lintu metsälle?

tuleva metsästäjä?

Haluaisin aloittaa metsästyksen. Lähinnä lintu mettälle ajattelin näin alkuun, mutta mistä aloittaa? Minulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia metsästyksestä ja olen ampunut vain piekkarilla ja ilmakiväärillä. Olen tosin kohta menossa armeijaan joten siellä varmasti pääsee ampumaan vähän järeimmilläkin aseilla. Luonnossa olen aina paljon liikkunut. Olen myös suunnitellut koiran ottamista joten voisin ottaa koiran metsästystä varten. Järjestetäänkö kursseja aloitteleville metsästäjillä ja jos järjestetään niin missä päin Keski-Suomea? Mitä kursseilla opetetaan? Aseen käsittelyä, metsästys tapoja? Vesilintuja metsästettäessä tiedän miten koiraa käytetään, mutta miten sitä käytetään metsäkanalintujen metsästyksessä? Koira ilmeisesti kulkee siksakkia metsästäjän edes etsien lintuja ja linnun löytäessään jähmettyy. Kunnes käskystä ajaa linnun siiville ja metsästäjä ampuu linnun. Olenko oikeassa? Koirista minulla on kyllä jonkun verran kokemusta, mutta miten koira saadaan koulutettua toimimaan näin? Kuulostaa vaikealta, mutta ehkä siihen tarkoitukseen tarkoitettu rotu ei ole niin vaikea kouluttaa. Ilmeisesti tähän käyttöön paras koira on joku seisoja. Saksanseisojaa olen ajatellut. En tunne ketään metsästäjää ja siksi joudun kyselemään näitä kysymyksiä täällä. Kannattaisiko ensin metsästää ilman koiraa ja ottaa koira, vaikka vasta vuoden jälkeen? Pitäisikö ostaa haulikko ennen millekään kurssille menemistä vai vasta kurssin jälkeen. Entä pitääkö minun liittyä johonkin seuraan ja onko se vaikeaa liittyä? Olisihan se mukavampi metsästää jonkun kanssa kuin itsekseen. Onnistuuko edes itsekseen metsästäminen? Eli mitä siis minun pitää tehdä ensin, mennä jollekin kurssille, ostaa ase vai mitä?Loppuun ihan mielenkiinnosta kysyisin, että kuinka paljon lintuja tulee keskimäärin tunnissa sorsastaessa ja entä metsäkanalintuja metsästettäessä? Tuleeko edes yhtä ja käykö usein niin ettei tule mitään? Eihän sitä vain saaliiden takia metsästetä, mutta ihan mielenkiinnosta kyselen.=) Olisin kiitollinen jos jaksaisitte vastata edes osaan kysymyksistä.

3

510

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pete
    • Missi

      Metsästys on hyvä harrastus, eikä ole hölmöä jos kyselet täällä. Ilmeisesti sulla ei ole ketään kaveria/sukulaista/tuttua joka harrastaisi, tai tietäisi aiheesta jotain? Minä itse kuljin poikaystäväni mukana pari vuotta ns."repunkantajana", kunnes into tarttui ja suoritin metsästyskortin. Se on eka vaihe. Kannattaa lukea hyvin Metsästäjän opas, jota saat lainata kirjastostakin. Siihen kuuluu myös ohut "lakitekstikirjanen". Tietoa kokeista saat alueesi riistanhoitoyhdistykseltä, sekä sanomalehdissä ilmoittelevat niistä myös.
      Katoppa www.metsastys.net ja www.riista.fi sieltäkin saat tietoa ja voit kysellä. Minä ostin haulikon kortin suorituksen jälkeen. Sitä kannattaa harkita tarkkaan ja ottaa asiantunteva mukaan ostoksille!
      Aina ei tule saalista, riistakanta kun ei ole mikään paras mahdollinen. Alussa voi mennä pitkäänkin ennen kuin yrityksen ja erehdyksen kautta opit.
      Koiraa ei ehkä kannata hankkia heti, jos et muutenkin olisi sitä ottamassa. Hyvän rotukoiran saa pilattua tosi helposti. Yksinkin voit käydä metsällä, varsinkin sorsassa, jos olet vaan passissa. Jos mieleesi tulee jotain, kysy vaan koitan vastata:)

    • Osta kunnon Suomen pystykorva.Olen siitä varma.Kunnon haukikko.Ja kunnon kivääri kunnon kiikarilla.On ollut Sakoa monen laista .SuositanTsekkiläistä 223 .On julmetun tarkka ase.Pikkuisen lukko on tiukka aluksi.Herkistin on siinä parasta.Nimimerkki.Koirasta jotain ymmärtävä Laikan omistaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1119
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      161
      982
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      703
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      60
      693
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      132
      597
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      475
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    15. Millaista aikuisviihdettä yleensä katsot?

      🤣
      Ikävä
      44
      470
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      453
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    19. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      94
      438
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      430
    Aihe