Miten edetä

Miten vaakamieheen tulisi suhtautua pienen aikalisän jälkeen. Hän tietää tunteistani, mutta itse ainakin esiintyy hyvin kaverillisena. Ja minäkin haluan oikeastaan juuri sitä lähtökohtaa. Tämän miehen kanssa en halua kiirehtiä mihinkään. Vaikuttaa nimittäin aika kohtalokkaalta tapaukselta jostain kumman syystä.

Ahdistuuko vaaka, jos tietää toisen tunteiden heräämisestä, mutta itse vielä miettii missä menee. Vaikeaa kuitenkin uskoa, että kukaan tapailisi itseensä ihastunutta ihmistä vain seuramielessä. Ymmärrän, että hänellä on ollut omat vaikeutensa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta pelkkä hauskapito ja yhdessäolo ilman tunnepuolta tuntuisi jokseenkin kylmältä. Mitäs mieltä olette, onko tuttu tunne teille vaakalaiset?
223312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

niin ei tartte täällä miettiä. Mistä sinä hänen vaikeutensa tiedät, jos et tunne häntä paremmin, kun täältä pitää kysellä. Kokeile sitä hauskanpitoa ja kerro sen jälkeen.

Äänestä

..sillä vaakasta on niin vaikea saaha selvää,että omaki elämä menee sotkuun ja solmuun yrittäessä ymmärtää,mitä se vaaka aikoo ja ajattelee,kun suoriinkaan kysymyksiin ei vastauksia saa...
Valitettavasti rakkaus vaaka merkkisen kanssa on peliä ja pelaamista, jota rakastunut ihminen ei käsitä.
Ite olen sitä mieltä että yhtä vaikeeta on saada sitoutumiskammoinen vaaka sitoutumaan,kuin tehä homosta hetero...

Äänestä
  • Kun ei tiedä tarkemmin taustaa, mutta itse olen huomannut, että olen nyt myöhemmin (30v) alkanut jo löytää itsestäni myös vastakkaisia piirteitä, kuin pelkkää "sitotumiskammoa". Aika pitkälle tämä on sen oikean ihmisen tapaamisesta kiinni. Nyt tuntuu kertakaikkiaan niin hyvälle, että ei ole tarvetta pyrkiä pois :)) Tosin tämän on osittain mahdollistanut erittäin lämmin suhde , joka on kuitenkin saanut edetä rauhassa ilman vaatimuksia ja kyselyjä...

    Äänestä

  • ..joka puhuu, kuin puhuisi kaksoset horoskooppimerkin edustajasta. Eli samankaltaisia kokemuksia puolin ja toisin.

    Äänestä

  • Vaakamieheltä kirjoitti:

    ..joka puhuu, kuin puhuisi kaksoset horoskooppimerkin edustajasta. Eli samankaltaisia kokemuksia puolin ja toisin.

    on rakastua huumaavasti ja sitten yhtäkkiä menettää se kaikki ihana johonki epämääräseen kaveruus mössöön josta ei saa selkoa,kuten mulle kävi sen oman vaakarakkauden kanssa...
    Merkistä riippumatta se sattuu..mulle se vaan sattu olemaan vaaka...
    Jotaki merkillistä vetoa täytyy olla vaaka-kaksonen suhteessa...vaikka käy kipeää.. ei siltikään voi irrottautua kokonaan!:(

    Äänestä

  • kaksonen kirjoitti:

    Vaaka- kaksonen suhde on juuri sitä... Itsellä ollut kolme vuotta suhde kaksosen kanssa ja vaikka kuinka tekee kipeää, ei vaan pysty lopettamaan... Eikä ole toiveitakaan yhteisestä tulevaisuudesta! Hänellä kun on se oma elämänsä!

    Äänestä

  • kaksonen kirjoitti:

    on rakastua huumaavasti ja sitten yhtäkkiä menettää se kaikki ihana johonki epämääräseen kaveruus mössöön josta ei saa selkoa,kuten mulle kävi sen oman vaakarakkauden kanssa...
    Merkistä riippumatta se sattuu..mulle se vaan sattu olemaan vaaka...
    Jotaki merkillistä vetoa täytyy olla vaaka-kaksonen suhteessa...vaikka käy kipeää.. ei siltikään voi irrottautua kokonaan!:(

    ..minä taidan kärrätä kaksosetnaisen nyt roskiin... hukattuihin mahdollisuuksiin... menneisiin muistoihin. Annan muille kiinnostuneille mahdollisuuden kolkutella sulkeutuneita sydänoviani... ehkä sinne tulee erilainen kaksosetnainen..

    Äänestä

Itse tapailin jonkun aikaa oinasmiestä. Aika pian huomasin, ettei homma kuitenkaan onnistu. Onnettomaan tapaani vedätin vain asian esille tuomista turhan kauan, koska en halunnut lähteä tilanteesta ovet paukkuen. No ehkä vedätys oli hyväkin, koska onnistuin säilyttämään hyvät välit. Oinas olsi vieläkin halukas jatkamaan, eikä ole ihan vakuuttunut, että olen tosissani. Sovimme, että voimme kyllä joskus käydä ulkona yhdessä. Minua ainakin alkaa ahdistaa, jos omat tunteeni eivät ole samalla tasolla toisen kanssa. Olisiko kylmää toimintaa lähteä hänen kansaan ulos? Ei minun mielestäni, kunhan peli on tehty selväksi. Ei kai jokaisen suhteen tarvitse loppua maailman sotaan.

Äänestä
  • Ja vieläkään en ole häntä nähnyt tuon aikalisän tapaisen alkamisen jälkeen. Juteltu puhelimitse pariin otteeseen niitä näitä. Olen jättänyt pallon ns. hänelle. Jos haluaa tavata tms. hänen on nyt tehtävä aloite. Niin raastavaa tämä epätietoisuus että... En kyllä tiedä enää mitä tehdä, voin vain odottaa sydän syrjällään. Hän tietää, että tapaaminen tarkoittaisi jonkin rajan ylitystä tässä tuoreessa jutussamme. Ja minä en halua painostaa häntä missään nimessä.

    Äänestä

  • vaikeaselkoista kirjoitti:

    Ja vieläkään en ole häntä nähnyt tuon aikalisän tapaisen alkamisen jälkeen. Juteltu puhelimitse pariin otteeseen niitä näitä. Olen jättänyt pallon ns. hänelle. Jos haluaa tavata tms. hänen on nyt tehtävä aloite. Niin raastavaa tämä epätietoisuus että... En kyllä tiedä enää mitä tehdä, voin vain odottaa sydän syrjällään. Hän tietää, että tapaaminen tarkoittaisi jonkin rajan ylitystä tässä tuoreessa jutussamme. Ja minä en halua painostaa häntä missään nimessä.

    sinua. Minä ymmärtäisin luopua jo leikistä. Aikalisän ottaminen on merkki vain siitä, ettei ole rohkeutta kertoa sinulle, ettei halua kanssasi mitään.

    Äänestä

  • tuo vaaka kirjoitti:

    sinua. Minä ymmärtäisin luopua jo leikistä. Aikalisän ottaminen on merkki vain siitä, ettei ole rohkeutta kertoa sinulle, ettei halua kanssasi mitään.

    se aikalisän otto tapahtui. Pelästyin tunteiden ilmaantumista ja kaikkea tapahtunutta. Mistään aikalisästä ei ole suoraan ollut puhetta, sellaisesta ei suoraan sovittu. Päivät ovat kuluneet muissa merkeissä. Onko vaa'alle mahdotonta sitten olla vastaamatta puheluun/tekstariin. Miksei sano suoraan, jollei kiinnosta. Mitä lie miettii? Musta tämä alkaa tuntumaan testaamiselta, väsytystaistelulta tai näpäytykseltä...

    Äänestä

  • puolelta kirjoitti:

    olen itse ollut vastaavassa tilanteessa, jossa vaakamies pakitti heti kun kerroin tunteistani. itse sinnittelin vielä kuukausia vastaavanlaisessa jatkuvan odottelun ja ahdistuksen tilassa, eikä tilanne koskaan siitä parantunut. ystävyyttä vain tarjolla ja samalla hän koko ajan etsii elämänsä naista. suosittelen, että jatkat elämääsi. kysy itseltäsi vakavasti, kuinka katkera olet jos kaiken kivun jälkeen käsissäsi ei ole mitään? jos vastaat, yritys on silti sen arvoista, anna palaa. muuten, jatka elämääsi, ei tunnu toinen välittävän

    Äänestä

  • vaikeaselkoista kirjoitti:

    Ja vieläkään en ole häntä nähnyt tuon aikalisän tapaisen alkamisen jälkeen. Juteltu puhelimitse pariin otteeseen niitä näitä. Olen jättänyt pallon ns. hänelle. Jos haluaa tavata tms. hänen on nyt tehtävä aloite. Niin raastavaa tämä epätietoisuus että... En kyllä tiedä enää mitä tehdä, voin vain odottaa sydän syrjällään. Hän tietää, että tapaaminen tarkoittaisi jonkin rajan ylitystä tässä tuoreessa jutussamme. Ja minä en halua painostaa häntä missään nimessä.

    Ei se ole merkistä aina kiinni. Olin skorpparin kanssa, joka teki ihan samaa. Soiteltiin ei soiteltu, tavattiin ei tavattu. Sitten kun pistin pelin poikki hänelle tuli kiire pitämään kiinni. Homma jatkui vähän aikaa ja kun hän vihdoin onnistui myöntämään ihastuneensa hän hävisi kuin tuhka tuuleen ilmoittamatta mitään. Kaipa tuo pelästyi omia tunteitaan. Jälkeenpäin sanoi, että oli ollut yksi elämänsä vaikeimmista päätöksistä. Miten sekin sitten pitäisi ymmärtää. Älä sinä suotta roiku minkään pellen perässä. Ei kukaan, joka kohtelee toista noin, ole sen arvoinen. Tai jos tänä aikana olette saaneet homman sujumaan, toivotan teille onnea, mutta älä ikinä anna käyttää itseäsi kynnysmattona.

    Äänestä

  • vaikeaselkoista kirjoitti:

    Ja vieläkään en ole häntä nähnyt tuon aikalisän tapaisen alkamisen jälkeen. Juteltu puhelimitse pariin otteeseen niitä näitä. Olen jättänyt pallon ns. hänelle. Jos haluaa tavata tms. hänen on nyt tehtävä aloite. Niin raastavaa tämä epätietoisuus että... En kyllä tiedä enää mitä tehdä, voin vain odottaa sydän syrjällään. Hän tietää, että tapaaminen tarkoittaisi jonkin rajan ylitystä tässä tuoreessa jutussamme. Ja minä en halua painostaa häntä missään nimessä.

    ... jos mies sanoo tarvitsevansa aikalisän...aikaa pohdiskella asioita.. Hän tarkoittaa ettei ole valmis koskaan kanssasi mihinkään... valitettavasti. Kun vaaka rakastuu, hän tekee sen kympillä ja osoittaa sen.

    Äänestä

mulla on nyt jonkinaikaa ollu kaksosetmies ja välillä tuntuu että toinen on vähä ns. liianki kiinnostunu kun en nyt itse ole niin ihastunu. No onhan se imartelevaa, ja olis varmasti kaikin puolin 'järkevä' vaihtoehto. Jospa mä pikkasen taktisesti pelaan aikaa ja kattelen tätä "seuramielessä", ainakin niin kauan kun ei parempaakaan oo näköpiirissä.
Tosi sääli tän homman kannalta että itsellä vieläkin repii sielua tätä edellinen juttu, toisinaan on vaan NIIN järkyttävä ikävä yhtä vaakamiestä, lähinnä sitä alkuaikojen hurmaavaa, herkkää keskustelijaa, eikä ollenkaan sitä epäluotettavaa, liiaksi omiin oloihinsa vetäytyvää turhien lupailijaa jokska myöhemmin paljastu.. ja tän jälkeen mikään muu ei oo valitettavasti tuntunu enää oikein miltään.
No täytyypä kattoo, miten käy.. parempi vaan pysytellä 'viileenä', vaikka ulospäin tietysti mukavana ja miellyttävänä, enhän toki tahdo ehdointahdoin loukata ketään, voihan se olla että tämä nykyinenkin kyllästyy ajan kanssa, ja tilanne 'ratkeaa' ikäänkuin itsestään eikä mun tarvi suotta tehdä mitään vaikeita päätöksiä..
eihän sitä muutenkaan koskaan tiedä millon tulee joku vielä parempi...ja jos tulee ni eipä siinä sillon kauheesti toisen mahdollisia sydänsuruja jaksa miettiä eikä liikuta, kunhan itte sais jonku hyvän ja mieleisen.
Sori, mutta näin se vaan menee. ;)

Äänestä
  • tollanen varallapito. Miksi uskotella toiselle yhdessäololla mitään. Jos kuitenkin kiikaroit parempaa vaihtoehtoa toisella silmällä. Luulisi, että olet kuitenkin jo päätöksesi tehnyt, ja tällä kaksomiehellä ei ole tsäänssejä enää nimeksikään. Mitä jos kasvaisit aikuiseksi ja päästäisit toisen jatkamaan eteenpäin. Tuskin se sua jää suremaan pitkäksi aikaa. Aika omahyväinen tapaus, huh huh!

    Äänestä

Taitaa olla toinen nainen jo kuvioissa tai on entisessään vielä vahvasti kiinni.

Äänestä

olemaan exän kanssa ystävä. On ollut tapaus missä pyrin olemaan exäni kanssa ystävä ja tiesin että hänellä on tunteita minua kohtaan. Odottelin rauhassa että tunteet sammuisivat. Ne sammuivat lopulta kun hän käsitti etten halua olla muuta kuin ystävä. Tiedän että olen ollut kylmä kun lähdin hänen nenänsä edessä toisen matkaan. Mutta minä en häntä halunnut ja olin sanonut sen hänelle suoraan. Oma vikansa jos ei uskonut ja kuvitteli itsestään liikoja. Katkeruuksia ei välillämme ole.

Tänä päivänä olemme ystäviä ja hän kertoi minulle myöhemmin että hänen olisi pitänyt heti uskoa etten halunnut häntä.

Äänestä
  • että hätäilemällä ei vaa'an kanssa edetä mihinkään. Kiva kun täälläkin suurin osa teilasi koko kuvion lyttyyn. Mutta tilanne on aivan päinvastainen. Kun annat asioiden mennä omalla painollaan, lopputulos on haluttu....

    Äänestä

  • todistettua kirjoitti:

    että hätäilemällä ei vaa'an kanssa edetä mihinkään. Kiva kun täälläkin suurin osa teilasi koko kuvion lyttyyn. Mutta tilanne on aivan päinvastainen. Kun annat asioiden mennä omalla painollaan, lopputulos on haluttu....

    Niin ei kai sitä kannata hätäillä minkään merkin suhteen.

    Tosin minä nykyinen mieheni seurustelimme 2-3 vko ja muutimme yhteen.... tiedän että se oli aika uhkarohkeata, mutta hyvin on mennyt. Tuli kyllä aikoja kun meinaisin mennä karkuun ja itkeskelin miehelleni sitä että hän elättää minua (olen opiskelija, hän työssäkäyvä). Mutta selvitimme asiat puhumalla ja se helpotti oloani kun hän ja minä analysoimme suhdettamme öisin kynttilänvalossa ja suitsukkeen palossa. Nyt en lähtisi enää mihinkään.

    Mitään en kadu ja nyt menee hyvin!

    Äänestä

...että vaakamies on epävarma tai jopa haluaa lopettaa suhteenne, mutta ei osaa/halua sitä suoraan ilmaista ja odottaa sinulta ratkaisua.

Voisit vaikka ottaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, mutta antaa ymmärtää, että tunteita on. Silloin hänen täytyy kallistaa vaakansa jompaan kumpaan suuntaan. Et hukkaa turhaa energiaa!

Äänestä

hei,
mitä-nimimerkin kriisi suhteessa vaakamieheen päättyi hyvin. mitenkä teidän aikalisänne kanssa kävi? toivottavasti yhtä positiivissa lopputunnelmissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jatkossa kirjoitti:

Miten vaakamieheen tulisi suhtautua pienen aikalisän jälkeen. Hän tietää tunteistani, mutta itse ainakin esiintyy hyvin kaverillisena. Ja minäkin haluan oikeastaan juuri sitä lähtökohtaa. Tämän miehen kanssa en halua kiirehtiä mihinkään. Vaikuttaa nimittäin aika kohtalokkaalta tapaukselta jostain kumman syystä.

Ahdistuuko vaaka, jos tietää toisen tunteiden heräämisestä, mutta itse vielä miettii missä menee. Vaikeaa kuitenkin uskoa, että kukaan tapailisi itseensä ihastunutta ihmistä vain seuramielessä. Ymmärrän, että hänellä on ollut omat vaikeutensa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta pelkkä hauskapito ja yhdessäolo ilman tunnepuolta tuntuisi jokseenkin kylmältä. Mitäs mieltä olette, onko tuttu tunne teille vaakalaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu