Olen 17-vuotias ja itselläni oli toissailtana melko outoja tuntemuksia. Sydämen kohdalla tuntui värinää arviolta n. 20 minuutin ajan, mutta samalla tuntui myös normaalipulssi normaalina, vaikkakin syke oli korkea. Mitä tämä tarkoitti? Se tuli levossa ja varmastikin jotain tapahtui kun kiinnitin siihen kerran huomiota.
Minulla on yleensä tuntemuksia lähes päivittäin sydämen kohdalla. Nykyään yleistynyt sellainen tunne, että pistää keskelle rintakehää vähän aikaa ja myös välillä kaulasta puristaa, ei kovin kivuliaasti, mutta sen verran että tuntuu. Rintakehän ja sydämen kohdalla tuntuu usein "raskas" kohta varsinkin kun venyttelen tai kumarrun vaikka se ei silloin olekaan kipeä. Kävin kutsuntatarkastuksessa ja lääkäri mittasi verenpaineen joka oli korkea, sekä kuunteli sydämen ääntä. Ei sanonut mitään muuta kuin että pitäisi laihduttaa vähän.
Minulla on yleensä tuntemuksia lähes päivittäin sydämen kohdalla. Nykyään yleistynyt sellainen tunne, että pistää keskelle rintakehää vähän aikaa ja myös välillä kaulasta puristaa, ei kovin kivuliaasti, mutta sen verran että tuntuu. Rintakehän ja sydämen kohdalla tuntuu usein "raskas" kohta varsinkin kun venyttelen tai kumarrun vaikka se ei silloin olekaan kipeä. Kävin kutsuntatarkastuksessa ja lääkäri mittasi verenpaineen joka oli korkea, sekä kuunteli sydämen ääntä. Ei sanonut mitään muuta kuin että pitäisi laihduttaa vähän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hei, kuustonen
kirjoitit, niinkuin itsestäni.
olen 4 x vanhempi kuin sinä, mutta nuo värinäkuvaukset ovat kuin omiani. aika itselläni on ollut lyhyempi,ja tuntemukset enempi niin, että olen tuntenut sydämen kohdalla jotain ja tunnustellut pulssia, joka on ollut nopea, normaali, ja turhan pitkän tuntuinen tauko, miten milloinkin, ja tuo turhan pitkän tuntuinen tauko lähinnä on pistänyt miettimään, että mistähän tässä nyt mahtaa olla kysymys, ja jos tauko vaan jatkuu, niin mitäs sitte?
no, toissa-aamuyönä se selvisi?
samanlaisiin oireisiin heräsin (tai herättyäni joskus puoli neljän aikaan niitä tunsin) ja aikani tilannetta seurattuani soitin 112 ja sieltäpä kertomieni oireiden perusteella lähetettiin ambulanssi, joka alkututkimusten jälkeen vei minut sairaalaan.
makoilin siellä pari tuntia.
kolme tai neljä lääkäriä siinä kävi kättelemässä ja kyselemässä ja juttelemassa niitä näitä, hoitsuja vähintään saman verran.
ihan rauhallinen tilanne
sen parin tunnin päästä tilanne laukesi itsestään: värinä (jota en itseasiassa ollut edes tunnistanut)loppui, ja seurantamonitorin lukema, mikä villeimmillään oli 141, putosi 54 ja silleen, mikä on minun normaali lepopulssini.
kovin olivat vähäsanaisia lääkärit minunkin kohdallani. samassa huoneessa oli hoitajan kertoman mukaan vanhempi ihminen, jolla oli jatkuva flimmeri, eikä sille tehdä mitään, ja sen kanssa pärjää (?).
1 vrk on kuulemma aika, minkä voi vielä itse "kuunnella" tuntemuksiaan, ja odotella,että tilanne normalisoituisi,2 vrk alkamisesta aikana sairaalassa voidaan vielä "tilanne" hoitaa.
omahoitokeinona minulle kerrottiin (hoitaja), että:
1. puristaa nenä tukkoon, ja puhaltaa nenän kautta ulos
2. kevyt kehollinen rasitus
että kokeileppa näitä, jos tuntemuksia tulee
1.-kohta mahdollisesti toimi kohdallani puhallettuani alkometriin(lukema 0,0), koska aika välittömästi vuoteeseen pitkälleni palattuani ja monitoria vilkuillen näin nuo lukemat 54 ja silleen.
oli muuten jännä todeta, miten ajattelemalla mieltä kiihdyttäviä ajatuksia myös pulssi helposti nousi tuonne 76:een
neljän tunnin päästä sain poislähtöluvan ja ohjeet (hoitajalta), että jos tilanne uusiutuu, niin
1. ambulanssilla vaan takaisin tänne
2. jos tapahtumia tulee tiuhaan, voi syitä lähteä selvittämään omalla terveysasemalla
että revi sitten tästä
(niin, se vielä, että pitäisikö tapaukseni yhdistää toisinaan tuntemani "vasemman rintalihaksen" silointällöisen "värinän tunnun" FLIMMERIin, en tiedä, mutta seurailempahan tilannetta)
hyvää pääsiäistä
pevu
joo, vielä
tällä hetkellä kuvittelen, että minun kohdallani (sepelvaltimotautisena) kohtaus hyvinkin saattoi johtua syömistäni katkaravunpyrstöistä, mitkä ovat kiellettyä riistaa, mutta niin valtavan hyvänmakuisia.
ja historiaani taaksepäin ajatellen, aikaisemmat vastaavat, vaikkakin lievemmät, tuntemukset voivat olla samojen herkkujen syömisen seurauksia
pevu