Kuinka on autistin oikeusturvan kanssa? Saako autisti itse hallita asioitaan? Esimerkiksi tulojaan, jos on siihen kuitenkin aikuisiällä jossain vaiheessa ollut kykenevä. Mistä autistinen saa apua, jos häntä kohdellaan hoitopaikassa kaltoin? JOs esimerkiksi loukataan hänen yksilöllisiä perusoikeuksiaan, vaikkapa määrätä omasta ruumiistaan ja omasta mielestään.
Entä jos autisti hoitopaikassaan kokee tulleensa heitteillejätetyksi, vaikkapa hänen henkisiä ominaisuuksiaan ja kykyjään ei ole otettu huomioon tarpeen vaatimalla tavalla? Kuinka tällaiseen kohteluun puututaan. Autistin lähinomainen, kun ei välttämättä ole kykenevä päättelemään autistin omia tarpeita. Ja hoitohenkilökunta ei oman/hoitopaikan maineen ja tulojen perusteella halua näistä tarpeista puhua.
Entä jos autisti hoitopaikassaan kokee tulleensa heitteillejätetyksi, vaikkapa hänen henkisiä ominaisuuksiaan ja kykyjään ei ole otettu huomioon tarpeen vaatimalla tavalla? Kuinka tällaiseen kohteluun puututaan. Autistin lähinomainen, kun ei välttämättä ole kykenevä päättelemään autistin omia tarpeita. Ja hoitohenkilökunta ei oman/hoitopaikan maineen ja tulojen perusteella halua näistä tarpeista puhua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Autistin lähinomainen, kun ei välttämättä ole kykenevä päättelemään autistin omia tarpeita."
Tuo ajatus nimenomaan oli takaraivossa kun kirjoitin aikaisemman viestin "AS-lapselle AS- vai NT-kasvattaja", ja olen edelleen sitä mieltä että olisin AS-lapselle tietyssä määrin helpompi kasvattaja kun tavis, enkä haluaisi luopua ensisijaisesta kasvatusvastuusta jos joskus eroaisin.
Jos hoitohenkilökunta puuttuu autistilapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen, niin ne perustelee sitä holding-terapialla. Jokatapauksessa rikosilmoitus ja lapsi kotiin ja/tai toiseen päiväkotiin. Niin minä siihen puuttuisin. Henkilö, jonka kanssa keskustelin kerran oli liian epävarma puuttuakseen kunnolla tällaiseen. Sopivasti pitää kuitenkin silmissä kellertää kun on noiden kanssa tekemisissä.
Päivähoitohenkilökunta pitää näitä erikoisia lapsia joskus sen verran vajaina, että luulee voivansa jättää näiden erityistarpeet täysin huomioimatta, ts. mennä yli siitä mistä aita on matalin.
Mitä päiväkoteihin tulee, niin kannattaa etsiä lapselle juuri sellainen ryhmä missä on autisteja ennestään, tai jopa autisteille tarkoitettu ryhmä.
Hyvä ehdotus – assit hoitamaan asseja. Toivottavasti toteutuu. Mutta miten on kun omat sosiaaliset taidot on heikot - kommunikointi hoitopaikoissa tuottaa vaikeutta. Miten selvitä päiväkodissa sadan kiljuvan lapsen kanssa?
Kyllä kaikilla on omat sosiaaliset taitonsa. Ne tulevat esille tutustumisen myötä ja kun ollaan tekemisissä pitkä aikaa keskenään. Näin opitaan pärjäämään toisten kanssa ja tätä voisi sanoa sosiaalisiksi taidoiksi. Taidoiksi jotka ilmenevät sosiaalisessa kanssakäymisessä. Erilaiset ihmiset ja erilaiset tilanteet vaativat erilaisia sosiaalisia taitoja. Jotkut ovat aina esimerkiksi passiivisia, jotkut aina aktiivisia, jotkut molempia, vaikkapa mielialastaan tai tilanteesta riippuen.
Hirveän moni ei hämmentyneenä tai muutoin vaivaantuneena ole kauhean sosiaalinen. Tämä voi aiheuttaa epämiellyttäviä tilanteita kanssaihmisissä sekä siten myös kyseisessä henkilössä. Hän kokee tilanteen omaksi syykseen, jota tilanne periaatteessa sekä käytännössä onkin ja alkaa vältellä kyseisiä tilanteita tai pyrkii korjaamaan ne oletettavasti epäonnistuen molemmissa tapauksissa.
Sadan kiljuvan lapsen kanssa on ainakin kaksi tapaa pärjätä. Tiukalla kurilla ja järjestyksellä ja rytmitetyllä päivällä ja lapselle luoduilla onnistumisen tunteilla tai vaihtoehto 2 vetoamalla lapsen omaan tunnemaailmaan, että minulle tulee vaikea ja paha olo, kun en pärjää kanssasi, olen epäonnistunut. Ensimmäinen on suotavampi vaihtoehto. Riippuu tietenkin lapsista, jokainen on yksilö. Luultavasti hoitoalasta kiinnostunut assikin nämä osaa omaksua.
Mut on joskus niskoittelevana järjestön jäsenenä puhutettu ohjaamaan varhaisnuoria aikuistumisen kynnyksellä. Se oli todella antoisaa ja meillä oli aika monia antoisia hetkiä juuri sosiaalisuuden osalta puolin ja toisin.
Hermot olivat tosin hiukan koetuksella välillä. Näissä tällaisissa ohjausjutuissa on mielestäni tärkeää omata sellainen vahva, mutta ei hirveän auktoriteettinen ja määräilevä persoonallisuus. On tärkeää osata luovuttaa ja antaa periksi oikeassa kohdassa, ettei yleinen viihtyvyys kärsi liikaa. On myös tärkeää tällaisessa tilanteessa lasten kanssa tekemisissä ollessaan kätkeä vastareaktio vaikkapa lapsen niskoitteluun, vaikka jatkuva niskoittelu syökin sekä omaa, että lapsen ja muiden viihtyvyyttä. Lasta ei tulisi myöskään syyllistää omalla suuttumuksellaan.