suomalainen nainen ratsusotilaana 1700-luvun alussa
Useiden kansojen historiassa kerrotaan sotilaaksi ryhtyneistä naisista. Osa heistä on kohonnut legendaarisiksi sotajoukkojen päälliköiksi ja kansansa sankareiksi. Tunnetuin heistä lienee ranskalainen Jeanne d'Arc. Yleensä naisten osana oli entisaikain sotajoukoissa seurata taistelevia miehiä ja huolehtia heidän ruoka- ja vaatehuollostaan. Esimerkkinä heistä on suomalainen Lotta Svärd.
Suomesta tunnetaan taistelujoukkoihin kuuluneena naisena Annika Svahn, joka joutui ratsusotilaaksi 1700-luvun alussa vastoin omaa tahtoaan ja vieläpä taistelemaan synnyinmaataan vastaan hyökänneiden vihollisten puolella.
Annika Svahnin elämänvaiheet tunnetaan huonosti ja vähäisetkin tiedot niistä perustuvat pääasiallisesti kuulusteluihin, sen jälkeen kun hän oli joutunut ruotsalais-suomalaisten sotajoukkojen vangiksi keväällä 1714.
Annika Svahn oli papin tytär Joutsenosta. Kaiken todennäköisyyden mukaan hänen isänsä oli vuonna 1701 kuollut Joutsenon kappalainen Benjamin Svahn. Jos asia oli näin, oli Cygnaeus -suvun kantaäiti Brigitta Svahn Benjamin Svahnin sisar ja sisarusten isä oli Joutsenon kirkkoherra Georgius Joutzenius.
Suomen kaakkoisrajalla oli ollut rauhatonta 1700-luvun alkutaitteesta lähtien. Venäjän tsaari Pietari Suuri oli jo vuonna 1706 tehnyt yrityksen Viipurin kaupungin valtaamiseksi. Valloitus onnistui vasta vuonna 1710 tapahtuneen hyökkäyksen jälkeen kaupungin urheasta vastarinnasta huolimatta.
Viipurin kaupungin jouduttua venäläisten haltuun oli Annika Svahn ja kymmenen muuta naista paennut metsään. Heidät kuitenkin löydettiin ja vietiin vangiksi Pietariin. Kolmen vuoden vankeuden jälkeen Annika Svahn kastettiin 6.1.1713 ortodoksiseen uskoon ja hänelle annettiin uusi nimi Uljana.
Venäläiset aloittivat vuonna 1713 hyökkäyksen koko Suomen valloittamiseksi. Myös Annika Svahn ja 50 muuta naisvankia määrättiin ratsusotilaiksi Vologodskoin rakuunarykmenttiin ja lähettiin Suomeen taistelemaan ruotsalais-suomalaisia joukkoja vastaan. Venäläiset saivatkin vallatuksi koko Suomen jo vuoden 1714 alkupuolella .
Venäläiset olivat kuljettaneet Savosta ryöstämänsä poika- ja tyttölapset omaan maahansa. Samoin sinne oli viety nuoria naisia ja miehiä. Erityisen haluttuja olivat neidot ja kauniit piiat, joita upseerien oli tapana lahjoitella toinen toisillensa. Sen lisäksi naiset oli kaikkialla raiskattu ja häväisty. Osa vangiksi otetuista naisista oli joutunut jopa Ukrainaan saakka venäläisten kasakoiden mukana.
Annika Svahnin kertoman mukaan Suomeen lähetetyissä venäläisten joukoissa oli sekä jalka- että ratsuväessä sotilaina suomalaisten naisten lisäksi venäläisiä naisia . Niinpä myös Annika Svahnin komppaniassa oli ollut neljä naispuolista ratsusotilasta, joista kaksi oli talvella 1713—1714 synnyttänyt lapsen Mikkelissä.
Veäläisten joukko-osastoissa oli lisäksi huomattava määrä kenraali Brakelin komentamista suomalaisjoukoista paenneita rakuunoita. Näitä oli antautunut venäläisten palvelukseen kerran aikaisemmin 30 miehen ryhmä ja syksyllä 1713 vielä 15 miestä.
Annika Svahn oli joukko-osastonsa kanssa taistellut kesän alussa 1713 mm. Porvoon kaupungin valloituksessa ja ollut silloin mukana tykkitulessa. Sen jälkeen hän oli osallistunut lokakuun alussa 1713 Pälkäneen taisteluihin, joiden aikana hän oli haavoittunut. Seuraavaksi hän oli ollut helmikuun puolivälin jälkeen 1714 mukana Isonkyrön taisteluissa, joissa venäläiset saavuttivat ratkaisevan voiton Napuella.
Isossakyrössä venäläiset päälliköt olivat komentaneet taisteluun kaikki joukoissaan olleet inkeriläiset, suomalaiset ja ruotsalaiset rakuunat, yhteensä noin 1000 miestä, ja sijoittaneet heidät hyökkääjien kärkeen. Ruotsalais-suomalaiset puolustajat olivat aluksi onnistuneet lyömään hyökkääjät takaisin.
Silloin hyökkääjien joukossa olleet inkeriläiset, suomalaiset ja ruotsalaiset olivat pyytäneet armoa, koska he olivat "omaa ruotsalaista kansaa", mutta siitä huolimatta heidät oli lyöty maahan. Pian venäläiset onnistuivat saartamaan vastustajansa, jotka joutuivat lähtenään pakoon.
Annika Svahn oli ollut kahden muun naisen kanssa piiloutuneena lumihankeen kiivaimman kahakan aikana, mutta taistelun jälkeen venäläiset olivat löytäneet heidät ja rangaistukseksi hakanneet heitä pahoin kepeillä.
Tokokuun lopulla venäläisen komppanian eversti oli lähettänyt Annika Svahnin Sulkavalta viemään kirjettä Pieksämäen pitäjän papille. Silloin Annika Svahnin tielle osui eräs suomalainen hevosenkengittäjä, joka oli ollut venäläisten vankina, mutta päässyt heiltä pakoon. Mies tunnisti Annika Svahnin, joka oli kuulunut hänen vartijoihinsa, otti hänet kiinni ja luovutti hänet paikallisen nimismiehen haltuun. Tämä puolestaan toimitti Annika Svahnin tutkittavaksi Raaheen.
Annika Svahnin kuulustelu, johon edellä esitetty kertomus perustuu, tapahtui Raahessa 16.6.1714. Asian käsittelyn muista vaiheista ei ole säilynyt tietoja, kuten ei myöskään Annika Svahnin myöhemmistä kohtaloista
Useiden kansojen historiassa kerrotaan sotilaaksi ryhtyneistä naisista. Osa heistä on kohonnut legendaarisiksi sotajoukkojen päälliköiksi ja kansansa sankareiksi. Tunnetuin heistä lienee ranskalainen Jeanne d'Arc. Yleensä naisten osana oli entisaikain sotajoukoissa seurata taistelevia miehiä ja huolehtia heidän ruoka- ja vaatehuollostaan. Esimerkkinä heistä on suomalainen Lotta Svärd.
Suomesta tunnetaan taistelujoukkoihin kuuluneena naisena Annika Svahn, joka joutui ratsusotilaaksi 1700-luvun alussa vastoin omaa tahtoaan ja vieläpä taistelemaan synnyinmaataan vastaan hyökänneiden vihollisten puolella.
Annika Svahnin elämänvaiheet tunnetaan huonosti ja vähäisetkin tiedot niistä perustuvat pääasiallisesti kuulusteluihin, sen jälkeen kun hän oli joutunut ruotsalais-suomalaisten sotajoukkojen vangiksi keväällä 1714.
Annika Svahn oli papin tytär Joutsenosta. Kaiken todennäköisyyden mukaan hänen isänsä oli vuonna 1701 kuollut Joutsenon kappalainen Benjamin Svahn. Jos asia oli näin, oli Cygnaeus -suvun kantaäiti Brigitta Svahn Benjamin Svahnin sisar ja sisarusten isä oli Joutsenon kirkkoherra Georgius Joutzenius.
Suomen kaakkoisrajalla oli ollut rauhatonta 1700-luvun alkutaitteesta lähtien. Venäjän tsaari Pietari Suuri oli jo vuonna 1706 tehnyt yrityksen Viipurin kaupungin valtaamiseksi. Valloitus onnistui vasta vuonna 1710 tapahtuneen hyökkäyksen jälkeen kaupungin urheasta vastarinnasta huolimatta.
Viipurin kaupungin jouduttua venäläisten haltuun oli Annika Svahn ja kymmenen muuta naista paennut metsään. Heidät kuitenkin löydettiin ja vietiin vangiksi Pietariin. Kolmen vuoden vankeuden jälkeen Annika Svahn kastettiin 6.1.1713 ortodoksiseen uskoon ja hänelle annettiin uusi nimi Uljana.
Venäläiset aloittivat vuonna 1713 hyökkäyksen koko Suomen valloittamiseksi. Myös Annika Svahn ja 50 muuta naisvankia määrättiin ratsusotilaiksi Vologodskoin rakuunarykmenttiin ja lähettiin Suomeen taistelemaan ruotsalais-suomalaisia joukkoja vastaan. Venäläiset saivatkin vallatuksi koko Suomen jo vuoden 1714 alkupuolella .
Venäläiset olivat kuljettaneet Savosta ryöstämänsä poika- ja tyttölapset omaan maahansa. Samoin sinne oli viety nuoria naisia ja miehiä. Erityisen haluttuja olivat neidot ja kauniit piiat, joita upseerien oli tapana lahjoitella toinen toisillensa. Sen lisäksi naiset oli kaikkialla raiskattu ja häväisty. Osa vangiksi otetuista naisista oli joutunut jopa Ukrainaan saakka venäläisten kasakoiden mukana.
Annika Svahnin kertoman mukaan Suomeen lähetetyissä venäläisten joukoissa oli sekä jalka- että ratsuväessä sotilaina suomalaisten naisten lisäksi venäläisiä naisia . Niinpä myös Annika Svahnin komppaniassa oli ollut neljä naispuolista ratsusotilasta, joista kaksi oli talvella 1713—1714 synnyttänyt lapsen Mikkelissä.
Veäläisten joukko-osastoissa oli lisäksi huomattava määrä kenraali Brakelin komentamista suomalaisjoukoista paenneita rakuunoita. Näitä oli antautunut venäläisten palvelukseen kerran aikaisemmin 30 miehen ryhmä ja syksyllä 1713 vielä 15 miestä.
Annika Svahn oli joukko-osastonsa kanssa taistellut kesän alussa 1713 mm. Porvoon kaupungin valloituksessa ja ollut silloin mukana tykkitulessa. Sen jälkeen hän oli osallistunut lokakuun alussa 1713 Pälkäneen taisteluihin, joiden aikana hän oli haavoittunut. Seuraavaksi hän oli ollut helmikuun puolivälin jälkeen 1714 mukana Isonkyrön taisteluissa, joissa venäläiset saavuttivat ratkaisevan voiton Napuella.
Isossakyrössä venäläiset päälliköt olivat komentaneet taisteluun kaikki joukoissaan olleet inkeriläiset, suomalaiset ja ruotsalaiset rakuunat, yhteensä noin 1000 miestä, ja sijoittaneet heidät hyökkääjien kärkeen. Ruotsalais-suomalaiset puolustajat olivat aluksi onnistuneet lyömään hyökkääjät takaisin.
Silloin hyökkääjien joukossa olleet inkeriläiset, suomalaiset ja ruotsalaiset olivat pyytäneet armoa, koska he olivat "omaa ruotsalaista kansaa", mutta siitä huolimatta heidät oli lyöty maahan. Pian venäläiset onnistuivat saartamaan vastustajansa, jotka joutuivat lähtenään pakoon.
Annika Svahn oli ollut kahden muun naisen kanssa piiloutuneena lumihankeen kiivaimman kahakan aikana, mutta taistelun jälkeen venäläiset olivat löytäneet heidät ja rangaistukseksi hakanneet heitä pahoin kepeillä.
Tokokuun lopulla venäläisen komppanian eversti oli lähettänyt Annika Svahnin Sulkavalta viemään kirjettä Pieksämäen pitäjän papille. Silloin Annika Svahnin tielle osui eräs suomalainen hevosenkengittäjä, joka oli ollut venäläisten vankina, mutta päässyt heiltä pakoon. Mies tunnisti Annika Svahnin, joka oli kuulunut hänen vartijoihinsa, otti hänet kiinni ja luovutti hänet paikallisen nimismiehen haltuun. Tämä puolestaan toimitti Annika Svahnin tutkittavaksi Raaheen.
Annika Svahnin kuulustelu, johon edellä esitetty kertomus perustuu, tapahtui Raahessa 16.6.1714. Asian käsittelyn muista vaiheista ei ole säilynyt tietoja, kuten ei myöskään Annika Svahnin myöhemmistä kohtaloista
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.