Hei olemme vasta aloittelemassa sijaisperheenä(nopea ho alle3v),mutta koira ja kissaperheenä jäin miettimään sossuntädin varoituksia eläimiä kiusaavista lapsista.Kuinka paljon lapsilla todellisuudessa on sen tyyppistä käytöshäiriöta joka kohdistuu eläimiin?Onko tämä enemmän peloittelua,kuin totista totta?Eläimet ovat osa tämänhetkistä perhettämme ja lapsille tärkeitä,toki järki kädessä elukoitten pidossakin,kertokaa kuitenkin kokemuksianne sijaislapsista ja lemmikeistä.Luovutaanko lemmikeistä vai unohdetaanko sijaislapset?
lapset ja eläimet ongelmako
nuppu
9651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
niin pahasti häiriintyneitä, että eläimet ovat vaarassa. Yleensä niiden perheissä ei tunneta kunnioitusta toiseen ihmiseen, eikä varsinkaan eläimeen. Meidän lapsista kaksi (kaikkiaan viisi) on ollut väkivaltainen myös eläimille. Ovat edelleen, mutta tappaminen on jäänyt viimme vuosina.
Hyvin usein, kun lapset saavat katsella esim. väkivaltasia elokuvia ja yleensä sitten perheväkivaltaa, luulevat he, että se on normaalia hakata. Eläimethän eivät useinkaan ole niin kestäviä, kuin ihmiset.
Kiitos yhdenlaisesta kommentista.Olettamus on,että perheeseemme tulisi omaa nuorimmaistamme nuorempia lapsia l.alle 4v,onko ongelmat samoja näinkin pienillä?Koirat eivät perheessämme pääse esim lastenhuoneisiin,keittiöön ja olkkariin l.lapset eivät oleskele koirien kanssa.Tiedän kyllä itse kiusaamistaipumuksesta,mutta jos lapsi tulee aika pienenä,niin voiko hän sisäistääèläimen kunnioittamisen`periaatteen.Kuinka paljon kiusaamista yleensä esiintyy?Itse olen työskennellyt lastenkodissa,enkä silti ole törmännyt asiaan kuin oppikirjoissa.Lisää tietoa asiasta toivoisin,varsinkin niiltä perheiltä,joilla kokemusta on pienistä lapsista.
on koiria,kissoja ja sijaislapsia.Meille on tullut pieniäkin lapsia sijoitukseen,jotka eivät aiemmin ole olleet missään tekemisssä eläinten kanssa ja meidän kokemukset on pelkästään positiivisia.Koirat ovat olleet "karvaterapeutteja" ja kissat opettaneet että eläin on elollinen eikä kestä kovakouraista käsittelyä.Tsemppiä..
Meillä on kissa ja koira sekä muutama kymmen kriisisijoituksessa olleita lapsia plus viisi pitkäaikaisesti sijoitettua. Eikä ole kiduttajaa löytynyt tästä porukasta...
Useimmille on tottakai joutunut opettamaan yhteiseloa, mutta kyllä se oppi on perile mennyt. Silmät auki ja tiukkaa mutta ystävällistä opastusta, kunnes alatte luottaa lapsen taitoihin olla eläimen kanssa.
Uskon, että äärimmäisen harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta (ja huom. meillä on ollut aivan yhtä kipeitä lapsia kuin muillakin, useimmat neur. ja psyk. diagnoosit on tullut tutuksi) lapset ovat otettuja, kun heille osoittaa, kuinka kissa/koira nauttii kun lapsi sitä osaa hoivata oikein. Eli lapsille täytyy opettaa kuinka ollaan yhdessä ja kehua kun lapsi osaa, ei se sen kummempaa ole. Jos homma ei toimi, vika ei ehkä aina ole lapsessa.
En väitä, etteikö meillä olisi ollut lapsia jotka eivät olisi kiusanneet jollei töitä olisi asian eteen tehty, mutta kaikki ovat oppineet eläinten kanssa elämään ja nauttimaan niiden seurasta myös.
Että ei kannata mielestäni pelätä. Tai sitten saa pelätä ihan kaikkea muutakin. Pelättävää piisaa jos sille mielelle heittäytyy ;).
aina olla varovainen eli lapset läimäyttelee koiraa helposti pieninä ja ajaa sitä takaa eikä anna olla rauhassa ymmärtämättä vielä ettei niin saa tehdä eli lapsille ja koirille täytyy laittaa selkeät rajat.
Ja koiralle oma paikka minne lapsilla ei asiaa ja se tietää että e on sen rauhallinen paikka.
Meillä aina ollut eläimiä ja on helpompaa tehdä koiralle rajat selviksi kuin lapsille..mutta se kasvattaa lasta erittäin paljon..oppii rajoja ja vastuuta muistakin olennoista ja on kaveri jota silittää ja kertoo murheita..
oppivat mitä heille opetetaan. Se malli mikä biologisesta perheestä tulee, istuu lapsissa melko tiukassa.
Meillä on koiria, isorotuisia. Pari kertaa olemme yllättäneet lapsia hakkaamasta koiria ja ajamasta kepillä takaa.
Kyllähän se suututtaa, kun tällaista huomaa. Varsinkin kun vielä huomaa, että biologisten vanhempien asenne on sama ja yhdessä tällaiselle naureskellaan. Lasten vikahan se ei siis ole, että tällainen malli on opetti, joten ei auta muutakuin karsiminen.
Olenkin sitä mieltä, että jos nämä lapset eivät pääse kokemaan kaikkea mitä heiltä on jäänyt paitsi ja joudu kantapään kauttakin oppimaan, niin he tulevat aina kohtelemaan toisia -niin eläimiä, kuin ihmisiäkin kaltoin. Joten on hyvä, että perheessä on eläimiä, jotka opettavat lapsille myös moninaisia taitoja.
Eläimet sijaisperheessä ovat siis suuri rikkaus. Lapset ovat luonamme oppineet arvostamaan eläimenkin haavoittuvuutta ja tätä kautta oppineet paljon asioita. Eläin voi olla myös joskus ainut olento jolle halutaan purkaa pahaa mieltä ja ison koiran kainalossa on aina tilaa pienelle ihmiselle.
Kun tuntuu, että maailma kaatuu, niin koiralta saat aina pusun. Tämä perhe ei jaksaisi ilman näitä ihania koiruuksia!
Miehen lapsi on kiusannut eläimiä kaksi vuotta,4 vuotiaasta tähän 6 vuotiaaseen.Aina kun silmä välttää niin potkaisee tai repii hännästä,nipistelee,puristelee ja repelee.
Lapsi on itse saanut äidiltään selkäsaunoja ja on huonosti kohdeltu kotona.Sekunniksi ei voi jättää vahtimatta eläinten kanssa.
etsikää eläimille uusi koti jos yhtään välitätte niistä. Kestänyt kaksi vuotta HEI HALOO!!!
Älkää luopuko eläimistä. Meillä oli koiria, kun sijaislapsi tuli ja hän ei todellakaan ollut oireeton ja diagnositon. Koirat olivat hänell turvallinen kiintymyksen kohde, jokin joka otti vastaan ja antoi pyyteetöntä hellyyttä. Meitäkin peloteltiin lemmikkejä rääkkäävistä sijaislapsista, enkä väitä etteikö huonojakin kokemuksia voi olla, mutta tosiasia on sekin että lapset ovat kaikki erilaisia. Minäkin tiedän perheen, jonka oma biologinen lapsi rääkkäsi perheen kissaa, ei sijaislapsia aina pidä syyttää kaikesta ja yleistää "pahantekijöiksi". Monilla sijaislapsilla on ollut eläimiä jo biologisissa kodeissaan ja tietävät miten eläinten kanssa eletään ja jos eivät tiedä, opettakaa heitä, kuten omiannekin opettaisitte.