* Toivotteko perheeseenne uutta perheenjäsentä?
* Harmitteletteko, kun ette voi syystä tai toisesta aloittaa kotimaista adoptioprosessia?
ÄLKÄÄ ENÄÄ HARMITTELE, VAAN LUE KOKO VIESTI JA MIETI ASIAA.
Kotimaisia vauvoja tai pikkulapsia tulee vuosittain adoptioon vain vähän, mutta joka vuosi etsitään muutamille kymmenille suomalaisille lapsille adoptiokotia.
Tällä hetkellä kotimaiseen adoptioneuvontaan ja odotukseen on aika tiukat kriteerit:
- taustalla täytyy olla biologista lapsettomuutta
- ei saa olla ennestään biologisia lapsia (ei myöskään toisella puolisolla)
- ei saa olla ennestään ulkomailta adoptoituja lapsia
- kaikki sosiaalityöntekijät eivät hyväksy kotimaiseen adoptioneuvontaan myöskään perheitä, joissa on sijoitettuja lapsia
- yleensä lapsia ei anneta myöskään perheisiin, joissa on jo yksi kotimainen adoptiolapsi
- molempien puolisoiden terveys täytyy olla tietenkin riittävän hyvä
- kummallakaan ei saa olla rikosrekisteriä
- taloudellisen tilanteen täytyy olla hallinnassa sekä perheellä täytyy olla mahdollisuus elättää uusi perheenjäsen
Monet kriteereistä ovat ihan hyviä mm. terveys, ikä (väh. 25v), rikoksettoman taustan vaatimus ja riittävän hyvä taloudellinen tilanne.
Osa vaatimuksista on kuitenkin kohtuuttomia. Miksi perheessä ei saisi olla ennestään biologisia, adoptoituja tai sijoitettuja lapsia? Miksi pariskunnalla pitäisi olla taustallaan biologinen lapsettomuus?
Adoptio on lastensuojelua ja adoption yhteydessä puhutaan aina lapsen edusta. Me voimme yhdessä kyseenalaistaa tämän käsityksen ja vaatia kotimaista adoptiota hoitavilta tahoilta perusteluita ym. kriteereilleen.
Jos juuri te ajattelette, että voisitte adoptoida suomalaisen vauvan tai pikkulapsen, niin soittakaan kotikuntanne sosiaalivirastoon ja Pelastakaa Lapset ry:lle ja ilmoittakaa haluavanne kotimaiseen adoptioneuvontaan. Mikäli he tyrmäävät adoptioaikeenne tai ohjaavat teitä sijaisperheeksi tai ulkomaiseen adoptioon, niin vaatikaa heiltä selityksiä. Pysykää sitkeästi pyrkimyksessä aloittaa kotimainen adoptioprosessi.
Mitä enemmän kuntien ja PeLa:n sosiaalityöntekijät saavat tiedusteluja tästä aiheesta, sitä todennäköisemmin heidän täytyy pohtia periaatteitaan. Vaatikaa kunnon perustelut, jos he kieltäytyvät ottamasta teitä kotimaiseen adoptioprosessiin.
Kannustan kaikkia sijaisperheitä, adoptioperheitä ja biolapsellisia perheitä kotimaiseen adoptioon, mikäli haluatte kasvattaa perhettänne adoption kautta. Ei taivuta nykyisiin kotimaista adoptiota koskeviin kriteereihin, sillä niille ei ole esitetty järkeviä perusteita.
Jos me ajattelemme kotimaisten adoptioperhettä tarvitsevien lasten etua, niin tavalliset perheet ovat sopivimpia adoptioperheitä. Tavallisiin perheisiin kuuluvat myös perheet, joissa ei ole kokemusta biologisesta lapsettomuudesta tai joissa on jo ennestään lapsia riippumatta siitä, miten nämä lapset ovat perheeseen tulleet.
VAADITAAN MUUTOSTA KOTIMAISEEN ADOPTIOON. SIIHEN TARVITAAN USEIDEN IHMISTEN YHTEYDENOTTOJA!
* Harmitteletteko, kun ette voi syystä tai toisesta aloittaa kotimaista adoptioprosessia?
ÄLKÄÄ ENÄÄ HARMITTELE, VAAN LUE KOKO VIESTI JA MIETI ASIAA.
Kotimaisia vauvoja tai pikkulapsia tulee vuosittain adoptioon vain vähän, mutta joka vuosi etsitään muutamille kymmenille suomalaisille lapsille adoptiokotia.
Tällä hetkellä kotimaiseen adoptioneuvontaan ja odotukseen on aika tiukat kriteerit:
- taustalla täytyy olla biologista lapsettomuutta
- ei saa olla ennestään biologisia lapsia (ei myöskään toisella puolisolla)
- ei saa olla ennestään ulkomailta adoptoituja lapsia
- kaikki sosiaalityöntekijät eivät hyväksy kotimaiseen adoptioneuvontaan myöskään perheitä, joissa on sijoitettuja lapsia
- yleensä lapsia ei anneta myöskään perheisiin, joissa on jo yksi kotimainen adoptiolapsi
- molempien puolisoiden terveys täytyy olla tietenkin riittävän hyvä
- kummallakaan ei saa olla rikosrekisteriä
- taloudellisen tilanteen täytyy olla hallinnassa sekä perheellä täytyy olla mahdollisuus elättää uusi perheenjäsen
Monet kriteereistä ovat ihan hyviä mm. terveys, ikä (väh. 25v), rikoksettoman taustan vaatimus ja riittävän hyvä taloudellinen tilanne.
Osa vaatimuksista on kuitenkin kohtuuttomia. Miksi perheessä ei saisi olla ennestään biologisia, adoptoituja tai sijoitettuja lapsia? Miksi pariskunnalla pitäisi olla taustallaan biologinen lapsettomuus?
Adoptio on lastensuojelua ja adoption yhteydessä puhutaan aina lapsen edusta. Me voimme yhdessä kyseenalaistaa tämän käsityksen ja vaatia kotimaista adoptiota hoitavilta tahoilta perusteluita ym. kriteereilleen.
Jos juuri te ajattelette, että voisitte adoptoida suomalaisen vauvan tai pikkulapsen, niin soittakaan kotikuntanne sosiaalivirastoon ja Pelastakaa Lapset ry:lle ja ilmoittakaa haluavanne kotimaiseen adoptioneuvontaan. Mikäli he tyrmäävät adoptioaikeenne tai ohjaavat teitä sijaisperheeksi tai ulkomaiseen adoptioon, niin vaatikaa heiltä selityksiä. Pysykää sitkeästi pyrkimyksessä aloittaa kotimainen adoptioprosessi.
Mitä enemmän kuntien ja PeLa:n sosiaalityöntekijät saavat tiedusteluja tästä aiheesta, sitä todennäköisemmin heidän täytyy pohtia periaatteitaan. Vaatikaa kunnon perustelut, jos he kieltäytyvät ottamasta teitä kotimaiseen adoptioprosessiin.
Kannustan kaikkia sijaisperheitä, adoptioperheitä ja biolapsellisia perheitä kotimaiseen adoptioon, mikäli haluatte kasvattaa perhettänne adoption kautta. Ei taivuta nykyisiin kotimaista adoptiota koskeviin kriteereihin, sillä niille ei ole esitetty järkeviä perusteita.
Jos me ajattelemme kotimaisten adoptioperhettä tarvitsevien lasten etua, niin tavalliset perheet ovat sopivimpia adoptioperheitä. Tavallisiin perheisiin kuuluvat myös perheet, joissa ei ole kokemusta biologisesta lapsettomuudesta tai joissa on jo ennestään lapsia riippumatta siitä, miten nämä lapset ovat perheeseen tulleet.
VAADITAAN MUUTOSTA KOTIMAISEEN ADOPTIOON. SIIHEN TARVITAAN USEIDEN IHMISTEN YHTEYDENOTTOJA!
Vastaukset 7
Vanhimmat
perheenjäseneksi perintöoikeutta myöten.
Suomalaisia lapsia kuitenkin ikävä kyllä halutaan "kierrättää".
En jaksa ottaa kantaa tuohon ns. kierrättämiseen.
Alkuperäisen kirjoittajan viesti koskee ilmeisesti niitä lapsia, jotka tuleva vauvana adoptioon. Nykyään tähän kotimaiseen adoptioon ei tosiaan pääse adoptiohakijoiksi, jos on ennestään esim. biolapsia tai vaikka sijoitettuja lapsia. Meillä on kaksi rakasta sijoitettua lasta ja ajattelimme kyllä ottaa yhteyttä tuonne Pelaan. Saavat meille oikein kunnolla perustella tuon, että miksi meidän perhe ei olisi sopiva kotimaisen vauvan adoptioperheeksi. Kerran olen jo tätä kysynyt, kun meillä oli vasta yksi sijoitettu. Silloin minulle vastattiin, että emme pääse kotimaiseen adoptioprosessiin. Kysyin tähän syytä, niin sain syyksi, että "ööö.. te olette jo saaneet perheen ja lapsia on niin vähän perheisiin sijoitettavaksi". Mielestäni ei ole hyvä, että lapset kasvavat ainoina lapsina vain sen takia, että sosiaalityöntekijät ovat näin suuressa viisaudessaan päättäneet.
korjaan, että tiedän perheitä, joissa on kaksikin kotimaista adoptiolasta...
On olemassa perheitä, joissa on kaksi kotimaista adoptiolasta. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia. Syitä tähän on mm.
- lapset adoptoitu ennen 1980-lukua, milloin adoptioon tulevien lasten määrä väheni
- lapset on ennen adoptiota olleet perheessä sijaishoidossa
- vähintään toinen lapsista, yleensä nuorempi, on ollut vaikeasti sijoitettava lapsi (fae, fas, nas, kehitysvamma, tumma iho, romanitausta, somaattinen pitkäaikaissairaus, biologisen perheen hyvin vaikea tausta tms.)
- lapset ovat biologisesti sukua toisilleen
- nuoremman lapsen biologiset vanhemmat ovat vaatineet lapsen adoptioperheeseen, jossa on jo ennestään kotimaasta adoptoitu lapsi
- perheellä on jokin erityispiirre, jota biologiset vanhemmat ovat toivoneet adoptioperheeltä. tämmöinen voi olla esim. kieli, uskonnollinen vakaumus, maatila yms.
- jotkut esim. somaattisesti sairaat lapset (esim. sydänvika) on haluttu sijoittaa vaikkapa sairaanhoitaja- tai lääkärivanhemman perheeseen, jos semmoinen on ollut tarjolla
- biologinen vanhempi on vaatinut avointa adoptiota, eikä ennen ollut kovin paljon tähän järjestelyyn valmiita perheitä adoptio-odottajissa. nykyään tämäkään ei ole enää harvinaista.
Tavallisesti toista kotimaista adoptioprosessia haikaileville sanotaan suoraan, että lapsia ei riitä ensimmäistä lastakaan toivoville. Tämä taas ei ole lainkaan lasten etujen mukainen valintaperhe, vaikka valtaosa kotimaista adoptiolasta odottavista perheistä onkin varmasti hyviä perheitä. Adoptiosisaruutta ei arvosteta nykyään kotimaisessa adoptiossa lainkaan.
Kannatan ja tuota itsekin ihmettelin! Olipa haljua, kun aikanaan kyselimme kotimaisesta adoptiosta ja meille vastattiin, ehei, koska teillä jo on lapsia. Sitten saimme lukea lehdestä, että vammaiset lapset menevät sijoitukseen, koska heille EI LÖYDY adoptiokotia!!! Meillä on nyt ihana "vammainen" sijoitettu lapsi ja näin meillä pitikin mennä, lapsilukumme on nyt täysi. Mutta edelleen pistelee tuo oletus, ettei kukaan nyt vammaista omakseen huoli!! Minusta mitä suurin loukkaus heitä kohtaan. Meillä olevan rakkaan lapsen kaltaiset on siis jo tuomittu! Onko tuo nyt sitten ihme, ettei haluta vammaista, kun ensimmäiseksi tulisi. En olisi totisesti itsekään ensimmäiseksi lapseksi uskaltanut vammaista lasta ottaa, mutta biologisten lasten jälkeen olisin luottanut taitoihini kyllä, rakkautta en olisi epäillyt koskaan.
Nimenomaan, mitä etua on adoptoiduille lapsille siitä, että heillä on kaikilla samanlainen ottovanhempien tausta??? Kykeneväthän he peilaamaan myöhemminkin keskenään paremmin kokemuksiaan keskenään, jos eri taustoilla huomaavat jotkut asiat yhdistäviksi ja toisaalta huomaavat, että asiat riippuvat monesta muustakin jutusta kuin adoptiosta, kun eri taustoilla on eri kokemuksia.
Ja miksi sen lapsen nyt lapsettomilla pitää nimenomaan olla kotimainen??? Onko ulkomaalainen jotenkin arvottomampi? Matkat synnyinmaahan yms. vaativat paljon enemmän varallisuutta ja vaivaa, mitä enemmän sakkia mukaan tulee, ja tuleehan sitä kun sisaresta kaikki ovat kiinnostuneet. Järjen mukaan kotimaisille adoptiolapsille pitäisi löytää Suomesta perhe, joka häntä sydämestään rakastaa ja on kykenevä parhaiten ottamaan huomioon hänen tarpeensa (PISTE!) ((Tähän tekisi mieli lisätä, että kotimaiset lapset perheille joissa halua ja jo on monta lasta, sillä lapsettomien on helpompi matkustaa kauemmas, mutta silloinhan ei taas ajateltaisi adoptoitavan LAPSEN ETUA.))
Itse olisin ollut avoimen adoption kannattaja, kun biosukua aina olen kalunnut lapselle tuoda mukaan. Siksi sijaisvanhemmuus on meille ihan nappi juttu, eikä omasta puolesta harmita. Vammaisten lasten puolesta kyllä!
Vaan tsemppiä, oikealla asialla olet! Ei se neljäs lapsi ole yhtään sen arvottomampi kuin ensimmäinen ja ainoa. Nyt on kotimaisessa adoptiossa ilmassa henki "kun ei omia tullut, otimme sinut" Miksei voitaisi ajatella myös:"tahdoimme vielä lisää lapsia, sinä olit meille hyvä ja oikea!" Itse uskon jopa niin, että on haitallista että lapsettomuus on kotimaisen adoption kriteeri. Kukaan nykysysteemin mukaan kotimaasta adoptoiduista ei voi sanoa:" vanhempani olisivat saaneet vielä biologisenkin lapsen, mutta minä olin yhtä hyvä, he halusivat minut". Kyllä lapsen psyyken ymmärtäminen, menetysten käsittelyn avaimet voivat löytyä muustakin menetyksestä kuin lapsettomuudesta.
Tosin kaikista ei ole ulkomaisen lapsen adoptiovanhemmiksi...mutta silloin pitääkin tarkasti miettiä onko sitten kotimaisenkaan...
katkelmaa sosiaalityöntekijän kirjoituksesta Biopalstalle pari kuukautta sitten:
"Merkittävässä osassa ovat myös sijaisperheet, jotka ovat ottaneet kotiinsa huutolaislapsen, sotaorvon, pikkupiian tai huostaanotetun lapsen. Sama koskee adoptiovanhempia. Tämmöiset ei-biologisen lapsen ottavat vanhemmat on nähty todellisina hyväntekijöinä, vaikka taustalla olisi halu saada lapsenhoidosta korvausta, lapsen työpanos esim. maatilalle tai biolapsettomuuden takia perillinen. Viime vuosikymmeninä näiden sijais- ja adoptiovanhemmiksi halukkaiden aikuisten määrä on moninkertainen sijoitettavien lasten lukumäärään verrattuna. Tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi esim. pulavuosien ja sotien jälkeisten vuosien jälkeen. Näitä vanhempia koulutetaan ja valmennetaan sijais- tai adoptiovanhemman tehtävään.
Sosiaalityöntekijöillä on jatkuvasti pitkä jono näitä lasta odottavia perheitä listoillaan. Heidät nähdään sosiaalityön asiakkaina siinä missä lastensuojelun asiakasperheetkin. Sosiaalityöntekijöillä on paine ja usein halukin antaa näille perheille heidän kaipaamansa lapsi. Valitettavasti tämä on yksi syy siihen, että osa huostaanotoista tehdään liian kevyin perustein, biovanhemmat suostutellaan adoptioon tai huostaanottoa ei pureta, vaikka se maksaa kunnalle. "
Pakko oli kirjoittaa, kun itse mietin asiaa lapsen kannalta. Onko lapselle, jolla on jo yksi iso hylkäämiskokemus taustalla hyvä tarjota perhettä, jossa erilaisuus nousee jossain vaiheessa esiin? Onko murrosikäisen adoptiolapsen jouduttava kokemaan se tilanne, jossa hän vertaa itseään perheen biologisiin lapsiin ja kokee itsensä näin hyvinkin erilaiseksi? Onko tälläinen lapsen edunmukaista vai pelkästään vanhempien itsekkyyttä?
Adoptiolapset eivät ole tavallisia lapsia. Heillä ei ole ollut samanlaista lähtökohtaa elämälleen eivätkä heidän varhaiset vuorovaikutussuhteensa ole olleet samanlaisia kuin ns. normaaleilla lapsilla. He ovat erityisiä ja kaipaavat elämäänsä paljon tukea voidakseen käsitellä hylkäämiseksi tulemisensa ja kasvaa eheiksi aikuisiksi.
Entäs sitten sijoitetut lapset? Onko heidän etunsa se, että perhe jossa heille on ajateltu tarjottavan rakkautta ja huolenpitoa yms. korvaamaan menetettyjä kokemuksia ja auttamaan heitä kasvamaan eheämmäksi ihmisiksi taustasta huolimatta ottaakin adoptiolapsen, joka kuitenkin on oma. Mitä sijoitettu lapsi tällöin tunteekaan? Kokeeko hän itsensä uudestaan hylätyksi? Tuleeko tunne ettei hän kelvannutkaan vaan piti kuitenkin saada se oma lapsi?
Niin ja mitä lapsi kokee siinä vaiheessa, kun kuulee itse olevansa adoptoitu ja sitten perheeseen syntyy biologinen lapsi. Lapsi jossa on enemmän samoja piirteitä kun vanhemmissa ja joka saattaa tulla vanhemmille rakkaammaksi juuri tästä syystä, että lapsi on todellakin samaa geenistöä. Kokeeko lapsi itsensä taas riittämättömäksi ja hylätyksi?
Adoptio on osa lastensuojelua ja pääasiassa kotimaisessa adoptiossa lapset ovat reilut 8 viikkoa eikä ihmiset tällöin ajattele, että heidän varhaisessa kiintymyssuhteessaan olisi häiriöitä. Kaikki ei kuitenkaan nouse aina pintaa siinä lapsuudessa, elämässä tässä ja nyt, vaan monet asiat kytee pinnan alla ja myöhemmin voivat aiheuttaa suurtakin vahinkoa ihmisen minuuteen ja elämään.
Kysyisinkin, että haluaisitko sinä saada jo kerran hyljätyn lapsesi tuntemaan itsensä uudelleen hylätyksi, huonomaksi tai epäonnistuneeksi? Rakastaisitko ja välittäisitkö lapsestasi todellakin tällä tavoin?
Suurin ongelma adoptioneuvonnassa tuntuvat olevan vanhemmat. Heidän halunsa saada se oma lapsi sokaisee ajattelemaan lapsen parasta, hänen etuaan eikä vain lapsena vaan myös aikuisena, ja liian usein tämä lapsen hylkäämiskokemus unohtuu.
Perusteita pitää ja saa kyseenalaistaa ja toivottavasti itse pystyin jotain perusteita antamaan. Yrittäkää siis asettua lapsen asemaan ja perehtykää tutkimuksiin varhaisesta vuorovaikutuksesta, hylkäämisen vaikutuksesta psyykkeeseen jne. Ne eivät todellakaan ole pieniä asioita ja kotimaisessa, kuten myös ulkomaisessa adoptiossa, sosiaalityöntekijä on ainoa joka voi ajaa lapsen asiaa prosessissa, koska ei pieni vauva tai lapsi pysty puolustamaan itseään. Sosiaalityöntekijän täytyy vakuuttua siitä, että kaikelta mahdolliselta "lisävahingolta" vältytään ja kun kysyntä on suurempi kuin tarjonta niin tiukoin krtiteerein pyritään juuri välttymään näiltä "lisävahingoilta", vaikka valitettavasti aina niitä syntyy.