Mun sisko on lähös mun tädin perheen luo Englantiin ja haluis mut mukaan,mut sanoin etten voi lähtee eikä se ymmärrä miks.Mun sisko ei siis tiedä mun bulimiast,tosin se aina ihmettelee miksen mä ikinä haluu lähtee minnekään ja miks oon aina noin tunnin suihkus.Pitäiskö mun kertoo sille et sairastan bulimiaa?En sillee uskaltais ku sil on aika "negatiivinen" suhtautuminen syömishäiriöisii kohtaan.Oon ite -90 ja mun sisko on -88.Mietin vaan et rupeisko se sit vahtii mun syömisii,estää oksentamast ja ahmimast jne.?Käytän tosiaan myös laksoi,pitäiskö siitä sitte kans mainita?Miten te ootte kertonu jos ootte kertonu?Miten teijän lähisukulaiset on suhtautunu siihen?Nyt ois tosi tärkeet saada tietää!Kannattaako kertoo,että onko siitä mitään apua tai enemmän haittaa ku hyötyy?Mulla on ennen ollu anoreksiaa josta mun lähiomaiset tietää,tosin bulimiasta ja laksoista nei tiedä,jota oon sairastanu jo melkein vuoden.Nyt please auttakaa!!!Kertokaa pliide oma mielipiteenne asiasta,miten itse toimisitte mun tilassa ja miten teidän omaiset on suhtautunu ku ootte kertonu?Nyt oikeesti please auttakaa,rukoilen vastauksia!!!
Rukoilen,LUKEKAA ja KERTOKAA mielipiteenne!!!
bulimikko
91144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä sanoisin, että kerrot, mutta ei ehkä kannata kaikkee ihan kerralla kertoa.. voit sit listätä joskus myöhemmin loput. Ajattelin sillai että jos sitten kaduttaakin että tuli kerrottua, niin eipä ainakaan tullu kaikkea paljastettua. Kertois vaan sillai ympäripyöreesti että oksennan sillointällöin, mutta sit ne ehkä rupee kyselee kaikkee..
Sä saisit matkan englantiin mut et mene? Oletko täysin hullu?
Älä kerro vaan syö vähän reissullasi, niin et joudu oksentamaan! Helppo ratkaisu. Ethän sä ehdi siellä liika syödäkään kun on niin paljon nähtävää.
Mun neuvot: Älä kerro, mene matkalle, nauti ja kato mitä sitten tapahtuu.
No ei tää ois eka reissu josta jäisin pois,oon nimittäin jäämässä pois myös italian matkalta,laivareissuilta,venäjän matkalta jne.
Mä mietin kans et jos söisin vaan vähäsen,mut sit mua pelottaa et ne luulee et mä oon taas laihduttamas,mitä mä oonki mut nei vaan sais tietää,koska sillon ku mä olin ana,nii mä en saanu tehä mitää ellen mä syöny noin tunnin välein ja koko ajan katottiin perään jne.Niin ja sitku mul on viel ne laksatki,ku mul ei vatsa oikee toimi,oon yli vuos sitte paskantanu normaalisti,nykyään ei tuu ellen ota laksoi yliannostuksena.Nii pelkään et ne rupee kiinnittää liikaa huomiota mitä syön ja minkä verran.Oon tosin kyl nirsoki.Mun sisko sano ihan samaa et oon ihan hullu ku sanoin etten oo lähös Englantiin.Mitä luulet kiinnittääköhän ne mun ruokavalioon huomiota matkan aikana ja vessassa käynteihin myös?Kiitos muuten kun vastasit ja toivottavasti vastaisit myös tähänkin.
Lopeta laksatiivien käyttö!!! On hemmetin vaikeaa, mutta ne jos mitkä on vaarallisia, vaarallisempia kuin oksentaminen. Niskasta vaan kiinni ja stop!
Elä!!! Lähe reissuun.
Jätä laksat pois, et varmaankaan halua, että sinusta tulee joku pidätyskyvytön.
jos haluat leikkiä hengelläsi. Sanot itse että olet sairastunut bulimiaan. Siis sinä olet sairastunut tautiin josta et parane ilman apua ja kohta siskollasi ei ole ketään ketä pyytää matkalle. Hae apua, pikaisesti.
Mä voin sanoa että mun elämäni pahin virhe bulimiaan sairastumisen jälkeen on ollut kertoa siitä omaisille. Mulla alkoi kauhea ruuaan/vessassa käynnin tarkkailu, sä et voi oksentaa enää koskaan jos joku on kotona. Tää oli mun kokemukseni.
Matkalle lähdöstä, eikö porukat rupea huolestumaan siitä miksi et lähde matkalle. Jos he eivät tiedä mitään bulimiasta, on vanhempien aika vaikea sitä arvata. Yritä salata sairaus ja käyttäytyä mahdollisemman normaalisti.
Vaikka tämä oli pessimistinen viesti, muista miten paljon helpompaa olisi elää jos vain olisit terve, tähtää siis siihen! Matkallekkin lähtö olisi silloin mukavaa!! :) Iloista kevättä sinne.
Itse en koskaan ole oksentanut itseaiheutetusti, mutta tiedän kyllä, miten rasssaavaa on, kun syömisiä tarkkaillaan suuntaan tai toiseen. Olen sairastanut sekä anoreksiaa että BED:ta.
Kuitenkin, parantuminen ja kaikki siihen liittyvä on välillä tuskallista. Ahmiminen ja oksentaminen helpottavat oloa hetkeksi, vievät ajatukset pois kipeistä asioista, toimivat pakopaikkana, jotain. Kuitenkin oksentaminen vahingoittaa ajan myötä sekä fyysisesti (vaaroista on luettavissa tältäkin foorumilta) että psyykkisesti (kun siitä tulee ainoa hallintakeino silloinkin, kun asiat pitäisi oikeasti kohdata ja käsitellä).
Aloittajalle sanoisin, että jos pelkäät vahtimista, kerro kuitenkin. Jos pelkäät pilkkaa ja halveksuntaa, älä kerro siskollesi, mutta kerro jollekulle johon luotat, tai ammatti-ihmiselle mieluiten. Olet vielä suhteellisen nuori ja - voin kertoa - et halua kroonistua. Syömishäiriöt ovat kavalia sairauksia tarjotessaan aluksi helpotusta ja jopa onnistumisen kokemuksia, mutta vähitellen ne ottavat enemmän ja enemmän tilaa elämiseltä, enemmän ja enemmän tilaa niiltä asioilta, joita oikeasti haluat. Olet jo luopunut bulimian takia paljosta - kenties se voisi motivoida sinua jättämään tuon "ystävän" taaksesi? Yksin ja omin voimin se on vaikeaa, joten kaiken avun vastaanottaminen on ehdottoman suositeltavaa!
Kerroin vain tuossa oman kokemukseni. Todellakin kannatan sitä että yrität parantua, kerrot jollekkin, minusta aluksi olisi parasta se, että kerrot jollekkin ammattilaiselle, terkan kautta terapeutille tai jotain.
Minun elämäni on nykyään sitä että käyn koulussa, kotona syön ja oksennan. Ja voit vain arvata mitä tuskaa lomat ovat.