Istuin pulpetissani ja selasin matikan muistiinpanoja.
"Saako tähän istua?" vieras ääni kysyi.
"Joo..." sanoin ja vilkaisin ylöspäin.
Edessäni seisoi tyttö,ruskea hiuksinen ja silmäinen tyttö,jonka hiukset kihartuivat vähän.
Tyttö istui ja opettaja asteli luokkaan.
"Nyt pidämme kokeet!" hän ilmoitti pontevasti.
Ja arvatkaa mitä?
Silloin en jännittänyt.
Olin aina ollut huomaamaton ja ujo,johtuen kai siitä että ainoa kaverini irtisanoi ystävyys suhteemme.
Siitä lähin aloin olla sisäänpäin kääntynyt ja kylmä,istuin yksikseni,ei sillä että kukaan olisi halunnut istua omituisen Saran viereen.
Mutta kun tapasin Elinan,opin taas luottamaan ihmisiin,pikku hiljaa ja askel askeleelta.
Aloin olla iloisempi ja luottavaisempi,juttelin jopa luokkamme pojille,vaikka ennen se ei olisi tullut kuuloonkaan,aivan kuin minulla olisi ollut joku oma lahko jonka säännöt kielsivät yhteyden pidon ulkomaailmaan.
Elina oli kuin enkeli,ruskeasilmäinen enkeli joka liihotti siivillään maahan surkeiden luusereiden kaveriksi.
Matikan-koe meni miten meni,eli huonosti,olin liian ajatuksissani enkä siksi muistanut mitään,tai en ainakaan kovin paljoa.
Opettaja puhutteli minua tiukasti,aivan kuin olisi ollut huono että minulla oli kaveri.
Mutta minusta se ei ollut ollenkaan niin.
Mutta sitten tapahtui jotain,jotain ikävää ja surullista,mutta ennenkaikkea omituista.
Elina katosi,kuin savuna ilmaan,edes opettajat eivät muistaneet Elinaa.
Kaikki todisteet siitä että Elina oli ollut joskus olemassa hävisivät.
Päiväkirja merkinnät,valokuvat,Elinan hajuveden tuoksu,pulpettiin kaiverretut Elinan nimet.
Vain minun muistoni säilyivät,kauniit muistot.
Elina antoi minulle jotain,mitä minulla ei ollut koskaan ollut.
Ystäviä,oikeita ystäviä.
Hän oli kuin enkeli vieruspenkissä
"Saako tähän istua?" vieras ääni kysyi.
"Joo..." sanoin ja vilkaisin ylöspäin.
Edessäni seisoi tyttö,ruskea hiuksinen ja silmäinen tyttö,jonka hiukset kihartuivat vähän.
Tyttö istui ja opettaja asteli luokkaan.
"Nyt pidämme kokeet!" hän ilmoitti pontevasti.
Ja arvatkaa mitä?
Silloin en jännittänyt.
Olin aina ollut huomaamaton ja ujo,johtuen kai siitä että ainoa kaverini irtisanoi ystävyys suhteemme.
Siitä lähin aloin olla sisäänpäin kääntynyt ja kylmä,istuin yksikseni,ei sillä että kukaan olisi halunnut istua omituisen Saran viereen.
Mutta kun tapasin Elinan,opin taas luottamaan ihmisiin,pikku hiljaa ja askel askeleelta.
Aloin olla iloisempi ja luottavaisempi,juttelin jopa luokkamme pojille,vaikka ennen se ei olisi tullut kuuloonkaan,aivan kuin minulla olisi ollut joku oma lahko jonka säännöt kielsivät yhteyden pidon ulkomaailmaan.
Elina oli kuin enkeli,ruskeasilmäinen enkeli joka liihotti siivillään maahan surkeiden luusereiden kaveriksi.
Matikan-koe meni miten meni,eli huonosti,olin liian ajatuksissani enkä siksi muistanut mitään,tai en ainakaan kovin paljoa.
Opettaja puhutteli minua tiukasti,aivan kuin olisi ollut huono että minulla oli kaveri.
Mutta minusta se ei ollut ollenkaan niin.
Mutta sitten tapahtui jotain,jotain ikävää ja surullista,mutta ennenkaikkea omituista.
Elina katosi,kuin savuna ilmaan,edes opettajat eivät muistaneet Elinaa.
Kaikki todisteet siitä että Elina oli ollut joskus olemassa hävisivät.
Päiväkirja merkinnät,valokuvat,Elinan hajuveden tuoksu,pulpettiin kaiverretut Elinan nimet.
Vain minun muistoni säilyivät,kauniit muistot.
Elina antoi minulle jotain,mitä minulla ei ollut koskaan ollut.
Ystäviä,oikeita ystäviä.
Hän oli kuin enkeli vieruspenkissä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.