Ystävä, kääntää selkänsä, ei halua nähdä.
Ei minun ystävääni kiusata.
Häpeää
Opettaja sulkee silmänsä, hän ei halua tietää.
Ei minun luokallani kiusata. Ei koskaan.
Pelkoa
Rehtori sulkee silmänsä, hän torjuu.
Minun koulussani ei esiinny kiusaamista. Ei koskaan.
Epäsukoa.
Vanhemmat, sulkevat silmänsä, sillä he eivät usko.
Ei minun lapseni kiusaa. Ei ikinä.
Kielto
Kiusattu haluaa sulkea silmänsä, kääntää selkänsä kiusaajille. Mutta hän ei pysty, ei milloinkaan. Syvät arvet jäävät hänen sieluunsa.
Tuskaa.
********
Toivottavasti ette pahastu, kun laitan tämmöisen runontapaisen tänne. Tuli vaan tämöisiä ajatuksia ja halusin pukea ne sanoiksi.
Niin ja kommentit ovat tervettulleita.
Ei minun ystävääni kiusata.
Häpeää
Opettaja sulkee silmänsä, hän ei halua tietää.
Ei minun luokallani kiusata. Ei koskaan.
Pelkoa
Rehtori sulkee silmänsä, hän torjuu.
Minun koulussani ei esiinny kiusaamista. Ei koskaan.
Epäsukoa.
Vanhemmat, sulkevat silmänsä, sillä he eivät usko.
Ei minun lapseni kiusaa. Ei ikinä.
Kielto
Kiusattu haluaa sulkea silmänsä, kääntää selkänsä kiusaajille. Mutta hän ei pysty, ei milloinkaan. Syvät arvet jäävät hänen sieluunsa.
Tuskaa.
********
Toivottavasti ette pahastu, kun laitan tämmöisen runontapaisen tänne. Tuli vaan tämöisiä ajatuksia ja halusin pukea ne sanoiksi.
Niin ja kommentit ovat tervettulleita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuin oikeasta elämästä.Kaikki tapahtumat,kaikki koulukiusaukset,ne ovat juuri tuota.Hyvä runontapainen.:) Hyvä kun laitoit,ehkä joku ymmärtäisi tästä millainen totuus todellakin on...
hieman omakohtaista kokemusta asiasta. Eli olen ollut koulukiusattu koko peruskoulun ajan, mutta mun tapauksessa opettajat yritti vähän tehdä asialle jotain.
No periaatteessa seiskaluokan jälkeen elämä luokassa rauhoittui, kun kaksi pahinta kiusaajaa ei enää jatkanu samalla luokalla. Toinen jäi luokalleen ja toinen sijoitettiin kai johonkin toiseen kouluun tjm, mikä johtui kai sen kotioloista, enempi ku koulussa tapahtuvista touhuista.
Mutta joo naljailua ja vinoilua sain kuulla melkein, joka asiasta vielä kasin ja ysin ajan.
Tästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa, enkä ole nähnyt luokkalaisiani lainkaan, mutta eipä ole ollut haluakaan.
Kiusaajille tiedoksi, vaikka väitätte/sanotte ettette ymmärtäneet, mitä teitte silloin tai piditte sitä harmittomana pilana tai sanotte olleenne vain nuoria ja tyhmiä, niin minusta ja muista kiusatuista se ei ollut hauskaa ja sitä jäi todella syvät arvet sisimpään ja itsetunto on edelleen matala. :(
Mutta mun tapauksessa kirjoittaminen, lukeminen, oma ihana kulta, elokuvat ja aivan upean ihana kattimus on antanut mulle voimaa jatkaa eteenpäin.
Uskaltaako kukaan tunnustaa olevansa kiusaaja? Haaste jos joku uskaltaa tunnustaa, käypä pyytämässä kauniisti anteeksi tekosiasi, mikäli kantti kestää.
Niin ja ne jotka on joutuneet kiusatuiksi, kertokaa toki tänne omia elämän tarinoitanne. Joskus kirjoittaminen/avautuminen helpottaa oloa.