Oinaat

Vesimies täällä ihastunut Oinaaseen ja vei samalla järkeni. Äitini on myös oinas, kummatkin ovat oikeastaan samanlaisia; piikitteleviä, välinpitämättömiä, hauskoja, vihaisia... tuntuu, että tuota ihastustanikin on mahdoton lähestyä, vaikka en ole ihan varma miksi. Äidillenikin on aina ollut vaikea kertoa yhtään mitään, koskaan ei tiedä mitä sen Oinaan suusta pääsee. Oinas-ihastukseni on äärettömän rehellinen ja itsevarma, häntä voisi verrata sarjojen Lost Sawyeriin ja Buffyn Spikeen. Hän on jopa niin rehellinen, että satuttaa ainakin minua sanoillaan paljon, itse kun otan melkein kaiken henkilökohtaisesti.

Eli, miten Oinaita ylipäätänsä lähestytään? Voiko tehdä jotain, että saa niiden mielenkiinnon ja intohimon heräämään? Vesimies ja Oinas, toimiiko mitenkään?

Arvostaisin myös, jos voisitte kertoa.. noh, kaiken mitä oikeastaan tiedätte Oinaista ja tästä kyseisestä tulimerkistä.

Kiitos.
112066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ihan minulta tuo kuvauksesi.
Musta tuntuu että me oinaat ollaan vähän sellasia tarkkailijoita ja pikkasen testataan miehen sietokykyä.
Oinas on tosi intohimoinen ja rakastaa suuria tunteita, joten koita viedä jalat alta. Älä ainakaan sorru takertumiseen, vaan kannattaisi melkeinpä päinvastoin olla jonkun verran arvoituksellinen ja etäinen. Kuitenkin oinas tykkää päättäväisyydestä, siitä että mies on mies isolla ÄMMÄLLÄ.

Äänestä
  • Minäkin olen oinas ja rakastan suuria tunteita.
    Ja minullakin tapana testata miehen sietokykyä.
    Toisaalta minun piirteisiini kuuluu myös eräänlainen herkkyys enkä minä ole hirveän itsevarma..
    Mutta olen samaa mieltä nimettömän kanssa; yritäpä viedä häneltä jalat alta ja ole itsevarma ja päättäväinen!

    Äänestä

  • maaliskuunoinas kirjoitti:

    Minäkin olen oinas ja rakastan suuria tunteita.
    Ja minullakin tapana testata miehen sietokykyä.
    Toisaalta minun piirteisiini kuuluu myös eräänlainen herkkyys enkä minä ole hirveän itsevarma..
    Mutta olen samaa mieltä nimettömän kanssa; yritäpä viedä häneltä jalat alta ja ole itsevarma ja päättäväinen!

    Hei Olen myös oinas..Tosi kiltti..Ikä ja kokemukset opettaa kovuuden. Kaipaan ainakin hirveesti huomiota ; )

    Äänestä

Itse olen oinasnainen ja olen kyllä todellakin sen saanut huomata useita kertoja. Jo pienestä asti olen ollut rehtorin puhuttelussa ym. koska en aina ymmärrä sitä että miksi toisille ihmisille ei vaan voi kaikista asioista puhua niiden oikeilla nimillä ja ihan niin suoraan. Mutta kaikki tämä on vain kasvattanut minua ja nyt osaan jo hieman arvioida että kuka kestää minkäkinlaista palautetta. Oinaat ovat yleensä iloisia ja sympaattisia mutta äärimmilleen ärsytettyinä pahimpia vihollisia maailmassa ja todella pitkävihaisia.. Ollaan me oinaat oikeesti aivan ihania :)

Äänestä
  • sinäkin olet ollut noiden hernenenäisten opettajien hampaissa!heh. onkohan tämä opettaja buumi ollut meidän oinaiden yksin oikeus.niin alaasteen kuin yläasteenkin olin aina niiden rillipäisten opettajien kanssa aina törmäys kurssilla!suorasanainen oinas kun olin! ja ps. me oinaat ollaan paraat mitä maan päällä on!heh.!!!

    Äänestä

...kannattaa ponnistaa. Itse olen suuna päänä, paitsi sen ihmisen lähellä kehen ihastun. Voipi olla, että oma oinaasi tuntee samoin sinun lähelläsi ja voi sen vuoksi tuntua etäiseltä. Ihan totta, häntä voi jännittää ihan yhtä paljon kuin sinua. Nyt vaan kaveripohjalta aloittamaan jotain, vaikka arkistakin jutustelua niin voit itsekkin tunnustella oletko kiinnostunut. Täytyy sanoa, että "jalat alta" teorioihin on vaikea uskoa, mitä sekin sitten kellekkin on...minulle on kaveruus. Oinaana tahdon tasavertaisen kumppanin jonka kanssa voi tehdä kaikenlaista ja joka on samalla paras kaverini. Kaveripohjalta sellaisen jo löysin!

Äänestä
  • Hassua, että mainitsin tuon kaveripohjalta lähtevän jutun, tässä viikko sitten tuon ihastus-Oinaani kanssa jutellessani hän mainitsi, että kaikkein parhaimmat suhteet lähtevät hänen mielestään kaveripohjalta.

    Äänestä

  • Aquarius-Phoebus kirjoitti:

    Hassua, että mainitsin tuon kaveripohjalta lähtevän jutun, tässä viikko sitten tuon ihastus-Oinaani kanssa jutellessani hän mainitsi, että kaikkein parhaimmat suhteet lähtevät hänen mielestään kaveripohjalta.

    Noniin, hienoa! Ei siinä mitään hokkus pokkus temppuja kaivata, lungisti vaan niin se tulee jos on tullakseen. Hauskaa vappua tässä lomassa!

    Äänestä

älä liikaa ressaa,roiku perässä tai ole liian kiinnostunut..
pikku flirttiä hänelle,katseita muualle kuin häneen,ees taas liikettä ,älä anna ymmärtää olevasi kiinnostunut..mutta kuitenkin tee ymmärettäväksi että "olet käytettävissä":D

Äänestä

Hei!
Mitä kirjoitit pitää kyllä paikkansa. Osittain.
Me oinaat olemme vaan niin suorasanoisia,
emme me tahallamme loukkaa toista, ainakaan minä
Usein jään kyllä miettimään miksi toiset ystävät poistuvat elämästä, toiset ovat todella pitkäaikaisia.
Meitä suorasanaisia voi kohdella samoin, kun se vaan on asiallista.

Äänestä

Ei oinaat vihasia oo.Paitsi selkä seinää vasten ja loukattuina. Vinkkinä vaan: jos haluat lähestyä oinasta niin tee se joko varkain tai yllätyshyökkäyksellä. "Viaton"halailu ja selän hively voi saada kummia aikaan. Lähesty siis joko varovasti tai sit rohkeasti suoraan silmiin katsoen, alta kulmain, vallattomana ja rakkautta hehkuvana. Se vaan, että oinaat saattaa piilotella tunteitaan tosi pitkään- ei ne bänksiä tarkota eikä etteikö ne rakastais, mut rajuudestaan huolimatta oinaat on varovaisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aquarius-Phoebus kirjoitti:

Vesimies täällä ihastunut Oinaaseen ja vei samalla järkeni. Äitini on myös oinas, kummatkin ovat oikeastaan samanlaisia; piikitteleviä, välinpitämättömiä, hauskoja, vihaisia... tuntuu, että tuota ihastustanikin on mahdoton lähestyä, vaikka en ole ihan varma miksi. Äidillenikin on aina ollut vaikea kertoa yhtään mitään, koskaan ei tiedä mitä sen Oinaan suusta pääsee. Oinas-ihastukseni on äärettömän rehellinen ja itsevarma, häntä voisi verrata sarjojen Lost Sawyeriin ja Buffyn Spikeen. Hän on jopa niin rehellinen, että satuttaa ainakin minua sanoillaan paljon, itse kun otan melkein kaiken henkilökohtaisesti.

Eli, miten Oinaita ylipäätänsä lähestytään? Voiko tehdä jotain, että saa niiden mielenkiinnon ja intohimon heräämään? Vesimies ja Oinas, toimiiko mitenkään?

Arvostaisin myös, jos voisitte kertoa.. noh, kaiken mitä oikeastaan tiedätte Oinaista ja tästä kyseisestä tulimerkistä.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu