Olen kyllästynyt. Olen nuoresta asti ollut miehen kanssa, jolla lapsi. Nyt ollaan oltu jo reilu 5v yhdessä. Minua ei voisi enää vähempää kiinnostaa ainainen marina lapsen tapaamisista. Miehellä aivan omituiset työvuorot ja siksi tapaamiset ei ole koskaan säännöllisiä. Sitten se menee niin,että mies olisi hakemassa tunniksi silloin ja tunniksi tuolloin. Koskaan ei saa olla rauhassa, vaan joka päivä saa selvitellä koska se lapsi taas tänne tulee.
Mitä enemmän ajattelen tätä asiaa, sitä vähemmän haluan koskaan itse tehdä lapsia! Minä, joka olen aina haaveillut suuresta perheestä ja ihanista lapsista. Nyt en todellakaan tahdo lapsia, ainakaan tämän miehen kanssa. Tuntuu, että hänen päässään ei pyöri mikään muu kuin se, että koska saa nähdä seuraaavan kerran oman kullannuppunsa.Minä taas tahtoisin keskittyä omaan normaaliin, rauhalliseen elämään, jossa ei koko ajan tarvi miettiä sitä ihmistä, joka tulee tänne reppujensa kanssa ja jolloin kaikki on toisin. Lapsi pyörii koko ajan jaloissa ja on äänessä, eikä voi mitään tehdä rauhassa. Ei nuku öitänsä kunnolla ja vaatii koko ajan huomiota. Tahtoisin vajota maan alle näinä päivinä.
Kuinka voikin oma suhtautuminen muuttua näin totaalisesti? Pidän todella paljon lapsista, mutta tämän miehen lapsen nimen kuuleminenkin tietää vain harmeja. Ei ole minkäänlaista järjestystä missään. Tuskin se lapsikaan siitä nauttii, että ravaa koko ajan paikasta toiseen.
Ja se varsinkin, että jos mies ei voi ottaa yökylään, niin sitten täytyy edes pariksi tunniksi hakea...Mitä järkeä tuossa on? Ei mies ennen ollut tuollainen. Hänelle sentään merkitsi elämässä jokin muukin...
Mitä enemmän ajattelen tätä asiaa, sitä vähemmän haluan koskaan itse tehdä lapsia! Minä, joka olen aina haaveillut suuresta perheestä ja ihanista lapsista. Nyt en todellakaan tahdo lapsia, ainakaan tämän miehen kanssa. Tuntuu, että hänen päässään ei pyöri mikään muu kuin se, että koska saa nähdä seuraaavan kerran oman kullannuppunsa.Minä taas tahtoisin keskittyä omaan normaaliin, rauhalliseen elämään, jossa ei koko ajan tarvi miettiä sitä ihmistä, joka tulee tänne reppujensa kanssa ja jolloin kaikki on toisin. Lapsi pyörii koko ajan jaloissa ja on äänessä, eikä voi mitään tehdä rauhassa. Ei nuku öitänsä kunnolla ja vaatii koko ajan huomiota. Tahtoisin vajota maan alle näinä päivinä.
Kuinka voikin oma suhtautuminen muuttua näin totaalisesti? Pidän todella paljon lapsista, mutta tämän miehen lapsen nimen kuuleminenkin tietää vain harmeja. Ei ole minkäänlaista järjestystä missään. Tuskin se lapsikaan siitä nauttii, että ravaa koko ajan paikasta toiseen.
Ja se varsinkin, että jos mies ei voi ottaa yökylään, niin sitten täytyy edes pariksi tunniksi hakea...Mitä järkeä tuossa on? Ei mies ennen ollut tuollainen. Hänelle sentään merkitsi elämässä jokin muukin...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ehkä nyt olisi syytä ottaa aikalisä!
Ymmärrän hyvin tunteesi miehen lasta kohtaan. Tunnet mustasukkaisuutta tuota lasta kohtaan, viehän se miehen huomiota sinulta. Tähän asiaan ei millään tavalla vaikuta se, pidätkö ylipäänsä lapsista.
Eikä minun mielestäni "vierasta" lasta tarvitsekaan rakastaa, tai edes pitää tästä, mutta jos tunteesi alkaa olla sitä luokkaa, että joudut taistelemaan edes sietääksesi tätä lasta, ( joka itse on tilanteeseen syytön! ) tulee sinulla olemaan todella raskasta!
Kehoitankin miettimään tarkoin, mitä aiot tulevaisuudessa tehdä. Kannattaisi ihan varata aika esim. perheasiainneuvotteluun, sinne voi mennä, vaikkei aviopari olisikaan. Puolueeton asiantuntija saattaa löytää yllättäviäkin pointteja suhteestanne. Kannattaa varoa puhumasta ongelmistaan miehen ystäville tai sukulaisille. Minulla itselläni on ainakin huonoja kokemuksia siitä... Anoppi ei tänä päivänäkään käsitä, miksi minun on vaikea hyväksyä mieheni lapsi, joka päivän varoitusajalla muutti yhteiseen kotiimme asumaan vuosi sitten.
Toivon, että pystyisitte puhumaan tästä asiasta ja miehesi ymmärtäisi kuinka paljon sinulle merkitsisi se, että voisitte suunnitella kahdenkeskisiä hetkiä etukäteen. ( mitä muuten lapsen äiti ajattelee tällaisesta epäsäännöllisyydestä? Minua ainakin rassaisi...)
Varaudu myös siihen, että tulet saamaan kiukkuisia vastauksia katkerilta exiltä, joita jostain syystä pyörii täällä uusperheellisten sivuilla =(
entäs jos oletkin kyllästynyt koko ukkoon, mutta huomaamattas vierität sitä syytä tähän lapsentapaamisasiaan. Sun biologinen kellos on alkanut tikittää, ja haluat oman lapsen. Jotenkin ja jollain tasolla koet sen lapsen jo nyt jonkinsortin kilpailijaksi.
Oletko kyllästynyt siihen ukkoosi? Mietippä sitä.
Tein tänään merkillisen oivalluksen, kun puhuimme taas tapaamisista mieheni kanssa. Sanoin hänelle vahingossa, että jos minulla olisi todella ihana ja mahtava mies, niin ehkä minä olisin valmis tekemään uhrauksia lasta koskevissa asioissa.En edes miettinyt etukäteen mitä sanoin, se tuli tuolta jostain takaraivosta...
Kyllä minä miestäni jollain tavalla rakastan, mutta samalla tulee välillä etsittyä pientä takaporttia, että jos jossakin muualla olisi sittenkin parempi.Tiedä häntä. Yllätyin itsekin sanomisistani. Voi olla, että se syy on jossain muuallakin. Ehkä pitäisi tutkiskella paremmin omia tunteitaan.
Kyllä siinä osaksi on sitäkin, että ei haluaisi jakaa miehen huomiota toisen kanssa. Jotain kyllä täytyy tehdä, koska tästä on alkanut tulla stressiä. Tähän liittyy niin paljon kaikkea ikävää, että ei varmaan ole ihmekään, että minulle on käynyt näin. Tämä on ollut alusta asti kamalaa taistelua.
Minä ajattelen sen niin, että lapsella on oikeus olla pitämättä minusta ja samalla lailla minulla on oikeus muodostaa mielipide hänestä. Vanhempien velvollisuus on pitää huoli lapsen hyvinvoinnista.
Mieheni kanssa olemme asioista paljon puhuneet ja hän ymmärtää, etten minä voi vierasta lasta rakastaa. Kuitenkin tarvisi joustaa jatkuvasti tapaamisten kanssa ja niistä tuleekin sitten erimielisyyksiä.Lapsen äiti on kyllä myös yhtälailla sotkenut tapaamisia omien menojensa mukaan. Se olisikin paljon helpompaa, jos olisi vain tietyt päivät milloin tulee, niin ei tarvisi joka kerta niiden kanssa sohlata.
En usko, että minulla on mitään lasta vastaan henkilökohtaisesti. Elämä olisi vain niin paljon helpompaa, jos olisi lapsettoman miehen kanssa.
En siis syytä lasta siitä,että on olemassa, mutta ehkä minä olen tehnyt sellaisen valinnan, mitä en kestä tai siten asiat ovat vain niin monimutkaisia, että niitä ei vain jaksa. Vaikea sanoa.
toisessa viestissä jo itsekin arvelit kyllästyneesi mieheen... Itse vähän epäilin sellaista jo tämän aloitusviestin luettuani.
Mieti nyt tosi tarkkaan missä ollaan ja mennään. Ehkä todella teidän suhde on tullut tiensä päähän, tai risteykseen. Ymmärrän että et oikein pidä miehen tavasta hoitaa isyyttään. En minäkään pitäisi. (Missään roolissa: eksänä, nyksänä tai lapsena...) Miestä et voi muuttaa. Kuitenkin sekä miehen että lapsen kannalta on tosi tosi tärkeää, että jos sinulla alkaa eroajatuksia olla, haluat etäisyyttä, haluat jotain muuta, niin teet sen sillä lailla reilusti, että lapsi ei joudu ajattelemaan että hän on syynä eroon. Lapset kun syntyvät tähän maailmaan ihan ilman omaa syytään. Voi olla että mies silti ajattelee että kriisinne on lapsen syytä... vaikka eihän se ole. Syynä on mies, hänen tekemänsä valinnat ja ratkaisut ja tapansa kantaa vastuuta tai olla kantamatta.
Vanhemmuus tarkoittaa sitä että koko ajan joutuu tekemään kompromisseja omien ja jonkun toisen tarpeiden välillä. Itse eronneena olen tahtonut ja toivonut lasten tapaamisjärjestelyt aika neliskanttisiksi ei nyt ihan vailla joustovaraa mutta kuitenkin niin että mitä on sovittu toimii... Ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus on lapsellekin tärkeää. Niin myös sinulle, ja varmaan lapsen äitikin pohjimmiltaan sellaista toivoisi. Ongelmana siis onkin mies?
Minkä ikäinen tuo lapsi on? Jos vaikka olisi jo köuluikäinen, niin ei mene montaa vuotta kun isi ei jaksa enää kiinnostaa niin paljon, vaan kaverit on tärkeämpiä. Näin ainakin meillä. Lapsi täyttää 12, eikä sitä (onneksi) enää näy kuin n. joka kolmas viikonloppu.
Tiedän tuon tunteen, enkä osaa itsekkään sanoa onko se mustasukkaisuutta, en kyllä usko, pikemminkin ärsyyntymistä... Kun ei ole oman elämänsä herra. Meilläkin miehen exä heitteli viikonloppuhoitoja miten sattui omien menojensa mukaan.
Puhuin näistä miehelleni (avo) monta kertaa, mutta kun se ei auttanut sain totaalisen raivarin.
Loppujenlopuksi minun oli esitettävä asiani todella kauniisti sanottuna tunnepitoisessa tilassa, jotta viesti meni perille.
Moniin asioihin olen myös yrittänyt vaikuttaa puhumalla hoitojaksojen suhteen, kun tuntuu, että on turha ihminen tuolloin omassa kodissaan.
Asiat eivät näytä kuitenkaan muuttuvan.
Sovitut asiat mieheni aina unohtaa, ja joudun aina muistuttamaan vieraalla kielellä lapsen ollessa hoidossa asioista.
Väkisin vaikuttaminen, tuntuu ajoittain todella puuduttavalta, ja ehkä tunne, että ei elä omaa elämäänsä ahdistaa.
Aikaisemmin exän aktiivinen soittelukin ahdisti. Ei mustasukkaisuuden takia, vaan syystä, että mieheni ei osannut priorisoida asioita. Ilmoittaa esim. että kiitos, mutta nyt menemme saunaan, joten täytyy lopettaa puhelu.
Luulen, että lapsen suhteen on sama juttu. Joskus olisi tervettä kaikille, myös lapselle ilmoittaa, että Isän täytyy jutella loppuun etc. kumppaninsa kanssa.
Ehkä tämä näkymättömyys ahdistaa. Aikuisten tulisi elää kuitenkin aikuisten elämää, johon lapsen tulisi tottua, eikä päin vastoin.
Minua ärsyttää myös se, että mieheni ei pysty toimimaan normaalisti kun lapsi hoidossa. Viiniä ei oteta edes ruan kanssa,vaan odotetaan että lapsi on nukahtanut (8v).
Ehkä juuri tuo luonottomuuden tunne hoitojaksojen suhteen ärsyttää myös. Kun kaiken pitää muuttua, jotenkin niin tekopyhää.
ihan oikeesti, säästyt paljolta mielipahalta jatkossa ja varmasti pääset eron yli. tiedän tunteen mitä on olla suhteessa kun tietää ettei ole se kaikkein tärkein ihminen puolisolleen. ihan turhaa stressiä otat vaan itsellesi kyllä niitä lapsettomia miehiäkin varmasti on
Kyllä se vaan niin on että LAPSI menee kaiken edelle!
Kyllä tuollaisia asioita, kuten se että miehellä on lapsia tulee jo ottaa huomioon ennenkun suhteeseen alkaa!!!
Meille on tulossa vaavi Heinäkuussa ja miehellä on lapsi myös edellisestä suhteesta, josta yhteishuoltajuus. En koskaan ole ollut mustasukkainen tilanteesta, koska ymmärrän (vaikka en äiti vielä olekkaan) sen että lapsi on se tärkein! Tuota asiaa tuskin tämä alkuperäisen viestin kirjoittaja on ymmärtänyt edes mennessään yhteen kyseisen miehen kanssa!!!