Miten suhtauduit

Itkin ja huusin kovasti. Pelkäsin lääkäreitä tuolloin 1,5-vuotiaana. :)

koska en aikaisemmin tiennyt mikä minulle kohtauksia aiheutti.

Tieto helpotti sillä arvasin/tiesin saavani kunnollista hoitoa.

Kuin hän olisi kertonut että minulla on huono kuulo. Ts. vaiva jonka toivoisi voivan poistaa mutta ei sinänsä muuttanut elämääni tai masentanut millään muotoa. Enemmän tieto vaikutti läheisiini.

Kyllähän se aikamoinen paukku oli, kun sai tietää sairastavansa epilepsiaa. Sairastuin vaikean aivotulehduksen jälkeen ja silloin tuntui, että miten kaikki voi osua mun kohdalle, aivotulehdus, reuma (todettin myös silloin) ja epilepsia.. Mun epilepsia ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi elämää paljon muuttanut, aluksi olin kyllä väsynyt, sillä olinhan raskaanakin. Mutta, kun lääkkeet on saatu kohdalleen niin elämä sujuu jo varsin mallikkaasti. Voimia kaikille!

yllätyksenä.Olinhan edellisenä yönä saanut sairaalassa tupakkihuoneessa jälleen tajuttomuuskohtauksen.
Onneksi siellä sattui olemaan kaksi romania, jotka hälyttivät apua.
...nyt olen lopettelemassa tupakointia hyvällä menestyksellä.:)

taistelin vaivaani vastaan 15 vuotta ja nyt se on enempi aisoissa,liikaa ressiä,ihmine kuluu jaa hermot menee t:timantti

aattelin että niimpä tietysti..mitäpä muutakaan,tottahan mulla ny viel toiki pitää olla

Niin aikapaljon keljutti, että elinaikaa annettiin parivuotta ja silti elän vieläkin. Lääkärit voisi antaa tuollaiset ennustukset vain silloin, kun voivat varmasti sanoa, että kuolee, sillä taisi olla aikoja, jolloin meinasin itse toteuttaa ennustuksen kuolemastani ja ei eihän se diagnoosi tosiaankaan kiva ollut. Jos voisin lahjoittaa tämän pois, niin ilomielin antaisin pois. Kiva ois olla täysin terve.

helpotti koska tällöin luulin että se saadaan lääkkeillä kuriin omalla kohdalla.

... osaa sanoa, miltä diagnoosi tuntui. Olin 2,5-vuotias kun sairastuin.

Kun 11-vuotiaana oltiin lääkityksen lopettamisesta jo sovittu ja hiukan ennen kuin purku aloitettiin kohtaukset alkoivat uudestaan, harmitti aivan valtavasti. Silloin tajusin, että en luultavsti tule koskaan pääsemään epistä eroon...

Nykyään olen jo niin tottunut epilepsiaan, että en ilman sitä osaisi ollakaan.

K.S

Äiti sen jo arvasi kun näki ekan kerran.
Olin ihan ihmeissää että mikä epilepsia,
en edes tienny suunillee mikä se on.
Kyllähän mä sitten surullinen olin.
Että tässä sitä nyt vaan sitte syyään lääkkeitä.
Kun se todettiin mulle vielä kun olin 15.
Pääsi just sairaalasta pois enneku 16 täyti.
Mulle oli järjestetty synttärijuhlat ja
olin ainoo selvipäin siellä.
Kyllä sen sitte oppi hyväksy.

olin vasta 14v murkku ja just oli lääkäri äidilleni puhunut, että varmaan on paha migreeni.
Mä siinä punkassa makasin ja mietin,
et miten mulla mitään migreeniä voi olla, kun ei päätä koskaan säre ?
Sain silloin vain poissaolokohtauksia ja en ajatellut,
että elämä voisi koskaan näin
vaikeaksi muuttua Epin takia.

ja sanoin, että tuntuu että elämä olisi ohi. Eniten harmitti ajokielto.

Mulla on aika lievä epilepsia. Kerran sain kohtauksen ja nyt ku lääkitys aloitettiin niin ei oo ollu enä ämitään.
Eniten harmitti se ajokielto mutta ymmärtäähän sen. Ois se aika vaarallista ajella tuolla liikenteessä jos vaikka sais kohtauksen niin siinä voi käydä huonosti itselle tai toisille.