ainakin omalla kohdallani terapeuttisesti. Olen viime viikkoina usein vieraillut täällä ja osallistunut keskusteluun, tosin vaihtuvilla niceillä. Olen huomannut oman lapsuuteni ja nuoruuteni aikaisten traumaattisten kokemusten aiheuttaman ahdistuksen helpottavan, kun saa vihdoinkin purkautua, vaikkakin nimettömänä.
Olo on paljon helpottuneempi, voi jo melkein naureskella niille rankoille kokemuksille, joita olen vl-liikkeen aiheuttamana joskus kokenut.
On todella hienoa, että tällainen mahdollisuus on avautunut.
Olo on paljon helpottuneempi, voi jo melkein naureskella niille rankoille kokemuksille, joita olen vl-liikkeen aiheuttamana joskus kokenut.
On todella hienoa, että tällainen mahdollisuus on avautunut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sama täällä. Olen kokenut itseni jotenkin vl-sairaaksi,ahdistuneeksi ,mutta tämä taitaakin olla hyvin yleinen ongelma vl-taustaisille ihmisille.
Kokemusten jakaminen onkin tämän palstan antamaa terapiaa.
Leena Huovisen kirjoitukset erityisesti on antanut uutta ajattelemisen aihetta ja siten voi laittaa traumaattiset lapsuuden- ja nuoruudenkokemukset aivan toisiin mittasuhteisiin mihinkä ne ahdistavuudessaan nuoruusessa mieleen jäivät.
No pian joku kiivailee: "Synti se on mikä ahdistaa..."
Vaikka olen vl-uskova, niin koko ajan ahdistaa. Ei tästä noidankattilasta mihinkään pääse.
Päivämiehessä luki, että usko on iloinen asia.
Mietin, milloin olen ollut uskossa iloinen.
Löytyi yksi. Kun sain uskovan aviopuolison. Silloin seurusteluaikana seuroissakin oleminen maistui ja suviseuroissa oli mukava istua ulkona penkillä suklaatuuttia lipoen.
Sitten kun pappi sanoi aamenen ja alkoi ankea arki, on ahdistusta piisannut.
Aviopuoliso pakottaa uskomaan ja käymään seuroissa, vaikka yhteen aikaan sanoin, että eiköhän olis parempi, jos minä jään kotia lukemaan, menkää te muut sinne seuroihin.
Sitten toinen uhkaa vaikka minkälaisilla seuraamuksilla, jos et lähde seuroihin.
Niinpä on sitten pitänyt tyytyä kohtaloonsa ja käydä seuroissa, vaikka ei siellä ole muuta kuin sitä yhtä ja samaa aina vaan.
Seuroissa tuntuu aika menevän hukkaan, kun sen ajan vois käyttää lukemalla hyviä kirjoja, joista sentään oppis aina jotain uutta, mutta seuroissa käydessä pysyy yhtä tyhmänä.
Eikä se autuus asiakaan huoleta. Minä uskon, että elämällä tavallista elämää ja uskomalla ihan muuten vaan, ei tarvitsis käydä seuroissa.
No näkeehän sielläkin ja kuulee aina jotain uutta.
Kuka on raskaana, kuka seurustelee, kenen lapset juoksee ja hyppii puhujapöntön ympärillä, kuka on kuollut, kuka on jättänyt Jumalan valtakunnan, jne.
Toteaisinpa vaan ,että vl-liike/oppi on perheen ja suvun vamma.
Eikä enää tässä vaiheessa puhuta mistään neuroositason broblematiikasta. Tässä mennään jo syvemmälle.
Varmaankin olisi syytä ottaa uusi vaimo ja lipsutella sukaatuuttia tai hakeutua uskovaisen psykiatrin hoitoon...
meikäläinen on sinkkunaisia, joten uuden vaimon ottaminen olisi tässä vaiheessa liian radikaalia. Lisäksi psykiatrilla käyn muutaman kerran vuodessa, tsekataan lääkitys ja noin, ja syön todella paljon daim-merkkisiä tuutteja.
Olen huomannut samaa!Tämä on toiminut kohdallani hyvin, kun on huomannut, että on paljon saman kokeneita. Pikkuhiljaa palsta on tekemässä itseään tarpeettomaksi kohdallani.Toivotan kaikille erittäin valoisaa ja aurinkoista kevättä!
että tämä kävisi tarpeettomaksi omalla kohdallani. Olen halunnut kertoa kokemuksistani, koska olen huomannut että ne on salattu vl-nuorilta.
Aiemmin ei ole ollut foorumia, jossa keskustella saman vl-väkivaltaisen nuoruuden kokeneiden kanssa.