Outo tunne

ympyrä kirjoitti:

Ulkoisesti katsottuna asiani ovat melko mukavasti. Asun minua kovasti rakastavan miehen kanssa,mulla on paljon ystäviä ja tutustun avoimen luonteeni ansiosta helposti ihmisiin.Mutta:tunnen itseni jostain syystä niin yksinäiseksi,että se on kirjaimellisesti fyysinen kipu.Liekö traumaa teinivuosilta jolloin mut kiusattiin koulussa henkihieveriin eikä mulla ollut yhtään kaveria. Kun olin 19 äitini kuoli. Kenties nämä hylkäämiskokemukset saivat aikaan sen,että olen sairaanloisen riippuvainen ihmisistä.Pelkään kuollakseni etukäteen vappuja,juhannuksia ja uusia vuosia, pelkään että mitä jos kukaan ei kutsu minua minnekään. Viikonloppuillat ovat hirveitä.Mieheni seura ei riitä mulle,toivon koko ajan että joku kaveri soittaisi ja kysyisi lasilliselle. Mutta 28-vuotiaat naiset ovat varsinaisia kotirottia, ja monet toteavat olevansa huonoja pitämään yhteyttä.Leikittelen usein ajatuksella siitä että kaikki luulisivat minun olevan kuollut,kuinka minua kaivattaisi. Samaan aikaan pelkään,että kukaan ei rakasta minua oikeasti,jos he niin tekisivät,pitäisivät enemmän yhteyttä.Olkaa kilttejä,älkää teilatko minua vaikka kerroinkin että elämässäni on ihmisiä.Minun oli pakko saada kertoa tunteeni jollekin,ystäville en koskaan kehtaisi sillä he sanoisivat vain että mene takaisin terapiaan. Ja siinä he olisivat kyllä oikeassa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä