Huhtikuiset

Mikä on olo ja vointi?
Mulla on la lauantaina ja paikat on sormelle auki?
Turvotusta on aika paljon, mutta arvot on muuten kohdillaan. Selkäkivutkin on hävinny kokonaan, kun vauva laskeutu alemmas.
Olo on malttamaton, eli tulis jo! :)
7526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minulla oli rv 36 6 paikat sormelle auki ja vauva hyvin alhaalla. Lääkäri sanoi vauvan voivan tulla ihan koska tahansa.

Tuosta lääkärikäynnistä on nyt yli viikko ja malttamattomana täällä odotellaan!

Vointini on mitä mainioin. Ei turvotuksia tai kolotuksia. (Ihan kuin en olisikaan viimeisilläni raskaana.)

Äänestä

Mulla la sunnuntaina. Viikko sitten sanottiin neuvolassa, että synnytys käynnistyy ihan minä hetkenä hyvänsä. Kaksi viikkoa jo ollut kipeitä supistuksia (öisin varsinki) ja paikat pehmenneet ja auenneet!
Odotan jo innolla synnytystä :) Hyviä vointeja kaikille!

Äänestä

hei!
täällä 37 4 (LA 23.4) juuri tulin neuvolasta ja hyvin kaikki arvot ja teki painoarvion,että vaavi olisi kolmekiloinen nyt.

yöt menevät yllättäen paremmin,kuin kuukausi sitten, lonkat tosin puutuvat kyljellään nukkumisesta.

aika kiitää hurjaa vauhtia.minulla ei vieläkään ole sellainen todellinen olo, että vauva joskus tulisi. synnytys ei vielä pelota.

hyviä vointeja kaikille

Äänestä

Mulla paikat kiinni ja supisteluja tod. vähän. Sillä ei ole kuulema mitään tekemistä siihen, että synnytys menis yli tms. Hyvin olen voinut, ei tunnu että tässä raskaana oltaiskaan. Ei turvotuksia, painonnousu maltillista vain 7 kg tullut yht, pissillä ehkä kerran yössä, ei selkäkipuja, virtsa puhdas, hyvät verenpaine ja hb-arvot. rv.36 4.
Tosin haluankin, että menisi vielä muutama viikko, koska tässä on vielä muutamia järjestelyjä, saattaapi olla muutto uuteen kotiin (tosin minä seuraan sivusta)

Äänestä

Heipä hei maanantaina olisi laskettuaika. Edelleen vauva perätilassa, mahtuu tuleen alakautta jos vain tulee 42 viikolle asti ei odotella. Tarkemmin tietää ens viikolla kontrollin jälkeen. Turvotusta ei juuri ole kuin jaloissa. Pissat olleet puhtaita ja hemiglobiinikin oli noussut ja verenpaineet ok. Kovasti jo odotan että tulisi jo ei väliä kummin tulee kun tulis. Yli varmaankin menee sillä auki olen ollut sormelle kahdelle jo pari viikkoa ja kohdunkaula pehmentynyt ja lyhentynyt centin. Tänään isukkikin tuumas että vois se jo tulla että sais syliin. Supistellut ei ole vieläkään minun tietääkseni. Onnea tähän loppurutistukseen kaikille.

Äänestä
  • Viikkoja tänään se 39 0, supistelle ei ole vielä ollenskaan, ja tänään sanottiin neuvolassa, että kohtu tuntuu hyvän pehmeältä, eli saattaakin säästää supistukset vasta h-hetkelle... luulin säästyväni turvotukselta, kun ei mitään merkkejä ole aiemminkaan ollut, mutta kuinkas kävikään ja eilen illalla joutu kaivamaan sukat näistä norsujaloista pois... ei tainnut iltalenkki oikeen tehdä hyvää...:/ mutta pissa puhdas ja paineet kohdallaan, joten kaikki hyvin... vahvat sydänäänet ja hirmuset iltajumpat tuntuneet masussa olevan joka ilta joten reipas kaveri sieltä tuntuu tulevan...:) vointi tosin on sen verran hyvä, ettei tässä hätäillä, tulee kun katsoo hetkensä koittaneen, on se sitten huomenna tai vasta parin viikon päästä...:) Hyviä viime päivien odotuksia kaikille sinne jonnekin!:)

    Äänestä

Malttamattomana odottelen myös synnytystä. Vaivaa vain kohdunsuun tilanne, koska edellisen kerran tutkittu rv 36 (nyt siis 38 2) ja kohdunkaulu ei lyhentynyt ja kiinni. Nyt ollut viikon verran epäsäännöllisiä suppareita... ja kun minulla taipumus synnyttää nopeasti (kolmas).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äidit? kirjoitti:

Mikä on olo ja vointi?
Mulla on la lauantaina ja paikat on sormelle auki?
Turvotusta on aika paljon, mutta arvot on muuten kohdillaan. Selkäkivutkin on hävinny kokonaan, kun vauva laskeutu alemmas.
Olo on malttamaton, eli tulis jo! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu