kysymys AA:sta

Lueskelin aikani kuluksi AA:n periaatteista netissä.
Siellä kerrottiin, että AA:laiset ovat luvanneet olla kertomatta, keitä ryhmässä käy jne. Kuka takaa tämän, ettei joku halutessaan kerro henkilöistä, joita siellä kokoontuu? Esim. pienillä paikkakunnilla jossa lähes kaikki tuntevat tai ainakin ulkonäöltä tietävät toisensa voi olla aika kiusallista.

Mitä tämä 12 sääntö oikein tarkoittaa, rukoillaanko tapaamisissa ihan tosissaan? Vähän oudolta kuulostaa...?
151272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Omatunto, jos sellainen on, takaa vaitiolon.

Äänestä

mihinkään. Askelet ja perinteet on muokattu toiminnassa syntyneiden kokemusten perusteella. Nimettömyys lehdistön ym suhteen tarkoittaa, että meistä aa-laisista jokainen voi kertoa oman jäsenyytensä perheelleen, tuttavilleen, työpaikalleen jne jos haluaa. Muiden jäsenyydestä ei tule kertoa. Pienellä paikkakunnalla tunnetun juopon raitistuminen saattaa kyllä herättää huomiota ja sitä kautta selviää, että k.o. henkilö on raitistunut AA:n avulla. Tavalliset ihmiset tosin iloitsevat alkoholistin raitistumisesta, joten kiusallisuus on paradoksi.

AA:ssa yleinen "Tyyneysrukous" luetaan joissain ryhmissä, useimmissa ei, mutta jokainen voi käyttää sitä halutessaan omassa elämässään. Joissain ryhmätiloissa se on seinätauluna. Rukous on vanhaa perua, ei siis aa-laisten tekemä.
Terveisin ent. juoppo, raittiuden myönteisenä kokenut AA:n jäsen.

Äänestä

Edellinen kirjoitus on hyvä ja selkeä. Vielä selventäisin, että kaikki AA:ssa ovat siellä itsensä vuoksi ja toipumassa omasta sairaudestaan. Siis jos tapaat jonkin tutun tai ystävän, ei sitä tarvitse kauhistua tai arastella. Nimettömyyden periaatteeseen ja sen kunnioittamiseen voi suhtautua luottavaisesti. Poikkeuksia kaikessa on, mutta sellaiset poikkeustapaukset eivät AA:ssa kauaa yleensä käy. Ja jos he muiden kävijöiden henkilöllisyyksistä levittelevät tietoja kertovatpa siis samalla että itsekin ovat kyseisessä hoitomuodossa raittiutta yrittäneet saavuttaa...
Sitäpaitsi omien ongelmien asiallinen hoitaminen ei kai enää pitäisi olla häpeä, vaan kunnoitusta herättävä seikka ihmisessä?

Äänestä

Täällä paljastuu mielenkiintoisia asioita nimenomaan AA:sta :DDDDDD

Äänestä
  • Kyllä sitä tuntuu täällä AA:sta ruodittavaa ja naureskeltavaa löytyvän. Varmaan missään muualla (etenkään alkoholisteihin liittyvässä toiminnassa) ei koskaan kenellekään tapahdu mitään virheitä/vahinkoja ja kaikilla kävijöillä on hoidosta aina vain hyviä kokemuksia? Kyllä ennakkoluuloisuus, kateus ja vahingonilo ovat ihmisen perusominaisuuksia!

    Haluan kertoa, että AA on ainakin minulle äärimmäisen hyvin tehonnut hoitomuoto. Juomisen pakkomielle on poissa. Rahaa en ole sijoittanut hoitooni kuin ryhmässä kiertävään keräyskiuluun joka palaverissa muutaman kolikon. Ja kotiryhmäni ei ole saanut mistään euroakaan ulkopuolista rahaa, mutta joka kuukausi on ryhmätilojen vuokrat, kahvit jne saatu nippa nappa omin varoin maksettua. Verorahaa ei ole kulunut toimintaamme yhtään, mutta useat ihmiset ovat vuoden seuranta-aikana pääseet raittiiseen elämään kiinni. Kukaan ei ole minulle saarnannut Jumalasta tai pakottanut mihinkään. En koe ainakaan kuulostavani tai näyttäväni sen hurahtaneemmalta tai aivopestyltä lahkolaiselta kuin koskaan aiemminkaan. Mutta elämäni olen saanut takaisin ja siitä olen AA:lle todella kiitollinen. Ja voin suositella saman hoidon kokeilemista muillekin ongelmaisille - AA:n kautta on mahdollisuus raitistua!

    Äänestä

  • niin - myönteisiä asioita. Hyvä paikkahan se AA on.

    Äänestä

  • belin kirjoitti:

    Kyllä sitä tuntuu täällä AA:sta ruodittavaa ja naureskeltavaa löytyvän. Varmaan missään muualla (etenkään alkoholisteihin liittyvässä toiminnassa) ei koskaan kenellekään tapahdu mitään virheitä/vahinkoja ja kaikilla kävijöillä on hoidosta aina vain hyviä kokemuksia? Kyllä ennakkoluuloisuus, kateus ja vahingonilo ovat ihmisen perusominaisuuksia!

    Haluan kertoa, että AA on ainakin minulle äärimmäisen hyvin tehonnut hoitomuoto. Juomisen pakkomielle on poissa. Rahaa en ole sijoittanut hoitooni kuin ryhmässä kiertävään keräyskiuluun joka palaverissa muutaman kolikon. Ja kotiryhmäni ei ole saanut mistään euroakaan ulkopuolista rahaa, mutta joka kuukausi on ryhmätilojen vuokrat, kahvit jne saatu nippa nappa omin varoin maksettua. Verorahaa ei ole kulunut toimintaamme yhtään, mutta useat ihmiset ovat vuoden seuranta-aikana pääseet raittiiseen elämään kiinni. Kukaan ei ole minulle saarnannut Jumalasta tai pakottanut mihinkään. En koe ainakaan kuulostavani tai näyttäväni sen hurahtaneemmalta tai aivopestyltä lahkolaiselta kuin koskaan aiemminkaan. Mutta elämäni olen saanut takaisin ja siitä olen AA:lle todella kiitollinen. Ja voin suositella saman hoidon kokeilemista muillekin ongelmaisille - AA:n kautta on mahdollisuus raitistua!

    Ristiriitaisia aina. Jotkut puhuvat "julistamisesta" ja "tunnustamisesta" ja "rukoilusta", toiset kiistävät sen jyrkästi.

    Portaat ja perinteet taas ovat selkeästi uskonnolliset. Ja niihin vetoavat kaikki perusteluissaan.

    Hyvähän se jos juomisen pakkomielle on poissa. Miksi siis tilalla on AA pakkomielle?

    Äänestä

  • Elämänkertoja? kirjoitti:

    Vain yhdessä asiassa olen samaa mieltä kanssasi. On epäilemättä hyvä että juomisen pakkomielteeni on poissa. Tuskinpa kukaan muu siitä on niin tyytyväinen kuin minä. Sinun mielipiteesi minun juomisen pakkomielteeni häviämisestä ei minua liikuta suuntaan tai toiseen.

    Mutta AA ei ole minulle mikään pakkomielle. Pakkomielteellä - obsessiolla - tarkoitetaan yleensä jonkin asian tai teon pakonomaista toteuttamista riippumatta seurauksista tai asian selvästä vahingollisuudesta. Minulla ei ole mitään sisäistä tai ulkoista pakkoa AA:n suhteen. Sen toipumisohjelman soveltaminen elämääni ja palaverikäyntien käsittäminen omana terapianani ovat selkeästi auttaneet minua toipumaan sairaudesta. Koen järkeväksi, vapaaehtoiseksi ja tarpeelliseksi jatkaa hoitamistani AA:n antamien keinojen avulla, koska kiistatta ns. ammattiauttajien arvioidenkin mukaan olen siitä saanut selvästi apua. Mutta en saa vieroitusoireita jos en käy palavereissa muutamaan päivään tai herää keskellä yötä tuskaisena siitä, että en olisi osannut soveltaa 12 askelta edellisen päivän aikana "oikein". Minulle riittää selkeä kokemukseen perustuva näyttö henkisen ja fyysisen tilani kohentumisesta.

    Ja sitten tuo uskonnollisuus -taas kerran. Olen usein ajatellut, että suomalaiset ovat todella jumalaapelkääväistä väkeä. Mikään ei nimittäin tunnu suomalaista miestä enemmän pelottavan kuin sanan "Jumala" mainitseminen misään yhteydessä. Tutkimusten mukaan suomalainen mies pelkää esiintymistä enemmän kuin kuolemaa. Kyllä tuo "uskontoon hurahtamisen" pelko on vielä suurempi. Juoppo ja rappiolla saisi olla mutta jos naapuritkin luulisivat, että uskoisi johonkin korkeampaan voimaan - sehän se olisi kaiken loppu...

    Minä en henkilökohtaisesti "julista" tai "tunnusta" mitään, mutta en myöskään "kiistä". Koen, että uskonnollinen näkemykseni on aivan henkilökohtainen asiani. Kukaan ei ole minua painostanut AA:ssa uskomaan mihinkään, mutta AA:ssa en näkisi mitään syytä käydä, ellen uskoisi sen auttavan minua.. En sotke uskontoa, uskonnollisuutta ja toisaalta AA:n ohjelmaan uskomista keskenään. Minulle johonkin itseäni korkeampaan voimaan uskominen on helppoa. Kun join oli viina minua selkeästi korkeampi voima. Kun pääsin AA:han ja huomasin saavani sieltä apua, aloin uskoa AA:ssa vaikuttavaan voimaan. Omin voimin en viinaa saanut hallintaan, AA:n avulla minun ei tarvitse enää viinan kanssa edes taistella. En tosin ole koskaan pitänyt itseäni maailmankaikkeuden herrana ja olen vilpittömästi sitä mieltä, että jotain minua korkeampaa voimaa on pakko olla olemassa. Muutenhan aurinko ei nousisi, jos aamulla nukkuisin liian myöhään ja unohtaisin pyörittää maapallloa oikeaan aikatauluun. Ja omantuntoni kuunteleminen ja vaikkapa rukoileminen niin, että muistaisin tehdä oman osani päivittäin elämässä ja luottaisin, että asiat järjestyvät päivä kerrallaan kun kuuntelen omantuntoni ääntä, ei ole mielestäni mitenkään järjenvastaista ja ainakaan kiihkouskovaista.

    Ennakkoluuloinen saat vapaasti olla, itsehän siitä kärsit, en minä. Ketään ei tietääkseni ole AA:han väkisin raahattu. Minä olen löytänyt sieltä mahdollisuuden toipua, ja siksi voin ja haluan suositella sitä edes kokeeksi muillekin alkoholin ja itsensä kanssa umpikujaan joutuneille. Kenellekään en saarnaa enkä ketään "käännytä", mutta omaan mielipiteeseeni ja kokemukseni kertomiseen minulla on täysi oikeus. Että se siitä.

    Kiitos sinulle asiallisesta mielipiteestäsi. Oletan, että monet käsittävät kirjoituksestasi mitä AA on ja mihin sen toiminta tähtää.

    Lienee selvää, että sellainen ihminen, joka haluaa omista syistään johtuen, kiistää kertomasi asiat, haluaa edelleen jatkaa juomistaan ja tietysti ivailla AA:n filosofiaa vastaan.

    Itselläni oli ainoa epäilyksen aihe, kun lähestyin AA:ta, voiko se auttaa minua. Olin vajonnut perusteellisesti ulos yhteiskunnasta ja asenteeni Jumalaan oli täydellisesti ateistinen.

    Minä olin ennakkoluuloinen, mutta AA ja uudet ystäväni eivät sitä olleet.

    Tänäänkin olen suuresti kiitollinen tälle pelastuslauttalle, joksi AA minulle muodostui.
    Kaikki mitä olen saanut raittiuden myötä on AA:n ja sen tarjoaman uuden elämäntavan tarjoamia.

    Niin, onhan se selvä, ettei AA ja raittius sovi kaikille, mutta on mielestäni aika sivistymätöntä, että nämä ihmiset pilkkaavat ja häväisevät niitä ihmisiä, jotka ovat henkensä hädässä tarttuneet AA:n pelastuslauttaan ja haluavat nyt auttaa muita ihmisiä.

    Kiitos vain kaikille jotka jaksavat pitää AA:n lippua korkealla. Se on monelle ainoa ja viimeinen vaihtoehto.

    Äänestä

  • ent.kroonikko kirjoitti:

    Kiitos mielipiteestäsi ja kannustavasta asenteesta. Raittiutta - päivä kerrallaan!

    Äänestä

  • belin kirjoitti:

    Vain yhdessä asiassa olen samaa mieltä kanssasi. On epäilemättä hyvä että juomisen pakkomielteeni on poissa. Tuskinpa kukaan muu siitä on niin tyytyväinen kuin minä. Sinun mielipiteesi minun juomisen pakkomielteeni häviämisestä ei minua liikuta suuntaan tai toiseen.

    Mutta AA ei ole minulle mikään pakkomielle. Pakkomielteellä - obsessiolla - tarkoitetaan yleensä jonkin asian tai teon pakonomaista toteuttamista riippumatta seurauksista tai asian selvästä vahingollisuudesta. Minulla ei ole mitään sisäistä tai ulkoista pakkoa AA:n suhteen. Sen toipumisohjelman soveltaminen elämääni ja palaverikäyntien käsittäminen omana terapianani ovat selkeästi auttaneet minua toipumaan sairaudesta. Koen järkeväksi, vapaaehtoiseksi ja tarpeelliseksi jatkaa hoitamistani AA:n antamien keinojen avulla, koska kiistatta ns. ammattiauttajien arvioidenkin mukaan olen siitä saanut selvästi apua. Mutta en saa vieroitusoireita jos en käy palavereissa muutamaan päivään tai herää keskellä yötä tuskaisena siitä, että en olisi osannut soveltaa 12 askelta edellisen päivän aikana "oikein". Minulle riittää selkeä kokemukseen perustuva näyttö henkisen ja fyysisen tilani kohentumisesta.

    Ja sitten tuo uskonnollisuus -taas kerran. Olen usein ajatellut, että suomalaiset ovat todella jumalaapelkääväistä väkeä. Mikään ei nimittäin tunnu suomalaista miestä enemmän pelottavan kuin sanan "Jumala" mainitseminen misään yhteydessä. Tutkimusten mukaan suomalainen mies pelkää esiintymistä enemmän kuin kuolemaa. Kyllä tuo "uskontoon hurahtamisen" pelko on vielä suurempi. Juoppo ja rappiolla saisi olla mutta jos naapuritkin luulisivat, että uskoisi johonkin korkeampaan voimaan - sehän se olisi kaiken loppu...

    Minä en henkilökohtaisesti "julista" tai "tunnusta" mitään, mutta en myöskään "kiistä". Koen, että uskonnollinen näkemykseni on aivan henkilökohtainen asiani. Kukaan ei ole minua painostanut AA:ssa uskomaan mihinkään, mutta AA:ssa en näkisi mitään syytä käydä, ellen uskoisi sen auttavan minua.. En sotke uskontoa, uskonnollisuutta ja toisaalta AA:n ohjelmaan uskomista keskenään. Minulle johonkin itseäni korkeampaan voimaan uskominen on helppoa. Kun join oli viina minua selkeästi korkeampi voima. Kun pääsin AA:han ja huomasin saavani sieltä apua, aloin uskoa AA:ssa vaikuttavaan voimaan. Omin voimin en viinaa saanut hallintaan, AA:n avulla minun ei tarvitse enää viinan kanssa edes taistella. En tosin ole koskaan pitänyt itseäni maailmankaikkeuden herrana ja olen vilpittömästi sitä mieltä, että jotain minua korkeampaa voimaa on pakko olla olemassa. Muutenhan aurinko ei nousisi, jos aamulla nukkuisin liian myöhään ja unohtaisin pyörittää maapallloa oikeaan aikatauluun. Ja omantuntoni kuunteleminen ja vaikkapa rukoileminen niin, että muistaisin tehdä oman osani päivittäin elämässä ja luottaisin, että asiat järjestyvät päivä kerrallaan kun kuuntelen omantuntoni ääntä, ei ole mielestäni mitenkään järjenvastaista ja ainakaan kiihkouskovaista.

    Ennakkoluuloinen saat vapaasti olla, itsehän siitä kärsit, en minä. Ketään ei tietääkseni ole AA:han väkisin raahattu. Minä olen löytänyt sieltä mahdollisuuden toipua, ja siksi voin ja haluan suositella sitä edes kokeeksi muillekin alkoholin ja itsensä kanssa umpikujaan joutuneille. Kenellekään en saarnaa enkä ketään "käännytä", mutta omaan mielipiteeseeni ja kokemukseni kertomiseen minulla on täysi oikeus. Että se siitä.

    kiittää Beliniä asiallisista, kärsivällisistä ja kiihkottomista vastauksista.

    Äänestä

  • sAAmari kirjoitti:

    Hyvä sAAmari!

    Olet Alkoholi-palstan kiistämätön asiantuntija, joka et todellakaan kätke tietojasi, osoitat nyt todellista viisautta tällä hyvin totuudellisella ja yksinkertaisella mielipiteelläsi.

    Haluan kiittää Sinua, toivon siltikin, että jatkat edelleenkin rohkeata esiintymistäsi, eihän täällä tarvitse ketään mielistellä.

    avata alkoholisivu ja lukea sieltä asiallista ja kiihkotonta keskustelua.
    näin sen pitäis mennäki,toisiaan kannustaen ja asiallista tietoa sitä tarvitseville antaen.tästä erikoiskiitos saamarille,moni muu olis luovuttanu saadessaan kaiken tuon ryöpytyksen vastaansa.

    itselläni on toinen alkoholiton vuosi menossa ja yksin se ei olis mahdollista, vertaistueksi minä löytämääni apua nimitän. omat siivet alkaa jo kantamaan ja tulevaisuus on kuin tää vuodenaika-parempaan päin.

    Äänestä

  • sAAmari kirjoitti:

    kiittää Beliniä asiallisista, kärsivällisistä ja kiihkottomista vastauksista.

    Vaikka menisi nyt keskinäisen kehumisen kerhoksi haluan silti sanoa, että olen palstaa seuratessani jaksanut ihailla sekä sisuasi tuoda omaa (AA:laista) näkemystäsi väsymättä esiin, ja etenkin sitä, että kirjoituksesi perustuvat kahteen vahvaan tukipilariin. Nimittäin omaan kokemukseen ja laajaan taustatiedon tutkimiseen.
    Hyvää jatkoa edelleen ja raittiutta. Taidamme molemmat tietää, että se on kauneimpia toivotuksia alkoholiongelman syvältä kokeneelle ihmiselle.
    Taidan mennä lauantaina Kouvolaan Suomen AA:n päiville. Onpahan yksi mukava haaste lisää - tarkastella muita siellä olijoita pohtien, onkohan joku noista sAAmari... (tiedän luullakseni, että edustat tätä ns. toista haaraa suomalaisessa AA-kentässä, mutta tilaisuushan on avoin kaikille alkoholiongelmaisille tai sitä itsessään epäileville, eikä ole sidottu hallintotason ongelmiin).

    ryhdytä harrastamaan keskinäisen kehumisen kerhoa, se olisi muiden lukijoiden kannalta aika tylsää ja ainakin minulle nousee nopeasti kehut päähän :-)

    Kouvolaan en ole tulossa, syy ei ole "haaroissa" vaan siinä että käytän juhlapyhät siihen että käyn pitkästä aikaa vanhempiani moikkaamassa. Ja ennen kaikkea veljenpoikaa ja -tyttäriä.

    Kesäpäivät ovat sitten taas oma lukunsa, eivätkös ne ole tänä vuonna myös jossain kaakkois-Suomessa, Lappeenrannassa tai siellä päin? Sitten saatan tullakin ja laittaa neilikan rintaan :-)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hopekolikko kirjoitti:

Lueskelin aikani kuluksi AA:n periaatteista netissä.
Siellä kerrottiin, että AA:laiset ovat luvanneet olla kertomatta, keitä ryhmässä käy jne. Kuka takaa tämän, ettei joku halutessaan kerro henkilöistä, joita siellä kokoontuu? Esim. pienillä paikkakunnilla jossa lähes kaikki tuntevat tai ainakin ulkonäöltä tietävät toisensa voi olla aika kiusallista.

Mitä tämä 12 sääntö oikein tarkoittaa, rukoillaanko tapaamisissa ihan tosissaan? Vähän oudolta kuulostaa...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu