Aattelin kirjottaa tänne palstalle,enkä syömishäiriö-palstalle,koska täällä näkyy olevan keskustelu vähän vilkkaampaa...
Kerroin eilen tai oikeestaan kiukkuisena tiuskaisin kumppanilleni,että tokko hän ei oo huomannut/tajunnut,et oksentelen tarkoituksella,koska pelkään lihomista ja tunnen huonoa omaatuntoa syömiseni takia! Olisin ollut valmis eilen sit puhuun tästä asiasta,koska tää on painanut mieltä ja tätä oksentelua ja laihustusta on jo kestänyt aikas kauan...mut tuo toinen ei vissiin halua puhua asiasta tai yrittää ymmärtää mua,koska asiasta ei puhuttu eilen eikä sen enempää tänään.Tai sen verta se sano,et mun pitää täältä netistä yrittää ettii apua itelle!
Harmittaa vaan,et se ei ymmärrä.Tänään oon ite tehtyä pizzaa syönyt palan.Siitäkään en voinut tehä normaalia pizzaa,vaan senkin täytyi olla mahdollisimman kevyttä! Ja silti en uskalla syödä sitäkään kuin yhden pienen palan,palan jolla ei ees nälkä lähtenyt.Muuten oon mahaani täyttänyt nesteillä,vedellä ja kahvilla.Tää on helvetin vaikeeta,kun ei pysty elään täysillä.Jokaista päivää pyörittää vaaka,kalorilaskuri,lenkkeily,syömättömyys tai sit ahmiminen ja oksentelu!
Ja pahemmax tää ilta tai viimestään huominen päivä menee,koska mieheni toi tullessaan huoltsikalta kaksi jättikokoista karkkipussia.Enhän mä pysty oleen tuhoamatta niitä! että siltäkin osalta eilinen tunnustukseni meni kuin kuuroille korville...karkkeja,mulle joka ei syö tai sitten ahmii salaa kaiken.Karkkeja,karkkeja ja karkkeja,sitten itkua,oksentamista ja mökötystä...mix se ei ymmärrä,et ne on mulle pahasta?
Kerroin eilen tai oikeestaan kiukkuisena tiuskaisin kumppanilleni,että tokko hän ei oo huomannut/tajunnut,et oksentelen tarkoituksella,koska pelkään lihomista ja tunnen huonoa omaatuntoa syömiseni takia! Olisin ollut valmis eilen sit puhuun tästä asiasta,koska tää on painanut mieltä ja tätä oksentelua ja laihustusta on jo kestänyt aikas kauan...mut tuo toinen ei vissiin halua puhua asiasta tai yrittää ymmärtää mua,koska asiasta ei puhuttu eilen eikä sen enempää tänään.Tai sen verta se sano,et mun pitää täältä netistä yrittää ettii apua itelle!
Harmittaa vaan,et se ei ymmärrä.Tänään oon ite tehtyä pizzaa syönyt palan.Siitäkään en voinut tehä normaalia pizzaa,vaan senkin täytyi olla mahdollisimman kevyttä! Ja silti en uskalla syödä sitäkään kuin yhden pienen palan,palan jolla ei ees nälkä lähtenyt.Muuten oon mahaani täyttänyt nesteillä,vedellä ja kahvilla.Tää on helvetin vaikeeta,kun ei pysty elään täysillä.Jokaista päivää pyörittää vaaka,kalorilaskuri,lenkkeily,syömättömyys tai sit ahmiminen ja oksentelu!
Ja pahemmax tää ilta tai viimestään huominen päivä menee,koska mieheni toi tullessaan huoltsikalta kaksi jättikokoista karkkipussia.Enhän mä pysty oleen tuhoamatta niitä! että siltäkin osalta eilinen tunnustukseni meni kuin kuuroille korville...karkkeja,mulle joka ei syö tai sitten ahmii salaa kaiken.Karkkeja,karkkeja ja karkkeja,sitten itkua,oksentamista ja mökötystä...mix se ei ymmärrä,et ne on mulle pahasta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän poikaystävääsi tavallaan, on helpompi sulkea murheet pois mielestä ja kuvitella, että kaikki on hyvin. Toisaalta teitä on siinä parisuhteessa kaksi ja toiselta toivoo tukea. Nyt en kuitenkaan tiedä haluatko syömiskäyttäytymisestä eroon vai et?
Voin sanoa, että tuo ei ole kumppanillesikaan helppoa, koska sinun elämääsi rajoittaa syöminen tai siitä pidättäytyminen. koko ajan päässä pyörii mitä voi syödä, miten paljon ja miten sen sitten kuluttaa? Turhauttavaa vai kuinka? Oman parisuhteesi ja oman elämäsi takia hakisit apua "pakko-oireisiisi" terveyskeskuksesta tai muualta lääkäriltä. Ei elämä voi olla pelkän ruuan ympärillä elämistä vaan sillä on paljon muutakin annettavaa.
Olen itse ollut samassa tilanteessa ja en voi sanoa, että olisin vieläkään täydellisesti terve, mutta olen oppinut syömään silloin kun on nälkä ja niin paljon, että vatsani tulee täyteen ilman ahmimista ja tippaakaan en ole lihonnut vaikka en ole joka päivä ollutkaan hikoilemassa jossain salilla tai lenkkipolulla.Ehkä pari kiloa on lähtenytkin. Karkkeja syön tai pyrin rajoittamaan niiden syönnin yhteen päivään viikossa, täytyyhän sitä joskus herkutellakin.
Elämä vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä, aikaa riittää vaikka mihin kun ei koko ajan ajattele ruokaa ja liikuntaa. Ei enää masennuksia ja kavereitakin näkee paljon enemmän. elämä on loppujen lopuksi aika ihanaa...
jaksamista sinulle ja mieti, mitä hyvää parantuminen sinulle voisi tuoda ja mitä syömishäiriö sinulle tekee, kummassa mahtaakaan olla enemmän positiivia asioita? Niin ja poikaystäväsi varmaan haluaa elää tytön kanssa, jolla on terve suhtautuminen ruokaan ja nautintoihin, joita jokainen välillä tarvitsee...
toivottavasti autoin edes vähän...
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Oon kertonu poikaystävälleni bulimiastani ja oon kertonu että mun on vaikee kontrolloida itteäni herkkujen kanssa. Hän vaan naureskelee ja sanoo että saanhan minäkin niitä syödä.. huoh. Ei paljon auta asiaa että mun poikaystävä on aikamoinen herkkusuu ja karkkeja ja sipsejä pitää olla kaapissa jatkuvasti.. Aika moneen otteeseen on sit käyny niin että kun poikaystävä on töissä niin minä tyhjennän kaapin herkuista ja käyn sitten häpeissäni ostamassa uusia tilalle jottei poikaystävä huomais mitään :S.