"Rakkaudella" sinetöity valvonta

Sinulla ei ole yhtään perustelua kun moitit Vulgataa. Minun mielestäni hän osuu tärmälleen oikeaan kritiikissään.

Pitäisi varmaan lukea enemmän Vuorisaarnaa ja vähemmän Päivämiestä. :-)

lehti. Vilisee opillista sekasotkua. Lahkoutuneen ja omahyväisen klikin kasaama lehti. Pursuaa lakihenkistä vanhoillisuutta.

On saanut ja saa paljon hallaa aikaiseksi. Eikä edusta mielipiteineen tavallista vapaata uskovaista. Harmillista.

on surullinen kirjoitti:

lehti. Vilisee opillista sekasotkua. Lahkoutuneen ja omahyväisen klikin kasaama lehti. Pursuaa lakihenkistä vanhoillisuutta.

On saanut ja saa paljon hallaa aikaiseksi. Eikä edusta mielipiteineen tavallista vapaata uskovaista. Harmillista.

Taivun olemaan samalla kannalla. Päivämies ei milään tavoin edistä avonta ja vapaata kristillisyyttä ja talostelua Jumalan valtakunnassa. Se on täynnä teennäisen hurskastelevia hartauskirjoitelmia joissa ei nimeksikään ole raamatullisuutta, mutta sen sijaan kielenäytössä ja rivien välissä uhkaa ja kieroa vallankäyttöä.

Miksä olemme alistuneet ja hyväksyneet tällaisen sisällön lehteen?

"Toisen uskovaisen omatunto tuntuu sallivan enemmän eri asioissa ja tilanteissa. Oikeaa huolenpitoa on tällöin puhutella henkilöä - -."

Tämä lausepari sotii ankarasti myös Lutherin opetuksia ja kokemusta vastaan. Hänen mukaansahan ihmisen tulisi toimia nimenomaan omantuntonsa mukaan, ei "lauman" mukaan. Juuri omaantuntoonsa nojaten hän rohkeni nousta katolisen kirkon ane- ym. käytäntöjä vastaan. Vl on kuitenkin ainakin nimellisesti luterilainen, Lutherin opetuksiin nojaava herätysliike.

"Huolimatta surusta, jota tunnemme epäuskoisisten läheistemme vuoksi, he tuovat myös paljon iloa ja rikkautta elämäämme."

No jo on! Varmaan "epäiuskoinen" sukulaisesi tuntee suurta iloa ja helpotusta lausuntosi tähden. :-(

Kuules artikkelin kirjoittaja Meri Rainio ja sinä samanmielinen ääri-vanhoillislestadiolainen (teitä on vähemmänkin äärilaitaa edustavia teitä SRK-lestadiolaisia). Sinunkin "epäuskoinen" sukulaisesi voi omata henkilökohtainsen uskonvakaumuksen, joka on hänelle pyhä ja aito.

Mutta sinä olet täysin kykenemätön sitä arvostamaan ja kunnioittamaan; ei, sinä suhtaudut häneen kuin ennen USAn etelävaltioissa valkoinen tilanherra suhtautui mustaan maatyöläis-orjaansa.

No jo on!

yöperhonen, rakastava ja lämmin vastaus.

pilkaat itse asiassa Raamattua. Vulgata kirjoitti asiallisesti, sinä pilkkaat Raamattua. onko oikein?

Nimimerkki Ma_ria kirjoittaa täällä osuvasti rakkauden olemuksesta ja niinsanotuista "rakkauden neuvoista" joiden luonteen vallankäytön ja toisen ihmisen määrittelyn välineenä hyvin tunnemme:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015390063

Hyvä että joku viitsii välillä oikaista näitä "höpöttäjiä".

riviristitty kirjoitti:

Hyvä että joku viitsii välillä oikaista näitä "höpöttäjiä".

kirjoittamaa kommenttia.

Puhut vähän mutta asiaa :)

Hyvä ystävä!

Miten voit olla niin varma, että Vulgatalla ei ole Pyhän Hengen antamaa kykyä ymmärtää Raamattua? Jumala itse tietää, kenellä on Pyhä Henki, et sinä eivätkä myöskään vanhoillislestadiolaisen liikkeen puhujat.

Vulgatan kritiikki kyseistä artikkelia kohtaan oli aivan asiallista ja erittäin hyvin perusteltua. Etkö sinäkin kristittynä ole sitä mieltä, että vl:t - siinä missä kaikki muutkin - saisivat rakastaa enemmän muitakin kuin vain omaan piiriinsä ja omiin ympyröihinsä kuuluvia ihmisiä? Olla armollisempia ja suvaitsevaisempia? Ja että tätä aspektia ei saisi unohtaa?

Kirjoitat Vulgatalle hyvin töykeään sävyyn: "Et sinä armoa tarvitse. (...) Jahtaat ja yrität mustamaalata vain täällä sellaista ihmisjoukkoa, joka sitä armoa tarvitsee ja niitä hoitopenninkejä".

Mistä päättelet, että Vulgata ei tarvitse armoa? Tottakai jokainen ihminen tarvitsee armoa ja hyväksyntää ja Jumalan rakkautta ihan Raamatunkin mukaan. Lauseesi "Et sinä armoa tarvitse. (...)Se on sinun hommasi täällä, vikoa näitä ihmisiä." kuulostaa lähes siltä, että olisit valmis pitämään Vulgataa itse pahan käskyläisenä.

Vulgata ei jahdannut eikä mustamaalannut ketään, vaan kritisoi kyseistä PM:n artikkelia sekä ihmisiä, jotka ajattelevat artikkelin tavalla, perustellen pohdiskelunsa Raamatun sanoilla. Eikö Päivämiehen artikkeleja saisi kritisoida?

Kyllä silloin on Rakkaus Jumalanlasten välillä hämärtynyt, kun vikoja ja virheitä hakemalla haetaan. Me emme usko ymmärryksen kautta vaan ymmärrämme uskon kautta. Siinä on iso ero. Saakoon Jumala kirkastaa Vulgatalle Jumalanlasten keskinäisen rakkauden. Siinä rakkaudessa ei etsitä virheitä toisista vaan paremminkin katsotaan sinne omaan poveen, mikä on hämärtämässä sen veljellisen ja sisarellisen rakkauden.

Matt. 24:12
   
Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. [2. Tim. 3:1-5; Ilm. 2:4]

Fil. 2:2
   
niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. [

1. Kor. 13:2
   
Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. [1. Kor. 12:8,9 | Matt. 17:20]

1. Piet. 4:8
   
Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä "rakkaus peittää paljotkin synnit". [

selkeämmin sanoa kirjoitti:

Kyllä silloin on Rakkaus Jumalanlasten välillä hämärtynyt, kun vikoja ja virheitä hakemalla haetaan. Me emme usko ymmärryksen kautta vaan ymmärrämme uskon kautta. Siinä on iso ero. Saakoon Jumala kirkastaa Vulgatalle Jumalanlasten keskinäisen rakkauden. Siinä rakkaudessa ei etsitä virheitä toisista vaan paremminkin katsotaan sinne omaan poveen, mikä on hämärtämässä sen veljellisen ja sisarellisen rakkauden.

Matt. 24:12
   
Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. [2. Tim. 3:1-5; Ilm. 2:4]

Fil. 2:2
   
niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. [

1. Kor. 13:2
   
Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. [1. Kor. 12:8,9 | Matt. 17:20]

1. Piet. 4:8
   
Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä "rakkaus peittää paljotkin synnit". [

>> Siinä rakkaudessa ei etsitä virheitä toisista...

Eipä niin, eipä tietenkään! Näin Päivämiehessä kirjoitti Meri Rainio:

"...voi jonkun elämää olla vaikeaa ymmärtää. Toisen uskovaisen omatunto tuntuu sallivan enemmän eri asioissa ja tilanteissa. Oikeaa huolenpitoa on tällöin puhutella henkilöä -."

Mies seurapenkistä kirjoitti:

>> Siinä rakkaudessa ei etsitä virheitä toisista...

Eipä niin, eipä tietenkään! Näin Päivämiehessä kirjoitti Meri Rainio:

"...voi jonkun elämää olla vaikeaa ymmärtää. Toisen uskovaisen omatunto tuntuu sallivan enemmän eri asioissa ja tilanteissa. Oikeaa huolenpitoa on tällöin puhutella henkilöä -."

käynyt, kun alkaa synnin luvallisuus tarttua, omatunto venyy ja jos ei käänny parannukseen niin se näkyy elämässä. Uskonelämässä ei voi ottaa vapaapäiviä, sillä sielunvihollinen on aina valppaana eksyttäessään uskovaisen pois kaidalta tieltä.

"harhaisuutta" kaikki Jeesuksen neuvot seurakunnan keskeisestä rakkauden pitämisestä! Eli jos sinä näet että uskovainen lähimmäisesi on "vikaan" joutunut,ettkä välitä siitä mitään (sama kuin antaisit lapsen mennä heikoille jäille,etkä yritä estää häntä)

1. Piet. 5:14
   
Tervehtikää toisianne rakkauden suudelmalla. Rauha teille kaikille Kristuksen yhteyteen liitetyille.

mielestäsi on kirjoitti:

"harhaisuutta" kaikki Jeesuksen neuvot seurakunnan keskeisestä rakkauden pitämisestä! Eli jos sinä näet että uskovainen lähimmäisesi on "vikaan" joutunut,ettkä välitä siitä mitään (sama kuin antaisit lapsen mennä heikoille jäille,etkä yritä estää häntä)

1. Piet. 5:14
   
Tervehtikää toisianne rakkauden suudelmalla. Rauha teille kaikille Kristuksen yhteyteen liitetyille.

Rakkauden pitämistä voi olla sekin, että rakastaa toista tämän erilaisuudesta huolimatta.
Lähimmäiselläsi voi olla aivan toisenlaiset uskon koettelemuksen ja kiusauksen aiheet kuin sinulla.

Eihän avioliiton rakkauskaan ole sitä, että tehdään toisesta omien ajatusten sätkynukke. Rakkaus ei ole itsekeskeistä vaan lähimmäiskeskeistä.

ehdollista rakkautta kirjoitti:

Rakkauden pitämistä voi olla sekin, että rakastaa toista tämän erilaisuudesta huolimatta.
Lähimmäiselläsi voi olla aivan toisenlaiset uskon koettelemuksen ja kiusauksen aiheet kuin sinulla.

Eihän avioliiton rakkauskaan ole sitä, että tehdään toisesta omien ajatusten sätkynukke. Rakkaus ei ole itsekeskeistä vaan lähimmäiskeskeistä.

...välillä ei voi olla Jumalan lasten välistä rakkautta. Oletko sinä aivan toope, ettet sitä ymmärrä.

...epäuskoisen... kirjoitti:

...välillä ei voi olla Jumalan lasten välistä rakkautta. Oletko sinä aivan toope, ettet sitä ymmärrä.

"Oletko sinä aivan toope, ettet sitä ymmärrä."

Puhuttelusiko kuvastaa armahdetun syntisen kiitollista mieltä? Sinäkö sanot olevasi Jumalan lapsi?

...epäuskoisen... kirjoitti:

...välillä ei voi olla Jumalan lasten välistä rakkautta. Oletko sinä aivan toope, ettet sitä ymmärrä.

Ei ole malttanut kuitenkaan sitten pitäytyä palstalakossaan? Epäilykset heräävät tässä ketjussa useamman kommentin kohdalla...

...vastuu. Niin liittyy myös Jumalan lasten vapauteen. Maailma on vihainen Jumalan lasten väliselle rakkaudelle, on ollut aina ja tulee olemaan.
Jos Vulgata tietäisi, millaista tuulimyllyä vastaan hän taistelee, niin lopettais justiinsa.
Mutta eihän se poloinen ymmärrä. :(

...aina... kirjoitti:

...vastuu. Niin liittyy myös Jumalan lasten vapauteen. Maailma on vihainen Jumalan lasten väliselle rakkaudelle, on ollut aina ja tulee olemaan.
Jos Vulgata tietäisi, millaista tuulimyllyä vastaan hän taistelee, niin lopettais justiinsa.
Mutta eihän se poloinen ymmärrä. :(

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015479284

Puhutteleva esimerkki rakkaudesta. Oikein tursuaa rakkautta tuo kirjoitus? Vai?

Mielestäsi Vulgata potkii tuulimyllyä vastaan. Ei se mittän, mutta kun minulla taas on sellainen tunne, että sinä potkit itse "tutkainta" vastaan...

Vulgata on erinomaisen hyvä ja perusteellinen kirjoittaja, ja harvinaisen oikeassa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä ja jaan hänen kanssaan huolen omavanhurskauden vaarasta jonka riepotaltavana jotkut ovat.

Mutta Jumala saattaa armahtaa silti meidät kaikki, laidasta laitaan. Joten ei tuomita toisiamme vaan iloitaan.

Kyttäysmentaliteetilla tuhotaan aito sydämen kristillisyys. Sillä luodaan uuden polven fariseukset. Sitä me kaikki tahdomme välttää ja siksi kirjoitan tämän erityisesti sinulle! Kun luulet seisovasi, niin pidä varasi ettet kaadu...

Joitakin aikoja sitten kirjoitin Sinulle Pistepirkko vähän toisenlaista näkökulmaa tähän rakkaus-asiaan ja esitin Sinulle myös kysymyksen.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015390063

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten näet tällaisen problematiikan. Onko sitä ylipäätään olemassa?

Kirjoituksia voi todellakin lukea ja tulkita monella tavalla, ja ennakkokäsityksistä riippuen teksti voi näyttää aivan erilaiselta. Itse pidin tätä kirjoitusta pääasiassa hyvänä, mutta täytyy myöntää, että juuri nyt puheena ollut kohta herätti minussakin muutaman kysymyksen.

Ensinnäkin, kirjoittaja toteaa, että koska ihmisten taustat ovat erilaisia, voi heidän elämäänsä olla vaikea ymmärtää. Kirjoittaja jatkaa, että "Toisen uskovaisen omatunto tuntuu sallivan enemmän eri asioissa ja tilanteissa. Oikeaa huolenpitoa on tällöin puhutella henkilöä nöyrällä mielellä."

Mikäpäs siinä, ihan hyvä neuvo tilanteesta riippuen. Kuitenkin tämä lainaamani lause ikään kuin nollaa kirjoittajan aikaisemman ajatuksen siitä, että ihmisten taustat ovat erilaisia ja sen tähden heidän elämänsä voivat herättää hieman ihmetystä. Itse luin kyseisen kohdan ensin siten, että kirjoittaja tarjoaa suvaitsevuutta erilaisiin elämäntapoihin, mutta sen jälkeen kehottaakin ihmisiä puhuttelemaan tästä. Taustaoletus näyttääkin olevan sellainen, että jos toisen ihmisen omatunto sallii enemmän, on tämä mennyt vikaan, ja tätä tulee puhutella. Toisin sanottuna, enemmän salliva omatunto on aina väärässä.

Ihmettelin myös toista asiaa. Nimittäin jälleen kerran kirjoituksessa annetaan ymmärtää, että se, jonka omatunto on viritetty tiukemmalle, on oikeutettu puhuttelemaan toista. Olisi mukava joskus kuulla asia myös toisin päin esitettynä: "Jos huomaat lähimmäisesi suhtautuvan turhan tiukasti elämässä vastaan tuleviin asioihin, on oikein tällöin puhutella tätä nöyrällä mielellä."

Yksi asia, jonka olen huomannut valitettavasti taantuneen turhan usein ainoastaan kielelliselle tasolle, on tuo "nöyryys", joka tässäkin kirjoituksessa mainittiin. Olen törmännyt jo aivan liian usein siihen, että joku uskovainen pohjustaa kysymyksensä toiselle seuraavanlaisesti: "Todella aralla mielellä nyt lähestyn sinua ja nöyrästi kysyn...", mitä seuraa joku häkellyttävän intiimi ja tungetteleva kysymys, jolla ei ole uskomisen kannalta mitään merkitystä - kysymys palvelee vain kysyjän uteliaisuutta. Oikeanlainen nöyryys on hyvä asia, ja epäilemättä tämänkin jutun kirjoittaja tarkoitti juuri sitä. Kuitenkin on ihmisiä - valitettavan paljonkin - jotka käsittävät "nöyryydellä puhuttelun" ainoastaan tietynlaisiksi alkusanoiksi, joiden jälkeen voi antaa palaa tuutin täydeltä ihan mitä tahansa.

P.S. Samalla sivulla ollut nimimerkki "Hannan" toteamus on hieno: "Välillä ahdistaa, että uskovaisten yhteisössä sekoitetaan usko ja kulttuuri. Jos tallaa omalla tyylillään, voi helposti leimautua erilaiseksi, vaikka olisi kalliisti uskomassa yhteisellä tavalla."

Mitäpä tuohon voisi lisätä? :)

doulos kirjoitti:

Kirjoituksia voi todellakin lukea ja tulkita monella tavalla, ja ennakkokäsityksistä riippuen teksti voi näyttää aivan erilaiselta. Itse pidin tätä kirjoitusta pääasiassa hyvänä, mutta täytyy myöntää, että juuri nyt puheena ollut kohta herätti minussakin muutaman kysymyksen.

Ensinnäkin, kirjoittaja toteaa, että koska ihmisten taustat ovat erilaisia, voi heidän elämäänsä olla vaikea ymmärtää. Kirjoittaja jatkaa, että "Toisen uskovaisen omatunto tuntuu sallivan enemmän eri asioissa ja tilanteissa. Oikeaa huolenpitoa on tällöin puhutella henkilöä nöyrällä mielellä."

Mikäpäs siinä, ihan hyvä neuvo tilanteesta riippuen. Kuitenkin tämä lainaamani lause ikään kuin nollaa kirjoittajan aikaisemman ajatuksen siitä, että ihmisten taustat ovat erilaisia ja sen tähden heidän elämänsä voivat herättää hieman ihmetystä. Itse luin kyseisen kohdan ensin siten, että kirjoittaja tarjoaa suvaitsevuutta erilaisiin elämäntapoihin, mutta sen jälkeen kehottaakin ihmisiä puhuttelemaan tästä. Taustaoletus näyttääkin olevan sellainen, että jos toisen ihmisen omatunto sallii enemmän, on tämä mennyt vikaan, ja tätä tulee puhutella. Toisin sanottuna, enemmän salliva omatunto on aina väärässä.

Ihmettelin myös toista asiaa. Nimittäin jälleen kerran kirjoituksessa annetaan ymmärtää, että se, jonka omatunto on viritetty tiukemmalle, on oikeutettu puhuttelemaan toista. Olisi mukava joskus kuulla asia myös toisin päin esitettynä: "Jos huomaat lähimmäisesi suhtautuvan turhan tiukasti elämässä vastaan tuleviin asioihin, on oikein tällöin puhutella tätä nöyrällä mielellä."

Yksi asia, jonka olen huomannut valitettavasti taantuneen turhan usein ainoastaan kielelliselle tasolle, on tuo "nöyryys", joka tässäkin kirjoituksessa mainittiin. Olen törmännyt jo aivan liian usein siihen, että joku uskovainen pohjustaa kysymyksensä toiselle seuraavanlaisesti: "Todella aralla mielellä nyt lähestyn sinua ja nöyrästi kysyn...", mitä seuraa joku häkellyttävän intiimi ja tungetteleva kysymys, jolla ei ole uskomisen kannalta mitään merkitystä - kysymys palvelee vain kysyjän uteliaisuutta. Oikeanlainen nöyryys on hyvä asia, ja epäilemättä tämänkin jutun kirjoittaja tarkoitti juuri sitä. Kuitenkin on ihmisiä - valitettavan paljonkin - jotka käsittävät "nöyryydellä puhuttelun" ainoastaan tietynlaisiksi alkusanoiksi, joiden jälkeen voi antaa palaa tuutin täydeltä ihan mitä tahansa.

P.S. Samalla sivulla ollut nimimerkki "Hannan" toteamus on hieno: "Välillä ahdistaa, että uskovaisten yhteisössä sekoitetaan usko ja kulttuuri. Jos tallaa omalla tyylillään, voi helposti leimautua erilaiseksi, vaikka olisi kalliisti uskomassa yhteisellä tavalla."

Mitäpä tuohon voisi lisätä? :)

"Kirjoituksia voi todellakin lukea ja tulkita monella tavalla, ja ennakkokäsityksistä riippuen teksti voi näyttää aivan erilaiselta."

Sen olen huomannut... :) Pääsyy siihen, miksi kommentoin avaajan tekstiä, oli sen selvä tarkoitushakuisuus ja aivan käsittämättömien tulkintojen teko tuosta artikkelista. Esimerkiksi se, että jos artikkeli käsittelee "Uskovaisten yhteisöä" ja "uskovaisten keskinäistä rakkautta" niin on kyllä epäilyttävää vetää tästä sellaisia päätelmiä, että uskovaisille lähimmäisenrakkaus olisi jotenkin vähämerkityksisempää tai jopa merkityksetöntä - millaisen käsityksen aavaajan tekstistä saa.

"Itse pidin tätä kirjoitusta pääasiassa hyvänä, mutta täytyy myöntää, että juuri nyt puheena ollut kohta herätti minussakin muutaman kysymyksen.

Ensinnäkin, kirjoittaja toteaa, että koska ihmisten taustat ovat erilaisia, voi heidän elämäänsä olla vaikea ymmärtää. Kirjoittaja jatkaa, että "Toisen uskovaisen omatunto tuntuu sallivan enemmän eri asioissa ja tilanteissa. Oikeaa huolenpitoa on tällöin puhutella henkilöä nöyrällä mielellä.""

Minusta sinä puhut oikeastaan eri asiasta tai ainakin aivan eri tavoin kuin ketjun aloittaja, joka nähtävästi ihan tietoisesti jätti lainaamastaan lauseesta kokonaan pois sanat "nöyrällä mielellä". Muutenkin aloittajan tekstistä paistaa suoraan sanottuna sellainen oikeassa olemisen ja ylhäältä päin neuvomisen henki, että suorastaan puistatti sitä lukiessani. Avaaja kuvaa PM:n tekstiä sanoilla "vastanmielistä sisäänpäinlämpiävää ja suvaitsematonta omahyväisyyttä", mikä minusta kertoo aika paljon avaajan asenteista. Sinun tekstisi sen sijaan on pohdiskelevampaa ja neutraalimpaa, mutta siitä huolimatta kriittistä.

"Olisi mukava joskus kuulla asia myös toisin päin esitettynä: "Jos huomaat lähimmäisesi suhtautuvan turhan tiukasti elämässä vastaan tuleviin asioihin, on oikein tällöin puhutella tätä nöyrällä mielellä.""

Kyllä tällaistakin neuvoa olen kuullut esitettävän; esimerkiksi jotkut puhujat osaavat mielestäni hyvin varoitella "lakihenkisyydestä". Ja kyllä minun mielestäni on aivan oikein puhutella nöyrällä mielellä myös silloin, kun ollaan menossa "toiseen ääripäähän". Monesti nämä asiat ovat juuri sellaisia elämäntapa-asioita, joihin ei yhtä oikeata ratkaisua taida olla. Esimerkiksi vanhemmat voivat (tai minusta niiden itse asiassa PITÄISI) keskustella lastensa osallistumisesta tiettyihin tilaisuuksiin ihan tapauskohtaisesti. Asioista keskustelu oikealla mielellä on aivan eri asia kuin "väärä nöyryys" tai "tiukkapipoksi" syyttely.

"Oikeanlainen nöyryys on hyvä asia, ja epäilemättä tämänkin jutun kirjoittaja tarkoitti juuri sitä. Kuitenkin on ihmisiä - valitettavan paljonkin - jotka käsittävät "nöyryydellä puhuttelun" ainoastaan tietynlaisiksi alkusanoiksi, joiden jälkeen voi antaa palaa tuutin täydeltä ihan mitä tahansa."

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Omakohtaista kokemusta minulla ei ole, mutta on varmasti totta, että tietynlaiset ihmiset osaavat käyttää "nöyryyttä" hyväkseen omiin tarkoitusperiinsä, vähän samalla tavoin kuin "pahentumista". Oikea nöyryyshän pitäisi olla täysin pyyteetöntä, jolloin ihminen on varmasti joutunut paljon kipuilemaan asian kanssa, ennen kuin on rohkaistunut "puhuttelemaan". Kyse on taas sydämen tilasta. "Ylhäältä päin" tuleva puhuttelu saa varmasti jokaisella niskakarvat pystyyn ja aiheuttaa vastustusta, mutta nöyrän lähestymisen olen itse kokenut positiivisena asiana.

......................... kirjoitti:

"Kirjoituksia voi todellakin lukea ja tulkita monella tavalla, ja ennakkokäsityksistä riippuen teksti voi näyttää aivan erilaiselta."

Sen olen huomannut... :) Pääsyy siihen, miksi kommentoin avaajan tekstiä, oli sen selvä tarkoitushakuisuus ja aivan käsittämättömien tulkintojen teko tuosta artikkelista. Esimerkiksi se, että jos artikkeli käsittelee "Uskovaisten yhteisöä" ja "uskovaisten keskinäistä rakkautta" niin on kyllä epäilyttävää vetää tästä sellaisia päätelmiä, että uskovaisille lähimmäisenrakkaus olisi jotenkin vähämerkityksisempää tai jopa merkityksetöntä - millaisen käsityksen aavaajan tekstistä saa.

"Itse pidin tätä kirjoitusta pääasiassa hyvänä, mutta täytyy myöntää, että juuri nyt puheena ollut kohta herätti minussakin muutaman kysymyksen.

Ensinnäkin, kirjoittaja toteaa, että koska ihmisten taustat ovat erilaisia, voi heidän elämäänsä olla vaikea ymmärtää. Kirjoittaja jatkaa, että "Toisen uskovaisen omatunto tuntuu sallivan enemmän eri asioissa ja tilanteissa. Oikeaa huolenpitoa on tällöin puhutella henkilöä nöyrällä mielellä.""

Minusta sinä puhut oikeastaan eri asiasta tai ainakin aivan eri tavoin kuin ketjun aloittaja, joka nähtävästi ihan tietoisesti jätti lainaamastaan lauseesta kokonaan pois sanat "nöyrällä mielellä". Muutenkin aloittajan tekstistä paistaa suoraan sanottuna sellainen oikeassa olemisen ja ylhäältä päin neuvomisen henki, että suorastaan puistatti sitä lukiessani. Avaaja kuvaa PM:n tekstiä sanoilla "vastanmielistä sisäänpäinlämpiävää ja suvaitsematonta omahyväisyyttä", mikä minusta kertoo aika paljon avaajan asenteista. Sinun tekstisi sen sijaan on pohdiskelevampaa ja neutraalimpaa, mutta siitä huolimatta kriittistä.

"Olisi mukava joskus kuulla asia myös toisin päin esitettynä: "Jos huomaat lähimmäisesi suhtautuvan turhan tiukasti elämässä vastaan tuleviin asioihin, on oikein tällöin puhutella tätä nöyrällä mielellä.""

Kyllä tällaistakin neuvoa olen kuullut esitettävän; esimerkiksi jotkut puhujat osaavat mielestäni hyvin varoitella "lakihenkisyydestä". Ja kyllä minun mielestäni on aivan oikein puhutella nöyrällä mielellä myös silloin, kun ollaan menossa "toiseen ääripäähän". Monesti nämä asiat ovat juuri sellaisia elämäntapa-asioita, joihin ei yhtä oikeata ratkaisua taida olla. Esimerkiksi vanhemmat voivat (tai minusta niiden itse asiassa PITÄISI) keskustella lastensa osallistumisesta tiettyihin tilaisuuksiin ihan tapauskohtaisesti. Asioista keskustelu oikealla mielellä on aivan eri asia kuin "väärä nöyryys" tai "tiukkapipoksi" syyttely.

"Oikeanlainen nöyryys on hyvä asia, ja epäilemättä tämänkin jutun kirjoittaja tarkoitti juuri sitä. Kuitenkin on ihmisiä - valitettavan paljonkin - jotka käsittävät "nöyryydellä puhuttelun" ainoastaan tietynlaisiksi alkusanoiksi, joiden jälkeen voi antaa palaa tuutin täydeltä ihan mitä tahansa."

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Omakohtaista kokemusta minulla ei ole, mutta on varmasti totta, että tietynlaiset ihmiset osaavat käyttää "nöyryyttä" hyväkseen omiin tarkoitusperiinsä, vähän samalla tavoin kuin "pahentumista". Oikea nöyryyshän pitäisi olla täysin pyyteetöntä, jolloin ihminen on varmasti joutunut paljon kipuilemaan asian kanssa, ennen kuin on rohkaistunut "puhuttelemaan". Kyse on taas sydämen tilasta. "Ylhäältä päin" tuleva puhuttelu saa varmasti jokaisella niskakarvat pystyyn ja aiheuttaa vastustusta, mutta nöyrän lähestymisen olen itse kokenut positiivisena asiana.

Huomaan, että haluat sivuuttaa Sinulle osoittamani kysymyksen, etkä vastaa siihen vaikka esitän sen jo toistamiseen. Siihen Sinulla on oikeus, jokainen määritelköön itse rajansa.

Kuitenkin sekin on viesti, ettet halua ollenkaan huomioida asian niitä puolia, joista et löydä puolustettavaa. Mistä se johtuu? On kuitenkin kysymys varsin merkittävästä asiasta, jossa omassa inhimillisessä rajallisuudessa on mahdollisuus tehdä melkoista vääryyttä toiselle, etenkin, ellei sellaisia asioita tiedosta eikä haluakaan tiedostaa.

Näkisin tavattoman hienona sellaisen empatiakyvyn, jossa aidosti voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan ja tukea ja rohkaista häntä sen sijaan, että pitää kiinni omista käsityksistään ja niiden oletetuista vaikutuksista - osoittautuivatpa ne sitten käytännössä miksi hyvänsä.

Tässä meillä jokaisella on opittavaa. Ja se lähtee siitä, että asian tiedostaa ja näkee tärkeänä oman osuutensa lähimmäisen taakkojen keventäjänä. Miten suloista se itsestäkin raskaalla hetkellä on, kun kovan ja vaativan suhtautumisen sijan vastassa onkin kanssaihmisen ymmärtäväinen katse. Se voi joskus olla vaikutuksiltaan käänteentekevä.

Hyvää Pääsiäisen aikaa Sinulle Pistepirkko!

ma_ria kirjoitti:

Huomaan, että haluat sivuuttaa Sinulle osoittamani kysymyksen, etkä vastaa siihen vaikka esitän sen jo toistamiseen. Siihen Sinulla on oikeus, jokainen määritelköön itse rajansa.

Kuitenkin sekin on viesti, ettet halua ollenkaan huomioida asian niitä puolia, joista et löydä puolustettavaa. Mistä se johtuu? On kuitenkin kysymys varsin merkittävästä asiasta, jossa omassa inhimillisessä rajallisuudessa on mahdollisuus tehdä melkoista vääryyttä toiselle, etenkin, ellei sellaisia asioita tiedosta eikä haluakaan tiedostaa.

Näkisin tavattoman hienona sellaisen empatiakyvyn, jossa aidosti voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan ja tukea ja rohkaista häntä sen sijaan, että pitää kiinni omista käsityksistään ja niiden oletetuista vaikutuksista - osoittautuivatpa ne sitten käytännössä miksi hyvänsä.

Tässä meillä jokaisella on opittavaa. Ja se lähtee siitä, että asian tiedostaa ja näkee tärkeänä oman osuutensa lähimmäisen taakkojen keventäjänä. Miten suloista se itsestäkin raskaalla hetkellä on, kun kovan ja vaativan suhtautumisen sijan vastassa onkin kanssaihmisen ymmärtäväinen katse. Se voi joskus olla vaikutuksiltaan käänteentekevä.

Hyvää Pääsiäisen aikaa Sinulle Pistepirkko!

"Huomaan, että haluat sivuuttaa Sinulle osoittamani kysymyksen, etkä vastaa siihen vaikka esitän sen jo toistamiseen. Siihen Sinulla on oikeus, jokainen määritelköön itse rajansa."

En nyt ole aivan varma, mikä on se kysymys, jonka olen pariin otteeseen sivuuttanut, mutta yritän tässä kertoilla joitain ajatuksiani. (Tässä on esitetty lainauksia sekä tästä viestistäsi että tuohon ylle linkittämästäsi viestistä.)

Ensiksi, pyydän anteeksi, etten ole vastannut. Viime aikoina on ollut vähän kirettä ja muutenkin olen alkanut vähentämään käyntejäni täällä, koska tänne kirjoittelu on alkanut tuntua vähän turhauttavalta. Täällä on loppujen lopuksi aika vähän sellaisia henkilöitä, joiden kanssa syntyy edes joskus oikeaa keskustelua (sivunmennen sanottuna luen sinut tähän porukkaan).

"Kuitenkin sekin on viesti, ettet halua ollenkaan huomioida asian niitä puolia, joista et löydä puolustettavaa."

Valitettavaa, jos sait tällaisen "viestin". Oikeampi selitys vastaamattomuuteeni löytyy tuosta yltä.

"Näkisin tavattoman hienona sellaisen empatiakyvyn, jossa aidosti voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan ja tukea ja rohkaista häntä sen sijaan, että pitää kiinni omista käsityksistään ja niiden oletetuista vaikutuksista - osoittautuivatpa ne sitten käytännössä miksi hyvänsä."

Minä uskon, että ihminen voi olla empaattinen ja asettua toisen ihmisen asemaan, mutta silti ei tarvitse rohkaista häntä sellaiseen, mitä ei itse olisi tekemässä. Itse en haluaisi rohkaista ketään vaikkapa hankkimaan televisiota tai maistamaan edes tilkkasta olutta.

"Miten suloista se itsestäkin raskaalla hetkellä on, kun kovan ja vaativan suhtautumisen sijan vastassa onkin kanssaihmisen ymmärtäväinen katse. Se voi joskus olla vaikutuksiltaan käänteentekevä. "

Olen samaa mieltä. Suhtautuminen ei koskaan saisi olla kovaa ja vaativaa. Ihmistä voi ymmärtää, vaikkei kaikkia hänen tekojaan tai ajatuksiaan ehkä voi hyväksyä. Siis tavallaan pystyn ymmärtämään esimerkiksi itsemurhapommittajia, mutta en missään nimessä hyväksy heidän tekojaan.

Seuraavat lainaukset ovat siitä aiemmasta "rakkauden neuvot"-keskustelusta.

"Nimimerkit Doulos ja Munkki valottavat hyvin näiden säännösten sitä puolta, mitä Sinä Pistepirkko et nyt ota huomioon, eli niiden vahingollisia vaikutuksia. Kuitenkaan Raamattua ei tarvitse pitkästi lukea, kun törmää näiden ihmissääntöjen vaarallisuuteen uskon kannalta."

Ehkä en ole osannut ilmaista itseäni riittävän hyvin, mutta mielestäni olen kyllä esittänyt ajatuksia ja tiedostanut sen, että "väärin käytettynä" näillä "rakkauden neuvoilla" voidaan saada paljon vahinkoa aikaan sekä ajallisessa että hengellisessä mielessä. Kuten olen monesti tällä palstalla todennut, neuvojen noudattaminen vain rangaistuksen pelossa tai palkkion toivossa on käytännössä ulkokullaisuutta ja farisealaisuutta, "lakiuskoa".

Jotta ymmärtäisit käsityksiäni paremmin, yritän hieman valottaa ajatusmaailmaani. Itselleni armeija oli vihoviimeinen paikka, sillä en koskaan tottunut siihen komenteluun, enkä siihen, että omien aivojen käyttö oli kielletty. Kärjistäen näissä "rakkauden neuvoissa" voi olla kyse vastaavasta tilanteesta. Kuitenkin itse näen tilanteen toisin. En pidä itseäni mitenkään "malliuskovaisena", mutta jotenkin minusta on helppo ajatella syntiä raamatullisesti "sydämen luopumisena Jumalasta", siis yhtenä "könttänä" eikä yksittäisinä tekoina. Ei siis ole pienempiä ja suurempia syntejä, vaan kaikki, mikä tulee itseni ja Jumalan väliin on yhtä pahasta. Niinpä valinnoillani, kaikella mitä teen tai jätän tekemättä, on merkitystä - ei siksi, että siten yrittäisin "ansaita" autuutta, vaan siksi, että "päämäärä säilyisi kirkkaana" eikä synti sumentaisi yhteyttä Jumalaan.

Tässä on Paavalin kirjeestä Tiitukselle (2:11-15) kohta, joka mielestäni kertoo hyvin, miten uskovaisen ihmisen tulisi yrittää elää:
11 Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, [1. Tim. 2:4; Tit. 3:4,5; 2. Piet. 3:9]
12 ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, [Ef. 1:4; Kol. 1:22; 1. Piet. 1:15]
13 kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. [Room. 5:2; 1. Kor. 1:7; Fil. 3:20]
14 Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. [Ef. 2:10; Hepr. 9:14; 1. Piet. 2:9]
15 Näin sinun tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla, eikä kenenkään pidä väheksyä sinua. [1. Tim. 4:12]

Siis Jumalan armo "kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa". Itselleni tutummassa Bibliassa jae 12 kuuluu seuraavasti: "Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,". (Hurskas-sana on muuten käsitteenä vaikea; se saattaa tarkoittaa oikeamielistä, mutta myös Jumalalle kelpaavaa tai "oikeuden edessä syyttömäksi tunnustettua".) Tämä ajatus on mielestäni lähes kaikkien näiden "rakkauden neuvojen" taustalla. Ongelmana on se, että eri ihmisille esimerkiksi maailman himojen hylkääminen ja hillitty elämä saattaa tarkoittaa hieman eri asioita...

"Sanot Pistepirkko, että nämä säännöt (---) ovat aina vähintään jossain määrin hyödyllisiä ja estävät pikkusormen antamista pahalle. Olen eri mieltä. Hyvä esimerkki on ammattimuusikoiden tilanne, josta olen ennenkin kirjoittanut."

Olen samaa mieltä, että muusikoiden (ja urheilijoiden) tilanne yhteisössämme on melkoisen ongelmallinen etenkin nykyaikana, vaikka sanojesi mukaan "säännöt ovat lientyneet" - tai ehkä juuri siksi; selviä "pelisääntöjä" ei enää ole. (Sama ongelma koskee jossain määrin myös muita taiteilijoita, etenkin esittäviä taiteilijoita. Taidemaalari tai kirjailija ovat tavallaan piilossa teoksensa takana, joten teos ei henkilöidy samalla tavalla kuin esittävän taiteilijan tapauksessa. Toisaalta jotkut muutkin ammatit ovat "luonnostaan poissuljettuja"; esimerkiksi näyttelijän tai koreografin urasta lienee turha edes haaveilla...)

Tietyssä mielessä ymmärrän, kun sanot, että "ammatin "vaarallisuus" elää mielikuvissa", ja joka ammatissa on omat vaaransa. Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä. En kuitenkaan ajattele niin, että jos nyt joku laulaa konsertissa tai pelaa puulaakissa kiekkoa, niin hän tällä teolla välittömästi kieltäisi uskonsa.

Voidaan toki väittää, että "kunnian tavoittelu" on vaarana missä tahansa ammatissa, mutta itse näen niin, että esimerkiksi taitava lääkäri tai poliitikko ei kuitenkaan ikinä saa sellaista "kansansuosiota" kuin vaikkapa hyvä laulaja. Perinteisesti ajatellaan niin, että lääkärin tai poliitikon arvostus perustuu lähinnä hänen ammatillisiin taitoihinsa, siis hankittuihin ominaisuuksiin, kun taas urheilijan tai laulajan arvostus perustuu pääasiassa hänen "luontaiseen" kykyynsä. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta näin ajatellaan, ja juuri tästä syystä jopa "henkilöpalvonnan" vaara on olemassa. Kuitenkin toistan, että se, että tällaisten valintojen vuoksi on ihmisiä saatettu jopa alkaa pitää "pakanana ja publikaanina" ei minusta ole oikein.

"Menisinkö eksyneen lapsen perässä ja sanoisin, että kun et kerran ollut kuuliainen lapsi, niin sysäänpä itse sinut nyt sinne avantoon, mistä niin varoitin? Ja samalla kertoisin toisille lapsille, että katsokaaps nyt kaikki, miten kävi hänelle, joka ei kuunnellut neuvoa. Kävi juuri niin kuin varoitettiin. Näin vaarallisia ne heikot jäät ovat."

Sanot, että analogiasi "korreloi lähes 1:1 esim. siihen tilanteeseen, missä ammattimuusikot ovat kolme vuosikymmentä olleet". Vaikka ymmärrän kantasi, en itse osaa ajatella tällä tavalla. Näin on saattanut tapahtua, mutta minusta se johtuu pikemminkin neuvojan taitamattomuudesta kuin neuvon huonoudesta. Kyllä minusta on "järkevämpää" kuitenkin varoitella lapsia menemästä heikoille jäille kuin ajatella, että "vahingosta viisastuu", antaa kaikkien toimia oman päänsä mukaan, ja onkia sitten niitä lapsia sieltä avannosta jos vahinko tapahtuu. Itse asiassa tässä analogiassasi on kyse siitä, miten reagoidaan, kun vahinko on jo tapahtunut. Ei todellakaan ole kristityn mielen mukaista sanoa langenneelle, että "minähän sanoin, olisit uskonut!". Mielestäni oleellista tässä tilanteessa on minimoida vahingot ja iloita siitä, että lapsi on vielä hengissä. Valitettavasti aina ei käy niin onnellisesti, että lapsi pelastuisi.

"Tämä sopii tietysti moniin muihinkin tilanteisiin, mihin sovelletaan "rakkauden neuvoa" kun pelätään jonkun tietyn asian johtavan syntiin (esim. television omistamisen), mutta jossa ennalta ehkäiseväksi tarkoitetun neuvon noudattamattomuudesta rangaistaan pahimmillaan seurakuntayhteydestä erottamisella."

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Etenkin joitain vuosikymmeniä sitten "liipasinsormi" oli näissä asioissa kieltämättä melko herkässä. Itse ajattelen, että seurakuntayhteydestä erottaminen pitäisi olla se "laitimmainen" keino, johon turvaudutaan vasta sitten, jos ihminen todella selvästi osoittaa sanoillaan ja teoillaan sen, että on jo itse liukunut pois seurakuntayhteydestä. Toisin sanoen kyseessä olisi oikeastaan lähinnä de-facto-tilanteen toteaminen. Oikea huoli ja kristillinen rakkaus voidaan osoittaa esimerkiksi nöyrissä, alhaaltapäin lähestyvissä kahdenkeskisissä keskusteluissa.

Nyt tuli niin pitkä juttu, että jaksaakohan tätä kukaan edes lukea... Palataanpa aiheeseen toisella kertaa!

"Hyvää Pääsiäisen aikaa Sinulle Pistepirkko!"

Kiitos samoin, Ma_ria!

Ps. Aiheesen liittyen en malta olla kysymättä, miksi juuri "klassisen musiikin ammattilaisen työ" on sydäntäsi lähellä?

............................ kirjoitti:

"Huomaan, että haluat sivuuttaa Sinulle osoittamani kysymyksen, etkä vastaa siihen vaikka esitän sen jo toistamiseen. Siihen Sinulla on oikeus, jokainen määritelköön itse rajansa."

En nyt ole aivan varma, mikä on se kysymys, jonka olen pariin otteeseen sivuuttanut, mutta yritän tässä kertoilla joitain ajatuksiani. (Tässä on esitetty lainauksia sekä tästä viestistäsi että tuohon ylle linkittämästäsi viestistä.)

Ensiksi, pyydän anteeksi, etten ole vastannut. Viime aikoina on ollut vähän kirettä ja muutenkin olen alkanut vähentämään käyntejäni täällä, koska tänne kirjoittelu on alkanut tuntua vähän turhauttavalta. Täällä on loppujen lopuksi aika vähän sellaisia henkilöitä, joiden kanssa syntyy edes joskus oikeaa keskustelua (sivunmennen sanottuna luen sinut tähän porukkaan).

"Kuitenkin sekin on viesti, ettet halua ollenkaan huomioida asian niitä puolia, joista et löydä puolustettavaa."

Valitettavaa, jos sait tällaisen "viestin". Oikeampi selitys vastaamattomuuteeni löytyy tuosta yltä.

"Näkisin tavattoman hienona sellaisen empatiakyvyn, jossa aidosti voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan ja tukea ja rohkaista häntä sen sijaan, että pitää kiinni omista käsityksistään ja niiden oletetuista vaikutuksista - osoittautuivatpa ne sitten käytännössä miksi hyvänsä."

Minä uskon, että ihminen voi olla empaattinen ja asettua toisen ihmisen asemaan, mutta silti ei tarvitse rohkaista häntä sellaiseen, mitä ei itse olisi tekemässä. Itse en haluaisi rohkaista ketään vaikkapa hankkimaan televisiota tai maistamaan edes tilkkasta olutta.

"Miten suloista se itsestäkin raskaalla hetkellä on, kun kovan ja vaativan suhtautumisen sijan vastassa onkin kanssaihmisen ymmärtäväinen katse. Se voi joskus olla vaikutuksiltaan käänteentekevä. "

Olen samaa mieltä. Suhtautuminen ei koskaan saisi olla kovaa ja vaativaa. Ihmistä voi ymmärtää, vaikkei kaikkia hänen tekojaan tai ajatuksiaan ehkä voi hyväksyä. Siis tavallaan pystyn ymmärtämään esimerkiksi itsemurhapommittajia, mutta en missään nimessä hyväksy heidän tekojaan.

Seuraavat lainaukset ovat siitä aiemmasta "rakkauden neuvot"-keskustelusta.

"Nimimerkit Doulos ja Munkki valottavat hyvin näiden säännösten sitä puolta, mitä Sinä Pistepirkko et nyt ota huomioon, eli niiden vahingollisia vaikutuksia. Kuitenkaan Raamattua ei tarvitse pitkästi lukea, kun törmää näiden ihmissääntöjen vaarallisuuteen uskon kannalta."

Ehkä en ole osannut ilmaista itseäni riittävän hyvin, mutta mielestäni olen kyllä esittänyt ajatuksia ja tiedostanut sen, että "väärin käytettynä" näillä "rakkauden neuvoilla" voidaan saada paljon vahinkoa aikaan sekä ajallisessa että hengellisessä mielessä. Kuten olen monesti tällä palstalla todennut, neuvojen noudattaminen vain rangaistuksen pelossa tai palkkion toivossa on käytännössä ulkokullaisuutta ja farisealaisuutta, "lakiuskoa".

Jotta ymmärtäisit käsityksiäni paremmin, yritän hieman valottaa ajatusmaailmaani. Itselleni armeija oli vihoviimeinen paikka, sillä en koskaan tottunut siihen komenteluun, enkä siihen, että omien aivojen käyttö oli kielletty. Kärjistäen näissä "rakkauden neuvoissa" voi olla kyse vastaavasta tilanteesta. Kuitenkin itse näen tilanteen toisin. En pidä itseäni mitenkään "malliuskovaisena", mutta jotenkin minusta on helppo ajatella syntiä raamatullisesti "sydämen luopumisena Jumalasta", siis yhtenä "könttänä" eikä yksittäisinä tekoina. Ei siis ole pienempiä ja suurempia syntejä, vaan kaikki, mikä tulee itseni ja Jumalan väliin on yhtä pahasta. Niinpä valinnoillani, kaikella mitä teen tai jätän tekemättä, on merkitystä - ei siksi, että siten yrittäisin "ansaita" autuutta, vaan siksi, että "päämäärä säilyisi kirkkaana" eikä synti sumentaisi yhteyttä Jumalaan.

Tässä on Paavalin kirjeestä Tiitukselle (2:11-15) kohta, joka mielestäni kertoo hyvin, miten uskovaisen ihmisen tulisi yrittää elää:
11 Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, [1. Tim. 2:4; Tit. 3:4,5; 2. Piet. 3:9]
12 ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, [Ef. 1:4; Kol. 1:22; 1. Piet. 1:15]
13 kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. [Room. 5:2; 1. Kor. 1:7; Fil. 3:20]
14 Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. [Ef. 2:10; Hepr. 9:14; 1. Piet. 2:9]
15 Näin sinun tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla, eikä kenenkään pidä väheksyä sinua. [1. Tim. 4:12]

Siis Jumalan armo "kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa". Itselleni tutummassa Bibliassa jae 12 kuuluu seuraavasti: "Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,". (Hurskas-sana on muuten käsitteenä vaikea; se saattaa tarkoittaa oikeamielistä, mutta myös Jumalalle kelpaavaa tai "oikeuden edessä syyttömäksi tunnustettua".) Tämä ajatus on mielestäni lähes kaikkien näiden "rakkauden neuvojen" taustalla. Ongelmana on se, että eri ihmisille esimerkiksi maailman himojen hylkääminen ja hillitty elämä saattaa tarkoittaa hieman eri asioita...

"Sanot Pistepirkko, että nämä säännöt (---) ovat aina vähintään jossain määrin hyödyllisiä ja estävät pikkusormen antamista pahalle. Olen eri mieltä. Hyvä esimerkki on ammattimuusikoiden tilanne, josta olen ennenkin kirjoittanut."

Olen samaa mieltä, että muusikoiden (ja urheilijoiden) tilanne yhteisössämme on melkoisen ongelmallinen etenkin nykyaikana, vaikka sanojesi mukaan "säännöt ovat lientyneet" - tai ehkä juuri siksi; selviä "pelisääntöjä" ei enää ole. (Sama ongelma koskee jossain määrin myös muita taiteilijoita, etenkin esittäviä taiteilijoita. Taidemaalari tai kirjailija ovat tavallaan piilossa teoksensa takana, joten teos ei henkilöidy samalla tavalla kuin esittävän taiteilijan tapauksessa. Toisaalta jotkut muutkin ammatit ovat "luonnostaan poissuljettuja"; esimerkiksi näyttelijän tai koreografin urasta lienee turha edes haaveilla...)

Tietyssä mielessä ymmärrän, kun sanot, että "ammatin "vaarallisuus" elää mielikuvissa", ja joka ammatissa on omat vaaransa. Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä. En kuitenkaan ajattele niin, että jos nyt joku laulaa konsertissa tai pelaa puulaakissa kiekkoa, niin hän tällä teolla välittömästi kieltäisi uskonsa.

Voidaan toki väittää, että "kunnian tavoittelu" on vaarana missä tahansa ammatissa, mutta itse näen niin, että esimerkiksi taitava lääkäri tai poliitikko ei kuitenkaan ikinä saa sellaista "kansansuosiota" kuin vaikkapa hyvä laulaja. Perinteisesti ajatellaan niin, että lääkärin tai poliitikon arvostus perustuu lähinnä hänen ammatillisiin taitoihinsa, siis hankittuihin ominaisuuksiin, kun taas urheilijan tai laulajan arvostus perustuu pääasiassa hänen "luontaiseen" kykyynsä. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta näin ajatellaan, ja juuri tästä syystä jopa "henkilöpalvonnan" vaara on olemassa. Kuitenkin toistan, että se, että tällaisten valintojen vuoksi on ihmisiä saatettu jopa alkaa pitää "pakanana ja publikaanina" ei minusta ole oikein.

"Menisinkö eksyneen lapsen perässä ja sanoisin, että kun et kerran ollut kuuliainen lapsi, niin sysäänpä itse sinut nyt sinne avantoon, mistä niin varoitin? Ja samalla kertoisin toisille lapsille, että katsokaaps nyt kaikki, miten kävi hänelle, joka ei kuunnellut neuvoa. Kävi juuri niin kuin varoitettiin. Näin vaarallisia ne heikot jäät ovat."

Sanot, että analogiasi "korreloi lähes 1:1 esim. siihen tilanteeseen, missä ammattimuusikot ovat kolme vuosikymmentä olleet". Vaikka ymmärrän kantasi, en itse osaa ajatella tällä tavalla. Näin on saattanut tapahtua, mutta minusta se johtuu pikemminkin neuvojan taitamattomuudesta kuin neuvon huonoudesta. Kyllä minusta on "järkevämpää" kuitenkin varoitella lapsia menemästä heikoille jäille kuin ajatella, että "vahingosta viisastuu", antaa kaikkien toimia oman päänsä mukaan, ja onkia sitten niitä lapsia sieltä avannosta jos vahinko tapahtuu. Itse asiassa tässä analogiassasi on kyse siitä, miten reagoidaan, kun vahinko on jo tapahtunut. Ei todellakaan ole kristityn mielen mukaista sanoa langenneelle, että "minähän sanoin, olisit uskonut!". Mielestäni oleellista tässä tilanteessa on minimoida vahingot ja iloita siitä, että lapsi on vielä hengissä. Valitettavasti aina ei käy niin onnellisesti, että lapsi pelastuisi.

"Tämä sopii tietysti moniin muihinkin tilanteisiin, mihin sovelletaan "rakkauden neuvoa" kun pelätään jonkun tietyn asian johtavan syntiin (esim. television omistamisen), mutta jossa ennalta ehkäiseväksi tarkoitetun neuvon noudattamattomuudesta rangaistaan pahimmillaan seurakuntayhteydestä erottamisella."

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Etenkin joitain vuosikymmeniä sitten "liipasinsormi" oli näissä asioissa kieltämättä melko herkässä. Itse ajattelen, että seurakuntayhteydestä erottaminen pitäisi olla se "laitimmainen" keino, johon turvaudutaan vasta sitten, jos ihminen todella selvästi osoittaa sanoillaan ja teoillaan sen, että on jo itse liukunut pois seurakuntayhteydestä. Toisin sanoen kyseessä olisi oikeastaan lähinnä de-facto-tilanteen toteaminen. Oikea huoli ja kristillinen rakkaus voidaan osoittaa esimerkiksi nöyrissä, alhaaltapäin lähestyvissä kahdenkeskisissä keskusteluissa.

Nyt tuli niin pitkä juttu, että jaksaakohan tätä kukaan edes lukea... Palataanpa aiheeseen toisella kertaa!

"Hyvää Pääsiäisen aikaa Sinulle Pistepirkko!"

Kiitos samoin, Ma_ria!

Ps. Aiheesen liittyen en malta olla kysymättä, miksi juuri "klassisen musiikin ammattilaisen työ" on sydäntäsi lähellä?

Kiitos perusteelisesta vastauksestasi! Tuntuu jo vähän nololta, kun niinkin Sinua siitä vastaamattomuudestasi kävin suomimaan... anteeksi, ymmärrän hyvin kiireet ja turhautumisetkin. Ehätin itse liian innokkaisiin johtopäätöksiin.

Vastaan viimeiseen kysymykseesi.

Myötätuntoni vl-muusikoiden tilannetta kohtaan juontaa läheisestä nuoruudenystävästäni, joka parikymppisenä musiikinopiskelijana joutui koviin paineisiin vl-liikkeen taholta. Hän oli ja on hiljainen ja vaatimaton tyyppi, herkkä taiteilijasielu, muusikko sydämestään asti.

Erityisesti yksi vanhempi kollega otti tehtäväkseen hänen opiskelunjensa ja esiintymistilanteidensa seuraamisen ja nosti haloon jokaisesta, jonka katsoi "ylittävän valtuudet". Yhdeksi syyksi hän sanoi omat kieltäymyksensä, joihin joutui alistumaan 70-luvulla. Asioista väännettiin kerran jos toisenkin suuremmalla ja pienemmällä porukalla niin, etteivät näkemykset kohdanneet lainkaan.

Syntyi vaikutelma, että toiset toimivat mielikuviensa pohjalta vahvasti liioitellen, omaamatta lainkaan oikeata tietoa kyseessä olevasta asiasta, eivätkä edes halua huomioida mitään kokemuksiin perustuvia näkökulmia. Mutta kuitenkin täyden sananvallan omaten.

Ystänäni alkoi masentua, koska hänen toisaalta olisi pitänyt satsata opiskeluihinsa niin kuin itse kunkin tuossa vaiheessa elämää, mutta se oli käytännössä hyvin vaikeata ja johti aina raskaisiin ja ymmärtämättömiltä tuntuviin selvittelytilanteisiin.

Lopulta hän väsyi ja jätti vl-liikkeen.

Yhteydenpitomme ei ole koskaan katkennut ja olen nähnyt senkin, miten raskas ja ristiriitainen tuo ratkaisu hänelle on ollut. Ja turha minun mielestäni. Hän toimii tällä hetkellä ammatissaan suhteellisen pienimuotoisesti ja on edelleen sama vaatimaton ja sympaattinen ihminen kuin tuolloinkin.

Ja sivumennen sanoen se henkilö, joka aktiivisimmin oli hänen asioitaan selvittämässä ja "pitämässä hänestä huolta", on itse myöhemmin kieltänyt uskonsa ja ajautunut elämässään aikamoiseen toiseen äärilaitaan. Niistä jäljistä kantaa suurta surua moni asioihin tahtomattaan osallinen.

Myöhemmin olen tutustunut moniin muihinkin vl-muusikoihin, osittain tämän ystäväni kautta ja muutenkin, ja nähnyt läheltä ihan vastaavien kuvioiden toistuvan. Olen kerta kaikkiaan täysin vakuuttunut siitä, että heidän osansa on kohtuuton; moni ei tuollaisia paineita yksinkertaisesti kestä. Muusikoiden on hyvin vaikea jaksaa meidän muiden keskellä, meidän takiamme.

Näiden kokemusteni johdosta minusta on tullut vähän skeptinen ylimalkaisesti "rakkauden neuvoiksi" nimitettyä "huolenpitoa" kohtaan. Käytetyt nimitykset eivät auta yhtään, kun toiminnan luonne ja seuraamukset ovat kauhistuttavia.

Kommentoin vielä yhtä lausettasi, joka nosti minulle pintaan traumat noista noin viidentoista vuoden takaisista ajoista.

"Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä."

Kevyesti sanottu, mutta tulitko ajatelleeksi mitä sanoit? Et rohkaise esim. laulajia tai ilmeisesti muitakaan musiikin esittäjiä konserttisaleihin? Kun näin sanot, tuot julki asenteesi, joka tukee ja vahvistaa jo olemassa olevia asenteita. Helppo lausahtaa, ja lähteä sen jälkeen vaikka hyräillen omalle työpaikalleen.

Mutta musiikin esittäminen on musiikin ammattilaisen työtä, josta saa palkkaa. Palkalla taas lyhennetään lainoja ja ostetaan lapsille ruokaa.

Konserttisalit ovat maallisia rakennuksia, jotka on tehty varta vasten musiikinesittämistarkoitukseen. Ne ovat muusikoiden työpaikkoja. Silloin kun musiikkia esitetään, se tapahtuu näissä rakennuksissa, niin kuin vaikka ruuan myyminen tapahtuu sitä varten tarkoitetuissa liikehuoneistoissa.

Ja, musiikkia ei ole, ellei sitä kukaan esitä. Pilli pysyy hiljaa, ellei siihen puhalla.

Pitäisikö maailmassa vallita täydellinen hiljaisuus hyvän musiikin osalta, jotta varmistettaisiin, etteivät muusikot "saa kunniaa"? Vai pitäiskö heidät verhota burkhaan ja varoa tarkoin paljastamasta missään heidän henkilöllisyyttään ja antaa heidän sitten valvotusti esittää musiikkia?

Vai onko niin, että hyvä musiikki on hyvä asia ja mekin sitä kuuntelemme, mutta sillä edellytyksellä, että saamme kuunnella sitä epäuskoisten tai johonkin muuhun hengellisyyteen kuuluvien ihmisten esittäminä? Onko se meille oleellinen aspeksti musiikinkuuntelutilanteessa?

Jos yhteisin hellittämättömin ponnistuksin saamme musiikkia esim. seitsemän vuotta korkeakoulussa verovaroin opiskelleen henkilön pysymään hiljaa ja olemaan käyttämättä lahjojaan ja oppimiaan taitoja, miten voimme varmistua ettei hän "saa kunniaa" jollain muulla tavalla? Esim. kunnostautumalla taitavana ja kysyttynä luennoitsijana. Voiko sen hänelle sallia kaikkine kiitosmainintoineen? Onko pääasia, ettei hän esitä musiikkia ja muuten sitten enemmänkin samantekevää?

Entä mitä jos hän saa päähänsä alkaa kokoamaan omaisuutta ja kehuskelemaan sillä niin, ettei kukaan jaksiaisi kuunnella? Tai jos tämä omaisuudellaan kehuskelija ei olekaan musikaalisesti lahjakas ihminen vaan vaikka menestynyt liikemies? Jätämmekö silloin koko ongelman huomiotta ja katsomme lempeähkösti sen kuuluvan vain inhimillisten heikkouksien piiriin?

Turhauttavaa ammattilaisten kannalta näissä höpinöissä on sekin, että he kyllä tietävät alan haasteet ja kilpailutilanteen ja sen, että aina löytyy rutkasti itseä lahjakkampiakin tekijöitä. Tämän tietää jokainen terveellä suhteellisuudentajulla varustettu henkilö, alasta riippumatta. Epäilemättä fiksuna miehenä Sinäkin, Pistepirkko.

Miksi ääneesi epäilet, että musikaalisella lahjalla varustettu henkilö automaattisesti on itseäsi tyhmempi ja huikentelevaisempi?

Eli kysymys Sinullekin: mihin me tarkkaan ottaen tällä musiikkipolitiikallamme pyrimme? Ja mitä olemme saavuttaneet?

............................ kirjoitti:

"Huomaan, että haluat sivuuttaa Sinulle osoittamani kysymyksen, etkä vastaa siihen vaikka esitän sen jo toistamiseen. Siihen Sinulla on oikeus, jokainen määritelköön itse rajansa."

En nyt ole aivan varma, mikä on se kysymys, jonka olen pariin otteeseen sivuuttanut, mutta yritän tässä kertoilla joitain ajatuksiani. (Tässä on esitetty lainauksia sekä tästä viestistäsi että tuohon ylle linkittämästäsi viestistä.)

Ensiksi, pyydän anteeksi, etten ole vastannut. Viime aikoina on ollut vähän kirettä ja muutenkin olen alkanut vähentämään käyntejäni täällä, koska tänne kirjoittelu on alkanut tuntua vähän turhauttavalta. Täällä on loppujen lopuksi aika vähän sellaisia henkilöitä, joiden kanssa syntyy edes joskus oikeaa keskustelua (sivunmennen sanottuna luen sinut tähän porukkaan).

"Kuitenkin sekin on viesti, ettet halua ollenkaan huomioida asian niitä puolia, joista et löydä puolustettavaa."

Valitettavaa, jos sait tällaisen "viestin". Oikeampi selitys vastaamattomuuteeni löytyy tuosta yltä.

"Näkisin tavattoman hienona sellaisen empatiakyvyn, jossa aidosti voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan ja tukea ja rohkaista häntä sen sijaan, että pitää kiinni omista käsityksistään ja niiden oletetuista vaikutuksista - osoittautuivatpa ne sitten käytännössä miksi hyvänsä."

Minä uskon, että ihminen voi olla empaattinen ja asettua toisen ihmisen asemaan, mutta silti ei tarvitse rohkaista häntä sellaiseen, mitä ei itse olisi tekemässä. Itse en haluaisi rohkaista ketään vaikkapa hankkimaan televisiota tai maistamaan edes tilkkasta olutta.

"Miten suloista se itsestäkin raskaalla hetkellä on, kun kovan ja vaativan suhtautumisen sijan vastassa onkin kanssaihmisen ymmärtäväinen katse. Se voi joskus olla vaikutuksiltaan käänteentekevä. "

Olen samaa mieltä. Suhtautuminen ei koskaan saisi olla kovaa ja vaativaa. Ihmistä voi ymmärtää, vaikkei kaikkia hänen tekojaan tai ajatuksiaan ehkä voi hyväksyä. Siis tavallaan pystyn ymmärtämään esimerkiksi itsemurhapommittajia, mutta en missään nimessä hyväksy heidän tekojaan.

Seuraavat lainaukset ovat siitä aiemmasta "rakkauden neuvot"-keskustelusta.

"Nimimerkit Doulos ja Munkki valottavat hyvin näiden säännösten sitä puolta, mitä Sinä Pistepirkko et nyt ota huomioon, eli niiden vahingollisia vaikutuksia. Kuitenkaan Raamattua ei tarvitse pitkästi lukea, kun törmää näiden ihmissääntöjen vaarallisuuteen uskon kannalta."

Ehkä en ole osannut ilmaista itseäni riittävän hyvin, mutta mielestäni olen kyllä esittänyt ajatuksia ja tiedostanut sen, että "väärin käytettynä" näillä "rakkauden neuvoilla" voidaan saada paljon vahinkoa aikaan sekä ajallisessa että hengellisessä mielessä. Kuten olen monesti tällä palstalla todennut, neuvojen noudattaminen vain rangaistuksen pelossa tai palkkion toivossa on käytännössä ulkokullaisuutta ja farisealaisuutta, "lakiuskoa".

Jotta ymmärtäisit käsityksiäni paremmin, yritän hieman valottaa ajatusmaailmaani. Itselleni armeija oli vihoviimeinen paikka, sillä en koskaan tottunut siihen komenteluun, enkä siihen, että omien aivojen käyttö oli kielletty. Kärjistäen näissä "rakkauden neuvoissa" voi olla kyse vastaavasta tilanteesta. Kuitenkin itse näen tilanteen toisin. En pidä itseäni mitenkään "malliuskovaisena", mutta jotenkin minusta on helppo ajatella syntiä raamatullisesti "sydämen luopumisena Jumalasta", siis yhtenä "könttänä" eikä yksittäisinä tekoina. Ei siis ole pienempiä ja suurempia syntejä, vaan kaikki, mikä tulee itseni ja Jumalan väliin on yhtä pahasta. Niinpä valinnoillani, kaikella mitä teen tai jätän tekemättä, on merkitystä - ei siksi, että siten yrittäisin "ansaita" autuutta, vaan siksi, että "päämäärä säilyisi kirkkaana" eikä synti sumentaisi yhteyttä Jumalaan.

Tässä on Paavalin kirjeestä Tiitukselle (2:11-15) kohta, joka mielestäni kertoo hyvin, miten uskovaisen ihmisen tulisi yrittää elää:
11 Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, [1. Tim. 2:4; Tit. 3:4,5; 2. Piet. 3:9]
12 ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, [Ef. 1:4; Kol. 1:22; 1. Piet. 1:15]
13 kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. [Room. 5:2; 1. Kor. 1:7; Fil. 3:20]
14 Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. [Ef. 2:10; Hepr. 9:14; 1. Piet. 2:9]
15 Näin sinun tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla, eikä kenenkään pidä väheksyä sinua. [1. Tim. 4:12]

Siis Jumalan armo "kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa". Itselleni tutummassa Bibliassa jae 12 kuuluu seuraavasti: "Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,". (Hurskas-sana on muuten käsitteenä vaikea; se saattaa tarkoittaa oikeamielistä, mutta myös Jumalalle kelpaavaa tai "oikeuden edessä syyttömäksi tunnustettua".) Tämä ajatus on mielestäni lähes kaikkien näiden "rakkauden neuvojen" taustalla. Ongelmana on se, että eri ihmisille esimerkiksi maailman himojen hylkääminen ja hillitty elämä saattaa tarkoittaa hieman eri asioita...

"Sanot Pistepirkko, että nämä säännöt (---) ovat aina vähintään jossain määrin hyödyllisiä ja estävät pikkusormen antamista pahalle. Olen eri mieltä. Hyvä esimerkki on ammattimuusikoiden tilanne, josta olen ennenkin kirjoittanut."

Olen samaa mieltä, että muusikoiden (ja urheilijoiden) tilanne yhteisössämme on melkoisen ongelmallinen etenkin nykyaikana, vaikka sanojesi mukaan "säännöt ovat lientyneet" - tai ehkä juuri siksi; selviä "pelisääntöjä" ei enää ole. (Sama ongelma koskee jossain määrin myös muita taiteilijoita, etenkin esittäviä taiteilijoita. Taidemaalari tai kirjailija ovat tavallaan piilossa teoksensa takana, joten teos ei henkilöidy samalla tavalla kuin esittävän taiteilijan tapauksessa. Toisaalta jotkut muutkin ammatit ovat "luonnostaan poissuljettuja"; esimerkiksi näyttelijän tai koreografin urasta lienee turha edes haaveilla...)

Tietyssä mielessä ymmärrän, kun sanot, että "ammatin "vaarallisuus" elää mielikuvissa", ja joka ammatissa on omat vaaransa. Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä. En kuitenkaan ajattele niin, että jos nyt joku laulaa konsertissa tai pelaa puulaakissa kiekkoa, niin hän tällä teolla välittömästi kieltäisi uskonsa.

Voidaan toki väittää, että "kunnian tavoittelu" on vaarana missä tahansa ammatissa, mutta itse näen niin, että esimerkiksi taitava lääkäri tai poliitikko ei kuitenkaan ikinä saa sellaista "kansansuosiota" kuin vaikkapa hyvä laulaja. Perinteisesti ajatellaan niin, että lääkärin tai poliitikon arvostus perustuu lähinnä hänen ammatillisiin taitoihinsa, siis hankittuihin ominaisuuksiin, kun taas urheilijan tai laulajan arvostus perustuu pääasiassa hänen "luontaiseen" kykyynsä. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta näin ajatellaan, ja juuri tästä syystä jopa "henkilöpalvonnan" vaara on olemassa. Kuitenkin toistan, että se, että tällaisten valintojen vuoksi on ihmisiä saatettu jopa alkaa pitää "pakanana ja publikaanina" ei minusta ole oikein.

"Menisinkö eksyneen lapsen perässä ja sanoisin, että kun et kerran ollut kuuliainen lapsi, niin sysäänpä itse sinut nyt sinne avantoon, mistä niin varoitin? Ja samalla kertoisin toisille lapsille, että katsokaaps nyt kaikki, miten kävi hänelle, joka ei kuunnellut neuvoa. Kävi juuri niin kuin varoitettiin. Näin vaarallisia ne heikot jäät ovat."

Sanot, että analogiasi "korreloi lähes 1:1 esim. siihen tilanteeseen, missä ammattimuusikot ovat kolme vuosikymmentä olleet". Vaikka ymmärrän kantasi, en itse osaa ajatella tällä tavalla. Näin on saattanut tapahtua, mutta minusta se johtuu pikemminkin neuvojan taitamattomuudesta kuin neuvon huonoudesta. Kyllä minusta on "järkevämpää" kuitenkin varoitella lapsia menemästä heikoille jäille kuin ajatella, että "vahingosta viisastuu", antaa kaikkien toimia oman päänsä mukaan, ja onkia sitten niitä lapsia sieltä avannosta jos vahinko tapahtuu. Itse asiassa tässä analogiassasi on kyse siitä, miten reagoidaan, kun vahinko on jo tapahtunut. Ei todellakaan ole kristityn mielen mukaista sanoa langenneelle, että "minähän sanoin, olisit uskonut!". Mielestäni oleellista tässä tilanteessa on minimoida vahingot ja iloita siitä, että lapsi on vielä hengissä. Valitettavasti aina ei käy niin onnellisesti, että lapsi pelastuisi.

"Tämä sopii tietysti moniin muihinkin tilanteisiin, mihin sovelletaan "rakkauden neuvoa" kun pelätään jonkun tietyn asian johtavan syntiin (esim. television omistamisen), mutta jossa ennalta ehkäiseväksi tarkoitetun neuvon noudattamattomuudesta rangaistaan pahimmillaan seurakuntayhteydestä erottamisella."

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Etenkin joitain vuosikymmeniä sitten "liipasinsormi" oli näissä asioissa kieltämättä melko herkässä. Itse ajattelen, että seurakuntayhteydestä erottaminen pitäisi olla se "laitimmainen" keino, johon turvaudutaan vasta sitten, jos ihminen todella selvästi osoittaa sanoillaan ja teoillaan sen, että on jo itse liukunut pois seurakuntayhteydestä. Toisin sanoen kyseessä olisi oikeastaan lähinnä de-facto-tilanteen toteaminen. Oikea huoli ja kristillinen rakkaus voidaan osoittaa esimerkiksi nöyrissä, alhaaltapäin lähestyvissä kahdenkeskisissä keskusteluissa.

Nyt tuli niin pitkä juttu, että jaksaakohan tätä kukaan edes lukea... Palataanpa aiheeseen toisella kertaa!

"Hyvää Pääsiäisen aikaa Sinulle Pistepirkko!"

Kiitos samoin, Ma_ria!

Ps. Aiheesen liittyen en malta olla kysymättä, miksi juuri "klassisen musiikin ammattilaisen työ" on sydäntäsi lähellä?

Tungen nenäni taas tähän väliin. :) Kirjoitit erittäin paljon sellaista, mistä olen samaa mieltä. Siksi tuntuukin vähän hassulta, että sinun mielestäsi liikkeessämme on tilaus näille elämäntapaohjeille, kun taas minun mielestäni ne uhkaavat syöstä koko porukan omavanhurskauden polulle. Ehkä lainaan tähän väliin nyt Raamatusta Paavalin sanoja, jotta kantani tulee paremmin esille:

"Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista, älä koske!" - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." (Kol.2:18-23)

Paavali varoittaa ihmisistä, jotka rajoittavat itsensä ja toisten uskovaisten elämää säädöksillä "älä tartu, älä maista, älä koske!". Hän toteaa, että tällaiset säännöt eivät ole Kristuksesta lähtöisin, vaan ne vaikuttavat viisailta ainoastaan "itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi". Kuitenkin - paradoksaalisesti - tämä itsevalittu nöyryys ja pidättäytyminen onkin "ilman mitään arvoa" ja tapahtuu "lihan tyydyttämiseksi".

Eikö olekin kummallista, ja silti niin järkeenkäypää? Pidättäytyminen asioissa, joilla ei ole merkitystä uskonelämän kannalta (siis: joita Raamatussa ei synniksi sanota), palveleekin omaa lihaamme? Ihmismieli käsittää niin helposti kaiken pidättäytymisen lihan KIELTÄMISEKSI, mutta Paavali toteaakin turhan pidättäytymisen tapahtuvan lihan TYYDYTTÄMISEKSI.

Seuraavat jakeet löytyvät Markuksen evankeliumista. Jeesus on juuri nuhdellut fariseuksia siitä, että he pitävät kiinni kaikenlaisista puhtaussäännöksistä, mutta eivät nuhtele oikeasta synnistä, kuten vanhempien kunnioittamisen puutteesta:

"ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." (Mark.7:15-16)

Tässä huomaamme, että Paavali saarnaa yhdenmukaisesti Jeesuksen kanssa. Jeesus varoittaa vahvasti perinnäissäännöistä ja sanoo aivan suoraan ja yksiselitteisesti, että ihmisen SISÄLLÄ oleva perisynti saastuttaa ihmisen, ei ulkoapäin tulevat asiat.

Sitten ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Voiko tätäkään selvemmin sanoa?

"Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella." (1.Tim.4:1-5)

Sitten siirryn Raamatun lainauksista Pistepirkon lainauksiin. :)

"Itse asiassa tässä analogiassasi on kyse siitä, miten reagoidaan, kun vahinko on jo tapahtunut. Ei todellakaan ole kristityn mielen mukaista sanoa langenneelle, että "minähän sanoin, olisit uskonut!". Mielestäni oleellista tässä tilanteessa on minimoida vahingot ja iloita siitä, että lapsi on vielä hengissä. Valitettavasti aina ei käy niin onnellisesti, että lapsi pelastuisi."

Mielestäni puhut hieman ohi Marian vertauksen. Itse olen lukemattomat kerrat kuullut seurakunnan neuvoja verrattavan juuri lapsiin, jotka kulkevat heikoilla jäillä. Kuitenkin Maria on siinä ihan oikeassa, että on tilanteita, jolloin "lapsi" tyrkätäänkin avantoon sen sijaan, että hänet vietäisiin kotiin lämmittelemään. Korniksi tilanteen tekee erityisesti se, että nämä "varoitukset heikosta jäästä" ovat hyvin usein mielipidekysymyksiä. Marian "heikko jää" -analogian ansio on juuri siinä, että se osoittaa, että seurakunta ei kaikissa neuvoissaan suhtaudu langenneeseen niin kuin vanhempi suhtautuu lapseensa, vaikka näin väitettäisiinkin.

Vai mitä olet mieltä? Minä teen eron seuraavien neuvojen ja varoitusten välillä:

"Älä tapa." --> Oikeanlainen, Raamatun mukainen neuvo.

"Älä kohota pommac-lasia sukujuhlissa." --> Vääränlainen, ihmisen kehittämä neuvo.

"Älä tee aviorikosta." --> Oikeanlainen, Raamatun mukainen neuvo.

"Älä laula kirkkokuorossa." --> Vääränlainen, ihmisen kehittämä neuvo.

Kuitenkin nämä neljä neuvoa pistetään aivan samalle viivalle yhteisössämme riippumatta siitä, pohjautuvatko ne Raamattuun vai ei. Aikaan sidotuista mielipidekysymyksistä on tehty yhtä vakavia ja velvoittavia kuin Mooseksen Herralta saamista kymmenestä käskystä.

Puhe oli myös maailman himoista, ja mielestäni totesit hyvin, kun sanoit, että "Ongelmana on se, että eri ihmisille esimerkiksi maailman himojen hylkääminen ja hillitty elämä saattaa tarkoittaa hieman eri asioita..."

Tämähän se ongelma onkin, ja jos Raamattua luettaisiin rehellisesti, niin huomattaisiin, että näin se Raamatun mukaankin on. Sen tähden Paavali varoittaakin rasittamasta uskovaisten omiatuntoja säädöksillä, jotka eivät liity uskomisen asioihin.

Eikö tämä havaintosi kerro jo siitä, että Pyhä Henki ei kirkasta sellaisia asioita uskovaisille synniksi, jotka eivät syntiä ole? Eli jos tiettynä aikana vaikka osa uskovaisista paheksuu jotain ajallista ilmiötä ja osa ei, niin eikö se ole merkki siitä, että ko. asia kuuluu vapaan päätäntävallan piiriin? Asiat, joissa mielipiteet jakautuvat 50-50 ja joissa kuitenkin junnataan "yksimielinen päätös" rasittavat satojatuhansia ihmisiä vielä sukupolvia näiden päätösten jälkeen.

Palaan vielä yhteen kohtaan ajattelussasi, jota pidän ongelmallisena. Nimittäin olet ainakin antanut ymmärtää, että et pidä joitain asioita synteinä, vaan ainoastaan turhina asioina. Kuitenkin puolustat näitä "rakkauden neuvoja", eli tietyistä asioista pidättäytymistä, ja olet todennut aikaisemmin vastustavasi esim. meikkausta sen tähden, että se kertoo syvemmistä ongelmista.

Kuitenkin: vain synti on sydämen luopumista Jumalasta, eikö niin? Jos esim. meikkaus ei siis ole synti, niin miten se voisi olla sydämen luopumista Jumalasta?

Ja vielä ehkä tärkein kysymys: Kuinka sinä, minä tai joku muu pystyy sanomaan ulkoisen teon perusteella (joka ei ole syntiä), onko uskovaisen sydän mennyt etäämmälle Jumalasta? Raamattu ei tietääkseni anna kenellekään ihmiselle tällaista sydämenlukutaitoa. Toisin sanottuna: Kukaan ihminen ei voi nähdä muuta kuin synnin. Toisen sydämen tilaa ei voi tulkita, ei varsinkaan sellaisten asioiden perusteella, jotka eivät ole syntiä.

No niin, tulipahan taas kirjoitettua. :) Sen haluan vielä sanoa, että nautin tällaisesta keskustelusta, jossa saa oikeasti ajatella kunnolla. Kysehän ei ole monessakaan asiassa siitä, että olisimme radikaalisti eri mieltä, vaan siitä, että pystymme hiomaan ajatteluamme tarkemmaksi. Ehkä myös olemme valmiita tarkastamaan kantojamme, mikäli keskustelu saa meidät vakuuttuneeksi jostakin? :)

ma_ria kirjoitti:

Kiitos perusteelisesta vastauksestasi! Tuntuu jo vähän nololta, kun niinkin Sinua siitä vastaamattomuudestasi kävin suomimaan... anteeksi, ymmärrän hyvin kiireet ja turhautumisetkin. Ehätin itse liian innokkaisiin johtopäätöksiin.

Vastaan viimeiseen kysymykseesi.

Myötätuntoni vl-muusikoiden tilannetta kohtaan juontaa läheisestä nuoruudenystävästäni, joka parikymppisenä musiikinopiskelijana joutui koviin paineisiin vl-liikkeen taholta. Hän oli ja on hiljainen ja vaatimaton tyyppi, herkkä taiteilijasielu, muusikko sydämestään asti.

Erityisesti yksi vanhempi kollega otti tehtäväkseen hänen opiskelunjensa ja esiintymistilanteidensa seuraamisen ja nosti haloon jokaisesta, jonka katsoi "ylittävän valtuudet". Yhdeksi syyksi hän sanoi omat kieltäymyksensä, joihin joutui alistumaan 70-luvulla. Asioista väännettiin kerran jos toisenkin suuremmalla ja pienemmällä porukalla niin, etteivät näkemykset kohdanneet lainkaan.

Syntyi vaikutelma, että toiset toimivat mielikuviensa pohjalta vahvasti liioitellen, omaamatta lainkaan oikeata tietoa kyseessä olevasta asiasta, eivätkä edes halua huomioida mitään kokemuksiin perustuvia näkökulmia. Mutta kuitenkin täyden sananvallan omaten.

Ystänäni alkoi masentua, koska hänen toisaalta olisi pitänyt satsata opiskeluihinsa niin kuin itse kunkin tuossa vaiheessa elämää, mutta se oli käytännössä hyvin vaikeata ja johti aina raskaisiin ja ymmärtämättömiltä tuntuviin selvittelytilanteisiin.

Lopulta hän väsyi ja jätti vl-liikkeen.

Yhteydenpitomme ei ole koskaan katkennut ja olen nähnyt senkin, miten raskas ja ristiriitainen tuo ratkaisu hänelle on ollut. Ja turha minun mielestäni. Hän toimii tällä hetkellä ammatissaan suhteellisen pienimuotoisesti ja on edelleen sama vaatimaton ja sympaattinen ihminen kuin tuolloinkin.

Ja sivumennen sanoen se henkilö, joka aktiivisimmin oli hänen asioitaan selvittämässä ja "pitämässä hänestä huolta", on itse myöhemmin kieltänyt uskonsa ja ajautunut elämässään aikamoiseen toiseen äärilaitaan. Niistä jäljistä kantaa suurta surua moni asioihin tahtomattaan osallinen.

Myöhemmin olen tutustunut moniin muihinkin vl-muusikoihin, osittain tämän ystäväni kautta ja muutenkin, ja nähnyt läheltä ihan vastaavien kuvioiden toistuvan. Olen kerta kaikkiaan täysin vakuuttunut siitä, että heidän osansa on kohtuuton; moni ei tuollaisia paineita yksinkertaisesti kestä. Muusikoiden on hyvin vaikea jaksaa meidän muiden keskellä, meidän takiamme.

Näiden kokemusteni johdosta minusta on tullut vähän skeptinen ylimalkaisesti "rakkauden neuvoiksi" nimitettyä "huolenpitoa" kohtaan. Käytetyt nimitykset eivät auta yhtään, kun toiminnan luonne ja seuraamukset ovat kauhistuttavia.

Kommentoin vielä yhtä lausettasi, joka nosti minulle pintaan traumat noista noin viidentoista vuoden takaisista ajoista.

"Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä."

Kevyesti sanottu, mutta tulitko ajatelleeksi mitä sanoit? Et rohkaise esim. laulajia tai ilmeisesti muitakaan musiikin esittäjiä konserttisaleihin? Kun näin sanot, tuot julki asenteesi, joka tukee ja vahvistaa jo olemassa olevia asenteita. Helppo lausahtaa, ja lähteä sen jälkeen vaikka hyräillen omalle työpaikalleen.

Mutta musiikin esittäminen on musiikin ammattilaisen työtä, josta saa palkkaa. Palkalla taas lyhennetään lainoja ja ostetaan lapsille ruokaa.

Konserttisalit ovat maallisia rakennuksia, jotka on tehty varta vasten musiikinesittämistarkoitukseen. Ne ovat muusikoiden työpaikkoja. Silloin kun musiikkia esitetään, se tapahtuu näissä rakennuksissa, niin kuin vaikka ruuan myyminen tapahtuu sitä varten tarkoitetuissa liikehuoneistoissa.

Ja, musiikkia ei ole, ellei sitä kukaan esitä. Pilli pysyy hiljaa, ellei siihen puhalla.

Pitäisikö maailmassa vallita täydellinen hiljaisuus hyvän musiikin osalta, jotta varmistettaisiin, etteivät muusikot "saa kunniaa"? Vai pitäiskö heidät verhota burkhaan ja varoa tarkoin paljastamasta missään heidän henkilöllisyyttään ja antaa heidän sitten valvotusti esittää musiikkia?

Vai onko niin, että hyvä musiikki on hyvä asia ja mekin sitä kuuntelemme, mutta sillä edellytyksellä, että saamme kuunnella sitä epäuskoisten tai johonkin muuhun hengellisyyteen kuuluvien ihmisten esittäminä? Onko se meille oleellinen aspeksti musiikinkuuntelutilanteessa?

Jos yhteisin hellittämättömin ponnistuksin saamme musiikkia esim. seitsemän vuotta korkeakoulussa verovaroin opiskelleen henkilön pysymään hiljaa ja olemaan käyttämättä lahjojaan ja oppimiaan taitoja, miten voimme varmistua ettei hän "saa kunniaa" jollain muulla tavalla? Esim. kunnostautumalla taitavana ja kysyttynä luennoitsijana. Voiko sen hänelle sallia kaikkine kiitosmainintoineen? Onko pääasia, ettei hän esitä musiikkia ja muuten sitten enemmänkin samantekevää?

Entä mitä jos hän saa päähänsä alkaa kokoamaan omaisuutta ja kehuskelemaan sillä niin, ettei kukaan jaksiaisi kuunnella? Tai jos tämä omaisuudellaan kehuskelija ei olekaan musikaalisesti lahjakas ihminen vaan vaikka menestynyt liikemies? Jätämmekö silloin koko ongelman huomiotta ja katsomme lempeähkösti sen kuuluvan vain inhimillisten heikkouksien piiriin?

Turhauttavaa ammattilaisten kannalta näissä höpinöissä on sekin, että he kyllä tietävät alan haasteet ja kilpailutilanteen ja sen, että aina löytyy rutkasti itseä lahjakkampiakin tekijöitä. Tämän tietää jokainen terveellä suhteellisuudentajulla varustettu henkilö, alasta riippumatta. Epäilemättä fiksuna miehenä Sinäkin, Pistepirkko.

Miksi ääneesi epäilet, että musikaalisella lahjalla varustettu henkilö automaattisesti on itseäsi tyhmempi ja huikentelevaisempi?

Eli kysymys Sinullekin: mihin me tarkkaan ottaen tällä musiikkipolitiikallamme pyrimme? Ja mitä olemme saavuttaneet?

"Kiitos perusteelisesta vastauksestasi! Tuntuu jo vähän nololta, kun niinkin Sinua siitä vastaamattomuudestasi kävin suomimaan... anteeksi, ymmärrän hyvin kiireet ja turhautumisetkin. Ehätin itse liian innokkaisiin johtopäätöksiin."

Ei se mitään. Voit muuten ihan huoleti käyttää pientä s-kirjainta "sinä"-sanassa kun minua puhuttelet ;)

"Myötätuntoni vl-muusikoiden tilannetta kohtaan juontaa läheisestä nuoruudenystävästäni, joka parikymppisenä musiikinopiskelijana joutui koviin paineisiin vl-liikkeen taholta. Hän oli ja on hiljainen ja vaatimaton tyyppi, herkkä taiteilijasielu, muusikko sydämestään asti."

Kiitos tästä kertomuksesta, se auttaa minua ymmärtämään paremmin ajatuksiasi.

"Yhteydenpitomme ei ole koskaan katkennut ja olen nähnyt senkin, miten raskas ja ristiriitainen tuo ratkaisu hänelle on ollut. Ja turha minun mielestäni. Hän toimii tällä hetkellä ammatissaan suhteellisen pienimuotoisesti ja on edelleen sama vaatimaton ja sympaattinen ihminen kuin tuolloinkin. Ja sivumennen sanoen se henkilö, joka aktiivisimmin oli hänen asioitaan selvittämässä ja "pitämässä hänestä huolta", on itse myöhemmin kieltänyt uskonsa ja ajautunut elämässään aikamoiseen toiseen äärilaitaan."

Uskon sinua. Ihmiset ovat luonteiltaan erilaisia, ja varmasti myös muusikkona voi toimia nöyryyden, vaatimattomuuden ja sympaattisuuden säilyttäen. Tästä näkee myös sen, että kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin pitää huolta omasta uskostaan.

"Kevyesti sanottu, mutta tulitko ajatelleeksi mitä sanoit? Et rohkaise esim. laulajia tai ilmeisesti muitakaan musiikin esittäjiä konserttisaleihin? Kun näin sanot, tuot julki asenteesi, joka tukee ja vahvistaa jo olemassa olevia asenteita. Helppo lausahtaa, ja lähteä sen jälkeen vaikka hyräillen omalle työpaikalleen."

Ei se ole helppo lausahtaa. Tiedän, miten vaikeasta asiasta on kyse, koska olen itsekin musiikin ystävä ja tunnen henkilökohtaisesti monia lahjakkaita musiikki-ihmisiä (sekä musiikin tekijöitä että esittäjiä), jotka voisivat olla kansallisen tai jopa kansainvälisen tason "artisteja", mutta jotka ovat "omantunnonsyistä" valinneet itselleen toisen uran, ja musiikki on säilynyt harrastuksena. Valitettavasti tuttavapiiriini kuuluu myös niitä, jotka ovat valinneet ammattilaisen uran ja myöhemmin luopuneet uskostaan.

"Mutta musiikin esittäminen on musiikin ammattilaisen työtä, josta saa palkkaa. Palkalla taas lyhennetään lainoja ja ostetaan lapsille ruokaa."

Totta. Mutta samalla tavalla voit perustella monia muitakin ammatteja, jotka ovat uskomisen näkökulmasta katsottuna hyvin "tuulisia" paikkoja. Myös näyttely on näyttelyn ammattilaisen työtä, mutta en usko, että kukaan, joka haluaa säilyttää omantunnon puhtauden, hakeutuu tietoisesti näyttelijäksi. Sanoin, että en rohkaise laulajia konserttisaleihin ja oopperalavoille, mutta en minä halua olla estämässäkään, jos joku sellaisen valinnan haluaa tehdä. En minä välttämättä rohkaise liike-elämässä toimiviakaan ottamaan vastaan korkeita johtotehtäviä, sillä olen lähipiirissä nähnyt senkin, kuinka vaarallisia paikkoja ne saattavat olla.

"Pitäisikö maailmassa vallita täydellinen hiljaisuus hyvän musiikin osalta, jotta varmistettaisiin, etteivät muusikot "saa kunniaa"? Vai pitäiskö heidät verhota burkhaan ja varoa tarkoin paljastamasta missään heidän henkilöllisyyttään ja antaa heidän sitten valvotusti esittää musiikkia? Vai onko niin, että hyvä musiikki on hyvä asia ja mekin sitä kuuntelemme, mutta sillä edellytyksellä, että saamme kuunnella sitä epäuskoisten tai johonkin muuhun hengellisyyteen kuuluvien ihmisten esittäminä? Onko se meille oleellinen aspeksti musiikinkuuntelutilanteessa?"

Heh. Täytyy sanoa, että kärjistät melko taitavasti. Yritän taas selittää omaa kantaani. Ensinnäkin, on musiikkia ja musiikkia. Tietyntyyppisestä musiikista ei saa "hyvää" tekemälläkään. Toiseksi, on esiintyjiä ja esiintyjiä. Toiset ottavat kunnian itselleen, toiset antavat kunnian sille, kenelle kunnia kuuluu. Musiikkia voi siis tehdä "oikealla" ja "väärällä" tavalla ja sitä voi esittää "oikealla" ja "väärällä" tavalla. Maailmassa on paljon hyvää musiikkia ja on myös paljon sellaisia tilaisuuksia, joihin uskovainen voi hyvällä omalla tunnolla mennä kuuntelemaan, kun tätä musiikkia esitetään. Sillä ei ole suurta väliä ovatko esiintyjät uskovaisia vai eivät; kyse on siitä mitä esitetään ja millä tavalla, millainen on itse tilaisuuden luonne. Itse esimerkiksi voin mennä näin pääsiäisenä kirkkoon kuuntelemaan Johannespassiota, mutta en voisi kuvitellakaan harrastavani esimerkiksi oopperaa. Se maailma on niin vieras itselleni, että en uskoisi viihtyväni siellä.

"Jos yhteisin hellittämättömin ponnistuksin saamme musiikkia esim. seitsemän vuotta korkeakoulussa verovaroin opiskelleen henkilön pysymään hiljaa ja olemaan käyttämättä lahjojaan ja oppimiaan taitoja, miten voimme varmistua ettei hän "saa kunniaa" jollain muulla tavalla?"

Ei kai ole muiden tehtävä "varmistua" siitä, ettei muusikko saisi kunniaa :) Musiikki-alan niin kuin muidenkin alojen vaaroista voidaan varoitella, mutta lopullinen ratkaisu pitäisi kai olla jokaisen henkilökohtainen.

"Turhauttavaa ammattilaisten kannalta näissä höpinöissä on sekin, että he kyllä tietävät alan haasteet ja kilpailutilanteen ja sen, että aina löytyy rutkasti itseä lahjakkampiakin tekijöitä. Tämän tietää jokainen terveellä suhteellisuudentajulla varustettu henkilö, alasta riippumatta."

Totta. Ei kovinkaan moni varmasti kuvittelisikaan nousevansa "maailman huipulle". Huomaatko, että tämäkin on vain aika syvään juurtunut käsitys; ei poliitikon urasta haaveilevasta ajatella automaattisesti, että hän tähtäisi pääministeriksi tai vaikkapa suurlähettilääksi...

"Miksi ääneesi epäilet, että musikaalisella lahjalla varustettu henkilö automaattisesti on itseäsi tyhmempi ja huikentelevaisempi?"

En kai minä tällaista ole epäillyt? Olen pahoillani, jos olet sellaisen kuvan minusta saanut. Olen sitä mieltä, että Jumala on antanut ihmisille ne lahjat, mitä heillä on, ja niitä pitää käyttää oikealla tavalla. Sitä paitsi pidän itseänikin kohtalaisen musikaalisena henkilönä, vaikken toki mitenkän erityislahjakkaana ;)

"Eli kysymys Sinullekin: mihin me tarkkaan ottaen tällä musiikkipolitiikallamme pyrimme? Ja mitä olemme saavuttaneet?"    

Selvästikin tässä musiikki-asiassa on parhaillaan menossa käymistila. Itse en halua olla "auran kärjessä", vaan tyydyn tarkkailemaan tilannetta. "Mitä olemme saavuttaneet?" En tiedä, emme "kollektiivisesti" varmasti mitään, mutta ainakin yksi tuntemani lahjakas musiikki-alan ihminen on kertonut, että vaikka tietyllä tavalla harmittaakin, että ei ole voinut täysin lahjojaan käyttää, niin hän ei silti ole katunut päätöstään jäädä pois ammattimaisesta musiikkielämästä. Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että jos Jumalan antamien lahjojen käyttämisen rajoittaminen on vaarassa "savustaa" ihmisen luopumaan uskostaan, niin silloin kyllä tehdään karhunpalvelusta ja todellakin ikään kuin "tyrkätään lapsi avantoon".

doulos kirjoitti:

Tungen nenäni taas tähän väliin. :) Kirjoitit erittäin paljon sellaista, mistä olen samaa mieltä. Siksi tuntuukin vähän hassulta, että sinun mielestäsi liikkeessämme on tilaus näille elämäntapaohjeille, kun taas minun mielestäni ne uhkaavat syöstä koko porukan omavanhurskauden polulle. Ehkä lainaan tähän väliin nyt Raamatusta Paavalin sanoja, jotta kantani tulee paremmin esille:

"Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista, älä koske!" - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." (Kol.2:18-23)

Paavali varoittaa ihmisistä, jotka rajoittavat itsensä ja toisten uskovaisten elämää säädöksillä "älä tartu, älä maista, älä koske!". Hän toteaa, että tällaiset säännöt eivät ole Kristuksesta lähtöisin, vaan ne vaikuttavat viisailta ainoastaan "itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi". Kuitenkin - paradoksaalisesti - tämä itsevalittu nöyryys ja pidättäytyminen onkin "ilman mitään arvoa" ja tapahtuu "lihan tyydyttämiseksi".

Eikö olekin kummallista, ja silti niin järkeenkäypää? Pidättäytyminen asioissa, joilla ei ole merkitystä uskonelämän kannalta (siis: joita Raamatussa ei synniksi sanota), palveleekin omaa lihaamme? Ihmismieli käsittää niin helposti kaiken pidättäytymisen lihan KIELTÄMISEKSI, mutta Paavali toteaakin turhan pidättäytymisen tapahtuvan lihan TYYDYTTÄMISEKSI.

Seuraavat jakeet löytyvät Markuksen evankeliumista. Jeesus on juuri nuhdellut fariseuksia siitä, että he pitävät kiinni kaikenlaisista puhtaussäännöksistä, mutta eivät nuhtele oikeasta synnistä, kuten vanhempien kunnioittamisen puutteesta:

"ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." (Mark.7:15-16)

Tässä huomaamme, että Paavali saarnaa yhdenmukaisesti Jeesuksen kanssa. Jeesus varoittaa vahvasti perinnäissäännöistä ja sanoo aivan suoraan ja yksiselitteisesti, että ihmisen SISÄLLÄ oleva perisynti saastuttaa ihmisen, ei ulkoapäin tulevat asiat.

Sitten ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Voiko tätäkään selvemmin sanoa?

"Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella." (1.Tim.4:1-5)

Sitten siirryn Raamatun lainauksista Pistepirkon lainauksiin. :)

"Itse asiassa tässä analogiassasi on kyse siitä, miten reagoidaan, kun vahinko on jo tapahtunut. Ei todellakaan ole kristityn mielen mukaista sanoa langenneelle, että "minähän sanoin, olisit uskonut!". Mielestäni oleellista tässä tilanteessa on minimoida vahingot ja iloita siitä, että lapsi on vielä hengissä. Valitettavasti aina ei käy niin onnellisesti, että lapsi pelastuisi."

Mielestäni puhut hieman ohi Marian vertauksen. Itse olen lukemattomat kerrat kuullut seurakunnan neuvoja verrattavan juuri lapsiin, jotka kulkevat heikoilla jäillä. Kuitenkin Maria on siinä ihan oikeassa, että on tilanteita, jolloin "lapsi" tyrkätäänkin avantoon sen sijaan, että hänet vietäisiin kotiin lämmittelemään. Korniksi tilanteen tekee erityisesti se, että nämä "varoitukset heikosta jäästä" ovat hyvin usein mielipidekysymyksiä. Marian "heikko jää" -analogian ansio on juuri siinä, että se osoittaa, että seurakunta ei kaikissa neuvoissaan suhtaudu langenneeseen niin kuin vanhempi suhtautuu lapseensa, vaikka näin väitettäisiinkin.

Vai mitä olet mieltä? Minä teen eron seuraavien neuvojen ja varoitusten välillä:

"Älä tapa." --> Oikeanlainen, Raamatun mukainen neuvo.

"Älä kohota pommac-lasia sukujuhlissa." --> Vääränlainen, ihmisen kehittämä neuvo.

"Älä tee aviorikosta." --> Oikeanlainen, Raamatun mukainen neuvo.

"Älä laula kirkkokuorossa." --> Vääränlainen, ihmisen kehittämä neuvo.

Kuitenkin nämä neljä neuvoa pistetään aivan samalle viivalle yhteisössämme riippumatta siitä, pohjautuvatko ne Raamattuun vai ei. Aikaan sidotuista mielipidekysymyksistä on tehty yhtä vakavia ja velvoittavia kuin Mooseksen Herralta saamista kymmenestä käskystä.

Puhe oli myös maailman himoista, ja mielestäni totesit hyvin, kun sanoit, että "Ongelmana on se, että eri ihmisille esimerkiksi maailman himojen hylkääminen ja hillitty elämä saattaa tarkoittaa hieman eri asioita..."

Tämähän se ongelma onkin, ja jos Raamattua luettaisiin rehellisesti, niin huomattaisiin, että näin se Raamatun mukaankin on. Sen tähden Paavali varoittaakin rasittamasta uskovaisten omiatuntoja säädöksillä, jotka eivät liity uskomisen asioihin.

Eikö tämä havaintosi kerro jo siitä, että Pyhä Henki ei kirkasta sellaisia asioita uskovaisille synniksi, jotka eivät syntiä ole? Eli jos tiettynä aikana vaikka osa uskovaisista paheksuu jotain ajallista ilmiötä ja osa ei, niin eikö se ole merkki siitä, että ko. asia kuuluu vapaan päätäntävallan piiriin? Asiat, joissa mielipiteet jakautuvat 50-50 ja joissa kuitenkin junnataan "yksimielinen päätös" rasittavat satojatuhansia ihmisiä vielä sukupolvia näiden päätösten jälkeen.

Palaan vielä yhteen kohtaan ajattelussasi, jota pidän ongelmallisena. Nimittäin olet ainakin antanut ymmärtää, että et pidä joitain asioita synteinä, vaan ainoastaan turhina asioina. Kuitenkin puolustat näitä "rakkauden neuvoja", eli tietyistä asioista pidättäytymistä, ja olet todennut aikaisemmin vastustavasi esim. meikkausta sen tähden, että se kertoo syvemmistä ongelmista.

Kuitenkin: vain synti on sydämen luopumista Jumalasta, eikö niin? Jos esim. meikkaus ei siis ole synti, niin miten se voisi olla sydämen luopumista Jumalasta?

Ja vielä ehkä tärkein kysymys: Kuinka sinä, minä tai joku muu pystyy sanomaan ulkoisen teon perusteella (joka ei ole syntiä), onko uskovaisen sydän mennyt etäämmälle Jumalasta? Raamattu ei tietääkseni anna kenellekään ihmiselle tällaista sydämenlukutaitoa. Toisin sanottuna: Kukaan ihminen ei voi nähdä muuta kuin synnin. Toisen sydämen tilaa ei voi tulkita, ei varsinkaan sellaisten asioiden perusteella, jotka eivät ole syntiä.

No niin, tulipahan taas kirjoitettua. :) Sen haluan vielä sanoa, että nautin tällaisesta keskustelusta, jossa saa oikeasti ajatella kunnolla. Kysehän ei ole monessakaan asiassa siitä, että olisimme radikaalisti eri mieltä, vaan siitä, että pystymme hiomaan ajatteluamme tarkemmaksi. Ehkä myös olemme valmiita tarkastamaan kantojamme, mikäli keskustelu saa meidät vakuuttuneeksi jostakin? :)

"Tungen nenäni taas tähän väliin. :)"

Ihan vapaasti :)

"Kirjoitit erittäin paljon sellaista, mistä olen samaa mieltä. Siksi tuntuukin vähän hassulta, että sinun mielestäsi liikkeessämme on tilaus näille elämäntapaohjeille, kun taas minun mielestäni ne uhkaavat syöstä koko porukan omavanhurskauden polulle."

Oikeastaan olen melkoisen samaa mieltä myös tuosta sinun mielipiteestäsi, mutta en silti näe siinä mitään ristiriitaa. Kyse on minusta lähinnä siitä, mikä on näiden elämäntapaohjeiden asema. Jos ne pysyvät ohjeina ja neuvoina, niin mikäs siinä, mutta jos niistä tulee uskomisen ehto tei este niin silloin ollaan hakoteillä.

"Paavali varoittaa ihmisistä, jotka rajoittavat itsensä ja toisten uskovaisten elämää säädöksillä "älä tartu, älä maista, älä koske!". Hän toteaa, että tällaiset säännöt eivät ole Kristuksesta lähtöisin, vaan ne vaikuttavat viisailta ainoastaan "itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi". Kuitenkin - paradoksaalisesti - tämä itsevalittu nöyryys ja pidättäytyminen onkin "ilman mitään arvoa" ja tapahtuu "lihan tyydyttämiseksi"."

Paavalin ohjeet tässä koskevat käsittääkseni lähinnä epäjumalanpalvontaan liittyviä riittejä, mutta ymmärrän näkökannan. Samasta asiasta puhuu Lutherkin. Edelleen korostan sitä, että kyse on siitä, millä mielellä tehdään sitä mitä tehdään. "Lihan tyydyttämiseksi" se todellakin tapahtuu silloin, jos elämäntapa-asiat samaistetaan suoraviivaisesti uskonasioiksi, ts. jos vaikkapa juot lasillisen viiniä, niin olet ikään kuin sillä teollasi kieltänyt uskon.

"Tässä huomaamme, että Paavali saarnaa yhdenmukaisesti Jeesuksen kanssa. Jeesus varoittaa vahvasti perinnäissäännöistä ja sanoo aivan suoraan ja yksiselitteisesti, että ihmisen SISÄLLÄ oleva perisynti saastuttaa ihmisen, ei ulkoapäin tulevat asiat."

Minusta tämä tulkinta on ehkä liian suoraviivainen, sillä se on ristiriidassa esimerkiksi näiden Jeesuksen sanojen kanssa (huomautettakoon, että tässä yhteydessä 'vaimo' tarkoittaa samaa kuin 'nainen'):
Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä.
Kyllähän tämä näköärsyke selvästi tulee "ulkoapäin"; tosin ne ajatukset syntyvät "sisällä".

"Sitten ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Voiko tätäkään selvemmin sanoa? "Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella." (1.Tim.4:1-5)"

Tuolla raamatunlauseella voisi halutessaan perustella ihan minkä tahansa teon. Sitä paitsi sekin käsittääkseni liittyy lähinnä ruoan "puhtauteen", kuten edellinen jae paljastaa: "3 Ja kieltävät naimasta ja ottamasta ruokaa, jonka Jumala loi uskollisille kiitoksella nautittavaksi ja niille, jotka totuuden ymmärtäneet ovat." Siis "kaikki" ei ehkä tässä kuitenkaan viittaa aivan kaikkeen...

"Mielestäni puhut hieman ohi Marian vertauksen. Itse olen lukemattomat kerrat kuullut seurakunnan neuvoja verrattavan juuri lapsiin, jotka kulkevat heikoilla jäillä. Kuitenkin Maria on siinä ihan oikeassa, että on tilanteita, jolloin "lapsi" tyrkätäänkin avantoon sen sijaan, että hänet vietäisiin kotiin lämmittelemään."

Joo, olet varmaan tietyllä tavalla oikeassa, katso asiasta lisää marialle kirjoittamastani vastauksesta, jos kiinnostaa :)

"Kuitenkin nämä neljä neuvoa pistetään aivan samalle viivalle yhteisössämme riippumatta siitä, pohjautuvatko ne Raamattuun vai ei. Aikaan sidotuista mielipidekysymyksistä on tehty yhtä vakavia ja velvoittavia kuin Mooseksen Herralta saamista kymmenestä käskystä."

Ymmärrän. Tähän viittasin jo alussa, kun puhuin vaarasta tehdä elämäntapa-asiasta suoraviivaisesti uskonasia. Toisaalta uuden liiton ihminen ei elä lain alla vaan armon alla, joten siinä mielessä kaikki "säännökset" ovat tavallaan samalla viivalla. Tarkoitan tällä sitä, että armon alla elävällä ei ole lakia, koska Mooseksen laitkaan eivät enää "tunnu" lailta. Ts. lakia ei noudateta lain vuoksi vaan omantunnon tähden. Sama koskee käsittääkseni myös suur(in)ta osaa maallisia lakeja.

"Eikö tämä havaintosi kerro jo siitä, että Pyhä Henki ei kirkasta sellaisia asioita uskovaisille synniksi, jotka eivät syntiä ole? Eli jos tiettynä aikana vaikka osa uskovaisista paheksuu jotain ajallista ilmiötä ja osa ei, niin eikö se ole merkki siitä, että ko. asia kuuluu vapaan päätäntävallan piiriin? Asiat, joissa mielipiteet jakautuvat 50-50 ja joissa kuitenkin junnataan "yksimielinen päätös" rasittavat satojatuhansia ihmisiä vielä sukupolvia näiden päätösten jälkeen."

En minä pidä näitä päätösten "rajoittamia" asioita syntinä, eivätkä ne sitä olekaan. Tiedän kyllä, että näinkin joskus saarnataan, mutta minusta se on harhaanjohtavaa. Mielestäni "päätöksiä" voidaan kyllä tehdä, mutta niiden "sitovuutta" ja suhdetta uskonelämään kannattaisi pohtia. Siis puhuttaisiin pikemminkin vaikkapa "suosituksista".

"Palaan vielä yhteen kohtaan ajattelussasi, jota pidän ongelmallisena. Nimittäin olet ainakin antanut ymmärtää, että et pidä joitain asioita synteinä, vaan ainoastaan turhina asioina. Kuitenkin puolustat näitä "rakkauden neuvoja", eli tietyistä asioista pidättäytymistä, ja olet todennut aikaisemmin vastustavasi esim. meikkausta sen tähden, että se kertoo syvemmistä ongelmista. Kuitenkin: vain synti on sydämen luopumista Jumalasta, eikö niin? Jos esim. meikkaus ei siis ole synti, niin miten se voisi olla sydämen luopumista Jumalasta?"

Palautan mieleen keskustelumme "maailman rakkaudesta", "maailman himojen hylkäämisestä" ja "hillitystä elämästä", sisältäen hillityn pukeutumisen ja koristautumisen. En ajattele, että jos ihminen meikkaa itsensä, niin hän sillä teolla heti kieltäisi uskonsa. Kuten oli puhetta, tämäkin riippuu siitä, millä mielellä tehdään. Jos meikkauksen tarkoituksena on esimerkiksi sosiaalisia tilanteita haittaavan iho-ongelman peittäminen, niin en näe siinä mitään ongelmaa. Jos taas meikkaamalla pyritään korostamaan "parhaita puolia" ja seksuaalisuutta, niin kuin usein on asian laita, niin silloin olen sitä mieltä, että kyseessä on "turha asia", joka lähtee puhtaasti ihmisen "lihallisista" tarpeista. Se "turha asia" ei ole synti, mutta "abstraktimmalla" tasolla siihen voi liittyä muuta. Kun sanoin, että kyse on syvemmistä ongelmista, tarkoitin sitä, että esimerkiksi ulkonäkökysymyksestä on saattanut tulla liian tärkeä asia. Ei sekään toki tarkoita, että olisi automaattisesti uskonsa kieltänyt, mutta ehkä silloin voisi jo "hälytyskellot soida", jos tällaista sanontaa voin käyttää.

"Kuinka sinä, minä tai joku muu pystyy sanomaan ulkoisen teon perusteella (joka ei ole syntiä), onko uskovaisen sydän mennyt etäämmälle Jumalasta? Raamattu ei tietääkseni anna kenellekään ihmiselle tällaista sydämenlukutaitoa. Toisin sanottuna: Kukaan ihminen ei voi nähdä muuta kuin synnin. Toisen sydämen tilaa ei voi tulkita, ei varsinkaan sellaisten asioiden perusteella, jotka eivät ole syntiä."

Totta. Siksipä olenkin sitä mieltä, että ei koskaan pitäisi tehdä turhan hätäisiä "johtopäätöksiä". Ajattelen esimerkiksi omalta kohdaltani niin, että jos joku lähimmäiseni havaitsee omassa käytöksessäni sellaisia piirteitä, jotka herättävät hänessä kysymyksiä, niin mielestäni paras tapa on tulla juttelemaan asiasta. Lähestymistavoissa on eroja. Minua ei ainakaan suututtaisi, jos joku tulisi kanssani keskustelemaan esimerkiksi siitä, millaista musiikkia ei ehkä kannata kuunnella. Sen sijaan voisin suuttua, jos joku tulisi sanomaan, että "et taida olla uskomassa, kun tuollaista musiikkia kuuntelet".

"Sen haluan vielä sanoa, että nautin tällaisesta keskustelusta, jossa saa oikeasti ajatella kunnolla. Kysehän ei ole monessakaan asiassa siitä, että olisimme radikaalisti eri mieltä, vaan siitä, että pystymme hiomaan ajatteluamme tarkemmaksi. Ehkä myös olemme valmiita tarkastamaan kantojamme, mikäli keskustelu saa meidät vakuuttuneeksi jostakin? :)"

Totta turiset. Itse näen rakentavan keskustelun juuri sellaisena: oma ajattelu tarkentuu ja uusia näkökulmia asiaan avautuu. Minua et ole vielä saanut vakuuttuneeksi siitä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia, mutta voithan yrittää edelleen... ;)

............................ kirjoitti:

"Huomaan, että haluat sivuuttaa Sinulle osoittamani kysymyksen, etkä vastaa siihen vaikka esitän sen jo toistamiseen. Siihen Sinulla on oikeus, jokainen määritelköön itse rajansa."

En nyt ole aivan varma, mikä on se kysymys, jonka olen pariin otteeseen sivuuttanut, mutta yritän tässä kertoilla joitain ajatuksiani. (Tässä on esitetty lainauksia sekä tästä viestistäsi että tuohon ylle linkittämästäsi viestistä.)

Ensiksi, pyydän anteeksi, etten ole vastannut. Viime aikoina on ollut vähän kirettä ja muutenkin olen alkanut vähentämään käyntejäni täällä, koska tänne kirjoittelu on alkanut tuntua vähän turhauttavalta. Täällä on loppujen lopuksi aika vähän sellaisia henkilöitä, joiden kanssa syntyy edes joskus oikeaa keskustelua (sivunmennen sanottuna luen sinut tähän porukkaan).

"Kuitenkin sekin on viesti, ettet halua ollenkaan huomioida asian niitä puolia, joista et löydä puolustettavaa."

Valitettavaa, jos sait tällaisen "viestin". Oikeampi selitys vastaamattomuuteeni löytyy tuosta yltä.

"Näkisin tavattoman hienona sellaisen empatiakyvyn, jossa aidosti voisi yrittää asettua toisen ihmisen asemaan ja tukea ja rohkaista häntä sen sijaan, että pitää kiinni omista käsityksistään ja niiden oletetuista vaikutuksista - osoittautuivatpa ne sitten käytännössä miksi hyvänsä."

Minä uskon, että ihminen voi olla empaattinen ja asettua toisen ihmisen asemaan, mutta silti ei tarvitse rohkaista häntä sellaiseen, mitä ei itse olisi tekemässä. Itse en haluaisi rohkaista ketään vaikkapa hankkimaan televisiota tai maistamaan edes tilkkasta olutta.

"Miten suloista se itsestäkin raskaalla hetkellä on, kun kovan ja vaativan suhtautumisen sijan vastassa onkin kanssaihmisen ymmärtäväinen katse. Se voi joskus olla vaikutuksiltaan käänteentekevä. "

Olen samaa mieltä. Suhtautuminen ei koskaan saisi olla kovaa ja vaativaa. Ihmistä voi ymmärtää, vaikkei kaikkia hänen tekojaan tai ajatuksiaan ehkä voi hyväksyä. Siis tavallaan pystyn ymmärtämään esimerkiksi itsemurhapommittajia, mutta en missään nimessä hyväksy heidän tekojaan.

Seuraavat lainaukset ovat siitä aiemmasta "rakkauden neuvot"-keskustelusta.

"Nimimerkit Doulos ja Munkki valottavat hyvin näiden säännösten sitä puolta, mitä Sinä Pistepirkko et nyt ota huomioon, eli niiden vahingollisia vaikutuksia. Kuitenkaan Raamattua ei tarvitse pitkästi lukea, kun törmää näiden ihmissääntöjen vaarallisuuteen uskon kannalta."

Ehkä en ole osannut ilmaista itseäni riittävän hyvin, mutta mielestäni olen kyllä esittänyt ajatuksia ja tiedostanut sen, että "väärin käytettynä" näillä "rakkauden neuvoilla" voidaan saada paljon vahinkoa aikaan sekä ajallisessa että hengellisessä mielessä. Kuten olen monesti tällä palstalla todennut, neuvojen noudattaminen vain rangaistuksen pelossa tai palkkion toivossa on käytännössä ulkokullaisuutta ja farisealaisuutta, "lakiuskoa".

Jotta ymmärtäisit käsityksiäni paremmin, yritän hieman valottaa ajatusmaailmaani. Itselleni armeija oli vihoviimeinen paikka, sillä en koskaan tottunut siihen komenteluun, enkä siihen, että omien aivojen käyttö oli kielletty. Kärjistäen näissä "rakkauden neuvoissa" voi olla kyse vastaavasta tilanteesta. Kuitenkin itse näen tilanteen toisin. En pidä itseäni mitenkään "malliuskovaisena", mutta jotenkin minusta on helppo ajatella syntiä raamatullisesti "sydämen luopumisena Jumalasta", siis yhtenä "könttänä" eikä yksittäisinä tekoina. Ei siis ole pienempiä ja suurempia syntejä, vaan kaikki, mikä tulee itseni ja Jumalan väliin on yhtä pahasta. Niinpä valinnoillani, kaikella mitä teen tai jätän tekemättä, on merkitystä - ei siksi, että siten yrittäisin "ansaita" autuutta, vaan siksi, että "päämäärä säilyisi kirkkaana" eikä synti sumentaisi yhteyttä Jumalaan.

Tässä on Paavalin kirjeestä Tiitukselle (2:11-15) kohta, joka mielestäni kertoo hyvin, miten uskovaisen ihmisen tulisi yrittää elää:
11 Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, [1. Tim. 2:4; Tit. 3:4,5; 2. Piet. 3:9]
12 ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, [Ef. 1:4; Kol. 1:22; 1. Piet. 1:15]
13 kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. [Room. 5:2; 1. Kor. 1:7; Fil. 3:20]
14 Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. [Ef. 2:10; Hepr. 9:14; 1. Piet. 2:9]
15 Näin sinun tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla, eikä kenenkään pidä väheksyä sinua. [1. Tim. 4:12]

Siis Jumalan armo "kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa". Itselleni tutummassa Bibliassa jae 12 kuuluu seuraavasti: "Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,". (Hurskas-sana on muuten käsitteenä vaikea; se saattaa tarkoittaa oikeamielistä, mutta myös Jumalalle kelpaavaa tai "oikeuden edessä syyttömäksi tunnustettua".) Tämä ajatus on mielestäni lähes kaikkien näiden "rakkauden neuvojen" taustalla. Ongelmana on se, että eri ihmisille esimerkiksi maailman himojen hylkääminen ja hillitty elämä saattaa tarkoittaa hieman eri asioita...

"Sanot Pistepirkko, että nämä säännöt (---) ovat aina vähintään jossain määrin hyödyllisiä ja estävät pikkusormen antamista pahalle. Olen eri mieltä. Hyvä esimerkki on ammattimuusikoiden tilanne, josta olen ennenkin kirjoittanut."

Olen samaa mieltä, että muusikoiden (ja urheilijoiden) tilanne yhteisössämme on melkoisen ongelmallinen etenkin nykyaikana, vaikka sanojesi mukaan "säännöt ovat lientyneet" - tai ehkä juuri siksi; selviä "pelisääntöjä" ei enää ole. (Sama ongelma koskee jossain määrin myös muita taiteilijoita, etenkin esittäviä taiteilijoita. Taidemaalari tai kirjailija ovat tavallaan piilossa teoksensa takana, joten teos ei henkilöidy samalla tavalla kuin esittävän taiteilijan tapauksessa. Toisaalta jotkut muutkin ammatit ovat "luonnostaan poissuljettuja"; esimerkiksi näyttelijän tai koreografin urasta lienee turha edes haaveilla...)

Tietyssä mielessä ymmärrän, kun sanot, että "ammatin "vaarallisuus" elää mielikuvissa", ja joka ammatissa on omat vaaransa. Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä. En kuitenkaan ajattele niin, että jos nyt joku laulaa konsertissa tai pelaa puulaakissa kiekkoa, niin hän tällä teolla välittömästi kieltäisi uskonsa.

Voidaan toki väittää, että "kunnian tavoittelu" on vaarana missä tahansa ammatissa, mutta itse näen niin, että esimerkiksi taitava lääkäri tai poliitikko ei kuitenkaan ikinä saa sellaista "kansansuosiota" kuin vaikkapa hyvä laulaja. Perinteisesti ajatellaan niin, että lääkärin tai poliitikon arvostus perustuu lähinnä hänen ammatillisiin taitoihinsa, siis hankittuihin ominaisuuksiin, kun taas urheilijan tai laulajan arvostus perustuu pääasiassa hänen "luontaiseen" kykyynsä. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta näin ajatellaan, ja juuri tästä syystä jopa "henkilöpalvonnan" vaara on olemassa. Kuitenkin toistan, että se, että tällaisten valintojen vuoksi on ihmisiä saatettu jopa alkaa pitää "pakanana ja publikaanina" ei minusta ole oikein.

"Menisinkö eksyneen lapsen perässä ja sanoisin, että kun et kerran ollut kuuliainen lapsi, niin sysäänpä itse sinut nyt sinne avantoon, mistä niin varoitin? Ja samalla kertoisin toisille lapsille, että katsokaaps nyt kaikki, miten kävi hänelle, joka ei kuunnellut neuvoa. Kävi juuri niin kuin varoitettiin. Näin vaarallisia ne heikot jäät ovat."

Sanot, että analogiasi "korreloi lähes 1:1 esim. siihen tilanteeseen, missä ammattimuusikot ovat kolme vuosikymmentä olleet". Vaikka ymmärrän kantasi, en itse osaa ajatella tällä tavalla. Näin on saattanut tapahtua, mutta minusta se johtuu pikemminkin neuvojan taitamattomuudesta kuin neuvon huonoudesta. Kyllä minusta on "järkevämpää" kuitenkin varoitella lapsia menemästä heikoille jäille kuin ajatella, että "vahingosta viisastuu", antaa kaikkien toimia oman päänsä mukaan, ja onkia sitten niitä lapsia sieltä avannosta jos vahinko tapahtuu. Itse asiassa tässä analogiassasi on kyse siitä, miten reagoidaan, kun vahinko on jo tapahtunut. Ei todellakaan ole kristityn mielen mukaista sanoa langenneelle, että "minähän sanoin, olisit uskonut!". Mielestäni oleellista tässä tilanteessa on minimoida vahingot ja iloita siitä, että lapsi on vielä hengissä. Valitettavasti aina ei käy niin onnellisesti, että lapsi pelastuisi.

"Tämä sopii tietysti moniin muihinkin tilanteisiin, mihin sovelletaan "rakkauden neuvoa" kun pelätään jonkun tietyn asian johtavan syntiin (esim. television omistamisen), mutta jossa ennalta ehkäiseväksi tarkoitetun neuvon noudattamattomuudesta rangaistaan pahimmillaan seurakuntayhteydestä erottamisella."

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Etenkin joitain vuosikymmeniä sitten "liipasinsormi" oli näissä asioissa kieltämättä melko herkässä. Itse ajattelen, että seurakuntayhteydestä erottaminen pitäisi olla se "laitimmainen" keino, johon turvaudutaan vasta sitten, jos ihminen todella selvästi osoittaa sanoillaan ja teoillaan sen, että on jo itse liukunut pois seurakuntayhteydestä. Toisin sanoen kyseessä olisi oikeastaan lähinnä de-facto-tilanteen toteaminen. Oikea huoli ja kristillinen rakkaus voidaan osoittaa esimerkiksi nöyrissä, alhaaltapäin lähestyvissä kahdenkeskisissä keskusteluissa.

Nyt tuli niin pitkä juttu, että jaksaakohan tätä kukaan edes lukea... Palataanpa aiheeseen toisella kertaa!

"Hyvää Pääsiäisen aikaa Sinulle Pistepirkko!"

Kiitos samoin, Ma_ria!

Ps. Aiheesen liittyen en malta olla kysymättä, miksi juuri "klassisen musiikin ammattilaisen työ" on sydäntäsi lähellä?

"Pientä laki-sanaa älä tässä käsitä ihmisten tavalla, ikään kuin se vain opettaisi, mitä tekoja on tehtävä ja mitkä jätettävä, niin kuin on laita inhimillisten lakien, jotka täytetään teoilla, vaikka sydän ei olekaan mukana. Jumala tuomitsee sydämen laadun mukaan, sen tähden hänen lakinsa vaatii koko sydäntä eikä tyydy tekoihin, vaan vieläpä rankaiseekin ne teot, joita ei ole sydämestä tehty, niinkuin rangaistaan ulkokultaisuutta ja valhetta. Sen tähden sanotaan kaikkia ihmisiä valehtelijoiksi (Ps. 116:1), koska kukaan ei pidä Jumalan lakia sydämen sisintä myöten eikä voi pitää, sillä jokainen huomaisi itsessään haluttomuutta hyvään ja halua pahaan. Missä nyt ei ole vapaata halua hyvään, siellä sydän ei ole perin pohjin kiinni Jumalan laissa; siellä on silloin varmasti syntiä ja ansaitaan Jumalan viha, vaikka ulospäin näkyykin hyviä tekoja ja kunniallista elämää."

Martti Luther. Esipuheet Uuteen testamenttiin.
W06110002 Esipuheet Uuteen testamenttiin. Valitut teokset 2,11-41. Suom. Paavo Lehtinen. Porvoo 1959 (WSOY). Das newe Testament Deutzsch. 1522. Vorrede. WADB 6,2.4.6.8.10.

ma_ria kirjoitti:

Kiitos perusteelisesta vastauksestasi! Tuntuu jo vähän nololta, kun niinkin Sinua siitä vastaamattomuudestasi kävin suomimaan... anteeksi, ymmärrän hyvin kiireet ja turhautumisetkin. Ehätin itse liian innokkaisiin johtopäätöksiin.

Vastaan viimeiseen kysymykseesi.

Myötätuntoni vl-muusikoiden tilannetta kohtaan juontaa läheisestä nuoruudenystävästäni, joka parikymppisenä musiikinopiskelijana joutui koviin paineisiin vl-liikkeen taholta. Hän oli ja on hiljainen ja vaatimaton tyyppi, herkkä taiteilijasielu, muusikko sydämestään asti.

Erityisesti yksi vanhempi kollega otti tehtäväkseen hänen opiskelunjensa ja esiintymistilanteidensa seuraamisen ja nosti haloon jokaisesta, jonka katsoi "ylittävän valtuudet". Yhdeksi syyksi hän sanoi omat kieltäymyksensä, joihin joutui alistumaan 70-luvulla. Asioista väännettiin kerran jos toisenkin suuremmalla ja pienemmällä porukalla niin, etteivät näkemykset kohdanneet lainkaan.

Syntyi vaikutelma, että toiset toimivat mielikuviensa pohjalta vahvasti liioitellen, omaamatta lainkaan oikeata tietoa kyseessä olevasta asiasta, eivätkä edes halua huomioida mitään kokemuksiin perustuvia näkökulmia. Mutta kuitenkin täyden sananvallan omaten.

Ystänäni alkoi masentua, koska hänen toisaalta olisi pitänyt satsata opiskeluihinsa niin kuin itse kunkin tuossa vaiheessa elämää, mutta se oli käytännössä hyvin vaikeata ja johti aina raskaisiin ja ymmärtämättömiltä tuntuviin selvittelytilanteisiin.

Lopulta hän väsyi ja jätti vl-liikkeen.

Yhteydenpitomme ei ole koskaan katkennut ja olen nähnyt senkin, miten raskas ja ristiriitainen tuo ratkaisu hänelle on ollut. Ja turha minun mielestäni. Hän toimii tällä hetkellä ammatissaan suhteellisen pienimuotoisesti ja on edelleen sama vaatimaton ja sympaattinen ihminen kuin tuolloinkin.

Ja sivumennen sanoen se henkilö, joka aktiivisimmin oli hänen asioitaan selvittämässä ja "pitämässä hänestä huolta", on itse myöhemmin kieltänyt uskonsa ja ajautunut elämässään aikamoiseen toiseen äärilaitaan. Niistä jäljistä kantaa suurta surua moni asioihin tahtomattaan osallinen.

Myöhemmin olen tutustunut moniin muihinkin vl-muusikoihin, osittain tämän ystäväni kautta ja muutenkin, ja nähnyt läheltä ihan vastaavien kuvioiden toistuvan. Olen kerta kaikkiaan täysin vakuuttunut siitä, että heidän osansa on kohtuuton; moni ei tuollaisia paineita yksinkertaisesti kestä. Muusikoiden on hyvin vaikea jaksaa meidän muiden keskellä, meidän takiamme.

Näiden kokemusteni johdosta minusta on tullut vähän skeptinen ylimalkaisesti "rakkauden neuvoiksi" nimitettyä "huolenpitoa" kohtaan. Käytetyt nimitykset eivät auta yhtään, kun toiminnan luonne ja seuraamukset ovat kauhistuttavia.

Kommentoin vielä yhtä lausettasi, joka nosti minulle pintaan traumat noista noin viidentoista vuoden takaisista ajoista.

"Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä."

Kevyesti sanottu, mutta tulitko ajatelleeksi mitä sanoit? Et rohkaise esim. laulajia tai ilmeisesti muitakaan musiikin esittäjiä konserttisaleihin? Kun näin sanot, tuot julki asenteesi, joka tukee ja vahvistaa jo olemassa olevia asenteita. Helppo lausahtaa, ja lähteä sen jälkeen vaikka hyräillen omalle työpaikalleen.

Mutta musiikin esittäminen on musiikin ammattilaisen työtä, josta saa palkkaa. Palkalla taas lyhennetään lainoja ja ostetaan lapsille ruokaa.

Konserttisalit ovat maallisia rakennuksia, jotka on tehty varta vasten musiikinesittämistarkoitukseen. Ne ovat muusikoiden työpaikkoja. Silloin kun musiikkia esitetään, se tapahtuu näissä rakennuksissa, niin kuin vaikka ruuan myyminen tapahtuu sitä varten tarkoitetuissa liikehuoneistoissa.

Ja, musiikkia ei ole, ellei sitä kukaan esitä. Pilli pysyy hiljaa, ellei siihen puhalla.

Pitäisikö maailmassa vallita täydellinen hiljaisuus hyvän musiikin osalta, jotta varmistettaisiin, etteivät muusikot "saa kunniaa"? Vai pitäiskö heidät verhota burkhaan ja varoa tarkoin paljastamasta missään heidän henkilöllisyyttään ja antaa heidän sitten valvotusti esittää musiikkia?

Vai onko niin, että hyvä musiikki on hyvä asia ja mekin sitä kuuntelemme, mutta sillä edellytyksellä, että saamme kuunnella sitä epäuskoisten tai johonkin muuhun hengellisyyteen kuuluvien ihmisten esittäminä? Onko se meille oleellinen aspeksti musiikinkuuntelutilanteessa?

Jos yhteisin hellittämättömin ponnistuksin saamme musiikkia esim. seitsemän vuotta korkeakoulussa verovaroin opiskelleen henkilön pysymään hiljaa ja olemaan käyttämättä lahjojaan ja oppimiaan taitoja, miten voimme varmistua ettei hän "saa kunniaa" jollain muulla tavalla? Esim. kunnostautumalla taitavana ja kysyttynä luennoitsijana. Voiko sen hänelle sallia kaikkine kiitosmainintoineen? Onko pääasia, ettei hän esitä musiikkia ja muuten sitten enemmänkin samantekevää?

Entä mitä jos hän saa päähänsä alkaa kokoamaan omaisuutta ja kehuskelemaan sillä niin, ettei kukaan jaksiaisi kuunnella? Tai jos tämä omaisuudellaan kehuskelija ei olekaan musikaalisesti lahjakas ihminen vaan vaikka menestynyt liikemies? Jätämmekö silloin koko ongelman huomiotta ja katsomme lempeähkösti sen kuuluvan vain inhimillisten heikkouksien piiriin?

Turhauttavaa ammattilaisten kannalta näissä höpinöissä on sekin, että he kyllä tietävät alan haasteet ja kilpailutilanteen ja sen, että aina löytyy rutkasti itseä lahjakkampiakin tekijöitä. Tämän tietää jokainen terveellä suhteellisuudentajulla varustettu henkilö, alasta riippumatta. Epäilemättä fiksuna miehenä Sinäkin, Pistepirkko.

Miksi ääneesi epäilet, että musikaalisella lahjalla varustettu henkilö automaattisesti on itseäsi tyhmempi ja huikentelevaisempi?

Eli kysymys Sinullekin: mihin me tarkkaan ottaen tällä musiikkipolitiikallamme pyrimme? Ja mitä olemme saavuttaneet?

Valtavan pitkiä "stooreja" kirjoitatte, teillä täytyy olla hyvin kymmensormijärjestelmä hanskassa, toisin kuin itselläni.

Sitten asiaan. Musiikkimaailma on minulle vieras, en ole musikaalinen. Sen tiedän kiertävien huhujen kautta että vl-muusikon elämä on raskasta, sielläkin rintamalla pyörii niitä hoitajia joilla on itselläänkin puurot ja vellit sekaisin, enemmän kuin hoidettavilla.

Minulla on työni puolesta mahdollisuus seurata televisiota, usein seuraan hyviä ja laadukkaita ohjelmia, historiadokumentit ovat parasta antia.
Seurasin kerran ylen kanavalla lähetettävää runokilpailua, nimeltään runoraati.
YLLÄTYS, YLLÄTYS rakas veljemme , Kemiläispastori Niilo Rauhala siellä ruudussa lausui runoaan, huom. runokilpailussa jossa on vielä arvosteluraati.
Jos vl-rivimuusikko olisi esittämäässä viulu tai pianokonserttoa samantyylisissä ohjelmassa niin sideavaimet kilahtaisivat. Minullakin on paljon kysymyksiä vl-kulttuuriin ja ihmisen valtuuksiin päsmäröidä toisten elämää. Kuka niitä virallisen linjan vastauksia rupeaisi antamaan?

oulun vl kirjoitti:

Valtavan pitkiä "stooreja" kirjoitatte, teillä täytyy olla hyvin kymmensormijärjestelmä hanskassa, toisin kuin itselläni.

Sitten asiaan. Musiikkimaailma on minulle vieras, en ole musikaalinen. Sen tiedän kiertävien huhujen kautta että vl-muusikon elämä on raskasta, sielläkin rintamalla pyörii niitä hoitajia joilla on itselläänkin puurot ja vellit sekaisin, enemmän kuin hoidettavilla.

Minulla on työni puolesta mahdollisuus seurata televisiota, usein seuraan hyviä ja laadukkaita ohjelmia, historiadokumentit ovat parasta antia.
Seurasin kerran ylen kanavalla lähetettävää runokilpailua, nimeltään runoraati.
YLLÄTYS, YLLÄTYS rakas veljemme , Kemiläispastori Niilo Rauhala siellä ruudussa lausui runoaan, huom. runokilpailussa jossa on vielä arvosteluraati.
Jos vl-rivimuusikko olisi esittämäässä viulu tai pianokonserttoa samantyylisissä ohjelmassa niin sideavaimet kilahtaisivat. Minullakin on paljon kysymyksiä vl-kulttuuriin ja ihmisen valtuuksiin päsmäröidä toisten elämää. Kuka niitä virallisen linjan vastauksia rupeaisi antamaan?

Itse kuulin että Rauhalan Niilo oli pitänyt runoillan sunnuntaina Haapajärven kaupunginteatterissa. Siis sunnuntaina. Siis runoresitaali. Siis teatterin tiloissa!

Auta armias jos uskovainen tenori olisi pitänyt lauluresitaalin sunnuntaina Finlandiatalolla.

Itse olisin mielelläni mennyt tuonne Rauhalan tilaisuuten jos vaan täältä korvesta olisi päässyt...

Kaikkein ihmeellisintä tässä hommassa on se, että 1) uskovaiset ihmiset nykyään konsertoivat, runoilevat yms., 2) uskovaiset käyvät ym. tilaisuuksissa, MUTTA Päivämies elää 1960-lukua eikä ole moisesta kuullutkaan. Syntiä, syntiä.

Ei kai ole ihme jos joku pilkkaa. Täysin oma syy. Ja tuosta pilkasta kerätään vielä bonuspisteitä...

ma_ria kirjoitti:

Kiitos perusteelisesta vastauksestasi! Tuntuu jo vähän nololta, kun niinkin Sinua siitä vastaamattomuudestasi kävin suomimaan... anteeksi, ymmärrän hyvin kiireet ja turhautumisetkin. Ehätin itse liian innokkaisiin johtopäätöksiin.

Vastaan viimeiseen kysymykseesi.

Myötätuntoni vl-muusikoiden tilannetta kohtaan juontaa läheisestä nuoruudenystävästäni, joka parikymppisenä musiikinopiskelijana joutui koviin paineisiin vl-liikkeen taholta. Hän oli ja on hiljainen ja vaatimaton tyyppi, herkkä taiteilijasielu, muusikko sydämestään asti.

Erityisesti yksi vanhempi kollega otti tehtäväkseen hänen opiskelunjensa ja esiintymistilanteidensa seuraamisen ja nosti haloon jokaisesta, jonka katsoi "ylittävän valtuudet". Yhdeksi syyksi hän sanoi omat kieltäymyksensä, joihin joutui alistumaan 70-luvulla. Asioista väännettiin kerran jos toisenkin suuremmalla ja pienemmällä porukalla niin, etteivät näkemykset kohdanneet lainkaan.

Syntyi vaikutelma, että toiset toimivat mielikuviensa pohjalta vahvasti liioitellen, omaamatta lainkaan oikeata tietoa kyseessä olevasta asiasta, eivätkä edes halua huomioida mitään kokemuksiin perustuvia näkökulmia. Mutta kuitenkin täyden sananvallan omaten.

Ystänäni alkoi masentua, koska hänen toisaalta olisi pitänyt satsata opiskeluihinsa niin kuin itse kunkin tuossa vaiheessa elämää, mutta se oli käytännössä hyvin vaikeata ja johti aina raskaisiin ja ymmärtämättömiltä tuntuviin selvittelytilanteisiin.

Lopulta hän väsyi ja jätti vl-liikkeen.

Yhteydenpitomme ei ole koskaan katkennut ja olen nähnyt senkin, miten raskas ja ristiriitainen tuo ratkaisu hänelle on ollut. Ja turha minun mielestäni. Hän toimii tällä hetkellä ammatissaan suhteellisen pienimuotoisesti ja on edelleen sama vaatimaton ja sympaattinen ihminen kuin tuolloinkin.

Ja sivumennen sanoen se henkilö, joka aktiivisimmin oli hänen asioitaan selvittämässä ja "pitämässä hänestä huolta", on itse myöhemmin kieltänyt uskonsa ja ajautunut elämässään aikamoiseen toiseen äärilaitaan. Niistä jäljistä kantaa suurta surua moni asioihin tahtomattaan osallinen.

Myöhemmin olen tutustunut moniin muihinkin vl-muusikoihin, osittain tämän ystäväni kautta ja muutenkin, ja nähnyt läheltä ihan vastaavien kuvioiden toistuvan. Olen kerta kaikkiaan täysin vakuuttunut siitä, että heidän osansa on kohtuuton; moni ei tuollaisia paineita yksinkertaisesti kestä. Muusikoiden on hyvin vaikea jaksaa meidän muiden keskellä, meidän takiamme.

Näiden kokemusteni johdosta minusta on tullut vähän skeptinen ylimalkaisesti "rakkauden neuvoiksi" nimitettyä "huolenpitoa" kohtaan. Käytetyt nimitykset eivät auta yhtään, kun toiminnan luonne ja seuraamukset ovat kauhistuttavia.

Kommentoin vielä yhtä lausettasi, joka nosti minulle pintaan traumat noista noin viidentoista vuoden takaisista ajoista.

"Oma mielipiteeni asiasta on seuraava. Kokemusteni ja kuulemani perusteella en rohkaise esimerkiksi laulajia tämän maailman oopperalavoille ja konserttisaleihin tai urheilijoita ammattiurheilijoiksi; "maailman kunnia" on niin lähellä esiintyvää taiteilijaa, että asioiden tärkeysjärjestys alkaa helposti hämärtyä."

Kevyesti sanottu, mutta tulitko ajatelleeksi mitä sanoit? Et rohkaise esim. laulajia tai ilmeisesti muitakaan musiikin esittäjiä konserttisaleihin? Kun näin sanot, tuot julki asenteesi, joka tukee ja vahvistaa jo olemassa olevia asenteita. Helppo lausahtaa, ja lähteä sen jälkeen vaikka hyräillen omalle työpaikalleen.

Mutta musiikin esittäminen on musiikin ammattilaisen työtä, josta saa palkkaa. Palkalla taas lyhennetään lainoja ja ostetaan lapsille ruokaa.

Konserttisalit ovat maallisia rakennuksia, jotka on tehty varta vasten musiikinesittämistarkoitukseen. Ne ovat muusikoiden työpaikkoja. Silloin kun musiikkia esitetään, se tapahtuu näissä rakennuksissa, niin kuin vaikka ruuan myyminen tapahtuu sitä varten tarkoitetuissa liikehuoneistoissa.

Ja, musiikkia ei ole, ellei sitä kukaan esitä. Pilli pysyy hiljaa, ellei siihen puhalla.

Pitäisikö maailmassa vallita täydellinen hiljaisuus hyvän musiikin osalta, jotta varmistettaisiin, etteivät muusikot "saa kunniaa"? Vai pitäiskö heidät verhota burkhaan ja varoa tarkoin paljastamasta missään heidän henkilöllisyyttään ja antaa heidän sitten valvotusti esittää musiikkia?

Vai onko niin, että hyvä musiikki on hyvä asia ja mekin sitä kuuntelemme, mutta sillä edellytyksellä, että saamme kuunnella sitä epäuskoisten tai johonkin muuhun hengellisyyteen kuuluvien ihmisten esittäminä? Onko se meille oleellinen aspeksti musiikinkuuntelutilanteessa?

Jos yhteisin hellittämättömin ponnistuksin saamme musiikkia esim. seitsemän vuotta korkeakoulussa verovaroin opiskelleen henkilön pysymään hiljaa ja olemaan käyttämättä lahjojaan ja oppimiaan taitoja, miten voimme varmistua ettei hän "saa kunniaa" jollain muulla tavalla? Esim. kunnostautumalla taitavana ja kysyttynä luennoitsijana. Voiko sen hänelle sallia kaikkine kiitosmainintoineen? Onko pääasia, ettei hän esitä musiikkia ja muuten sitten enemmänkin samantekevää?

Entä mitä jos hän saa päähänsä alkaa kokoamaan omaisuutta ja kehuskelemaan sillä niin, ettei kukaan jaksiaisi kuunnella? Tai jos tämä omaisuudellaan kehuskelija ei olekaan musikaalisesti lahjakas ihminen vaan vaikka menestynyt liikemies? Jätämmekö silloin koko ongelman huomiotta ja katsomme lempeähkösti sen kuuluvan vain inhimillisten heikkouksien piiriin?

Turhauttavaa ammattilaisten kannalta näissä höpinöissä on sekin, että he kyllä tietävät alan haasteet ja kilpailutilanteen ja sen, että aina löytyy rutkasti itseä lahjakkampiakin tekijöitä. Tämän tietää jokainen terveellä suhteellisuudentajulla varustettu henkilö, alasta riippumatta. Epäilemättä fiksuna miehenä Sinäkin, Pistepirkko.

Miksi ääneesi epäilet, että musikaalisella lahjalla varustettu henkilö automaattisesti on itseäsi tyhmempi ja huikentelevaisempi?

Eli kysymys Sinullekin: mihin me tarkkaan ottaen tällä musiikkipolitiikallamme pyrimme? Ja mitä olemme saavuttaneet?

Osasit tuoda minunkin ajatukseni esille sellaisten pohdintojen kautta, joita minäkin olen miettinyt, mutta en koskaan saisi niitä noin selväjärkisesti "paperille".

Musiikin tekeminen on totisesti musiikin ammattilaisten työtä, josta he saavat palkkaa ja elättävät sillä mahdollisen perheensä, niinkuin kuka tahansa työtä tekevä ihminen. Suurin osa muusikoista on aivan "rivikanttoreita", joilla ei olisi haluja eikä lahjoja muuhun. Heidän on helppo vetää raja kaikkien muidenkin kanttorien ja muusikoiden puolesta siihen mihin omat lahjat riittävät. Olen ennenkin käynyt täällä keskustelua tästä asiasta ja muistelen silloin verranneeni lahjakasta muusikkoa lahjakkaaseen arkkitehtiin. Ei mahtaisi arkkitehti hyväksyä sitä, jos hänelle lyötäisiin valmistuttuaan raamit eteen: Tuollaisia taloja saat suunnitella, et sellaisia kuin haluaisit tai mihin taidot riittäisivät, vaan jotakin tietynlaisia tyyppitaloja. Kyllä nousisi arkkitehti vastarintaan hyvin äkkiä. He kun voivat voittaa palkintoja ja olla julkisuudessa työnsä ja osaamisensa kautta. Sitä ei kukaan kyseenalaista.

Entäs kirjailijat, runoilijat ja taidenäyttelyn pitäjät? Kenen lahjoilla ja taidoilla he ovat teoksensa tehneet kun heillä ei ole sitä vaaraa, että maailman kunnia voisi heille liian rakkaaksi tulla? On aivan oikein että he saavat toteuttaa kutsumustaan, mutta miksi muusikko ei saa käyttää Luojalta saamiaan lahjoja?

Rebekka kirjoitti:

Osasit tuoda minunkin ajatukseni esille sellaisten pohdintojen kautta, joita minäkin olen miettinyt, mutta en koskaan saisi niitä noin selväjärkisesti "paperille".

Musiikin tekeminen on totisesti musiikin ammattilaisten työtä, josta he saavat palkkaa ja elättävät sillä mahdollisen perheensä, niinkuin kuka tahansa työtä tekevä ihminen. Suurin osa muusikoista on aivan "rivikanttoreita", joilla ei olisi haluja eikä lahjoja muuhun. Heidän on helppo vetää raja kaikkien muidenkin kanttorien ja muusikoiden puolesta siihen mihin omat lahjat riittävät. Olen ennenkin käynyt täällä keskustelua tästä asiasta ja muistelen silloin verranneeni lahjakasta muusikkoa lahjakkaaseen arkkitehtiin. Ei mahtaisi arkkitehti hyväksyä sitä, jos hänelle lyötäisiin valmistuttuaan raamit eteen: Tuollaisia taloja saat suunnitella, et sellaisia kuin haluaisit tai mihin taidot riittäisivät, vaan jotakin tietynlaisia tyyppitaloja. Kyllä nousisi arkkitehti vastarintaan hyvin äkkiä. He kun voivat voittaa palkintoja ja olla julkisuudessa työnsä ja osaamisensa kautta. Sitä ei kukaan kyseenalaista.

Entäs kirjailijat, runoilijat ja taidenäyttelyn pitäjät? Kenen lahjoilla ja taidoilla he ovat teoksensa tehneet kun heillä ei ole sitä vaaraa, että maailman kunnia voisi heille liian rakkaaksi tulla? On aivan oikein että he saavat toteuttaa kutsumustaan, mutta miksi muusikko ei saa käyttää Luojalta saamiaan lahjoja?

Muistan hyvin sen oivallisesti vertailevan kirjoituksesi, mutta en enää ollenkaan yhdistänyt sitä tuohon nimimerkkiisi.

Kiva, kun muistutit! Käytitkö muuten silloin jotain eri nimimerkkiä?

munk-ki kirjoitti:

Itse kuulin että Rauhalan Niilo oli pitänyt runoillan sunnuntaina Haapajärven kaupunginteatterissa. Siis sunnuntaina. Siis runoresitaali. Siis teatterin tiloissa!

Auta armias jos uskovainen tenori olisi pitänyt lauluresitaalin sunnuntaina Finlandiatalolla.

Itse olisin mielelläni mennyt tuonne Rauhalan tilaisuuten jos vaan täältä korvesta olisi päässyt...

Kaikkein ihmeellisintä tässä hommassa on se, että 1) uskovaiset ihmiset nykyään konsertoivat, runoilevat yms., 2) uskovaiset käyvät ym. tilaisuuksissa, MUTTA Päivämies elää 1960-lukua eikä ole moisesta kuullutkaan. Syntiä, syntiä.

Ei kai ole ihme jos joku pilkkaa. Täysin oma syy. Ja tuosta pilkasta kerätään vielä bonuspisteitä...

Tuosta muistui mieleeni se taannoinen Päivämiehen musiikkiteemanumero, jossa todettiin musiikin esittämisen olevan uskon kannalta käytännössä mahdotonta. Niin hirveitä vaaroja kuin musiikin esittämisessä tai sen live-kuuntelussa tulee ihmisen elämässä harvoin vastaan.

Annettiin sellaisia ohjeita, että joskus pakkotilanteessa uskovainenkin laulaja voi joutua laulamaan (esim. musiikkiviran haltijana ja siitä kuukausipalkkaa nauttivana) mutta esimerkiksi kotikunnan maantieteelliset rajat voisivat olla esiintymisen rajoina.

Eli Posiolla voi laulaa mutta saavuttaessa perä-Posiolle ei enää hyvällä omallatunnolla voikaan. Jne. jne.

Ja se nyt oli aivan selvää, että kilpailla ei Jumalan antamalla lahjalla sovi missään tilanteessa, ei kotikunnan rajojen sisä- eikä ulkopuolella.

Mutta sattumoisin samassa lehdessä ja vieläpä samalla aukeamalla oli Päivämiehen oma ilmoitus kissankokoisin kirjaimin, jossa julistettiin runoKILPAILU kirjoittajille.

Tuli vaan mieleen, että kenen antamilla lahjoilla se Päivämies runoilijoita kehotti kilpaan käymään jos kerran Jumalalta saaduilla ei sovi kilpailla?

Olisikohan se Lutherinkin ajatus terveen järjen käytöstä välillä paikallaan näissäkin yhteyksissä.

ma_ria kirjoitti:

Muistan hyvin sen oivallisesti vertailevan kirjoituksesi, mutta en enää ollenkaan yhdistänyt sitä tuohon nimimerkkiisi.

Kiva, kun muistutit! Käytitkö muuten silloin jotain eri nimimerkkiä?

Olin varmaan Clarissa. Minulla ei ole enää Clarissaolo, ja nyt olen siis, ainakin toistaiseksi Rebekka:)

Rebekka kirjoitti:

Olin varmaan Clarissa. Minulla ei ole enää Clarissaolo, ja nyt olen siis, ainakin toistaiseksi Rebekka:)

Kirjoittelit paljonkin Clarissana yhteen aikaan. Olin yleensä aina samaa mieltä.

Olenkin ihmetellyt, minne Clarissa hävisi :-)

oulun vl kirjoitti:

Valtavan pitkiä "stooreja" kirjoitatte, teillä täytyy olla hyvin kymmensormijärjestelmä hanskassa, toisin kuin itselläni.

Sitten asiaan. Musiikkimaailma on minulle vieras, en ole musikaalinen. Sen tiedän kiertävien huhujen kautta että vl-muusikon elämä on raskasta, sielläkin rintamalla pyörii niitä hoitajia joilla on itselläänkin puurot ja vellit sekaisin, enemmän kuin hoidettavilla.

Minulla on työni puolesta mahdollisuus seurata televisiota, usein seuraan hyviä ja laadukkaita ohjelmia, historiadokumentit ovat parasta antia.
Seurasin kerran ylen kanavalla lähetettävää runokilpailua, nimeltään runoraati.
YLLÄTYS, YLLÄTYS rakas veljemme , Kemiläispastori Niilo Rauhala siellä ruudussa lausui runoaan, huom. runokilpailussa jossa on vielä arvosteluraati.
Jos vl-rivimuusikko olisi esittämäässä viulu tai pianokonserttoa samantyylisissä ohjelmassa niin sideavaimet kilahtaisivat. Minullakin on paljon kysymyksiä vl-kulttuuriin ja ihmisen valtuuksiin päsmäröidä toisten elämää. Kuka niitä virallisen linjan vastauksia rupeaisi antamaan?

Minulla on Oulun vl läppäri keittiön sivupöydällä ja teen yleensä samalla keittiöhommia kun seuraan ja osallistun keskusteluun. Niiden yhdistaminen sujuu ihan helposti! Nytkin hautuu puuro tuossa hellalla.

Mutta lapset ovat nyhtäneet irti koneestani kaksi kirjainnäppäintä sekä jotenkin jumittunutta isokirjainnäppäintä saa takoa voimiensa takaa, jotta sen saa toimimaan. Eli ei tässä mistään sujuvasta kymmensormijärjestelmästä oikein voi puhua... Kirjoitusvirheet ja muut sönkötykset annan itselleni etulahjana anteeksi :-) (Sellaiset edellisen kommenttini aspekStit ym.)

Minullakin on käsitys, että musiikkiasiaa on 70-luvulta lähtien hoidettu ammatillisesti kompleksikkaista lähtökohdista eikä tilanne siinä suhteessa ole tälläkään hetkellä parempi. Aina löytyy ihmisiä ammattikunnan sisältä, joilla on voimakas tarve kontrolloida kollegoiden osaksi tulevaa "ihmiskunniaa". Saattaapa siinä joskus muustakin kuin puhtaasta lähimmäisenrakkaudesta olla kysymys.

Kun tällaisia asioita seuraa likempää, on siinä kyllä tietynlainen kyynistyminen aika lähellä.

Tiedän, että tätäkin palstaa seurataan Srk:lla ja Päivämiehen toimituksessa. Miksei niiltä tahoilta voitaisi osallistua reilusti keskusteluun ja vaikka vastailla kysymyksiin?

piste.-.pirkko kirjoitti:

"Tungen nenäni taas tähän väliin. :)"

Ihan vapaasti :)

"Kirjoitit erittäin paljon sellaista, mistä olen samaa mieltä. Siksi tuntuukin vähän hassulta, että sinun mielestäsi liikkeessämme on tilaus näille elämäntapaohjeille, kun taas minun mielestäni ne uhkaavat syöstä koko porukan omavanhurskauden polulle."

Oikeastaan olen melkoisen samaa mieltä myös tuosta sinun mielipiteestäsi, mutta en silti näe siinä mitään ristiriitaa. Kyse on minusta lähinnä siitä, mikä on näiden elämäntapaohjeiden asema. Jos ne pysyvät ohjeina ja neuvoina, niin mikäs siinä, mutta jos niistä tulee uskomisen ehto tei este niin silloin ollaan hakoteillä.

"Paavali varoittaa ihmisistä, jotka rajoittavat itsensä ja toisten uskovaisten elämää säädöksillä "älä tartu, älä maista, älä koske!". Hän toteaa, että tällaiset säännöt eivät ole Kristuksesta lähtöisin, vaan ne vaikuttavat viisailta ainoastaan "itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi". Kuitenkin - paradoksaalisesti - tämä itsevalittu nöyryys ja pidättäytyminen onkin "ilman mitään arvoa" ja tapahtuu "lihan tyydyttämiseksi"."

Paavalin ohjeet tässä koskevat käsittääkseni lähinnä epäjumalanpalvontaan liittyviä riittejä, mutta ymmärrän näkökannan. Samasta asiasta puhuu Lutherkin. Edelleen korostan sitä, että kyse on siitä, millä mielellä tehdään sitä mitä tehdään. "Lihan tyydyttämiseksi" se todellakin tapahtuu silloin, jos elämäntapa-asiat samaistetaan suoraviivaisesti uskonasioiksi, ts. jos vaikkapa juot lasillisen viiniä, niin olet ikään kuin sillä teollasi kieltänyt uskon.

"Tässä huomaamme, että Paavali saarnaa yhdenmukaisesti Jeesuksen kanssa. Jeesus varoittaa vahvasti perinnäissäännöistä ja sanoo aivan suoraan ja yksiselitteisesti, että ihmisen SISÄLLÄ oleva perisynti saastuttaa ihmisen, ei ulkoapäin tulevat asiat."

Minusta tämä tulkinta on ehkä liian suoraviivainen, sillä se on ristiriidassa esimerkiksi näiden Jeesuksen sanojen kanssa (huomautettakoon, että tässä yhteydessä 'vaimo' tarkoittaa samaa kuin 'nainen'):
Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä.
Kyllähän tämä näköärsyke selvästi tulee "ulkoapäin"; tosin ne ajatukset syntyvät "sisällä".

"Sitten ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle. Voiko tätäkään selvemmin sanoa? "Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella." (1.Tim.4:1-5)"

Tuolla raamatunlauseella voisi halutessaan perustella ihan minkä tahansa teon. Sitä paitsi sekin käsittääkseni liittyy lähinnä ruoan "puhtauteen", kuten edellinen jae paljastaa: "3 Ja kieltävät naimasta ja ottamasta ruokaa, jonka Jumala loi uskollisille kiitoksella nautittavaksi ja niille, jotka totuuden ymmärtäneet ovat." Siis "kaikki" ei ehkä tässä kuitenkaan viittaa aivan kaikkeen...

"Mielestäni puhut hieman ohi Marian vertauksen. Itse olen lukemattomat kerrat kuullut seurakunnan neuvoja verrattavan juuri lapsiin, jotka kulkevat heikoilla jäillä. Kuitenkin Maria on siinä ihan oikeassa, että on tilanteita, jolloin "lapsi" tyrkätäänkin avantoon sen sijaan, että hänet vietäisiin kotiin lämmittelemään."

Joo, olet varmaan tietyllä tavalla oikeassa, katso asiasta lisää marialle kirjoittamastani vastauksesta, jos kiinnostaa :)

"Kuitenkin nämä neljä neuvoa pistetään aivan samalle viivalle yhteisössämme riippumatta siitä, pohjautuvatko ne Raamattuun vai ei. Aikaan sidotuista mielipidekysymyksistä on tehty yhtä vakavia ja velvoittavia kuin Mooseksen Herralta saamista kymmenestä käskystä."

Ymmärrän. Tähän viittasin jo alussa, kun puhuin vaarasta tehdä elämäntapa-asiasta suoraviivaisesti uskonasia. Toisaalta uuden liiton ihminen ei elä lain alla vaan armon alla, joten siinä mielessä kaikki "säännökset" ovat tavallaan samalla viivalla. Tarkoitan tällä sitä, että armon alla elävällä ei ole lakia, koska Mooseksen laitkaan eivät enää "tunnu" lailta. Ts. lakia ei noudateta lain vuoksi vaan omantunnon tähden. Sama koskee käsittääkseni myös suur(in)ta osaa maallisia lakeja.

"Eikö tämä havaintosi kerro jo siitä, että Pyhä Henki ei kirkasta sellaisia asioita uskovaisille synniksi, jotka eivät syntiä ole? Eli jos tiettynä aikana vaikka osa uskovaisista paheksuu jotain ajallista ilmiötä ja osa ei, niin eikö se ole merkki siitä, että ko. asia kuuluu vapaan päätäntävallan piiriin? Asiat, joissa mielipiteet jakautuvat 50-50 ja joissa kuitenkin junnataan "yksimielinen päätös" rasittavat satojatuhansia ihmisiä vielä sukupolvia näiden päätösten jälkeen."

En minä pidä näitä päätösten "rajoittamia" asioita syntinä, eivätkä ne sitä olekaan. Tiedän kyllä, että näinkin joskus saarnataan, mutta minusta se on harhaanjohtavaa. Mielestäni "päätöksiä" voidaan kyllä tehdä, mutta niiden "sitovuutta" ja suhdetta uskonelämään kannattaisi pohtia. Siis puhuttaisiin pikemminkin vaikkapa "suosituksista".

"Palaan vielä yhteen kohtaan ajattelussasi, jota pidän ongelmallisena. Nimittäin olet ainakin antanut ymmärtää, että et pidä joitain asioita synteinä, vaan ainoastaan turhina asioina. Kuitenkin puolustat näitä "rakkauden neuvoja", eli tietyistä asioista pidättäytymistä, ja olet todennut aikaisemmin vastustavasi esim. meikkausta sen tähden, että se kertoo syvemmistä ongelmista. Kuitenkin: vain synti on sydämen luopumista Jumalasta, eikö niin? Jos esim. meikkaus ei siis ole synti, niin miten se voisi olla sydämen luopumista Jumalasta?"

Palautan mieleen keskustelumme "maailman rakkaudesta", "maailman himojen hylkäämisestä" ja "hillitystä elämästä", sisältäen hillityn pukeutumisen ja koristautumisen. En ajattele, että jos ihminen meikkaa itsensä, niin hän sillä teolla heti kieltäisi uskonsa. Kuten oli puhetta, tämäkin riippuu siitä, millä mielellä tehdään. Jos meikkauksen tarkoituksena on esimerkiksi sosiaalisia tilanteita haittaavan iho-ongelman peittäminen, niin en näe siinä mitään ongelmaa. Jos taas meikkaamalla pyritään korostamaan "parhaita puolia" ja seksuaalisuutta, niin kuin usein on asian laita, niin silloin olen sitä mieltä, että kyseessä on "turha asia", joka lähtee puhtaasti ihmisen "lihallisista" tarpeista. Se "turha asia" ei ole synti, mutta "abstraktimmalla" tasolla siihen voi liittyä muuta. Kun sanoin, että kyse on syvemmistä ongelmista, tarkoitin sitä, että esimerkiksi ulkonäkökysymyksestä on saattanut tulla liian tärkeä asia. Ei sekään toki tarkoita, että olisi automaattisesti uskonsa kieltänyt, mutta ehkä silloin voisi jo "hälytyskellot soida", jos tällaista sanontaa voin käyttää.

"Kuinka sinä, minä tai joku muu pystyy sanomaan ulkoisen teon perusteella (joka ei ole syntiä), onko uskovaisen sydän mennyt etäämmälle Jumalasta? Raamattu ei tietääkseni anna kenellekään ihmiselle tällaista sydämenlukutaitoa. Toisin sanottuna: Kukaan ihminen ei voi nähdä muuta kuin synnin. Toisen sydämen tilaa ei voi tulkita, ei varsinkaan sellaisten asioiden perusteella, jotka eivät ole syntiä."

Totta. Siksipä olenkin sitä mieltä, että ei koskaan pitäisi tehdä turhan hätäisiä "johtopäätöksiä". Ajattelen esimerkiksi omalta kohdaltani niin, että jos joku lähimmäiseni havaitsee omassa käytöksessäni sellaisia piirteitä, jotka herättävät hänessä kysymyksiä, niin mielestäni paras tapa on tulla juttelemaan asiasta. Lähestymistavoissa on eroja. Minua ei ainakaan suututtaisi, jos joku tulisi kanssani keskustelemaan esimerkiksi siitä, millaista musiikkia ei ehkä kannata kuunnella. Sen sijaan voisin suuttua, jos joku tulisi sanomaan, että "et taida olla uskomassa, kun tuollaista musiikkia kuuntelet".

"Sen haluan vielä sanoa, että nautin tällaisesta keskustelusta, jossa saa oikeasti ajatella kunnolla. Kysehän ei ole monessakaan asiassa siitä, että olisimme radikaalisti eri mieltä, vaan siitä, että pystymme hiomaan ajatteluamme tarkemmaksi. Ehkä myös olemme valmiita tarkastamaan kantojamme, mikäli keskustelu saa meidät vakuuttuneeksi jostakin? :)"

Totta turiset. Itse näen rakentavan keskustelun juuri sellaisena: oma ajattelu tarkentuu ja uusia näkökulmia asiaan avautuu. Minua et ole vielä saanut vakuuttuneeksi siitä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia, mutta voithan yrittää edelleen... ;)

Nyt vastaan vain lyhyesti, koska väsy alkaa painaa silmiä jo liikaa. :)

"En minä pidä näitä päätösten "rajoittamia" asioita syntinä, eivätkä ne sitä olekaan. Tiedän kyllä, että näinkin joskus saarnataan, mutta minusta se on harhaanjohtavaa. Mielestäni "päätöksiä" voidaan kyllä tehdä, mutta niiden "sitovuutta" ja suhdetta uskonelämään kannattaisi pohtia. Siis puhuttaisiin pikemminkin vaikkapa "suosituksista"."

Olet aivan oikeassa - näitä asioita tulisi pohtia, ja sitähän me juuri tässä teemmekin. Kuitenkaan se, että puetaan käsky tai kielto neuvon tai suosituksen asuun, ei poista ongelmaa. Hauki on ja pysyy kalana, vaikka uskovainen kuinka kokisi sen jyrsijäksi. :) Tällä hetkellä voimassa on selkeä kehäpäätelmä:

"Meillä ei ole vl-liikkeessä sääntöjä tai kieltoja, vaan neuvoja ja suosituksia. Uskovainen ei hyvällä omallatunnolla kuitenkaan toimi näiden neuvojen ja suositusten vastaisesti. Jos hän toimii, häntä puhutellaan ja mikäli hän ei nöyrry parannukseen, hänet saatetaan erottaa liikkeestä."

Kiellon rikkomisesta ja neuvon noudattamatta jättämisestä on käytännössä samat seuraamukset. Missä se ero siis on?

"Toisaalta uuden liiton ihminen ei elä lain alla vaan armon alla, joten siinä mielessä kaikki "säännökset" ovat tavallaan samalla viivalla. Tarkoitan tällä sitä, että armon alla elävällä ei ole lakia, koska Mooseksen laitkaan eivät enää "tunnu" lailta. Ts. lakia ei noudateta lain vuoksi vaan omantunnon tähden. Sama koskee käsittääkseni myös suur(in)ta osaa maallisia lakeja."

Tämä ei poista lainkaan kiellon ja neuvon eroa. Pitäydyn yhä seuraavassa kiellon määritelmässä, joka ei suinkaan ole omaa keksintöäni:

Kielto on sellainen, jonka rikkomisesta seuraa jonkinlainen suora tai epäsuora sanktio. Neuvosta tai suosituksesta ei seuraa sanktiota, ainakaan siinä määrin kuin mitä kiellosta. Kuten aiemmin olen todennut, ei minun täydellinen haluttomuuteni tappaa toista ihmistä poista sitä tosiasiaa, että Jumala on kieltänyt tappamisen kymmenessä käskyssä, ja että myös maallisessa laissa kyse on kiellosta, ei suosituksesta.

Ja mitä tulee viime vuosikymmeninä kehitettyjen "neuvojen" ja kymmenen käskyn samalla viivalla olemiseen, minun täytyy olla tästä täysin eri mieltä. Jumala itse on ilmoittanut tahtonsa kymmenessä käskyssä. Vaikka Jeesus täytti lain puolestamme, ja olemme täten laista vapaat, on suorastaan pöyhkeää ajatella, että Suomessa 1900-luvun loppupuolella pienen porukan tekemät päätökset olisivat samalla viivalla Jumalan Moosekselle antamien käskyjen kanssa. Vielä kun miettii, millainen henki kymmenessä käskyssä on, niin yksikään niistä ei ole senkaltainen kuin "älä katso televisiota" tai "älä käy konsertissa", vaan ne kaikki keskittyvät ihmisen sisältä tulevan synnin kieltämiseen. Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen. :)

"Minusta tämä tulkinta on ehkä liian suoraviivainen, sillä se on ristiriidassa esimerkiksi näiden Jeesuksen sanojen kanssa (huomautettakoon, että tässä yhteydessä 'vaimo' tarkoittaa samaa kuin 'nainen'):
Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä.
Kyllähän tämä näköärsyke selvästi tulee "ulkoapäin"; tosin ne ajatukset syntyvät "sisällä"."

Toit myös tuon toisen näkökulman asiaan, että "ajatukset syntyvät sisällä". Mitä jos kysyisimme Jeesuksen näkemystä tähän asiaan? :-)

"Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." (Mark.7:21-23)

Millaisen listan Jeesus luetteleekaan! Kaikki nämä synnit tulevat Jeesuksen mukaan ihmisestä sisältä, EI SIIS ULKOA. Tuossa listassa on aika paljon sellaisia asioita, joita vastaan liikkeessämme taistellaan erilaisin neuvoin/kielloin, vaikka pelkästään nämä Jeesuksen sanat osoittavat, että esimerkiksi huoruuden synti ei tule ihmisen ulkopuolelta, vaan sisäpuolelta. Minun on nyt helppo olla Jeesuksen kanssa samaa mieltä ja todeta suht autoratiivisesti, että "me Jeesuksen kanssa ollaan eri mieltä sun kanssasi". =P =P

"Se "turha asia" ei ole synti, mutta "abstraktimmalla" tasolla siihen voi liittyä muuta. Kun sanoin, että kyse on syvemmistä ongelmista, tarkoitin sitä, että esimerkiksi ulkonäkökysymyksestä on saattanut tulla liian tärkeä asia. Ei sekään toki tarkoita, että olisi automaattisesti uskonsa kieltänyt, mutta ehkä silloin voisi jo "hälytyskellot soida", jos tällaista sanontaa voin käyttää."

Mutta Raamattu ei oikeastaan missään anna lupaa tällaiselle arvioinnille, vai antaako? Minä tunnen monta ihmistä, jotka ovat rumia kuin metsänpeikko ja TÄSTÄKIN HUOLIMATTA he ovat pahansuopia ja täynnä itseään. Vastavuoroisesti tunnen itseään ehostavia ihmisiä, jotka ovat sydämellisiä ja lempeitä ja jotka elävät erittäin vaatimatonta ja siveää elämää. Pelkään todella, että ulkoisiin asioihin keskittyminen muuttaa ihmisten syntikäsitystä yhä pinnallisemmaksi ja ohjaa huomion pois niistä todellisista valvomisen paikoista, kuten lähimmäisen rakastaminen, totuuden puhuminen, juoruilun ja pahojen puheiden välttäminen, vanhempien kunnioitus ym. ym. Ripsivärin käyttö saattaa johtua itsetunto-ongelmasta, joka ei poistu yhdellä uskovaisen puhuttelulla yhtään mihinkään. Se myöskään ei ole välttämättä ihmiselle lainkaan haitaksi. Sen sijaan niitä ihmisen sisältä päin tulevia ihan oikeita syntejä ei olekaan niin helppo havaita. Mielestäni siis taistelemme jatkuvasti sellaisia asioita vastaan, jotka "eivät ole syntiä, mutta voivat ehkä/kai/mahdollisesti kertoa jostakin syvemmästä ongelmasta, tai sitten johtaa myöhemmin syntiin -TAI SITTEN EI". Tämän sijaan voisimme keskittyä ihan oikean synnin välttämiseen.

"Minua ei ainakaan suututtaisi, jos joku tulisi kanssani keskustelemaan esimerkiksi siitä, millaista musiikkia ei ehkä kannata kuunnella. Sen sijaan voisin suuttua, jos joku tulisi sanomaan, että "et taida olla uskomassa, kun tuollaista musiikkia kuuntelet"."

Ja syystäkin. Tähän juuri tähtään - nykyisellä "politiikalla" annetaan tällaisille ihmisille jatkuvasti savuavia aseita käyttöön. Jyrkkiä kannanottoja suositaan ja monissa asioissa tunnutaan pyrkivän ehdottomuuteen, vaikka Raamattu ei kehoita ehdottomuuteen muuta kuin synnin suhteen. En voi soimata ihmisiä, jotka kokevat nämä neuvojen kohteen synniksi, koska mielestäni heille ei olla koskaan opetettu synnin ja elämäntapasuosituksen eroa. Molemmat ovat meikäläisyydessä yhtä ehdottomia, ja molemmista seuraa samanlainen sanktio.

"Minua et ole vielä saanut vakuuttuneeksi siitä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia, mutta voithan yrittää edelleen... ;)"

Voihan nenä, minä kun mielestäni olen loistanut aukottomalla argumentoinnillani... :-) Ei vaan, enhän minäkään ole sitä mieltä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia. Olen sitä mieltä, että nykyisellään nämä neuvot ovat nousseet ehdottomien käskyjen asemaan, joiden rikkominen ei käy päinsä - vaikka asian perustelisi omallatunnolla ja Raamatun sanalla, ja ko. asia ei näkyisi mitenkään haitallisena elämässä. Tämä ei ole oikein ja mikä tärkeintä, tämä ei ole Raamatun sanan mukaista.

Puran vielä ajatusvyyhtiäni pikaisesti: Seurakunnan neuvot, silloin kuin ne OIKEASTI ovat neuvoja (eli kun niistä voi myös hyvällä omallatunnolla kieltäytyä) eivät ole väärin. Seurakunnan neuvot ovat kuitenkin väärin silloin, kun neuvosta ei voi kieltäytyä ilman, että joutuu vastaamaan tästä valinnastaan jollain epämiellyttävällä tavalla.

Vielä painotan sitä, että minä ajan jatkossakin erittäin mielelläni suurinta osaa seurakunnan suosituksista. En kuitenkaan sen takia, että kokisin nämä asiat uskoni kannalta olennaisiksi vaan siksi, että niissä piilee ajallista siunausta, joka mielestäni tulee AJALLISEN, eikä hengellisen viisauden kautta.

ma_ria kirjoitti:

Minulla on Oulun vl läppäri keittiön sivupöydällä ja teen yleensä samalla keittiöhommia kun seuraan ja osallistun keskusteluun. Niiden yhdistaminen sujuu ihan helposti! Nytkin hautuu puuro tuossa hellalla.

Mutta lapset ovat nyhtäneet irti koneestani kaksi kirjainnäppäintä sekä jotenkin jumittunutta isokirjainnäppäintä saa takoa voimiensa takaa, jotta sen saa toimimaan. Eli ei tässä mistään sujuvasta kymmensormijärjestelmästä oikein voi puhua... Kirjoitusvirheet ja muut sönkötykset annan itselleni etulahjana anteeksi :-) (Sellaiset edellisen kommenttini aspekStit ym.)

Minullakin on käsitys, että musiikkiasiaa on 70-luvulta lähtien hoidettu ammatillisesti kompleksikkaista lähtökohdista eikä tilanne siinä suhteessa ole tälläkään hetkellä parempi. Aina löytyy ihmisiä ammattikunnan sisältä, joilla on voimakas tarve kontrolloida kollegoiden osaksi tulevaa "ihmiskunniaa". Saattaapa siinä joskus muustakin kuin puhtaasta lähimmäisenrakkaudesta olla kysymys.

Kun tällaisia asioita seuraa likempää, on siinä kyllä tietynlainen kyynistyminen aika lähellä.

Tiedän, että tätäkin palstaa seurataan Srk:lla ja Päivämiehen toimituksessa. Miksei niiltä tahoilta voitaisi osallistua reilusti keskusteluun ja vaikka vastailla kysymyksiin?

Totuus lienee se, että he ovat eri mieltä minun ja sinun kanssasi. Luulenpa, että asia on näin yksinkertainen. Jotkut luultavasti oikeasti ajattelevat, että konserteissa käyminen tai meikkaaminen tai urheilukilpailut tai "valmiit" videot ovat syntiä tai vähintään puoli-syntiä (eli toinen jalka maailmassa olemista). Ei kai sitä muuta sitten voikaan opettaa.

Tämä siitä huolimatta, että meillä ja heillä on tästä asiasta Jumalan Sanan valaisemaa "tietoa". Ja tämän "tiedon" pohjalta voi ymmärrtää, ettei kyseessä olekaan synti. Tämä saattaa kuulostaa pöyhkeältä mutta laitanpa tähän perään tuon Paavalin opetuksen, niin nähdään missä valossa tätä kirjoitan:

"Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto... : Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. ... Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa. (1. Kor 8)."

Meidän on näissä tapa- ja elämänmuotokysymyksissä ymmärrettävä sellaisia ihmisiä jotka ovat aina vain kuulleet yhdenlaista opetusta (esim. vanhukset). Heiltä nimittäin puuttuu silloin "tietoa". Tietämättömille pitää siis jakaa oikeata, Raamatun mukaista tietoa siitä, että tuollaisia keksittyjä "epäjumalia" ei olekaan olemassa. On olemassa vain yksi Jumala, Kristus ja vain yksi Vapahtaja. Emme pelastu oman kikkailumme avulla vaan yksin Kristuksen tähden.

Mutta tuolla mainitsemillasi osapuolella on näistä asioista "tietoa". Miksi he silti opettavat toisin?

Paavali on kyllä loistava kirjeissään. Tässä eräs ajankohtainen opetus:

"Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikesta tottelemattomuudesta... (2. Kor 10)."

Paavali siis,
1) kaataa kumoon JÄRJEN päätelmät,
2) edellyttää KUULIAISUUTTA Kristukselle
3) rankaisee tottelemattomuudesta KRISTUKSELLE

Ei puhu sanallakaan kuuliaisuudesta seurakunnalle. Ja murskaa ihmisjärjen "hyvät teot" ja "ihmisten neuvot".

Meidän tulee siis kiinnittää katseemme Sanaan (=Kristus). Sen kuuliaisuudesta ei Jumala rankaise. Ja se Sana synnyttää elävän seurakunnan joka on yhteydessä Kristukseen, ruumiin päähän. Kristus Sanallaan ravitsee, hoitaa ja pitää koossa tätä laumaa. "Alussa oli Sana" ja tästä Sanasta seurasi silloin ja seuraa tänäkin päivänä elävä usko ja elävä seurakunta.

doulos kirjoitti:

Nyt vastaan vain lyhyesti, koska väsy alkaa painaa silmiä jo liikaa. :)

"En minä pidä näitä päätösten "rajoittamia" asioita syntinä, eivätkä ne sitä olekaan. Tiedän kyllä, että näinkin joskus saarnataan, mutta minusta se on harhaanjohtavaa. Mielestäni "päätöksiä" voidaan kyllä tehdä, mutta niiden "sitovuutta" ja suhdetta uskonelämään kannattaisi pohtia. Siis puhuttaisiin pikemminkin vaikkapa "suosituksista"."

Olet aivan oikeassa - näitä asioita tulisi pohtia, ja sitähän me juuri tässä teemmekin. Kuitenkaan se, että puetaan käsky tai kielto neuvon tai suosituksen asuun, ei poista ongelmaa. Hauki on ja pysyy kalana, vaikka uskovainen kuinka kokisi sen jyrsijäksi. :) Tällä hetkellä voimassa on selkeä kehäpäätelmä:

"Meillä ei ole vl-liikkeessä sääntöjä tai kieltoja, vaan neuvoja ja suosituksia. Uskovainen ei hyvällä omallatunnolla kuitenkaan toimi näiden neuvojen ja suositusten vastaisesti. Jos hän toimii, häntä puhutellaan ja mikäli hän ei nöyrry parannukseen, hänet saatetaan erottaa liikkeestä."

Kiellon rikkomisesta ja neuvon noudattamatta jättämisestä on käytännössä samat seuraamukset. Missä se ero siis on?

"Toisaalta uuden liiton ihminen ei elä lain alla vaan armon alla, joten siinä mielessä kaikki "säännökset" ovat tavallaan samalla viivalla. Tarkoitan tällä sitä, että armon alla elävällä ei ole lakia, koska Mooseksen laitkaan eivät enää "tunnu" lailta. Ts. lakia ei noudateta lain vuoksi vaan omantunnon tähden. Sama koskee käsittääkseni myös suur(in)ta osaa maallisia lakeja."

Tämä ei poista lainkaan kiellon ja neuvon eroa. Pitäydyn yhä seuraavassa kiellon määritelmässä, joka ei suinkaan ole omaa keksintöäni:

Kielto on sellainen, jonka rikkomisesta seuraa jonkinlainen suora tai epäsuora sanktio. Neuvosta tai suosituksesta ei seuraa sanktiota, ainakaan siinä määrin kuin mitä kiellosta. Kuten aiemmin olen todennut, ei minun täydellinen haluttomuuteni tappaa toista ihmistä poista sitä tosiasiaa, että Jumala on kieltänyt tappamisen kymmenessä käskyssä, ja että myös maallisessa laissa kyse on kiellosta, ei suosituksesta.

Ja mitä tulee viime vuosikymmeninä kehitettyjen "neuvojen" ja kymmenen käskyn samalla viivalla olemiseen, minun täytyy olla tästä täysin eri mieltä. Jumala itse on ilmoittanut tahtonsa kymmenessä käskyssä. Vaikka Jeesus täytti lain puolestamme, ja olemme täten laista vapaat, on suorastaan pöyhkeää ajatella, että Suomessa 1900-luvun loppupuolella pienen porukan tekemät päätökset olisivat samalla viivalla Jumalan Moosekselle antamien käskyjen kanssa. Vielä kun miettii, millainen henki kymmenessä käskyssä on, niin yksikään niistä ei ole senkaltainen kuin "älä katso televisiota" tai "älä käy konsertissa", vaan ne kaikki keskittyvät ihmisen sisältä tulevan synnin kieltämiseen. Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen. :)

"Minusta tämä tulkinta on ehkä liian suoraviivainen, sillä se on ristiriidassa esimerkiksi näiden Jeesuksen sanojen kanssa (huomautettakoon, että tässä yhteydessä 'vaimo' tarkoittaa samaa kuin 'nainen'):
Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä.
Kyllähän tämä näköärsyke selvästi tulee "ulkoapäin"; tosin ne ajatukset syntyvät "sisällä"."

Toit myös tuon toisen näkökulman asiaan, että "ajatukset syntyvät sisällä". Mitä jos kysyisimme Jeesuksen näkemystä tähän asiaan? :-)

"Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." (Mark.7:21-23)

Millaisen listan Jeesus luetteleekaan! Kaikki nämä synnit tulevat Jeesuksen mukaan ihmisestä sisältä, EI SIIS ULKOA. Tuossa listassa on aika paljon sellaisia asioita, joita vastaan liikkeessämme taistellaan erilaisin neuvoin/kielloin, vaikka pelkästään nämä Jeesuksen sanat osoittavat, että esimerkiksi huoruuden synti ei tule ihmisen ulkopuolelta, vaan sisäpuolelta. Minun on nyt helppo olla Jeesuksen kanssa samaa mieltä ja todeta suht autoratiivisesti, että "me Jeesuksen kanssa ollaan eri mieltä sun kanssasi". =P =P

"Se "turha asia" ei ole synti, mutta "abstraktimmalla" tasolla siihen voi liittyä muuta. Kun sanoin, että kyse on syvemmistä ongelmista, tarkoitin sitä, että esimerkiksi ulkonäkökysymyksestä on saattanut tulla liian tärkeä asia. Ei sekään toki tarkoita, että olisi automaattisesti uskonsa kieltänyt, mutta ehkä silloin voisi jo "hälytyskellot soida", jos tällaista sanontaa voin käyttää."

Mutta Raamattu ei oikeastaan missään anna lupaa tällaiselle arvioinnille, vai antaako? Minä tunnen monta ihmistä, jotka ovat rumia kuin metsänpeikko ja TÄSTÄKIN HUOLIMATTA he ovat pahansuopia ja täynnä itseään. Vastavuoroisesti tunnen itseään ehostavia ihmisiä, jotka ovat sydämellisiä ja lempeitä ja jotka elävät erittäin vaatimatonta ja siveää elämää. Pelkään todella, että ulkoisiin asioihin keskittyminen muuttaa ihmisten syntikäsitystä yhä pinnallisemmaksi ja ohjaa huomion pois niistä todellisista valvomisen paikoista, kuten lähimmäisen rakastaminen, totuuden puhuminen, juoruilun ja pahojen puheiden välttäminen, vanhempien kunnioitus ym. ym. Ripsivärin käyttö saattaa johtua itsetunto-ongelmasta, joka ei poistu yhdellä uskovaisen puhuttelulla yhtään mihinkään. Se myöskään ei ole välttämättä ihmiselle lainkaan haitaksi. Sen sijaan niitä ihmisen sisältä päin tulevia ihan oikeita syntejä ei olekaan niin helppo havaita. Mielestäni siis taistelemme jatkuvasti sellaisia asioita vastaan, jotka "eivät ole syntiä, mutta voivat ehkä/kai/mahdollisesti kertoa jostakin syvemmästä ongelmasta, tai sitten johtaa myöhemmin syntiin -TAI SITTEN EI". Tämän sijaan voisimme keskittyä ihan oikean synnin välttämiseen.

"Minua ei ainakaan suututtaisi, jos joku tulisi kanssani keskustelemaan esimerkiksi siitä, millaista musiikkia ei ehkä kannata kuunnella. Sen sijaan voisin suuttua, jos joku tulisi sanomaan, että "et taida olla uskomassa, kun tuollaista musiikkia kuuntelet"."

Ja syystäkin. Tähän juuri tähtään - nykyisellä "politiikalla" annetaan tällaisille ihmisille jatkuvasti savuavia aseita käyttöön. Jyrkkiä kannanottoja suositaan ja monissa asioissa tunnutaan pyrkivän ehdottomuuteen, vaikka Raamattu ei kehoita ehdottomuuteen muuta kuin synnin suhteen. En voi soimata ihmisiä, jotka kokevat nämä neuvojen kohteen synniksi, koska mielestäni heille ei olla koskaan opetettu synnin ja elämäntapasuosituksen eroa. Molemmat ovat meikäläisyydessä yhtä ehdottomia, ja molemmista seuraa samanlainen sanktio.

"Minua et ole vielä saanut vakuuttuneeksi siitä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia, mutta voithan yrittää edelleen... ;)"

Voihan nenä, minä kun mielestäni olen loistanut aukottomalla argumentoinnillani... :-) Ei vaan, enhän minäkään ole sitä mieltä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia. Olen sitä mieltä, että nykyisellään nämä neuvot ovat nousseet ehdottomien käskyjen asemaan, joiden rikkominen ei käy päinsä - vaikka asian perustelisi omallatunnolla ja Raamatun sanalla, ja ko. asia ei näkyisi mitenkään haitallisena elämässä. Tämä ei ole oikein ja mikä tärkeintä, tämä ei ole Raamatun sanan mukaista.

Puran vielä ajatusvyyhtiäni pikaisesti: Seurakunnan neuvot, silloin kuin ne OIKEASTI ovat neuvoja (eli kun niistä voi myös hyvällä omallatunnolla kieltäytyä) eivät ole väärin. Seurakunnan neuvot ovat kuitenkin väärin silloin, kun neuvosta ei voi kieltäytyä ilman, että joutuu vastaamaan tästä valinnastaan jollain epämiellyttävällä tavalla.

Vielä painotan sitä, että minä ajan jatkossakin erittäin mielelläni suurinta osaa seurakunnan suosituksista. En kuitenkaan sen takia, että kokisin nämä asiat uskoni kannalta olennaisiksi vaan siksi, että niissä piilee ajallista siunausta, joka mielestäni tulee AJALLISEN, eikä hengellisen viisauden kautta.

ollaan. niin hyvin kirjoittelet!

Nostan tähän esille yhden parhaista lauseistasi: "Pelkään todella, että ulkoisiin asioihin keskittyminen muuttaa ihmisten syntikäsitystä yhä pinnallisemmaksi ja ohjaa huomion pois niistä todellisista valvomisen paikoista, kuten lähimmäisen rakastaminen, totuuden puhuminen, juoruilun ja pahojen puheiden välttäminen, vanhempien kunnioitus ym. ym. " Tässä on läksyä minulle ja sinullekin.

Näissä tapakäskyissä on alunperin ollut hyvä tarkoitus. Niitä on "luotu" vilpittömässä hengessä. Mutta ne ovat 60- ja erityisesti "70-luvun hengen" myötä vääristyneet ja niitä on käytetty paradoksaalisesti myllynkivenä.

Meidän tulee olla kuuliaisia yksinomaan Jumalan Sanalle ja saamme käydä seurapenkkiinkin siinä rukouksessa että Jumalan Sanan saarna saisi kaikua. Jos me ylenkatsomme Jumalan Sanan - jätämme siitä jotakin pois tai lisäämme siihen jotakin - niin me teemme väärin. Sellaista pitäisi pyrkiä välttämään ja siksi meidän tulisi alati tarkkailla opetustamme ja oppiamme Raamatun valossa. Emmehän tahdo eksyä Jeesuksen askelista?

"Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. (2. Joh 1)."

munk-ki kirjoitti:

ollaan. niin hyvin kirjoittelet!

Nostan tähän esille yhden parhaista lauseistasi: "Pelkään todella, että ulkoisiin asioihin keskittyminen muuttaa ihmisten syntikäsitystä yhä pinnallisemmaksi ja ohjaa huomion pois niistä todellisista valvomisen paikoista, kuten lähimmäisen rakastaminen, totuuden puhuminen, juoruilun ja pahojen puheiden välttäminen, vanhempien kunnioitus ym. ym. " Tässä on läksyä minulle ja sinullekin.

Näissä tapakäskyissä on alunperin ollut hyvä tarkoitus. Niitä on "luotu" vilpittömässä hengessä. Mutta ne ovat 60- ja erityisesti "70-luvun hengen" myötä vääristyneet ja niitä on käytetty paradoksaalisesti myllynkivenä.

Meidän tulee olla kuuliaisia yksinomaan Jumalan Sanalle ja saamme käydä seurapenkkiinkin siinä rukouksessa että Jumalan Sanan saarna saisi kaikua. Jos me ylenkatsomme Jumalan Sanan - jätämme siitä jotakin pois tai lisäämme siihen jotakin - niin me teemme väärin. Sellaista pitäisi pyrkiä välttämään ja siksi meidän tulisi alati tarkkailla opetustamme ja oppiamme Raamatun valossa. Emmehän tahdo eksyä Jeesuksen askelista?

"Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. (2. Joh 1)."

Kirjoitin näistä henkihommista raskaansarjan artikkelin, avaukseen, Vallankumous lestadiolaisuudessa. Olisi mukava saada sinne kommentteja raamattua tuntevalta henkilöltä.
Saisi itsellekkin jonkinlaisen "itsearvion" siitä, millaisen "hengen" muut tuntevat vastaavan kyseisen
kaltaisessa kirjoituksessa.

munk-ki kirjoitti:

Totuus lienee se, että he ovat eri mieltä minun ja sinun kanssasi. Luulenpa, että asia on näin yksinkertainen. Jotkut luultavasti oikeasti ajattelevat, että konserteissa käyminen tai meikkaaminen tai urheilukilpailut tai "valmiit" videot ovat syntiä tai vähintään puoli-syntiä (eli toinen jalka maailmassa olemista). Ei kai sitä muuta sitten voikaan opettaa.

Tämä siitä huolimatta, että meillä ja heillä on tästä asiasta Jumalan Sanan valaisemaa "tietoa". Ja tämän "tiedon" pohjalta voi ymmärrtää, ettei kyseessä olekaan synti. Tämä saattaa kuulostaa pöyhkeältä mutta laitanpa tähän perään tuon Paavalin opetuksen, niin nähdään missä valossa tätä kirjoitan:

"Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto... : Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. ... Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa. (1. Kor 8)."

Meidän on näissä tapa- ja elämänmuotokysymyksissä ymmärrettävä sellaisia ihmisiä jotka ovat aina vain kuulleet yhdenlaista opetusta (esim. vanhukset). Heiltä nimittäin puuttuu silloin "tietoa". Tietämättömille pitää siis jakaa oikeata, Raamatun mukaista tietoa siitä, että tuollaisia keksittyjä "epäjumalia" ei olekaan olemassa. On olemassa vain yksi Jumala, Kristus ja vain yksi Vapahtaja. Emme pelastu oman kikkailumme avulla vaan yksin Kristuksen tähden.

Mutta tuolla mainitsemillasi osapuolella on näistä asioista "tietoa". Miksi he silti opettavat toisin?

Paavali on kyllä loistava kirjeissään. Tässä eräs ajankohtainen opetus:

"Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikesta tottelemattomuudesta... (2. Kor 10)."

Paavali siis,
1) kaataa kumoon JÄRJEN päätelmät,
2) edellyttää KUULIAISUUTTA Kristukselle
3) rankaisee tottelemattomuudesta KRISTUKSELLE

Ei puhu sanallakaan kuuliaisuudesta seurakunnalle. Ja murskaa ihmisjärjen "hyvät teot" ja "ihmisten neuvot".

Meidän tulee siis kiinnittää katseemme Sanaan (=Kristus). Sen kuuliaisuudesta ei Jumala rankaise. Ja se Sana synnyttää elävän seurakunnan joka on yhteydessä Kristukseen, ruumiin päähän. Kristus Sanallaan ravitsee, hoitaa ja pitää koossa tätä laumaa. "Alussa oli Sana" ja tästä Sanasta seurasi silloin ja seuraa tänäkin päivänä elävä usko ja elävä seurakunta.

"Totuus lienee se, että he ovat eri mieltä minun ja sinun kanssasi. Luulenpa, että asia on näin yksinkertainen."

Ei se ihan noin yksinkertainen ole. Srk:ssakin ja sitä lähellä on eri tavalla asioita painottavia ihmisiä. Jopa yksi (ainakin ;-)), joka on epävirallisesti kertonut henk.koht. omaavansa myönteisen kannan televisioon (tosin en itse pidä tuota asiaa minään "oikean ajattelun" rajapyykkinä, televisioon voi syystä olla kriittinen kanta monilla sellaisillakin, joiden perustelut eivät liity mitenkään uskontoon).

Voisin luetella ihmisiä noillakin tahoilla, joiden ajattelu on lähellä Seppo Lohen ajattelua, eli yksinkertaista, raitista ja Raamatunmukaista. Tunnen joitakin heistä hyvin tai joku minulle läheinen ihminen tuntee, eikä ole syytä epäillä muuta.

Olen itsekin jutellut Srk:een kuuluvan ihmisen kanssa yhtä vapaasti kuin täällä palstalla - ja aivan leppoisessa hengessä :-) (ei ole tullut hoitokokousta... eikä edes syytöstä hengenviasta, terveisiä vaan sinne!)

Mutta paineet 70-luvun tulkintoihin asioista ovat myös kovia ja niitä ylläpitävät ihmiset ovat yleensä asialleen omistautuneita.

Ilmeisesti halutaan pitää yllä rauhaa olemalla suututtamatta ärhäkkää rintamaa. Näin olen tiettyjen, periaatteessa "tiukkiksiksi" (=tiukasti Raamattuun pitäytyviksi) tietämieni ihmisten matalan julkisen profiilin tulkinnut. Heiltä löytyisi kapasiteettia ja teologista tietämystä jos he motivoituisivat avaamaan suunsa eivätkä priorisoisi näennäistä rauhaa siinä määrin, kuin tähän asti.

Hienoa muuten Munkki, että jaksat jatkuvasti laatia niin hyvin perusteltuja kirjoituksia.

munk-ki kirjoitti:

ollaan. niin hyvin kirjoittelet!

Nostan tähän esille yhden parhaista lauseistasi: "Pelkään todella, että ulkoisiin asioihin keskittyminen muuttaa ihmisten syntikäsitystä yhä pinnallisemmaksi ja ohjaa huomion pois niistä todellisista valvomisen paikoista, kuten lähimmäisen rakastaminen, totuuden puhuminen, juoruilun ja pahojen puheiden välttäminen, vanhempien kunnioitus ym. ym. " Tässä on läksyä minulle ja sinullekin.

Näissä tapakäskyissä on alunperin ollut hyvä tarkoitus. Niitä on "luotu" vilpittömässä hengessä. Mutta ne ovat 60- ja erityisesti "70-luvun hengen" myötä vääristyneet ja niitä on käytetty paradoksaalisesti myllynkivenä.

Meidän tulee olla kuuliaisia yksinomaan Jumalan Sanalle ja saamme käydä seurapenkkiinkin siinä rukouksessa että Jumalan Sanan saarna saisi kaikua. Jos me ylenkatsomme Jumalan Sanan - jätämme siitä jotakin pois tai lisäämme siihen jotakin - niin me teemme väärin. Sellaista pitäisi pyrkiä välttämään ja siksi meidän tulisi alati tarkkailla opetustamme ja oppiamme Raamatun valossa. Emmehän tahdo eksyä Jeesuksen askelista?

"Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. (2. Joh 1)."

Todella hienosti olet Doulos "nokkasi työntänyt" pistepirkolle osoittamiini viesteihin. Sinun kauttasi asia on tullut perusteellisesti ja selkeästi jäsenneltyä. Kiitos.

Ihme on, ellei Pistepirkon käännytysprojekti ala pikapuoliin poikia hedelmää :-)

Kiitos muuten myös Pistepirkolle hyvistä ja niin ikään perustelluista sekä ihailtavan maltillisista kirjoituksista!

Tällainen keskustelu on niin antoisaa, ettei meinaa malttaa lähteä nukkumaan. Aamulla kello soi kuitenkin 6.15...

ma_ria kirjoitti:

"Totuus lienee se, että he ovat eri mieltä minun ja sinun kanssasi. Luulenpa, että asia on näin yksinkertainen."

Ei se ihan noin yksinkertainen ole. Srk:ssakin ja sitä lähellä on eri tavalla asioita painottavia ihmisiä. Jopa yksi (ainakin ;-)), joka on epävirallisesti kertonut henk.koht. omaavansa myönteisen kannan televisioon (tosin en itse pidä tuota asiaa minään "oikean ajattelun" rajapyykkinä, televisioon voi syystä olla kriittinen kanta monilla sellaisillakin, joiden perustelut eivät liity mitenkään uskontoon).

Voisin luetella ihmisiä noillakin tahoilla, joiden ajattelu on lähellä Seppo Lohen ajattelua, eli yksinkertaista, raitista ja Raamatunmukaista. Tunnen joitakin heistä hyvin tai joku minulle läheinen ihminen tuntee, eikä ole syytä epäillä muuta.

Olen itsekin jutellut Srk:een kuuluvan ihmisen kanssa yhtä vapaasti kuin täällä palstalla - ja aivan leppoisessa hengessä :-) (ei ole tullut hoitokokousta... eikä edes syytöstä hengenviasta, terveisiä vaan sinne!)

Mutta paineet 70-luvun tulkintoihin asioista ovat myös kovia ja niitä ylläpitävät ihmiset ovat yleensä asialleen omistautuneita.

Ilmeisesti halutaan pitää yllä rauhaa olemalla suututtamatta ärhäkkää rintamaa. Näin olen tiettyjen, periaatteessa "tiukkiksiksi" (=tiukasti Raamattuun pitäytyviksi) tietämieni ihmisten matalan julkisen profiilin tulkinnut. Heiltä löytyisi kapasiteettia ja teologista tietämystä jos he motivoituisivat avaamaan suunsa eivätkä priorisoisi näennäistä rauhaa siinä määrin, kuin tähän asti.

Hienoa muuten Munkki, että jaksat jatkuvasti laatia niin hyvin perusteltuja kirjoituksia.

ajatuksista joista saan iloita joka kerran kun niitä luen! Sen tapainen rakkauden näkökulma jota Maria painottaa on ihan samanlainen kuin se jota haluaisin tuoda esille.

Tuo muusikoiden elämään liittyvä viesti oli taas sellaista evankeliumia että en osaa muuta sanoa kuin kiitos, ja vielä kerran kiitos!

Enpä osaa niihin mitään lisätä. Perustelut joita esität, ovat yksinkertaisia ja kaikkien ymmärrettäviä ja helposti myös hyväksyttävissä jos vain niin haluaa tehdä.

Kaiken kaikkiaan tässä Vulgatan aloituksessa on asiallisia puheenvuoroja, joita on ollut ilo lukea vaikka itse olenkin eri mieltä joistakin asioista.

Että vain muusikot unohtaisivat Jumalan, eiköhän se ole mahdollista ihan jokaisella, varsinkin silloin kun menee hyvin? Että vain muusikoilla ja joillakin samantapisissa tehtävissä olevilla ihmisillä olisi joku erityinen syntiin joutumisen vaara? Jokainen ihminen onnistuessaan jossakin asiassa voi unohtaa keneltä hän sai lahjat kykyihinsä.

Narsistinen itsensä ihailun mahdollisuus on jokaisella, ja mistä tahansa syystä.
Omahyväisyys (=kuvitelma omasta hyvyydestä) on kaikkien ihmisten synti.

Sen vuoksi tämä musiikin "pelkääminen" on mielestäni epäilyttävää, kun samalla puhutaan musiikin rakkaudesta. Ymmärrän kyllä, että kyse on ihmisen ajatuksista eikä musiikista sinänsä. Ajatushan on se, että on parempi välttää/karttaa/olla tekemättä/olla meneämättä, kuin tehdä jotakin sopimatonta ja sitten huomata että on joutunut avantoon ihan vain omaa kovapäisyyttään (vrt usein käytetty vl-vertaus heikoilla jäillä kulkemisesta)

Tuollaisen ajatuksen mukaan jo muusikon ammatinvalinta on epäilyttävä, koska silloin on koko ajan vaarassa hukkua! (Kuka sitten esittää ne rakastetut laulut ja soitot? "Epäuskoisten" tehtäväksihän se sitten jää!!??) Uskovainen soittaa/laulaa vain sellaista ja sellaisesssa paikassa, joka ei "pahenna" ketään (ja rajanvetäjänä toimii asioista mitään ymmärtämätön henkilö)

Samaan aikaan "vapaaehtoisporukat" rakentavat ry-urkuja, soittavat kaikkia mahdollisia soittimia, kuuntelevat musiikkia laajasti, ja samalla varoittavat sen harrastuksen vaaroista, tämä kaikki tapahtuu kun nuoret opiskelevat korkeakouluissa, jotkut opettavat niissä ja samalla se on vaarallista!!?? Mielestäni yhtälö on jokseenkin mahdoton.

munk-ki kirjoitti:

Itse kuulin että Rauhalan Niilo oli pitänyt runoillan sunnuntaina Haapajärven kaupunginteatterissa. Siis sunnuntaina. Siis runoresitaali. Siis teatterin tiloissa!

Auta armias jos uskovainen tenori olisi pitänyt lauluresitaalin sunnuntaina Finlandiatalolla.

Itse olisin mielelläni mennyt tuonne Rauhalan tilaisuuten jos vaan täältä korvesta olisi päässyt...

Kaikkein ihmeellisintä tässä hommassa on se, että 1) uskovaiset ihmiset nykyään konsertoivat, runoilevat yms., 2) uskovaiset käyvät ym. tilaisuuksissa, MUTTA Päivämies elää 1960-lukua eikä ole moisesta kuullutkaan. Syntiä, syntiä.

Ei kai ole ihme jos joku pilkkaa. Täysin oma syy. Ja tuosta pilkasta kerätään vielä bonuspisteitä...

Ei Haapajärvellä ole kaupungin, eikä muutakaan teatteria, ei ainakaan sellaiseksi nimettävää rakennusta. Runoilta oli muistaakseni kaupunginkirjastossa, niin muistelen lukeneeni Haapajärvellä ilmestyvästä lehdestä, Maaselästä. Lehti löytyisi vieläkin meiltä jostakin, kun viitsis penkoa.
Jos joku lehti on kirjoittanut teatterista, siinä taitaa olla joku väärinkässitys.

piste.-.pirkko kirjoitti:

"Kiitos perusteelisesta vastauksestasi! Tuntuu jo vähän nololta, kun niinkin Sinua siitä vastaamattomuudestasi kävin suomimaan... anteeksi, ymmärrän hyvin kiireet ja turhautumisetkin. Ehätin itse liian innokkaisiin johtopäätöksiin."

Ei se mitään. Voit muuten ihan huoleti käyttää pientä s-kirjainta "sinä"-sanassa kun minua puhuttelet ;)

"Myötätuntoni vl-muusikoiden tilannetta kohtaan juontaa läheisestä nuoruudenystävästäni, joka parikymppisenä musiikinopiskelijana joutui koviin paineisiin vl-liikkeen taholta. Hän oli ja on hiljainen ja vaatimaton tyyppi, herkkä taiteilijasielu, muusikko sydämestään asti."

Kiitos tästä kertomuksesta, se auttaa minua ymmärtämään paremmin ajatuksiasi.

"Yhteydenpitomme ei ole koskaan katkennut ja olen nähnyt senkin, miten raskas ja ristiriitainen tuo ratkaisu hänelle on ollut. Ja turha minun mielestäni. Hän toimii tällä hetkellä ammatissaan suhteellisen pienimuotoisesti ja on edelleen sama vaatimaton ja sympaattinen ihminen kuin tuolloinkin. Ja sivumennen sanoen se henkilö, joka aktiivisimmin oli hänen asioitaan selvittämässä ja "pitämässä hänestä huolta", on itse myöhemmin kieltänyt uskonsa ja ajautunut elämässään aikamoiseen toiseen äärilaitaan."

Uskon sinua. Ihmiset ovat luonteiltaan erilaisia, ja varmasti myös muusikkona voi toimia nöyryyden, vaatimattomuuden ja sympaattisuuden säilyttäen. Tästä näkee myös sen, että kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin pitää huolta omasta uskostaan.

"Kevyesti sanottu, mutta tulitko ajatelleeksi mitä sanoit? Et rohkaise esim. laulajia tai ilmeisesti muitakaan musiikin esittäjiä konserttisaleihin? Kun näin sanot, tuot julki asenteesi, joka tukee ja vahvistaa jo olemassa olevia asenteita. Helppo lausahtaa, ja lähteä sen jälkeen vaikka hyräillen omalle työpaikalleen."

Ei se ole helppo lausahtaa. Tiedän, miten vaikeasta asiasta on kyse, koska olen itsekin musiikin ystävä ja tunnen henkilökohtaisesti monia lahjakkaita musiikki-ihmisiä (sekä musiikin tekijöitä että esittäjiä), jotka voisivat olla kansallisen tai jopa kansainvälisen tason "artisteja", mutta jotka ovat "omantunnonsyistä" valinneet itselleen toisen uran, ja musiikki on säilynyt harrastuksena. Valitettavasti tuttavapiiriini kuuluu myös niitä, jotka ovat valinneet ammattilaisen uran ja myöhemmin luopuneet uskostaan.

"Mutta musiikin esittäminen on musiikin ammattilaisen työtä, josta saa palkkaa. Palkalla taas lyhennetään lainoja ja ostetaan lapsille ruokaa."

Totta. Mutta samalla tavalla voit perustella monia muitakin ammatteja, jotka ovat uskomisen näkökulmasta katsottuna hyvin "tuulisia" paikkoja. Myös näyttely on näyttelyn ammattilaisen työtä, mutta en usko, että kukaan, joka haluaa säilyttää omantunnon puhtauden, hakeutuu tietoisesti näyttelijäksi. Sanoin, että en rohkaise laulajia konserttisaleihin ja oopperalavoille, mutta en minä halua olla estämässäkään, jos joku sellaisen valinnan haluaa tehdä. En minä välttämättä rohkaise liike-elämässä toimiviakaan ottamaan vastaan korkeita johtotehtäviä, sillä olen lähipiirissä nähnyt senkin, kuinka vaarallisia paikkoja ne saattavat olla.

"Pitäisikö maailmassa vallita täydellinen hiljaisuus hyvän musiikin osalta, jotta varmistettaisiin, etteivät muusikot "saa kunniaa"? Vai pitäiskö heidät verhota burkhaan ja varoa tarkoin paljastamasta missään heidän henkilöllisyyttään ja antaa heidän sitten valvotusti esittää musiikkia? Vai onko niin, että hyvä musiikki on hyvä asia ja mekin sitä kuuntelemme, mutta sillä edellytyksellä, että saamme kuunnella sitä epäuskoisten tai johonkin muuhun hengellisyyteen kuuluvien ihmisten esittäminä? Onko se meille oleellinen aspeksti musiikinkuuntelutilanteessa?"

Heh. Täytyy sanoa, että kärjistät melko taitavasti. Yritän taas selittää omaa kantaani. Ensinnäkin, on musiikkia ja musiikkia. Tietyntyyppisestä musiikista ei saa "hyvää" tekemälläkään. Toiseksi, on esiintyjiä ja esiintyjiä. Toiset ottavat kunnian itselleen, toiset antavat kunnian sille, kenelle kunnia kuuluu. Musiikkia voi siis tehdä "oikealla" ja "väärällä" tavalla ja sitä voi esittää "oikealla" ja "väärällä" tavalla. Maailmassa on paljon hyvää musiikkia ja on myös paljon sellaisia tilaisuuksia, joihin uskovainen voi hyvällä omalla tunnolla mennä kuuntelemaan, kun tätä musiikkia esitetään. Sillä ei ole suurta väliä ovatko esiintyjät uskovaisia vai eivät; kyse on siitä mitä esitetään ja millä tavalla, millainen on itse tilaisuuden luonne. Itse esimerkiksi voin mennä näin pääsiäisenä kirkkoon kuuntelemaan Johannespassiota, mutta en voisi kuvitellakaan harrastavani esimerkiksi oopperaa. Se maailma on niin vieras itselleni, että en uskoisi viihtyväni siellä.

"Jos yhteisin hellittämättömin ponnistuksin saamme musiikkia esim. seitsemän vuotta korkeakoulussa verovaroin opiskelleen henkilön pysymään hiljaa ja olemaan käyttämättä lahjojaan ja oppimiaan taitoja, miten voimme varmistua ettei hän "saa kunniaa" jollain muulla tavalla?"

Ei kai ole muiden tehtävä "varmistua" siitä, ettei muusikko saisi kunniaa :) Musiikki-alan niin kuin muidenkin alojen vaaroista voidaan varoitella, mutta lopullinen ratkaisu pitäisi kai olla jokaisen henkilökohtainen.

"Turhauttavaa ammattilaisten kannalta näissä höpinöissä on sekin, että he kyllä tietävät alan haasteet ja kilpailutilanteen ja sen, että aina löytyy rutkasti itseä lahjakkampiakin tekijöitä. Tämän tietää jokainen terveellä suhteellisuudentajulla varustettu henkilö, alasta riippumatta."

Totta. Ei kovinkaan moni varmasti kuvittelisikaan nousevansa "maailman huipulle". Huomaatko, että tämäkin on vain aika syvään juurtunut käsitys; ei poliitikon urasta haaveilevasta ajatella automaattisesti, että hän tähtäisi pääministeriksi tai vaikkapa suurlähettilääksi...

"Miksi ääneesi epäilet, että musikaalisella lahjalla varustettu henkilö automaattisesti on itseäsi tyhmempi ja huikentelevaisempi?"

En kai minä tällaista ole epäillyt? Olen pahoillani, jos olet sellaisen kuvan minusta saanut. Olen sitä mieltä, että Jumala on antanut ihmisille ne lahjat, mitä heillä on, ja niitä pitää käyttää oikealla tavalla. Sitä paitsi pidän itseänikin kohtalaisen musikaalisena henkilönä, vaikken toki mitenkän erityislahjakkaana ;)

"Eli kysymys Sinullekin: mihin me tarkkaan ottaen tällä musiikkipolitiikallamme pyrimme? Ja mitä olemme saavuttaneet?"    

Selvästikin tässä musiikki-asiassa on parhaillaan menossa käymistila. Itse en halua olla "auran kärjessä", vaan tyydyn tarkkailemaan tilannetta. "Mitä olemme saavuttaneet?" En tiedä, emme "kollektiivisesti" varmasti mitään, mutta ainakin yksi tuntemani lahjakas musiikki-alan ihminen on kertonut, että vaikka tietyllä tavalla harmittaakin, että ei ole voinut täysin lahjojaan käyttää, niin hän ei silti ole katunut päätöstään jäädä pois ammattimaisesta musiikkielämästä. Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että jos Jumalan antamien lahjojen käyttämisen rajoittaminen on vaarassa "savustaa" ihmisen luopumaan uskostaan, niin silloin kyllä tehdään karhunpalvelusta ja todellakin ikään kuin "tyrkätään lapsi avantoon".

Minusta on kaunis vanha tapa, joka on ihan suotta raiskana hyljätty, kirjoittaa keskustelukumppania puhuteltaessa Sinä-sana isolla alkukirjaimella. Se on pieni juttu joka tekee puhuttelusta ystävällisellä ja kohteliaalla tavalla erityistä. Tapa jota soisi ylläpidettävän enemmältikin.

Aivan samoin kohtelias teitittely voisi minusta olla paljon yleisempää arkisessakin kielenkäytössä :-)

Eli en tarkoita isolla alkukirjaimella Sinä-sanan alussa mitään sen kummempaa. Jonkun on pidettävä hyvistä vanhoista perinteistäkin kiinni.

Tarkennan vielä pari juttua nyt kun luin ketjun paremmalla ajatuksella läpi.

""Miksi ääneesi epäilet, että musikaalisella lahjalla varustettu henkilö automaattisesti on itseäsi tyhmempi ja huikentelevaisempi?"

En kai minä tällaista ole epäillyt? Olen pahoillani, jos olet sellaisen kuvan minusta saanut. Olen sitä mieltä, että Jumala on antanut ihmisille ne lahjat, mitä heillä on, ja niitä pitää käyttää oikealla tavalla. Sitä paitsi pidän itseänikin kohtalaisen musikaalisena henkilönä, vaikken toki mitenkän erityislahjakkaana ;)"

Tarkoitin tuolla muusikon huikentelevaiseksi epäilemisellä sitä yleistä käsitystä, jonka Sinäkin ilmaisit, että muusikon ammatissa tulee ihmisenä "palvotuksi" ja että siihen liittyvä menestys helposti loitontaa tärkeämmistä asioista. Tuota ilmiötä kutsutaan kansanomaisesti myös "hattuun nousemiseksi". Ja se taas lähtökohtaisena oletuksena toisen ihmisen reagoimisesta työstä saatuun kiitokseen on kyllä aika rumasti sanottu!

Nimittäin mitä pidemmälle missä tahansa taidossa tai tiedoissa etenee, sitä selvemmäksi käy sekin, mitä kaikkea EI OSAA EIKÄ TIEDÄ. Tämän asian syvällisestä ymmärtämisestä nouseva todellinen nöyryys (ei nöyristely, mikä on ehkä yleisin "nöyryyden" laji) on ominaista kaikkien alojen mestareille. Sitä voi kutsua myös vaatimattomuuden karismaksi.

Pieni pää täyttyy verraten vähästä, sekin tiedetään, mutta en syyttäisi erityisestä riskistä tähän ilmiöön esim. mitään kokonaista yksittäistä ammattikuntaa. Kyllä se on persoonallisista ominaisuuksista ja opituista ja omaksutuista arvoista ja ihanteista enemmän kiinni.

Jos sikseen menee, ei siihen tarvita musiikkia.

Itse en ole koskaan havinnut mitään korrelaatiota leuhkan kouhoilun ja musikaalisen lahjakkuuden ja osaamisen välillä.

Sitten toinen silmäänpistävä piirre monessakin kommentissasi. Pidät neuvoja hyvinä, mutta Sinäkin näet ongelman siinä, että niistä tehdään uskomisen ehtoja.

No SIITÄHÄN tässä on koko ajan ollutkin puhe! Kukaan tuskin neuvoja sinänsä pahana pitää, etenkin, kun monet ovat järkeviä ja hyviä, mutta ongelma onkin siinä, että neuvot eivät ole olleet neuvojen asemassa vl-liikkeessä, vaan niitä on käytännössä käytetty siten, että rehellisempää olisi puhua käskyistä. Tätä "vivahde-eroa" nimim. Doulos on ansiokkaasti määritellyt monessakin kommentissaan.

Ja sitten kun järkevien ja hyvien neuvojen lisäksi on viljelty sellaisiakin, joiden fuktio on vähintäänkin kyseenalainen, muuttuu neuvojen käskyluonne erityisen ongelmalliseksi.

munk-ki kirjoitti:

Totuus lienee se, että he ovat eri mieltä minun ja sinun kanssasi. Luulenpa, että asia on näin yksinkertainen. Jotkut luultavasti oikeasti ajattelevat, että konserteissa käyminen tai meikkaaminen tai urheilukilpailut tai "valmiit" videot ovat syntiä tai vähintään puoli-syntiä (eli toinen jalka maailmassa olemista). Ei kai sitä muuta sitten voikaan opettaa.

Tämä siitä huolimatta, että meillä ja heillä on tästä asiasta Jumalan Sanan valaisemaa "tietoa". Ja tämän "tiedon" pohjalta voi ymmärrtää, ettei kyseessä olekaan synti. Tämä saattaa kuulostaa pöyhkeältä mutta laitanpa tähän perään tuon Paavalin opetuksen, niin nähdään missä valossa tätä kirjoitan:

"Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto... : Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. ... Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa. (1. Kor 8)."

Meidän on näissä tapa- ja elämänmuotokysymyksissä ymmärrettävä sellaisia ihmisiä jotka ovat aina vain kuulleet yhdenlaista opetusta (esim. vanhukset). Heiltä nimittäin puuttuu silloin "tietoa". Tietämättömille pitää siis jakaa oikeata, Raamatun mukaista tietoa siitä, että tuollaisia keksittyjä "epäjumalia" ei olekaan olemassa. On olemassa vain yksi Jumala, Kristus ja vain yksi Vapahtaja. Emme pelastu oman kikkailumme avulla vaan yksin Kristuksen tähden.

Mutta tuolla mainitsemillasi osapuolella on näistä asioista "tietoa". Miksi he silti opettavat toisin?

Paavali on kyllä loistava kirjeissään. Tässä eräs ajankohtainen opetus:

"Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikesta tottelemattomuudesta... (2. Kor 10)."

Paavali siis,
1) kaataa kumoon JÄRJEN päätelmät,
2) edellyttää KUULIAISUUTTA Kristukselle
3) rankaisee tottelemattomuudesta KRISTUKSELLE

Ei puhu sanallakaan kuuliaisuudesta seurakunnalle. Ja murskaa ihmisjärjen "hyvät teot" ja "ihmisten neuvot".

Meidän tulee siis kiinnittää katseemme Sanaan (=Kristus). Sen kuuliaisuudesta ei Jumala rankaise. Ja se Sana synnyttää elävän seurakunnan joka on yhteydessä Kristukseen, ruumiin päähän. Kristus Sanallaan ravitsee, hoitaa ja pitää koossa tätä laumaa. "Alussa oli Sana" ja tästä Sanasta seurasi silloin ja seuraa tänäkin päivänä elävä usko ja elävä seurakunta.

Ketjussa

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015356350

sanot: "Oikea usko ei ole koskaan terveen järjen vastaista!"

Nyt sanot:

"Paavali siis,
1) kaataa kumoon JÄRJEN päätelmät,"

Mitenkäs selität tämän?

doulos kirjoitti:

Nyt vastaan vain lyhyesti, koska väsy alkaa painaa silmiä jo liikaa. :)

"En minä pidä näitä päätösten "rajoittamia" asioita syntinä, eivätkä ne sitä olekaan. Tiedän kyllä, että näinkin joskus saarnataan, mutta minusta se on harhaanjohtavaa. Mielestäni "päätöksiä" voidaan kyllä tehdä, mutta niiden "sitovuutta" ja suhdetta uskonelämään kannattaisi pohtia. Siis puhuttaisiin pikemminkin vaikkapa "suosituksista"."

Olet aivan oikeassa - näitä asioita tulisi pohtia, ja sitähän me juuri tässä teemmekin. Kuitenkaan se, että puetaan käsky tai kielto neuvon tai suosituksen asuun, ei poista ongelmaa. Hauki on ja pysyy kalana, vaikka uskovainen kuinka kokisi sen jyrsijäksi. :) Tällä hetkellä voimassa on selkeä kehäpäätelmä:

"Meillä ei ole vl-liikkeessä sääntöjä tai kieltoja, vaan neuvoja ja suosituksia. Uskovainen ei hyvällä omallatunnolla kuitenkaan toimi näiden neuvojen ja suositusten vastaisesti. Jos hän toimii, häntä puhutellaan ja mikäli hän ei nöyrry parannukseen, hänet saatetaan erottaa liikkeestä."

Kiellon rikkomisesta ja neuvon noudattamatta jättämisestä on käytännössä samat seuraamukset. Missä se ero siis on?

"Toisaalta uuden liiton ihminen ei elä lain alla vaan armon alla, joten siinä mielessä kaikki "säännökset" ovat tavallaan samalla viivalla. Tarkoitan tällä sitä, että armon alla elävällä ei ole lakia, koska Mooseksen laitkaan eivät enää "tunnu" lailta. Ts. lakia ei noudateta lain vuoksi vaan omantunnon tähden. Sama koskee käsittääkseni myös suur(in)ta osaa maallisia lakeja."

Tämä ei poista lainkaan kiellon ja neuvon eroa. Pitäydyn yhä seuraavassa kiellon määritelmässä, joka ei suinkaan ole omaa keksintöäni:

Kielto on sellainen, jonka rikkomisesta seuraa jonkinlainen suora tai epäsuora sanktio. Neuvosta tai suosituksesta ei seuraa sanktiota, ainakaan siinä määrin kuin mitä kiellosta. Kuten aiemmin olen todennut, ei minun täydellinen haluttomuuteni tappaa toista ihmistä poista sitä tosiasiaa, että Jumala on kieltänyt tappamisen kymmenessä käskyssä, ja että myös maallisessa laissa kyse on kiellosta, ei suosituksesta.

Ja mitä tulee viime vuosikymmeninä kehitettyjen "neuvojen" ja kymmenen käskyn samalla viivalla olemiseen, minun täytyy olla tästä täysin eri mieltä. Jumala itse on ilmoittanut tahtonsa kymmenessä käskyssä. Vaikka Jeesus täytti lain puolestamme, ja olemme täten laista vapaat, on suorastaan pöyhkeää ajatella, että Suomessa 1900-luvun loppupuolella pienen porukan tekemät päätökset olisivat samalla viivalla Jumalan Moosekselle antamien käskyjen kanssa. Vielä kun miettii, millainen henki kymmenessä käskyssä on, niin yksikään niistä ei ole senkaltainen kuin "älä katso televisiota" tai "älä käy konsertissa", vaan ne kaikki keskittyvät ihmisen sisältä tulevan synnin kieltämiseen. Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen. :)

"Minusta tämä tulkinta on ehkä liian suoraviivainen, sillä se on ristiriidassa esimerkiksi näiden Jeesuksen sanojen kanssa (huomautettakoon, että tässä yhteydessä 'vaimo' tarkoittaa samaa kuin 'nainen'):
Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä.
Kyllähän tämä näköärsyke selvästi tulee "ulkoapäin"; tosin ne ajatukset syntyvät "sisällä"."

Toit myös tuon toisen näkökulman asiaan, että "ajatukset syntyvät sisällä". Mitä jos kysyisimme Jeesuksen näkemystä tähän asiaan? :-)

"Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." (Mark.7:21-23)

Millaisen listan Jeesus luetteleekaan! Kaikki nämä synnit tulevat Jeesuksen mukaan ihmisestä sisältä, EI SIIS ULKOA. Tuossa listassa on aika paljon sellaisia asioita, joita vastaan liikkeessämme taistellaan erilaisin neuvoin/kielloin, vaikka pelkästään nämä Jeesuksen sanat osoittavat, että esimerkiksi huoruuden synti ei tule ihmisen ulkopuolelta, vaan sisäpuolelta. Minun on nyt helppo olla Jeesuksen kanssa samaa mieltä ja todeta suht autoratiivisesti, että "me Jeesuksen kanssa ollaan eri mieltä sun kanssasi". =P =P

"Se "turha asia" ei ole synti, mutta "abstraktimmalla" tasolla siihen voi liittyä muuta. Kun sanoin, että kyse on syvemmistä ongelmista, tarkoitin sitä, että esimerkiksi ulkonäkökysymyksestä on saattanut tulla liian tärkeä asia. Ei sekään toki tarkoita, että olisi automaattisesti uskonsa kieltänyt, mutta ehkä silloin voisi jo "hälytyskellot soida", jos tällaista sanontaa voin käyttää."

Mutta Raamattu ei oikeastaan missään anna lupaa tällaiselle arvioinnille, vai antaako? Minä tunnen monta ihmistä, jotka ovat rumia kuin metsänpeikko ja TÄSTÄKIN HUOLIMATTA he ovat pahansuopia ja täynnä itseään. Vastavuoroisesti tunnen itseään ehostavia ihmisiä, jotka ovat sydämellisiä ja lempeitä ja jotka elävät erittäin vaatimatonta ja siveää elämää. Pelkään todella, että ulkoisiin asioihin keskittyminen muuttaa ihmisten syntikäsitystä yhä pinnallisemmaksi ja ohjaa huomion pois niistä todellisista valvomisen paikoista, kuten lähimmäisen rakastaminen, totuuden puhuminen, juoruilun ja pahojen puheiden välttäminen, vanhempien kunnioitus ym. ym. Ripsivärin käyttö saattaa johtua itsetunto-ongelmasta, joka ei poistu yhdellä uskovaisen puhuttelulla yhtään mihinkään. Se myöskään ei ole välttämättä ihmiselle lainkaan haitaksi. Sen sijaan niitä ihmisen sisältä päin tulevia ihan oikeita syntejä ei olekaan niin helppo havaita. Mielestäni siis taistelemme jatkuvasti sellaisia asioita vastaan, jotka "eivät ole syntiä, mutta voivat ehkä/kai/mahdollisesti kertoa jostakin syvemmästä ongelmasta, tai sitten johtaa myöhemmin syntiin -TAI SITTEN EI". Tämän sijaan voisimme keskittyä ihan oikean synnin välttämiseen.

"Minua ei ainakaan suututtaisi, jos joku tulisi kanssani keskustelemaan esimerkiksi siitä, millaista musiikkia ei ehkä kannata kuunnella. Sen sijaan voisin suuttua, jos joku tulisi sanomaan, että "et taida olla uskomassa, kun tuollaista musiikkia kuuntelet"."

Ja syystäkin. Tähän juuri tähtään - nykyisellä "politiikalla" annetaan tällaisille ihmisille jatkuvasti savuavia aseita käyttöön. Jyrkkiä kannanottoja suositaan ja monissa asioissa tunnutaan pyrkivän ehdottomuuteen, vaikka Raamattu ei kehoita ehdottomuuteen muuta kuin synnin suhteen. En voi soimata ihmisiä, jotka kokevat nämä neuvojen kohteen synniksi, koska mielestäni heille ei olla koskaan opetettu synnin ja elämäntapasuosituksen eroa. Molemmat ovat meikäläisyydessä yhtä ehdottomia, ja molemmista seuraa samanlainen sanktio.

"Minua et ole vielä saanut vakuuttuneeksi siitä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia, mutta voithan yrittää edelleen... ;)"

Voihan nenä, minä kun mielestäni olen loistanut aukottomalla argumentoinnillani... :-) Ei vaan, enhän minäkään ole sitä mieltä, että seurakunnan neuvot olisivat yksinomaan huono asia. Olen sitä mieltä, että nykyisellään nämä neuvot ovat nousseet ehdottomien käskyjen asemaan, joiden rikkominen ei käy päinsä - vaikka asian perustelisi omallatunnolla ja Raamatun sanalla, ja ko. asia ei näkyisi mitenkään haitallisena elämässä. Tämä ei ole oikein ja mikä tärkeintä, tämä ei ole Raamatun sanan mukaista.

Puran vielä ajatusvyyhtiäni pikaisesti: Seurakunnan neuvot, silloin kuin ne OIKEASTI ovat neuvoja (eli kun niistä voi myös hyvällä omallatunnolla kieltäytyä) eivät ole väärin. Seurakunnan neuvot ovat kuitenkin väärin silloin, kun neuvosta ei voi kieltäytyä ilman, että joutuu vastaamaan tästä valinnastaan jollain epämiellyttävällä tavalla.

Vielä painotan sitä, että minä ajan jatkossakin erittäin mielelläni suurinta osaa seurakunnan suosituksista. En kuitenkaan sen takia, että kokisin nämä asiat uskoni kannalta olennaisiksi vaan siksi, että niissä piilee ajallista siunausta, joka mielestäni tulee AJALLISEN, eikä hengellisen viisauden kautta.

En nyt ehdi paljoa kirjoittaa, mutta pari kommenttia tässä.

"Olen sitä mieltä, että nykyisellään nämä neuvot ovat nousseet ehdottomien käskyjen asemaan, joiden rikkominen ei käy päinsä"

Olen jokseenkin samaa mieltä, vaikkakin on todettava, että aikuistuttuani minulla ei juuri ole ollut edes halua tai tarvetta "rikkoa" niitä.

"Puran vielä ajatusvyyhtiäni pikaisesti: Seurakunnan neuvot, silloin kuin ne OIKEASTI ovat neuvoja (eli kun niistä voi myös hyvällä omallatunnolla kieltäytyä) eivät ole väärin."

Tässä ajatuksemme eroavat sen verran, että minusta tuntuu, että useimmista neuvoista olisi melko vaikea kieltäytyä hyvällä omallatunnolla. Koen useimmat neuvoista tarpeellisina ja ajattelen ne pikemminkin "elämänkokemuksena"; todennäköisesti olisin itse päätynyt samanlaisiin "rajoituksiin" myös kantapään kautta.

"Seurakunnan neuvot ovat kuitenkin väärin silloin, kun neuvosta ei voi kieltäytyä ilman, että joutuu vastaamaan tästä valinnastaan jollain epämiellyttävällä tavalla."

Tästä olen jokseenkin samaa mieltä, eikä se minusta ole ristiriidassa muun ajatteluni kanssa. Neuvot olisi pidettävä neuvoina, ja jos joku haluaa "kokeilla siipiään" niin ei kenelläkään (ehkä lapsen vanhempia lukuunottamatta) pitäisi olla siihen vastaanpanemista "jollain epämiellyttävällä tavalla". Varoittaa ja neuvoa toki voi, mutta siihen se saisi jäädä. Ei kukaan kuitenkaan voi toisen puolesta uskoa.

.......................... kirjoitti:

Ketjussa

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015356350

sanot: "Oikea usko ei ole koskaan terveen järjen vastaista!"

Nyt sanot:

"Paavali siis,
1) kaataa kumoon JÄRJEN päätelmät,"

Mitenkäs selität tämän?

"Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. (Joh 14)." Tässä on uskomme salaisuus! Ja siinä on järjen päätelmät kumottu. Tähän yksinkertaiseen salaisuuten ei saa tuoda mitään omasta eikä ottaa mitään pois. Sitä Paavali tarkoitti.

Tästä uskosta vuotaa hedelmät. Ne ovat "Hengen" eli Jumalan hedelmiä, siis Jumalan työtä meissä ihmisissä. Ja koska Jumala on rakkaus, niin hänen toimintansa näkyy rakkautena joka ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sellainen hedelmä ei ole terveen järjen vastaista. Siis oikeaa uskoa seuraa hedelmät, jotka ovat "totuuden ja terveen järjen" mukaisia. Siinä tippuu aseet hurmahengiltä. "Käsi aurassa, sydän taivaassa". Arkista ja hikistä, mutta silti putipuhdasta ja sileää.

Muistan kun eräs VL-puhuja sanoi saarnassaan. Että me uskovaisetkin löydämme samanlaiset ihmiset. Siis tarkoitti kai sillä että myös uskovaiset tulee toimeen samanlaisten ihmisten kanssa ja löytää sellaiset uskon veljet ja sisaret jotka arvostavat samanlaisia asioita ja ovat luonteeltaan samanlaisia.

Toisille on tärkeeä uskovaisten sisrten ja veljien välien rakkaus. Toiset on luonteeltaan erakkoja. Toiset ajttelee, että he haluavat tehdä työtä epäuskoisten parissa jne. Ja jotku tulee toimeen tämän uskon ulkopuolisten kanssa.

Mutta vaatimuksia ei saa olla. Siihen tämä usko ei anna lupaa.Vapauteen on Kristus meitä lunastanut. (VL-saarnasta ote).

Eikä siihen, että epäuskoisten silmien alla arvostellaan omia uskon veljiä ja sisaria ja arvostellan heitä.
Mutta annettakoon vapaus jokaiselle valita.
Ja jospa me opeteltais ajattelemaan, että ei se aina ole se mitä itse ajattelee oikien, vaan se voi olla myös sitä, se mitä toiset sanoo.
Tämän sanon samalla myös itselleni.