tapauksessa sitä alumiinilla ja alumiiniveneissä tapahtuu siellä, missä jännitystilat jatkuvasti vaihtelevat. Ja varsinkin, jos siihen liittyy muodonmuutoksia, pohjapelleissä jäykkääjien ja peräpeilin nurkissa sitä siis tapahtuu.

    Oikea suunnittelu on avain ilmiön torjumiseen oikean materiaalivalinnan ohella. Väsyminen on lisäksi täysin paikallista ja siten useimmiten korjattavissa, joten koko veneen väsymisestä ei oikein voi puhua. Riittävästi röykkyyttämällä saa tietysti väsymiä niin moneen paikkaan, että vene menee vaihtoon, mutta sama koskee kaikkia käytettyjä veneenrakennusmateriaaleja.

    Äänestä

  • joo, siinä taas kirjoitti:

    viisas neuvoo asiasta josta ei mitään tiedä. Ei alumiini mihinkään väsy veneaineena.

    ketjun läpi,jos et,niin lue ensin ja sano uudestaan tuo"josta ei mitään tiedä".
    Ei tosiaankaan ole minun vika jos olet omaisuuden laittanut alupaattiin.

    Äänestä

  • joo, siinä taas kirjoitti:

    viisas neuvoo asiasta josta ei mitään tiedä. Ei alumiini mihinkään väsy veneaineena.

    Rauma-luokan alumiini alukset ainakin laitettiin aikanaan ajo kieltoon väsymis ongelmien vuoksi...

    – Veneiden kaikki järjestelmät ovat kunnossa. Kielto koskee ainoastaan aluksilla ajamista, Apajakari tähdentää.

    Merivoimat on asettanut kaikki Rauma-luokan ohjusveneet väliaikaisesti ajokieltoon alusten rungoista löytyneiden väsymysmurtumien takia. Syytä murtumille ei tiedetä. Puolustusvoimien logistiikkalaitos tutkii asiaa.

    Neljälle Rauma-luokan veneelle tehtiin muutama vuosi sitten peruskorjaus, joka maksoi 70 miljoonaa euroa. Modernisoinnilla oli tarkoitus pidentää alusten käyttöikää 2020-luvulle asti.

    Rauma-luokan ohjusveneet rakennettiin 1990-luvun alussa ja ne sijaitsevat Rannikkolaivastossa Turun Pansiossa.

    Käyttökiellosta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat

    Äänestä

ota pala alumiinipeltiä ja taivuttele sitä edes takaisin. Hetken perästä se murtuu taivutuskohdasta. Aivan samoin käy esim. alu-veneen peräpeilille tai pohjalle jos se pääsee liikkumaan eli on hieman tarkoitettua suurempi rasitus.

Äänestä
  • kaikki materiaalit pettävät, jos rakenteet on väärin mitoitettu tai kuormitetaan väärällä tavalla. Ei tämä mikään alumiinin ominaisuus ole.

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    kaikki materiaalit pettävät, jos rakenteet on väärin mitoitettu tai kuormitetaan väärällä tavalla. Ei tämä mikään alumiinin ominaisuus ole.

    jostain -80 luvulta. Moottorisuositus oli 35 hv. Jo 40 hv. vanha 2-sylinterinen Mercury, mikä ei ollut mikään tehopakkaus, oli liikaa tämän veneen peräpeilille. Peräpeili murtui ensimmäisen kesän ajossa. Takuu ei vastannut, koska oli laitettu ylisuuri kone.
    Näiden kokemusten perusteella en uskaltaisi ostaa vanhaa Busteria. Se todennäköisesti vuotaa niiteistä ja väsymismurtumia saattaa olla, vaikka et niitä näe.

    Äänestä

  • R K-S kirjoitti:

    väsyy, lasikuitu vettyy, puu mätänee, rauta ruostuu. Miten helvetissä ne veneet kuitenkin kestää kymmeniä vuosia.

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    väsyy, lasikuitu vettyy, puu mätänee, rauta ruostuu. Miten helvetissä ne veneet kuitenkin kestää kymmeniä vuosia.

    pysyy kunnossa. Itselläni oli vuosina -75 -76 vuonna -36 rakennettu 11 m. C.G Pettersson mahonkivene, joka oli hyvin hoidettu ja virheetön. Myin sen sitten "hyvään kotiin" ja voin sanoa, että vanha rouva "Mariza" on edelleen, nyt seitsemänkymppisenäkin tyylikäs ilmestys.

    miten hoidan oman väsymiseni, mutta on vähän epäselvää, miten pitäisi menetellä alumiiniveneitteni kanssa. Ehkä se, että ne ovat saaneet pääosin olla yöt rauhassa poijussa tai laiturissa, on oikea lääke, koska en mitään väsymisoireita ole havainnut.

    Äänestä

  • R K-S kirjoitti:

    jostain -80 luvulta. Moottorisuositus oli 35 hv. Jo 40 hv. vanha 2-sylinterinen Mercury, mikä ei ollut mikään tehopakkaus, oli liikaa tämän veneen peräpeilille. Peräpeili murtui ensimmäisen kesän ajossa. Takuu ei vastannut, koska oli laitettu ylisuuri kone.
    Näiden kokemusten perusteella en uskaltaisi ostaa vanhaa Busteria. Se todennäköisesti vuotaa niiteistä ja väsymismurtumia saattaa olla, vaikka et niitä näe.

    80-luvun alussa Bustereissa oli surkeat peräpeili. Esim. MiniBustereistä repesivät peräpeiliä tukevat kolmiomaiset nurkkavahvikkeet jo 8-10 hv koneila, vaikka suositus oli 15 hv. Buster (R):n ja jopa Work Busterin perälauta ei myöskään kestänyt 20 hv konetta pidemmän päälle. Work Busterin tukevan näköiset putkituet eivät perälautaa pelastaneet.

    Ko. ongelmat korjaantuivat pääosin 80-luvun puolivälissä jolloin Bustereiden peräpeilin rakennetta muutettiin.

    Noista ajoista on veneet huomattavasti tukevoituneet. Silloin MiniBuster painoi 100 kg ja Buster muistaakseeni 150 kg.

    Äänestä

  • R K-S kirjoitti:

    jostain -80 luvulta. Moottorisuositus oli 35 hv. Jo 40 hv. vanha 2-sylinterinen Mercury, mikä ei ollut mikään tehopakkaus, oli liikaa tämän veneen peräpeilille. Peräpeili murtui ensimmäisen kesän ajossa. Takuu ei vastannut, koska oli laitettu ylisuuri kone.
    Näiden kokemusten perusteella en uskaltaisi ostaa vanhaa Busteria. Se todennäköisesti vuotaa niiteistä ja väsymismurtumia saattaa olla, vaikka et niitä näe.

    Mulla on Buster R ja siinä uudesta saakka ollut 40 hv Suzuki. Molemmat ovat vuodelta 1985. Kummassakaan ei esiinny väsymistä, eikä vuotamista.
    Kaverilla on Buster. Se on eka Buster 1970-luvulta. Siinä on lähes alusta asti ollut ylisuuri kone, Johnson 60 hv. Eikä ole mitään väsymisen merkkejä alumiinissa. Viime kesänä teki vielä siihen toisen pulpetin. Eka pulpettikin on itse tehty.

    Äänestä

  • A2.0 kirjoitti:

    Lue Joakimin vastaus, niin ymmärrät.
    Ammattimies katselee näitä asioita vähän eri silmin. Ei ole sitä oman veneen kehumistarvetta ja kokemusta on kertynyt sadoista eri veneistä.
    Esim. liikkeelle käytetty Buster on vaihtoveneenä "pommi". Sitä on mahdoton tarkistaa etteikö se vuoda. Ja sitten kun myy sen eteenpäin, niin on vastuusta, vaikka kyseessä on valmistajan suunniiteluvirhe.
    Kun osat yksityiseltä vanhan Busterin, niin otat itse sen riskin.

    Yleistäminen on yksi osoitus, että ei tiedä asiasta mitään. Yhdestä huono kokemus -> kaikki ovat huonoja. Yksi tummapintainen henkilö tekee ryöstön -> kaikki tummaihoiset ovat varkaita.
    Kertomasi totuudenviestin mukaan Fiskars teki 10 vuotta, koko 80-luvun veneitä, joiden peräpeilit särkyvät jo viiden hevosvoiman yliteholla sekä Busterit ovat pommeja venekauppiaille. Jutuissa oikein haisee tarkoituksenhakoisuus ja tietämättömyys.
    En allekirjoita ko. henkilön ammattimaisuutta venetuntemuksesta.

    Venekokemusta vuodesta 1964.

    Tavaroiden myynnissä ylistäminen kertoo jobbarista.
    Kertomasi totuudenviestin mukaan Fiskars teki 10 vuotta, koko 80-luvun veneitä, joiden peräpeilit särkyvät jo viiden hevosvoiman yliteholla sekä Busterit ovat pommeja venekauppiaille. Jutuissa oikein haisee tarkoituksenhakoisuus ja tietämättömyys.
    En allekirjoita ko. henkilön ammattimaisuutta venetuntemuksesta.

    Venekokemusta vuodesta 1964.

    Äänestä

  • A2.0 kirjoitti:

    Mulla on Buster R ja siinä uudesta saakka ollut 40 hv Suzuki. Molemmat ovat vuodelta 1985. Kummassakaan ei esiinny väsymistä, eikä vuotamista.
    Kaverilla on Buster. Se on eka Buster 1970-luvulta. Siinä on lähes alusta asti ollut ylisuuri kone, Johnson 60 hv. Eikä ole mitään väsymisen merkkejä alumiinissa. Viime kesänä teki vielä siihen toisen pulpetin. Eka pulpettikin on itse tehty.

    Perheeseen hommattiin uutena yhdistelmä R/Johnson 20 vuonna -79. Kone kasvoi 25hv muutaman vuoden kuluttua. Vuonna -86 oli vene korjattavassa kunnossa perän kulmien vuoksi. Penkkien alla oevat pohjaan kiinni niitatut sivulevyt oli myös rikki kiinnityksistään. -86 syksyllä perä ja pohjan niittaus hitsattiin. -90 keväällä vene meni vaihtoon, perä olisi kaivannut isomman rempan.
    Venettä ei käsitelty kovakouraisesti, mutta sitä käytettiin. Kyllä se olisi kestänyt hyvinkin jossain suojaisessa rannassa vaika 60hv koneen seistä perässä. Ajoa aallokossa tuon ajan Minit ja R:ät eivät kestäneet.
    Busterien edeltäjät, Kello veneet olivat kestoltaan parempia. Ne rikottiin yleisimmin hankaamalla pohja rikki kiviin tai kallioon.

    Nyt on ollut 5 kesää alla -89 Buster RS/40hv, mitään ei ole rikki, eikä välillä korjattu. Ajotunteja veneellä lienee noin 1000 laskettuna vain liukunopeuksilla ajettu aika. Muu vesillä liikuttu aika, jolloin mukaan tulee kalastus heittelyn ja uistelun muodossa ei ole veneen rungolle kuormittavaa ja ei näin ollen mukaan laskettavaa. Klommoja on edelliset omistajat saanet aikaan. Kertoo vain siitä, että rakenteiden kehittäminen on tuonut haluttua tulosta.

    Äänestä

  • R K-S kirjoitti:

    pysyy kunnossa. Itselläni oli vuosina -75 -76 vuonna -36 rakennettu 11 m. C.G Pettersson mahonkivene, joka oli hyvin hoidettu ja virheetön. Myin sen sitten "hyvään kotiin" ja voin sanoa, että vanha rouva "Mariza" on edelleen, nyt seitsemänkymppisenäkin tyylikäs ilmestys.

    "ota palanen mahonkia ja tavoittele hetken..."no joo, puu on minunkin suosikkimateriaalini mutta en väheksyisi alumiininkaan. Loppujen lopuksi lentokoneet tehdään alumiinista ja hyvin suunniteltu ja huolella tehty alumiiniin kestää ja joustaa.

    Äänestä

Kaikille METALLEILLE on ns. väsymisraja olemassa. Eli kun kuormitustaso nousee tietylle tasolle(jännitykset joita tulee esim aallokossa ajosta) metalli alkaa ennemmin tai myöhemmin väsyä. Yleensä hyvin suunnittelluissa rakenteissa (ammattikäyttöön) jännitystasot ovat alempana kuin väsymisraja, joka tarkoittaa ääretöntä elinikää väsymisen suhteen. Jos laite on painokriittinen, niin kuin veneet voivat olla, rakennetta kevennetään jolloin elinikä lyhenee. Kuitenkin edelleen ikä on yleensä useamman kymmenen vuotta.

Tämä ei tarkoita ääretöntä elinikää veneelle tietenkään, koska muutakin rasitusta kuten korroosiota ja kolhuja tulee.

Väsyminen on kuitenkin lähinnä metallien "ongelma" tai sanotaan haaste. Esimerkiksi kuiturakenteilla ei väsymistä tapahdu. Se joko kestää tai sitten murtuu samantien! Tuohon murtumisen tapahtumiseen tietenkin voi olla edesauttavina tekijöinä hetkellinen äärikuorma, kolhu, kuidun vettyminen/kuluminen jne. Eli kyllä kuituvenekin hajoaa, mutta silloin ei ole kysymys väsymisestä vaan murtumisesta.

Alumiini on väsymisen kannalta pääsääntöisesti aika huono materiaali. Jos teräksen väsymisraja on 190N/mm2 niin alumiinin on varmaan noin puolet siitä. Hitsiliitokset ovat sitten vielä asia erikseen. Jos perusaineen väsymisraja olisi sanotaan nyt luokkaa 100n/mm2 niin hitsisaumojen väsymisraja on luokkaa 60N/mm2. Eli hitseistä se helpoiten alkaa väsymään.

Äänestä
  • "Väsyminen on kuitenkin lähinnä metallien "ongelma" tai sanotaan haaste. Esimerkiksi kuiturakenteilla ei väsymistä tapahdu. Se joko kestää tai sitten murtuu samantien! Tuohon murtumisen tapahtumiseen tietenkin voi olla edesauttavina tekijöinä hetkellinen äärikuorma, kolhu, kuidun vettyminen/kuluminen jne. Eli kyllä kuituvenekin hajoaa, mutta silloin ei ole kysymys väsymisestä vaan murtumisesta."
    -----------------------------------------------------
    Kaverilla oli Marinon Hard Toppari, vanhana ostettu 135 Volvolla varustettu. Ahkera liikkuja ja kelissä kuin kelissä.
    Kun sitä tarkasteltiin joskus -87 keväällä, todettiin jokaisen kattoa kannattavan tolpan juuressa erittäin runsaati hiushalkeamia. Meidän tulkintamme oli, että väsymähän se siinä ja vene vaihtui seuraavan talven aikana. Oliko tulkinta väärä ja jos niin mistä oli kysymys. Selvää kuitenkin se, että tolpat olivat runsaasti heikentyneet ja mikäli ajoa olisi samalla lailla jatkettu jatkossakin, olisi katto jossain vaiheessa ruvennut irtoamaan.

    Äänestä

  • .. että alumiinin väsymisraja on se mainitsemasi 100 N/mm2, niin paljonko sitten kestää Busterini. Se on valmisttettu 4,0 mm alumiiniseoksesta AlMg3, toimittajana silloinen Asva. Valmistajasta ei varmuutta, mutta veikkaan italialaisia.

    Äänestä

  • Ykä kirjoitti:

    "Väsyminen on kuitenkin lähinnä metallien "ongelma" tai sanotaan haaste. Esimerkiksi kuiturakenteilla ei väsymistä tapahdu. Se joko kestää tai sitten murtuu samantien! Tuohon murtumisen tapahtumiseen tietenkin voi olla edesauttavina tekijöinä hetkellinen äärikuorma, kolhu, kuidun vettyminen/kuluminen jne. Eli kyllä kuituvenekin hajoaa, mutta silloin ei ole kysymys väsymisestä vaan murtumisesta."
    -----------------------------------------------------
    Kaverilla oli Marinon Hard Toppari, vanhana ostettu 135 Volvolla varustettu. Ahkera liikkuja ja kelissä kuin kelissä.
    Kun sitä tarkasteltiin joskus -87 keväällä, todettiin jokaisen kattoa kannattavan tolpan juuressa erittäin runsaati hiushalkeamia. Meidän tulkintamme oli, että väsymähän se siinä ja vene vaihtui seuraavan talven aikana. Oliko tulkinta väärä ja jos niin mistä oli kysymys. Selvää kuitenkin se, että tolpat olivat runsaasti heikentyneet ja mikäli ajoa olisi samalla lailla jatkettu jatkossakin, olisi katto jossain vaiheessa ruvennut irtoamaan.

    Mitä tohon Marinoon tulee niin epäilen vahvasti, että rakenne on rasittunut hetkellisesti liikaa noista kohdista. Eli kyseessä on ihan murtuma, ylikuormitus, isku tms. Ei väsyminen mitä yleensä tapahtuu tuhansien ja miljoonien toistojen jälkeen.

    Mutta varmaa on, että rakenne oli heikentynyt. Se oli useasti antanut periksi ja varmaan olisi joskus pettänyt lopullisesti.

    Mitä tulee tohon Buster kysymykseen niin vastaus on edelleen ~100N/mm2. Paljonko on sitä levyä (mm2) niin sen verran se vetoa (N) kestää vaikka kuinka monta toistoa (äärettömästi). Se, että veto ei toden totta kerro koko totuutta tekee asiasta monimutkaisen. Taivutuksen, vedon, leikkauksen ja väännön yhteissumma ratkaisee ja se mihin se keskittyy. Vene on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Haastavasta laskennasta johtuen edelleen uusienkin veneiden ensimmäisissä veneissä (proto veneitä kai yleensä) tavataan joskus rungossa halkeamia. Yleensä ne vahvistetaan heti seuraaviin veneisiin.

    Äänestä

Kaverilla väsyi Busteri niin, ettei se jaksanut enää aamuisin nousta sängystä ollenkaan. Onneksi lähipiirissä oli yksi metallurgian tohtori, joka määräsi jotain pillereitä nykyisin Busteri on jo tosi reipas, oli kuulemma viime kesänä vesilaukassa päihittänyt jonkun nuoren ja hyväkuntoisen Silver Hawkinkin.

Äänestä

Kyl se alu väsyy ja isot peräprutkut tippuu pois kyytistä, kun alu-veneen perä irtoo.

Toi jatkuva rynkytys väsyttää alu-veneen.

Ei viagra auta.
Ja isäntä korjautuu viagralla, mut emäntä sit kärsii iiasta kitkasta...

Äänestä
  • Ostin Kelloveneiden käytetyn alumiiniveneen. Vene on hitsattu.
    Pidän sitä pelastusveneenä fiskarini perässä.
    Olen vetänyt venettä 5-vuotta. Veneen tukikaaret eivät ole kovinhyvin tehty ja pohja-alumiini pääsee elämään aaltojen mukaan. Menemme 8-9 solmua oli keli millainen hyvänsä ja kun kattoo perävenettä niin rupeaa itkettämään miten kovalle rytkytykselle se joutuu.
    Veneen pohjassa pisimmät murtumat ovat 20 cm.
    Hiusmurtumia joista vesi tulee veneeseen. Ja vene
    uppoaa jos et tee mitään. Olen laittanut alumiinipeltiä sikafleksillä sitämukaa railojen peitoksi. Eli jos vedät alumiinista rautakankea veneen perässä ei se miksikään mene mutta veneessä ohutalumiini antaa periksi ja kun tuhansia aaltoja on väkisin lyönnyt pohjaa vasten alu repeää. Samoin tekee mikä hyvänsä materiaali joka antaa periksi. Taivutteleppa pellin palaa.

    Veneistä tulee painavia ja kalliita kun niitä ruvetaan tekemään liian lujaksi.
    Tuossa ei auta kuin kaaria riittävän tiheseen ettei levy pääse taipumaan.

    Laitan lasikuitukankaalla laminoimalla pohjan sisä -keulapuolen ensikesänä

    Busteri myöskin rupeaa vuotamaankun sillä vuosia aallokossa painaa. Siitäkin on todella kokemusta.

    Äänestä

se olisikin uusi idea. Ei ihme, ettei sellaisia tehdä. Sitten kun teet busteriin lasikuidusta pohjan (mitä muuten on jo tehty aika paljon), niin siitä tulee melkein yhtä hyvä kuin oikeasta lasikuituveneestä.

Äänestä
  • alumiinistä rautakankea, vaan se on silloin alumiinikanki, kylläkin saman muotoinen ja samaan tarkoitukseen kuin rautakankikin ja niitä on myytävänäkin työkaluliikkeissä.

    Joten tuo R K-S kirjoitus ei pidä paikkaansa, kuten hyvin monet kirjoitukset näillä palstoilla.

    Äänestä

  • Perämeren veneilijä kirjoitti:

    alumiinistä rautakankea, vaan se on silloin alumiinikanki, kylläkin saman muotoinen ja samaan tarkoitukseen kuin rautakankikin ja niitä on myytävänäkin työkaluliikkeissä.

    Joten tuo R K-S kirjoitus ei pidä paikkaansa, kuten hyvin monet kirjoitukset näillä palstoilla.

    Hyvä kanki se alumiininen onkin ja usein varustettu teräskärjellä.
    Sitten taas nämä R-K-S.n kirjoitukset ovat mitä ovat,eipä niitä kannata niin kovin todesta ottaa

    Äänestä

Hyvin tehty aluvene (esim. tunnetut suomalaiset merkit viimeisten 20 vuoden aijalta) ei normaalissa kovassa käytössä väsy niin nopeasti, että sillä olisi ihmiselle merkitystä. Ei kyllä lasikuitukaan. Mutta molemmista materiaaleista on tehty ja tehdään niin heppoisia veneitä, että väsyminen voi tulla ongelmaksi. Esim. USA:ssa näin köykäisiä aluveneitä, joiden pohja elää aallokon mukana. Silloin väsymistä pääsee tapahtumaan kovaa vauhtia.

Äänestä

Itsellä on vanha,joku 70luvun lopun punainen muovi Terhi 375. Vene on tupla pohjainen ja ilma on siellä välissä. Vene on niin vetelä että aallot tuntuvat pohjan läpi. Ei mikään turvallinen tunne lainkaan,aika hauska oikeastaan. olen odottanut koska vene halkeaa pohjastaan,mutta ei vieläkään ole tapahtunut sitä.

Äänestä
  • soutuvene syksyllä ylös. Ja käännettiin ylösalaisin, niinkuin on tapana. Kun se oli kyljellään niin raks, raks vene halkesi laidasta.
    Aine oli jotain millin paksua ja ihan haurasta.
    Se siitä ABS:stä. Itelleni en ota ikinä.

    Äänestä

Alumiini on haastava materiaali

Äänestä

Alumiini on hyvä materiaali kaljatölkkeihin, ei veneisiin.

Äänestä

Alumiini on lyömätön materiaali veneeseen, kunhan rakenne on oikein suunniteltu (ja hyvin hitsattu). Korroosioasiatkin sähköjärjestelmää ja pintakäsittelyä myöten tulee olla oikein tehdyt. Usein ongelmat ovat ihan yksityiskohdissa (jännitystaso keskittyy johonkin kohtaan rakennetta), sekä materiaalivalinnoissa.

Äänestä
  • Hienoa, vastauksen antamiseen meni 10 vuotta.
    Nyt venekaupoille!

    Äänestä

Jatketaan vanhaa ketjua, mulla on -84 R Buster, ajelen sillä edelleen, hoh-hoijaa väsymistä odotellen....

Äänestä

Mitenköhän kestävät nämä ruotsalaiset tehokkaat aluveneet Anytec ja Viggo. Kovan kelin veneiksi mainostetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alumiini? kirjoitti:

siis venemateriaalina, monta olen kuullut mielipidettä..mitenhän oikeasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu