Oikeusturva

Miten on järjestetty psykoosipotilaan oikeusturva? Onko hän oikeustoimikelpoinen enää koskaan?
4364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pakkohoidossa potilaalla on oikeus tehdä kuten käsketään, ja käskyt riippuvat vain ja ainoastaan hoitavan henkilökunnan mielialoista. Oikeustoimikelpoisuuttaan ihminen ei kuitenkaan psykoosin takia automaattisesti menetä, siihen vaaditaan oikeuden päätös, ja mikäli asiaa ei viedä tälle asteelle, niin oikeustoimikelpoisuus ei millään lailla alene.

Äänestä

takia suljetulla osastolla ja kuvittelin, että minua ei ihmisenä enää ole olemassakaan.

Vaan toisin kävi minut siirrettiin kuukauden kuluttua avo-osastolle ja kannustettiin lomailemaan mahdollisimman paljon.

Presidentin vaaleissa kävin äänestämässä kummallakin kierroksella.

Pelkäsin, etten voi ajaa autoa, mutta autoakin ajan ja enimmillään olen ajanut samanpäivän aikana 600 kilometriä.

Kyllä elämä jatkuu suljetunkin osaston jälkeen !

Äänestä

Pakkohoito on lain mukaan vain ja ainoastaan määrämuotoinen hoitoon ottamispäätös. Se ei siis muuta mitenkään oikeuksia muissa suhteissa eikä myöskään velvollisuuksia. Potilas on oikeutettu ja velvollinen hoidossakin huolehtimaan itsestään ja velvollisuuksistaan eikä päätös anna hänelle myöskään holhoojaa tai etujen valvojaa. Tilanne on aivan sama kuin vaikka kirurgian potilaalle, leikattu potilaskin joutuu noudattamaan rajoituksia ja sairauden tuomia esteitä liikkumisessa, aterioinnissa, alkoholin käytössä ja käytöksessään.
Suuri ongelma on, ettei psykoosipotilas välttämättä tunne olevansa sairas. Usein hän kuitenkin palaa sairaalaan omasta aloitteestaan, jos hoidosta on ollut hänelle apua.

Äänestä
  • Hoitopäätökset ovat pitkälti poliittisia ja hoitokeinot harhaanjohdattelevia. Onhan suureen osaan mielen ongelmien syihin olemassa jokin toinen syy kuin hajuton ja näkymätön mielen ongelma. Todellisen ongelman etsintä ja hoitoperusteiden tulkinta jää useimiten uupumaan kokonaan. Omituista, mutta totta on se, että jopa hoidon aikana olet velvollinen hoitamaan arkiaskareesi ja velvollisuutesi samalla tavoin kuin kotona, mutta sillä erolla, että olet lukkojen takana erossa esim. tietokoneestasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakkohoidossa kirjoitti:

Miten on järjestetty psykoosipotilaan oikeusturva? Onko hän oikeustoimikelpoinen enää koskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu