Minua on alkanut hallita epäonnistumisen tunne. Siitä että on epäonnistunut valinnoissaan monta kertaa on seurannut se ettei hirveästi huvita tutustua ihmisiinkään kun sitten pitää alkaa kertoa jotain itsestään ja elämästään, mitä tekee jne. Tuntuu että on kehittynyt elämä josta on vaikea puhua muille. Tästä on seurauksena yksinäisyyden kierre. Yksin on kurja olla ja pelottaa että erakoidun muista. Kuitenkin kaipaan ihmisiä elämääni mutta tuntuu että jokainen jonka kohtaan odottaa jotain että eläisin jotain menestyksekästä elämää - samanlaista kuin he itse, sellaista jossa kaikki palikat ovat kohdallaan. Kun näin ei olekaan, tuomitaan mut oudoksi johon on syytä suhtautua varauksella. Tämän vaistoan ihmisistä lähes aina. Mistähän löytyisi elämääni ihmisiä ilman kohtuuttomia vaatimuksia joille kelpaisi virheineenkin?
Epäonnistumiset
Aina yksin
5452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo, tuttu tunne. Tuntuu siltä, että yleensä ihmisten kanssa ensitapaamisella pitäisi näytellä, että olisi heidän kaltaisensa ja kunnioittaisi samoja arvoja ja tavoitteita. Sit kun kerrot rehellisesti itsestäsi ja elämästäsi, niin useimmat katsovat kieroon. Ihan kuin heidän elämäntyylinsä olisi ainoa oikea ja kaikki siitä poikkeava herättää epäluuloja...
Sellaisen "täydellisen elämän"-idean mukaan elävät ihmiset onkin sitten poikkeuksetta sokeita itsensä suhteen ja usein vähemmän rehellisiä itselleen. Eivät sisimmässään tiedä, ketä ovat, vaan tykkäävät määritellä itsensä arvojensa, saavutustensa ja muiden ihmisten kautta.
Oikeastaan sellaiset ihmiset, jotka voivat ottaa sinut vastaan virheinesi, toisena ihmisenä, ovat niitä jotka ovat katsoneet omia virheitään silmästä silmään ja hyväksyneet ne. Sellaisten ihmisten läsnäolo on kuin myrkkyä noille "menestyjille", koska se tunnollisuus ja rehellisyys joka heistä kumpuaa, tuntuu ahdistavan kammottavalta :) Heh, kokemusta on. Vielä joskus nykyäänkin kammoksun itsekkin täysin avointa rehellisyyttä joissakin ihmisissä, mutta onneksi kuitenkin yhä harvenevissa tilanteissa.
Jos pystyt itse hyväksymään toisen ihmisen sellaisenaan, tulet kyllä löytämään samankaltaisia ihmisiä; he eivät asu missään erinlaisissa olosuhteissa, vaan heitä alkaa vasta huomaamaan kun ei enää halveksi tai sääli heitä. Sellainen yksipuolisuus ei toimi, että tahtoisi elämäänsä vain menestyjiä, jotka hyväksyisivät sinut rehellisenä ihmisenä. He hyväksyvät sinut vain jos olet tehnyt saavutuksia, etkä koskaan ole heille enempää kuin saavutuksesi.
Itse asiassa tunnistan itseni tuosta mitä kirjoitit; tahdoin tutustua ihmisiin omana itsenäni, mutta samalla vaadin heidän olevan sen kaltaisia ihmisiä, joita olen aina kadehtinut: kauniita, pärjääviä, omalaatuisia, rohkeita jne. Mutta jostain syystä ne ihmiset, joihin halusin tutustua, olivat niitä, jotka arvostelivat muita vain ulkoisten asioiden avulla. Joten koko yhtälö osoittautui loppujen lopuksi mahdottomaksi.
Löydän itseni joskus tilanteesta, jossa haluan kieltäytyä ja vetäytyä lähes kaikesta, koska minun ideoilleni, ajatuksilleni tai panokselleni ei ole mitään käyttöä. En suosittele kenelläkään. Sieltä on kova työ hinautua taas ihmisten ilmoille.
Jep, paha masennus. Ei oikein nää mitään kiinnostavaa tai inspiroivaa missään. Tuntuu, kuin olisi pudonnut syvään kuoppaan, jonka seinämät ovat pehmeää mutaa.
Mulla itselläni se tulee siitä, kun yrittää miettiä johonkin ongelmaan ratkaisua, vaikka sillä hetkellä ei sellaista voi keksiä. Kun tuollainen tilanne sattuu, on äärimmäisen hyvä tajuta se ja luovuttaa. Todeta, ettei voi tietää kaikkiin asioihin ratkaisua, ainakaan vielä, ja siirtyä asioihin joille voi tehdä jotain, vaikkapa jotain yksinkertaista. Jos ei pysty luovuttamaan, alkaa vaan luulla, että on jotenkin epäonnistunut ja menee lukkoon.
Minä en halua nähdä ihmisissä virheitä, en edes itsessäni. Minä näen ominaisuuksia joita voi hyödyntää pärjätäkseen, muitakin kuin ulkoisia. Onnistun monesti siinä johon pyrin, useimiten muut odottavat ja vaativat minulta muuta, jonka johdosta omat tavoitteet kaatuvat ja epäonnistun. Kerron itsestäni jotain pärjätäkseni, mutta useimiten liian myöhään kun olen jo kaatunut.
Lähtökohtaisesti katson ettei asiani muille kuulu, mutta kiusallista kiinostusta saan osakseni enemmän kuin muut.