helppiä

Neuvola lääkäri ja ultrassa kun on aina kyselty onko valkovuodon määrä lisääntynyt, niin tähän asti ei ole (tietysti on jonkin verran, mutta raskauden aikanahan tämä lisääntyykin). Nyt tuntuu, että se olisi lisääntynyt (tai jonain päivänä ei ja toisena taas tulee paljonkin). Mistä silloin on kyse? Välillä mukana on sellaisia pikkuruisen pieniä "klönttejä" (vaaleita).
Ja toinen asia supistuksista. Oon siis rv 33 ja oon edelleen ollut töissä. Tällä viikolla on tuntunut supisteluja enemmän (parin viikon ajan niitä on muuten tuntunut), mut ne ilmeisesti on niitä harjoitus suppareita, kun eivät satu? Tänään ne on tuntunut jotenkin voimakkaammin ja tuntuu ehkä hieman inhottavalta, kun tuntuu että supistelisi koko ajan, mutta kipua ei siis ole.
Eilen kotiin kävellessä tuntui vihlasuja vähän väliä ala vatsassa. Onko se normaalia? Otti aika kovin vatsaan.
0197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


anki kirjoitti:

Neuvola lääkäri ja ultrassa kun on aina kyselty onko valkovuodon määrä lisääntynyt, niin tähän asti ei ole (tietysti on jonkin verran, mutta raskauden aikanahan tämä lisääntyykin). Nyt tuntuu, että se olisi lisääntynyt (tai jonain päivänä ei ja toisena taas tulee paljonkin). Mistä silloin on kyse? Välillä mukana on sellaisia pikkuruisen pieniä "klönttejä" (vaaleita).
Ja toinen asia supistuksista. Oon siis rv 33 ja oon edelleen ollut töissä. Tällä viikolla on tuntunut supisteluja enemmän (parin viikon ajan niitä on muuten tuntunut), mut ne ilmeisesti on niitä harjoitus suppareita, kun eivät satu? Tänään ne on tuntunut jotenkin voimakkaammin ja tuntuu ehkä hieman inhottavalta, kun tuntuu että supistelisi koko ajan, mutta kipua ei siis ole.
Eilen kotiin kävellessä tuntui vihlasuja vähän väliä ala vatsassa. Onko se normaalia? Otti aika kovin vatsaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu