Miksi

Miksi täällä koko ajan moititaan sitä, jos uskovaiset Raamatun ohjeiden mukaan neuvovat karttamaan syntiä. Raamattuhan suorastaan kehoittaa tähän: "Neuvokaa teitänne keskenänne sitä enemmän, kun näette sen päivän (tarkoittaa tuomiopäivää) lähestyvän. " Mooses neuvoi kansaa hyvin yksityiskohtaisesti monista asioista, Paavali antaa jatkuvasti neuvoja eri seurakuntien kristityille, samoin Jaakob ja Johannes ja Pietari. Kun tänä päivänä vl neuvovat, se on joistakin tosi tuomittavaa. Mutta sehän on aivan Raamatun mukainen käytäntö. Olisiko se rakkautta, jos näkisi toisen olevan vaarassa, eikä varoittaisi siitä
141156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sanoo saman asian näin: "...vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan."

Rohkaiskaa! Siinä jalossa taidossa meillä kaikilla riittää opittavaa. Kaikkein parasta ja syvällisintä rohkaisua on Jeesuksen opetusten ja pelastustyön tutkiminen. Jeesus itse kehotti: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." Kuinka seuraamme, ellemme tunne Jeesuksen askelia?

"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. (Joh 14:1)"

Me kaikki mielellämme neuvomme. Mikäs onkaan mukavampaa kuin huomauttaa sisarta tai veljeä? Ja havaita itse olevansa oikeammassa. Mutta onko meistä toistemme rohkaisijoiksi, kantajiksi, tukijoiksi, auttajiksi?

Äänestä
  • Kirjoitat, että mikäs sen mukavampaa, kuin huomauttaa toiselle. Ei todellakaan asia ole niin. Kun itse tuntee oman viallisuutensa, on todella vaikea mennä "huomauttamaan" mistään, paljon mieluummin olisi hiljaa. Eikä se ole mitään huomauttelemista, vaan alhaalta päin puhuttelemista.

    Etpä ottanut kantaa siihen, että Apostolit kyllä neuvovat ahkerastija varoittavat synnin vaaroista

    Äänestä

  • Tuuli kirjoitti:

    Kirjoitat, että mikäs sen mukavampaa, kuin huomauttaa toiselle. Ei todellakaan asia ole niin. Kun itse tuntee oman viallisuutensa, on todella vaikea mennä "huomauttamaan" mistään, paljon mieluummin olisi hiljaa. Eikä se ole mitään huomauttelemista, vaan alhaalta päin puhuttelemista.

    Etpä ottanut kantaa siihen, että Apostolit kyllä neuvovat ahkerastija varoittavat synnin vaaroista

    Kyllä oli tuulesta temmattu ihan kirjaimellisesti tuo Tuuli-tytön avaus. ei päätä, ei häntää (ei es sitä joka tuulessa heiluis) :)

    Äänestä

  • tämä, johan Tuulee kirjoitti:

    Kyllä oli tuulesta temmattu ihan kirjaimellisesti tuo Tuuli-tytön avaus. ei päätä, ei häntää (ei es sitä joka tuulessa heiluis) :)

    Matt. 28:20
       
    ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

    Kol. 3:16
       
    Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.



    Ef. 5:19
       
    puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,


    1. Tim. 5:20
       
    Nuhtele niitä, jotka syntiä tekevät, kaikkein kuullen, että muutkin pelkäisivät.

    2. Tim. 4:2
       
    Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella;

    Tit. 1:13
       
    Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä kovin, että he uskossa terveet olisivat,

    Tit. 2:15
       
    Näitä sinä puhu ja neuvo, ja kaikella todella nuhtele: ei myös kenenkään pidä sinun katsoman ylön.

    Niin, mitä yritit Tuuli tytölle viestittää???

    Äänestä

  • tämä, johan Tuulee kirjoitti:

    Kyllä oli tuulesta temmattu ihan kirjaimellisesti tuo Tuuli-tytön avaus. ei päätä, ei häntää (ei es sitä joka tuulessa heiluis) :)

    Tuuli on ihan oikeassa.

    Äänestä

  • Tuuli kirjoitti:

    Kirjoitat, että mikäs sen mukavampaa, kuin huomauttaa toiselle. Ei todellakaan asia ole niin. Kun itse tuntee oman viallisuutensa, on todella vaikea mennä "huomauttamaan" mistään, paljon mieluummin olisi hiljaa. Eikä se ole mitään huomauttelemista, vaan alhaalta päin puhuttelemista.

    Etpä ottanut kantaa siihen, että Apostolit kyllä neuvovat ahkerastija varoittavat synnin vaaroista

    Vastasin viestiisi lähinnä sen vuoksi, että Raamatun siteerauksesi oli väärä ja siten myös vetämäsi johtopäätökset.

    Olen täysin samanmielinen kanssasi siitä, että meidän tulee kuulla Apostolien neuvoja ja varoituksia synnistä. Sitä olenkin omalta osalta koittanut tällä palstalla Raamatun siteerauksien kera tuoda esille. Kun pysymme yksiselitteisesti Raamatun opetuksessa, niin kenelläkään ei ole nokan koputtamista. Ja silloin opetuksemme kestää päivän valon ja historian tutkimuksen.

    "Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. (2. Joh 1)."

    Äänestä

  • sinulle hajoittaja kirjoitti:

    Tuuli on ihan oikeassa.

    itelles höpö höpö! mä oon oikeessa

    Äänestä

Kummallista kun tuollaista tekstiä ei löytynyt Raamatusta? Hain hakukoneella moneen kertaan v.1776 painoksesta, tuloksetta.

Jos sanotaan että Raamatussa on jotakin, niin se pitää ensin tarkistaa onko, eikä ryhtyä kirjoittamaan omaa Raamattua!!!

Silloin kun Raamatussa puhutaan valvomisesta puhutaan aina USKOSSA valvomisesta. Koska vain Kristuksessa ollen voidaan syntiä välttää.

Valvomisesta siinä, että olen uskon kautta puettuna jokaisen sekunnin ajan Kristuksen vahurskaudella.

On täysin turha mennä esittelemään Pyhän Jumalan eteen omanvanhurskauden rääpäleitä, eli niitä tekoja joiden avulla on pyrkinyt tulemaan Jumalalle kelvolliseksi, taikka kelvollisemmaksi.
Vain Kristus tekee ihmisestä Jumalalle kelvollisen, LAHJOITTAMALLA hänelle oman vanhurskautensa.

Äänestä
  • niinkuin Tuuli kirjoitti.

    Äänestä

  • kehoitetaan noin kirjoitti:

    niinkuin Tuuli kirjoitti.

    kirjoitti itse Tuuli.

    Tuuli kehuu Tuulia. Hienoa!

    Äänestä

  • viestin kirjoitti:

    kirjoitti itse Tuuli.

    Tuuli kehuu Tuulia. Hienoa!

    metodinne.

    Äänestä

  • viestin kirjoitti:

    kirjoitti itse Tuuli.

    Tuuli kehuu Tuulia. Hienoa!

    Sitä viestiä,

    Äänestä

Olen kiinnostuneena lukenut "Tuuli":n viestejä. Niistä voi avoimesti nähdä jotain tiettyjä kirjoittajan oman ajattelun ongelmallisuuksia ja vl-liikkeen sisällä kasvaneen ajatteluprosessia.

Ensimmäinen huomioni koskee sitä, miksi Tuuli osallistut tämän palstan keskusteluihin. En kysy tätä arvostellaksesi sinua. Kysyn vain että mikä on se motiivi sinulla itselläsi keskustella täällä?

Tällä palstallahan on tarkoitus "keskustella vanhoillislestadiolaisuudesta. Siihen keskusteluun voi siis luonnollisesti osallistua todella monesta eri lähtökohdasta ja näkökulmasta.

"Miksi täällä koko ajan moititaan sitä, jos uskovaiset Raamatun ohjeiden mukaan neuvovat karttamaan syntiä."

Olen aivan samaa mieltä, että ei tulisi moittia sitä, jos kehotetaan karttamaan syntiä. Mitä on synti? Synti on luopumista Jumalasta. Epäusko lienee syntiä, samoin kymmenen käskyn rikkominen. Tästä varmaan melkein kaikki ovat samaa mieltä, joten en ole huomannut, että tällä palstalla olisi ollut moitetta tällaisesta.

On kuitenkin asioita, joista ei ole yksimielisyyttä. Vl:lla on kuitenkin myös omia , raamatun vastaisia syntejä. Oikeampi kysymys sinulta Tuuli olisi ollut "Miksi tällä palstalla koko ajan moititaan vl:n syntikäsityksiä?

Niitä on mielestäni aihetta ainakin tarkastella, koska nämä vl:n syntikäsitykset ovat olleet historian valossa muuttuvia.

Tällä palstalla kirjoittelevat muutkin kuin vanhoillislestadiolaiset, joten lienet ainakin kiinnostunut muunkinlaisesta ajattelusta kuin omasi, koska tällä palstalla keskustelet. Siitä plussaa sinulle.

Toisinsanoen olet jollakin tavalla kiinnostunut asioista keskustelemaan, niin miksi sinusta on kovin ihmeellistä, jos joku on eri mieltä kuin sinä, kun olet kerran keskustelupalstalla? Sitten tulkitset tämän vielä moittimiseksi. varmaan sellaisiakin palstoja olisi, jossa kaikki olisivat kanssasi samaa mieltä, mutta sinäpä et olekaan siellä, vaan täällä, jossa asioista voi olla eri mieltä. Jälleen plussaa!!

Ehkä viesteistäsi voi jotenkin "lukea" sen hämmennyksen jota tunnet, kun täällä ei allekirjoitetakaan kaikkea sitä mitä sinä (ja myös minä)olemme oppineet. Olen nimittäin ajatellut asioista aivan samoin kuin sinä, ja tunnistan siitä sen opetuksen jota vl-liikkeessä lapsena sain.Kaikki toisinajatteleminen oli (jos nyt ei aivan epäuskoa) niin ainakin tottelemattomuutta.

Äänestä
  • kiitos viestisi asiallisuudesta, sinun kaltaistesi keskustelijoiden kanssa olisi ilo vaihtaa ajatuksia.
    Kysyit motiivistani keskustella. No, ensiksi en ole montaa viikkoa edes lukenut näitä kirjoituksia ja kun sitten luin, ihmettelin sitä kuvaa, minkä ne antavat vl. Jäin ihmettelemään, en todella tunnista tällaisia asioita esim "kaikki vl lapset ovat ilkeitä, röyhkeitä vanhemmilleen" ja sitten jos me vl puhumme synnin karttamisesta, vastataan, että ne ovat meidän keksimiä "perinnäissääntöjä". Me kyllä neuvotaan karttamaan syntiä, mutta mikä on sinun mielestäsi "Raamatun vastainen synti".
    Tulkitsit kyllä pieleen: en ole millään tavalla hämmentynyt siitä, että jotkut uskovat erilailla. itseasiassa minun puoleni suvussa ei ole ainoatakaan vl minun lisäkseni ja olemme vanhempieni ja sisarusteni ja muidenkin kanssa käyneet todella paljon keskusteluja uskomisen asioista kaikessa sävyisyydessä ja rakkaudessa.
    Kyllä minä olen huomannut myös mediasta, että synnistä on todella erilaisia käsityksiä myös kirkon piirissä, sellaisiakin asioita, joita Raamattu aivan selkeästi nimittää synniksi, eivät kaikki suinkaan enää pidä syntinä. Minä taas uskon, että Jumalan sana on sama eilen tänään ja iankaikkisesti ja Jumala on niin vanhanaikainen, että Hän lukee synniksi vielä tänäkin päivänä ne asiat, joita on Henkensä kautta kirkastanut synniksi Raamatun pyhien aikana.
    Minä olen kyllä sitä mieltä, että meidän vl syntikäsitykset pohjautuvat yksinomaan Raamattuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuuli kirjoitti:

Miksi täällä koko ajan moititaan sitä, jos uskovaiset Raamatun ohjeiden mukaan neuvovat karttamaan syntiä. Raamattuhan suorastaan kehoittaa tähän: "Neuvokaa teitänne keskenänne sitä enemmän, kun näette sen päivän (tarkoittaa tuomiopäivää) lähestyvän. " Mooses neuvoi kansaa hyvin yksityiskohtaisesti monista asioista, Paavali antaa jatkuvasti neuvoja eri seurakuntien kristityille, samoin Jaakob ja Johannes ja Pietari. Kun tänä päivänä vl neuvovat, se on joistakin tosi tuomittavaa. Mutta sehän on aivan Raamatun mukainen käytäntö. Olisiko se rakkautta, jos näkisi toisen olevan vaarassa, eikä varoittaisi siitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu