Farmarivertailu

Viimeisimmässä Teknikens värld lehdessä on
perusteellinen vertailu autoista: Audi A6 3,0 ,
Saab 9-5 Aero ja Volvo V70 T5. Kaikki autot
automaattivaihteistolla ja farmarimalleina.
Parhaana pidettiin Volvoa. Saabin moottorin
päästöpuoli oli katastrofi. Moottori antoi niin
hurjan huonon mittaustuloksen, että lehti pyysi
Saabia toimittamaan toisen auton testiin. Saab
lähetti auton ja kaksi insinööriä seuraamaan
uutta mittausta. Taas saatiin todella surkea
tulos. Vaikuttaa siltä, että Saab on nyt jäänyt
Turboissa Volvosta jälkeen, sillä myös
diselpuolella on Saab selvästi huonompi
viimeisten tietojen valossa. Muutoin Saab oli
ihan ok ja samaa luokkaa Volvon kanssa
lukuunottamatta hirvenväistökoetta, jossa Volvo
oli paras. Audi ei ihan pärjännyt samalle tasolle.
Viimeisimmässä Tulilasi lehdessä oli kuvia
uudesta Opelista ja Saabista. Näyttää siltä, että
Saabin ja Opelin ero on jatkossa vain samaa
luokkaa kuin Vauxhallin ja Opelin ero nykyisin.
Jopa kori on suurimmilta osin sama.
513526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

"Näyttää siltä, että Saabin ja Opelin ero on jatkossa vain samaa luokkaa kuin Vauxhallin ja Opelin ero nykyisin."

Onkohan siis jo piankin odotettavissa Saab Agila, Saab Astra, Saab Zafira ja muut uudet menestysmallit? Vauxhallhan on nykyään vain GM:n Brittein saarilla käyttämä markkinointimerkki, eli Opelin keulaan lätkäistään Vauxhallin logo, jotta britit saisivat ostettavakseen tutun ja turvallisen "kotimaisen" automerkin. Mitään muuta teknistä eroa ei Manner-Euroopassa myytäviin Opeleihin ole, kuin ratin vaihto oikealle puolelle ja etuvalot.

Eli siis tulossa onkin varmaan Saabin malliston täydellinen uudistuminen lähi vuosina. Loppuukohan Opelin maahantuonti siinä yhteydessä kokonaan? Englannin mallin mukaan siis pyritään markkinoimaan pohjoismaalaisille skandinaavisella merkillä kärryä, joka keskieuroopassa tunnetaan taas paikallisella nimellä...

Mielenkiintoista... ;-)

Äänestä
  • ...jaksavat vaahdota Volvon erinomaisuudesta. En
    jaksa enää jauhaa samasta asiasta, mutta
    tuollaiset testit on yhtä tyhjän kanssa.
    Saksalaisessa lehdessä voittaja on BMW,
    ruotsalaisessa Volvo ja ranskalaisessa Peugeot.
    Ja ei mitään puolueellisuutta???!!

    Saabin päästöt on todettu noin tuhannessa
    RIIPPUMATTOMASSA testissä (niin Euroopassa kuin
    USAssakin) luokkansa parhaiksi puhumattakaan itse
    autosta.

    Turhauttavaa kinastella volvokuskien kanssa
    asiasta kun heille riittää, että ajellaan sillä
    20 vuotta vanhalla niin hyvällä 240:llä hautaan
    asti.

    Niin yksisilmäistä että....

    Tulkaa nyt jo vihdoinkin kolostanne ja alkakaa
    tekemään jotain hauskaa esim. ajamaan AUTOLLA!

    Äänestä

  • Vauxhalin ja Opelin ero on todellakin pelkkä
    merkki keulalla. Olen itse ollut muutama vuosi
    sitten Opelin Russelheimin tehtaalla perehtymässä
    Opelin tuotantotekniikkaan, kun linjalta tuli
    Vectroja Vauxhallin logo nenällään :-)

    Saabin valmistus pysynee poissa Opelin tehtailta
    ? Huhujen mukaan moottorit uuteen 9-3:een tulevat
    kuitenkin Opelilta ---- taas lisää painavia
    argumenttejä merkin vaihtoon seuraavalla kerralla
    :-c

    Äänestä

  • Saab 2,3i -94 kirjoitti:

    Vauxhalin ja Opelin ero on todellakin pelkkä
    merkki keulalla. Olen itse ollut muutama vuosi
    sitten Opelin Russelheimin tehtaalla perehtymässä
    Opelin tuotantotekniikkaan, kun linjalta tuli
    Vectroja Vauxhallin logo nenällään :-)

    Saabin valmistus pysynee poissa Opelin tehtailta
    ? Huhujen mukaan moottorit uuteen 9-3:een tulevat
    kuitenkin Opelilta ---- taas lisää painavia
    argumenttejä merkin vaihtoon seuraavalla kerralla
    :-c

    Saabin tj Augustson sanoi eräässä haastattelussa
    Saabin pysyvän myös jatkossa "oikeasti" Saabina.
    Käytännössä tämä tarkoittaa hänen mukaansa omia
    moottoreita kuten myös kaikkia merkittäviä
    komponentteja. Mitä tulee yhteiseen pohjalevyyn
    niin ei se ole sellainen rajoite kun monessa
    yhteydessä annettu ymmärtää.

    Äänestä

  • Virtanen&Volvo kirjoitti:

    ...jaksavat vaahdota Volvon erinomaisuudesta. En
    jaksa enää jauhaa samasta asiasta, mutta
    tuollaiset testit on yhtä tyhjän kanssa.
    Saksalaisessa lehdessä voittaja on BMW,
    ruotsalaisessa Volvo ja ranskalaisessa Peugeot.
    Ja ei mitään puolueellisuutta???!!

    Saabin päästöt on todettu noin tuhannessa
    RIIPPUMATTOMASSA testissä (niin Euroopassa kuin
    USAssakin) luokkansa parhaiksi puhumattakaan itse
    autosta.

    Turhauttavaa kinastella volvokuskien kanssa
    asiasta kun heille riittää, että ajellaan sillä
    20 vuotta vanhalla niin hyvällä 240:llä hautaan
    asti.

    Niin yksisilmäistä että....

    Tulkaa nyt jo vihdoinkin kolostanne ja alkakaa
    tekemään jotain hauskaa esim. ajamaan AUTOLLA!

    Itse olen myös huomannut, että saksalaisen
    autolehden testin voittaa poikkeuksetta
    saksalainen auto. Jos saksalaisessa autolehdessä
    taas verrataan Saabia ja Volvoa keskenään, niin
    silloin tilanne on aika "rehellinen", eikä
    kotiinpäin vetoa näy laisinkaan.

    Jos ruotsalaisessa Teknikens Världissä ja Auto
    Motor & Sportissa verrataan Saabia ja Volvoa
    keskenään, niin kyllä se Volvo yleensä voittaa
    nuo arvostelut. Vaikka kummatkin autot ovat
    ruotsalaisia, niin tiettyä kotiinpäin vetämistä
    on huomattavissa Volvon osalta. Taitaapa olla
    niin, että Saab on
    ruotsalaiselle "massaautoilijalle" vieläkin
    todellinen sylkykuppi Volvoon verrattuna. Lisäksi
    Volvo panostaa autojensa markkinointiin todella
    paljon, niin enpä ihmettelisi, vaikka he
    panostaisivat myös testeihin rahallisesti (tuo
    oli hypoteettinen oletus, ei syytös mistään
    lahjonnasta!)

    Täytyy kyllä myöntää, että kyllä Ruotsistakin
    löytyy puolueettomia autolehtiä, esim. Bilsport,
    jota itse lueskelen. Itse en taas ihmettele
    Tuulilasin ja TM:n testejä, vaikka onkin moneen
    kertaan toitotettu, että ihme kun Saab voittaa
    aina lähes joka testin. Suomalaisilla ei ole
    tarvetta vetää kotiinpäin, koska ei Saab eikä
    Volvokaan ole alunperin suomalaista alkuperää.
    Arvosteluihin voi myös vaikuttaa se, että
    suomalaiset ovat tietyiltä piirteiltään
    vaatimatonta porukkaa, joten autossa olevat
    koristelistat, "laatuvaikutelmat",
    nelisylinterisen käyntiääni ym. eivät pääse
    jylläämään itse asian edelle (itse asia = auton
    ajettavuus, turvallisuus, käytännöllisyys, valot
    jne., jotka yleensä ovat TM:n ja Tuulilasin
    arvosteluperusteina).

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    Ei millään pahalla mutta olet todellakin oikea
    suomalainen mies. Silloin kun om automerkki
    voittaa on lehti helmi, mutta kun parempia löytyy
    kuin SE OMA, niin lehti on lahjottu ja on
    puolueellinen. Loistavaa...

    Sinun mukaasi ne lehdet ovat väärässä jossa Saab
    ei voita, vai ? Olisiko aika katsoa hiukan
    peiliin ja miettiä mistä sinulle kumpuaa
    itsetunnoksi kutsutta ominaisuus. Oman automekin
    testimenestyksestä ja huonon tuloksen
    selittelystä vai mistä?

    PS. Tuolla "laatuvaikutelma" selittelyllä
    tarkoitat siis että Saabin huonossa
    viimeistelyssä ja moottorin karkeassa
    käyntiäänessä ei ole mitään hävettävää?

    PPS: Eikö ole ikinä tullut mieleen sellainen
    seikka että jos verrataan Saabia ja Volvoa, niin
    Se Volvo voi ihan oikeasti olla se parempi auto?
    Ilman että kyseessä on lahjottu tai
    puollueellinen lehti?

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    Arvasinkin, että jos heittää palstalle oman
    mielipiteensä, joku alkaa valittaa, että
    protestoin juuri siksi, kun oma automerkki ei ole
    voittanut testiä.

    No kerropa minulle, mitä autotestejä Saab on
    voittanut Teknikens Världissä tai ruotsalaisessa
    Auto Motor & Sportissa, jos Volvo on ollut mukana
    samoissa testeissä? On se vaan kumma, että esim.
    jenkkiläisessä ja saksalaisessa lehdessä ovat
    samat Saab ja Volvo olleet testissä vastakkain,
    ja Saab on ollut testivoittaja (hyvänä
    esimerkkinä Saab 9-5 Aero A ja Volvo S80T6).
    Omasta mielestäni kannattaisi lukea samasta
    testiparista tehtyjä arvosteluja niin useasta
    lehdestä, kuin niitä pystyy löytämään, niin
    ehkäpä sitä sitten löytäisi
    kollektiivisen "neutraalin" näkökannan
    autotesteille.

    Mielipideasiaa sekä faktaa: jos olet käynyt
    koeajamassa sekä Saabin, että Volvon, niin
    huomaat varmaan esimerkiksi, että uusien Volvojen
    keskialueen ohjaustunto on aivan olematon.
    Mielipideasioita, ja vaikka valitsisin
    ehdottomasti Volvon, jos en Saabilla ajaisi, niin
    esim. uusissa Audissa on huomattavasti parempi
    ohjaustuntuma keskialueella kuin Volvoissa. Tosin
    Audin hinta/laatusuhde Saabiin ja Volvoon
    verrattuna on pöyristyttävä. Onhan auto laadukas,
    mutta hintakin on aivan suolainen, ja penkit
    eivät ole Saabin ja Volvon tasoa.

    Viimeistelystä vielä sen verran, että enpä näe
    siinä paljoa eroa Saabin ja Volvon välillä, kuten
    en myöskään moottorin käyntiäänissä. Enkä kyllä
    paljoa välitäkään em. asioista, koska minulle
    tärkeintä autossa on ajettavuus, ohjaustuntuma,
    tilat, penkit, turvallisuus ja suorituskyky.
    Kaikki muu on mielestäni toisarvoista.

    Vielä tuosta peiliin katsomisesta. Eiköhän se ole
    tuollaisten "Ei millään pahalla mutta olet
    todellakin oikea

    puolueellinen. Loistavaa..." -artikkelin
    kirjoittajien tehtävä katsoa peiliin, ja keksiä
    sentään vähän parempaa sanottavaa, kuin aina tuo
    sama vanha jankutus ja samojen asioiden
    jauhaminen ilman kunnon perusteluja.

    Äänestä

  • Pablo kirjoitti:

    Saabin tj Augustson sanoi eräässä haastattelussa
    Saabin pysyvän myös jatkossa "oikeasti" Saabina.
    Käytännössä tämä tarkoittaa hänen mukaansa omia
    moottoreita kuten myös kaikkia merkittäviä
    komponentteja. Mitä tulee yhteiseen pohjalevyyn
    niin ei se ole sellainen rajoite kun monessa
    yhteydessä annettu ymmärtää.

    Jos on ostamassa uutta 9-3:sta, kun se tulee
    markkinoille ja malttaa pitää näppinsä erossa
    turboahdetusta 2,2 -litraisesta koneesta, niin on
    hyvin todennäköistä, että autossa on Saabin
    alkuperää oleva kone. Tuo 2,2 -litrainen taas on
    LEPO -alkuperää.

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    Arvasinkin, että jos heittää palstalle oman
    mielipiteensä, joku alkaa valittaa, että
    protestoin juuri siksi, kun oma automerkki ei ole
    voittanut testiä.

    No kerropa minulle, mitä autotestejä Saab on
    voittanut Teknikens Världissä tai ruotsalaisessa
    Auto Motor & Sportissa, jos Volvo on ollut mukana
    samoissa testeissä? On se vaan kumma, että esim.
    jenkkiläisessä ja saksalaisessa lehdessä ovat
    samat Saab ja Volvo olleet testissä vastakkain,
    ja Saab on ollut testivoittaja (hyvänä
    esimerkkinä Saab 9-5 Aero A ja Volvo S80T6).
    Omasta mielestäni kannattaisi lukea samasta
    testiparista tehtyjä arvosteluja niin useasta
    lehdestä, kuin niitä pystyy löytämään, niin
    ehkäpä sitä sitten löytäisi
    kollektiivisen "neutraalin" näkökannan
    autotesteille.

    Mielipideasiaa sekä faktaa: jos olet käynyt
    koeajamassa sekä Saabin, että Volvon, niin
    huomaat varmaan esimerkiksi, että uusien Volvojen
    keskialueen ohjaustunto on aivan olematon.
    Mielipideasioita, ja vaikka valitsisin
    ehdottomasti Volvon, jos en Saabilla ajaisi, niin
    esim. uusissa Audissa on huomattavasti parempi
    ohjaustuntuma keskialueella kuin Volvoissa. Tosin
    Audin hinta/laatusuhde Saabiin ja Volvoon
    verrattuna on pöyristyttävä. Onhan auto laadukas,
    mutta hintakin on aivan suolainen, ja penkit
    eivät ole Saabin ja Volvon tasoa.

    Viimeistelystä vielä sen verran, että enpä näe
    siinä paljoa eroa Saabin ja Volvon välillä, kuten
    en myöskään moottorin käyntiäänissä. Enkä kyllä
    paljoa välitäkään em. asioista, koska minulle
    tärkeintä autossa on ajettavuus, ohjaustuntuma,
    tilat, penkit, turvallisuus ja suorituskyky.
    Kaikki muu on mielestäni toisarvoista.

    Vielä tuosta peiliin katsomisesta. Eiköhän se ole
    tuollaisten "Ei millään pahalla mutta olet
    todellakin oikea
    suomalainen mies. Silloin kun om automerkki
    voittaa on lehti helmi, mutta kun parempia löytyy
    kuin SE OMA, niin lehti on lahjottu ja on
    puolueellinen. Loistavaa..." -artikkelin
    kirjoittajien tehtävä katsoa peiliin, ja keksiä
    sentään vähän parempaa sanottavaa, kuin aina tuo
    sama vanha jankutus ja samojen asioiden
    jauhaminen ilman kunnon perusteluja.

    olen ja tässä hieman mielipiteitä:

    9-5 Aero automaatti:

    Laiska, automaatti vaihtaa nykien, käsivalinta
    puuttuu, vain 4-portainen, ohjaus vetelee
    voimakkaissa kiihdytyksissä, etupää löysä,
    nopeissa mutkissa puskee, "urheilualusta" pehmeä,
    ohjaustunto heikko, sisusta ja etenkin kojetaulu
    ruma, vaikutelma kuin Skodasta(takatuupparista,
    todella halvan tunttuinen), penkit liukkaat,
    sivuttaistuku puutteellinen, sähköpenkin
    pituussäätö rikki, runsaasti rengasmelua ja
    muutenkin sangen meluisa, kattoluukun tiivisteet
    suhisevat, jousituksen toiminta ei mitenkään
    täsmällistä. Nitinää ja vaikuttaa rukkaset
    kädessä kootulta. Materiaalit eivät vaikuta
    erityisen laadukkailta, ts. nahka vaikuttaa
    joltakin muulta kuin oikealta nahkalta. Moottorin
    ääni todella karkea, ja se kuuluu. Ilmastoinnilla
    vaikeuksia pitää lämpötilaa tasaisena ilman vedon
    tuntua, lisäksi takapäästä kuuluu kolahduksia
    ajettaessa kovaa kuoppiin, avaimen paikka
    perseestä, ergonomiassa puutteita..ym.ym

    Volvo S80T6:
    Huomattavasti voimakkaamman tuntuinen, eikä
    pelkästään tunnu, automaatti ei käytä vääntöä
    hyväksi vaan vaihtaa liian herkästi pienemmälle D-
    asennossa, "urheilualusta"-pehmeä, puskee. Tosin
    ei niin paljon kuin Aero. Penkit liukkaat=
    sivuttaistuki puutteellinen. Mutkapätkällä kolhon
    tuntuinen, 6-pyttyinen ääni, plussaa saabin
    krohinaan, ohjaustunto heikko, vetelee
    voimakkaissa kiihdytyksissä, 18"-nakit ääntelevät
    liikaa, vetelee urissa, nahkaverhoilu natisee
    (onneksi Volvon penkit edes tuntuvat nahalle),
    vain 4-portainen tomaatti, "jalopuu"-muovia,
    ratin yläosa puuta= liukas, nahkaratti
    parempi..ym.ym.

    Tässä nyt jotain pientä. Kumpaakaan en omista
    (enkä tule omistamaan), mutta jos olisi pakko
    valita toinen, niin ehdottomasti Volvo. Miksikö,
    no se edes tuntuu autolta. Ja muutenkin 9-5 on
    liian epätasainen. Ja missä se teho näkyy? Ei
    missään. Pitäisi olla nopein malli, mutta silti
    GTI Golf jättää valoissa... Ei paljoa
    miellyttänyt jäädä 150hv Golfille. Ja tiedetään,
    lastua saa kunhan tilaa. Mutta kyse onkin
    vakioautoista ja mikä ihmeen auto se on mitä heti
    pitää laittaa? Ennemmin kannattaa ostaa heti
    hyvä, niin ei tarvitse myöhemmin ropata..

    Ja mitä tulee peiliin katsomiseen, niin olet
    kyllä hyvin valinnut ne ominaisuudet jotka ovat
    tärkeitä juuri sinulle....

    PS. Koita nyt keksiä parempi selitys sille miksi
    Saab ei voita edes Volvoa....

    Onpas sinulla varsinainen vaatimustaso. Jos Aeron
    materiaalitkin ovat kuin "takatuuppariskodasta",
    niin oletpa melkoisen (lue: jopa
    ärsyttävän) "hienostunut" kaveri. Se "ruma"
    kojetaulu muuten on ollut jo kauan (9000:sta
    lähtien) yksi automaailman parhaista, sano mitä
    sanot. Vanhan Aeron penkkien sivuttaistuki kyllä
    on huono, mutta uudessa mallissa on tehty korjaus
    siihen, ja varmaan moneen muuhunkin asiaan.
    Enempää en kommentoi, kun ei ole Aerosta
    ajokokemuksia. Jotain hyvää on silti siinä, että
    on itse vielä köyhä opiskelija. Pysyy nimittäin
    jalat maassa, ja vanha 9000 tuntuu hyvältä autolta
    vielä pitkään... ja tuntuisi vielä lottovoitonkin
    jälkeen, nesteen ei ole pakko nousta päähän:)

    Vai on aero laiska:) tm testasi farkkuna meni 7,4
    s satkuun. Kehuivat vielä että ei pompi
    kiihdytyksessä ja renkaat purevat hyvin tiehen
    lähdöissä. Sitten tuo uusin tekniks värld testasi
    automaatilla ton ja kiihty 7.5 s sataseen, taakse
    jäi volvo sekä audi reilusti. Pitää olla kyllä
    tumpelo jos jollein 150 hv vw jäät kiihdytyksessä.

    Mukava että Jonne löysi kaikki ne ominaisuudet,
    joilla Aero voitti Tuulilasin testin ;-) Samoin
    Teknarin farkkutestissä nimenomaan erikseen
    moitittiin ajettavuutta ja ominaisuuksia, NOT!!
    Uskomatonta kuinka edelleen ylä-aste- ikäiset
    pojat luulevat Saabin olevan sama 99 kuin ennen.

    sattumoisin tietoinen siitä millä autoilla TM:n
    ja Tuulilasin "toimittajat" ajavat? Otappa selvää
    siitä ja mieti sen jälkeen miksi jokainen auto
    saa arvosanan" ihan hyvä hintaisekseen"

    PS. Ja oliko testissä S80T6??

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    Vai on aero laiska:) tm testasi farkkuna meni 7,4
    s satkuun. Kehuivat vielä että ei pompi
    kiihdytyksessä ja renkaat purevat hyvin tiehen
    lähdöissä. Sitten tuo uusin tekniks värld testasi
    automaatilla ton ja kiihty 7.5 s sataseen, taakse
    jäi volvo sekä audi reilusti. Pitää olla kyllä
    tumpelo jos jollein 150 hv vw jäät kiihdytyksessä.

    kysessähän oli luonnollisesti automaatti? No eipä
    ollut, joten mitä iloa on vinkua manuaalista kun
    puhe on tomaatista?

    PS. S80T6 ottaa 0-100 km/h 6.8s. Taas joku
    saabisti sekoittaa mallit keskenään, puhe kun oli
    Aerosta ja T6:sta, ei T5:stä tai 3.0 Audista tai
    mistään musutakaan vehkeestä....

    Äänestä

  • Aero kirjoitti:

    Onpas sinulla varsinainen vaatimustaso. Jos Aeron
    materiaalitkin ovat kuin "takatuuppariskodasta",
    niin oletpa melkoisen (lue: jopa
    ärsyttävän) "hienostunut" kaveri. Se "ruma"
    kojetaulu muuten on ollut jo kauan (9000:sta
    lähtien) yksi automaailman parhaista, sano mitä
    sanot. Vanhan Aeron penkkien sivuttaistuki kyllä
    on huono, mutta uudessa mallissa on tehty korjaus
    siihen, ja varmaan moneen muuhunkin asiaan.
    Enempää en kommentoi, kun ei ole Aerosta
    ajokokemuksia. Jotain hyvää on silti siinä, että
    on itse vielä köyhä opiskelija. Pysyy nimittäin
    jalat maassa, ja vanha 9000 tuntuu hyvältä autolta
    vielä pitkään... ja tuntuisi vielä lottovoitonkin
    jälkeen, nesteen ei ole pakko nousta päähän:)

    on elämä ikävää kun Saabissakin on vikoja... Ja
    vielä kun kojelaudan on suunnitellut sokea
    rukkaset kädessä ja lopuutulos...no, se on
    jotain...

    Sinäänsä mielenkiintoista, että kommentoit autoa
    josta sinulla ei ole edes ajokokemusta... Ehkäpä
    sinun kannattaisi todellakin palata takaisin
    koulunpenkille ja jättää vähän vähemmälle isukin
    tonnarissa istuskeleminen...

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    sattumoisin tietoinen siitä millä autoilla TM:n
    ja Tuulilasin "toimittajat" ajavat? Otappa selvää
    siitä ja mieti sen jälkeen miksi jokainen auto
    saa arvosanan" ihan hyvä hintaisekseen"

    PS. Ja oliko testissä S80T6??

    firman valkoinen 1.6. farmari Astra, jolla saa
    todellista ajamisen iloa!
    Heh heh......

    No ei muuta kuin säästämään lisää rahaa Saabiin!

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    olen ja tässä hieman mielipiteitä:

    9-5 Aero automaatti:

    Laiska, automaatti vaihtaa nykien, käsivalinta
    puuttuu, vain 4-portainen, ohjaus vetelee
    voimakkaissa kiihdytyksissä, etupää löysä,
    nopeissa mutkissa puskee, "urheilualusta" pehmeä,
    ohjaustunto heikko, sisusta ja etenkin kojetaulu
    ruma, vaikutelma kuin Skodasta(takatuupparista,
    todella halvan tunttuinen), penkit liukkaat,
    sivuttaistuku puutteellinen, sähköpenkin
    pituussäätö rikki, runsaasti rengasmelua ja
    muutenkin sangen meluisa, kattoluukun tiivisteet
    suhisevat, jousituksen toiminta ei mitenkään
    täsmällistä. Nitinää ja vaikuttaa rukkaset
    kädessä kootulta. Materiaalit eivät vaikuta
    erityisen laadukkailta, ts. nahka vaikuttaa
    joltakin muulta kuin oikealta nahkalta. Moottorin
    ääni todella karkea, ja se kuuluu. Ilmastoinnilla
    vaikeuksia pitää lämpötilaa tasaisena ilman vedon
    tuntua, lisäksi takapäästä kuuluu kolahduksia
    ajettaessa kovaa kuoppiin, avaimen paikka
    perseestä, ergonomiassa puutteita..ym.ym

    Volvo S80T6:
    Huomattavasti voimakkaamman tuntuinen, eikä
    pelkästään tunnu, automaatti ei käytä vääntöä
    hyväksi vaan vaihtaa liian herkästi pienemmälle D-
    asennossa, "urheilualusta"-pehmeä, puskee. Tosin
    ei niin paljon kuin Aero. Penkit liukkaat=
    sivuttaistuki puutteellinen. Mutkapätkällä kolhon
    tuntuinen, 6-pyttyinen ääni, plussaa saabin
    krohinaan, ohjaustunto heikko, vetelee
    voimakkaissa kiihdytyksissä, 18"-nakit ääntelevät
    liikaa, vetelee urissa, nahkaverhoilu natisee
    (onneksi Volvon penkit edes tuntuvat nahalle),
    vain 4-portainen tomaatti, "jalopuu"-muovia,
    ratin yläosa puuta= liukas, nahkaratti
    parempi..ym.ym.

    Tässä nyt jotain pientä. Kumpaakaan en omista
    (enkä tule omistamaan), mutta jos olisi pakko
    valita toinen, niin ehdottomasti Volvo. Miksikö,
    no se edes tuntuu autolta. Ja muutenkin 9-5 on
    liian epätasainen. Ja missä se teho näkyy? Ei
    missään. Pitäisi olla nopein malli, mutta silti
    GTI Golf jättää valoissa... Ei paljoa
    miellyttänyt jäädä 150hv Golfille. Ja tiedetään,
    lastua saa kunhan tilaa. Mutta kyse onkin
    vakioautoista ja mikä ihmeen auto se on mitä heti
    pitää laittaa? Ennemmin kannattaa ostaa heti
    hyvä, niin ei tarvitse myöhemmin ropata..

    Ja mitä tulee peiliin katsomiseen, niin olet
    kyllä hyvin valinnut ne ominaisuudet jotka ovat
    tärkeitä juuri sinulle....

    PS. Koita nyt keksiä parempi selitys sille miksi
    Saab ei voita edes Volvoa....

    ... mutta analysoinpa aikani kuluksi Jonnen.

    Kaveri on tuskin kumpaakaan autoista ajanut,
    todennäköisesti on käynyt sisällä istuksimassa,
    mutta koska myyjä on nähnyt kaverin saapuvan
    ikälopulla BMW 316:lla niin koeajoa ei ole
    tarjottu.

    Jos autoilla on ajellut voi itselleen myöntään
    faktan että etuvetoinen on aliohjautuva ja
    takavetoinen yliohjautuva, kyseessä on
    luonnollinen ominaisuus, ei plussa tai miinus.
    Toki esimerkiksi Jonnen pemarissa yliohjautuvuus
    on suurta plussaa keravan keskusta pillurallissa.

    Koskahan nämä autoilun ihmelapset malttaisivat
    tukkia turpansa...

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    kysessähän oli luonnollisesti automaatti? No eipä
    ollut, joten mitä iloa on vinkua manuaalista kun
    puhe on tomaatista?

    PS. S80T6 ottaa 0-100 km/h 6.8s. Taas joku
    saabisti sekoittaa mallit keskenään, puhe kun oli
    Aerosta ja T6:sta, ei T5:stä tai 3.0 Audista tai
    mistään musutakaan vehkeestä....

    Muistaakseni itse vertailit johonkin vw:hen:)
    Olen kyllä vahvasti sitä mieltä että tämän
    vuotinen aero sedan tomaatilla ja s80T6 ovat
    suorituskyvyltään kyllä samalla viivalla. Tosin
    saab taitaa olla vaan reilusti halvempi ja
    kuluttaa rutosti vähemmän kuin volvo. Eipä silti
    kyllähän se volvo on hyvä auto.

    Äänestä

  • Achilles Viggen kirjoitti:

    en ole ikinä 316 Bemaria ajanut,saatikka
    omistanut. Eli hieman meni analyysisi pieleen.
    Vinkkinä voisin sanoa että älä jätä päivätyötäsi,
    äläkä lottoa...

    olet tuon 6.8s imeskellyt. Volvon kotisivuilla on
    kyllä ilmoitettu: VOLVO S80 T6 (200 kW/272 hv)
    Kiihtyvyys 0-100 km/h,s 7.2 s.

    uutta Aeroa on paha verrata Volvoon tai muihin
    kun en ole em. mallia ajanut. Niinpä kommenttini
    koskevat 230hv. mallia.

    Volkkarista en ole kyllä maininnut mitään,
    ainoastaan Skodasta. Siis oikeasta Skodasta,
    siitä itä-Saksan seisojasta, jonka muotoilusta
    Honecker lopullisesti päätti.

    Äänestä

  • Juuri tarkastin asian kirjoitti:

    olet tuon 6.8s imeskellyt. Volvon kotisivuilla on
    kyllä ilmoitettu: VOLVO S80 T6 (200 kW/272 hv)
    Kiihtyvyys 0-100 km/h,s 7.2 s.

    mitattu. Otin sen mukaan kuriositeetiksi, kun
    Aerostakin em. lukuja mukaan otettiin.

    Äänestä

  • Good luck kirjoitti:

    firman valkoinen 1.6. farmari Astra, jolla saa
    todellista ajamisen iloa!
    Heh heh......

    No ei muuta kuin säästämään lisää rahaa Saabiin!

    on, mutta ei(taivaan kiitos) mitään GM:n sekunda
    mallia. Eikä valkoista. Ei ikinä, jos vain voin
    asiaan jotenkin vaikuttaa.

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    en ole ikinä 316 Bemaria ajanut,saatikka
    omistanut. Eli hieman meni analyysisi pieleen.
    Vinkkinä voisin sanoa että älä jätä päivätyötäsi,
    äläkä lottoa...

    välitä noista, täällä saabin osastolla on turha
    yrittää keskustella mistään negatiivisesta saabiin
    liittyen, varsinkin tiettyjen nimemerkkien kanssa.

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    on elämä ikävää kun Saabissakin on vikoja... Ja
    vielä kun kojelaudan on suunnitellut sokea
    rukkaset kädessä ja lopuutulos...no, se on
    jotain...

    Sinäänsä mielenkiintoista, että kommentoit autoa
    josta sinulla ei ole edes ajokokemusta... Ehkäpä
    sinun kannattaisi todellakin palata takaisin
    koulunpenkille ja jättää vähän vähemmälle isukin
    tonnarissa istuskeleminen...

    Minähän juuri vältin kommentoimasta sellaista
    mistä ei ole kokemusta. Olen kyllä ajanut
    perusmalli 9-5:lla, mutta en Aerolla. Toki olen
    koeistunut Aeron, ja näin ollen voin perustellusti
    kommentoida auton istuimia, koetaulua ja
    sisustassa käytettyjä materiaaleja. Ehkä sinun
    pitäisi sittenkin palata sinne koulunpenkille? Ja
    ei, herne ei mulla mene nenään, jos joku
    arvostelee Saabeja muita huonommiksi.

    PS. Se tonnari on kyllä ihan oma, ja siinä
    kelpaakin istuskella. On näet helkutin hyvät
    penkit:)

    Ehkä sinun pitäisi sittenkin palata sinne
    koulunpenkille? Minähän juuri vältin
    kommentoimasta sellaista mistä ei ole kokemusta.
    Olen kyllä ajanut perusmalli 9-5:lla, mutta en
    Aerolla. Toki olen koeistunut Aeron, ja näin ollen
    voin perustellusti kommentoida auton istuimia,
    koetaulua ja sisustassa käytettyjä materiaaleja.
    Ja ei, herne ei mulla mene nenään, jos joku
    arvostelee Saabeja muita huonommiksi.

    PS. Se tonnari on kyllä ihan oma, ja siinä
    kelpaakin istuskella. On näet helkutin hyvät
    penkit:)

    Äänestä

  • Aero kirjoitti:

    Minähän juuri vältin kommentoimasta sellaista
    mistä ei ole kokemusta. Olen kyllä ajanut
    perusmalli 9-5:lla, mutta en Aerolla. Toki olen
    koeistunut Aeron, ja näin ollen voin perustellusti
    kommentoida auton istuimia, koetaulua ja
    sisustassa käytettyjä materiaaleja. Ehkä sinun
    pitäisi sittenkin palata sinne koulunpenkille? Ja
    ei, herne ei mulla mene nenään, jos joku
    arvostelee Saabeja muita huonommiksi.

    PS. Se tonnari on kyllä ihan oma, ja siinä
    kelpaakin istuskella. On näet helkutin hyvät
    penkit:)

    penkkien sivutuki tuleekin todella hyvin ilmi
    istumalla autoon liikkeessä. Sivuttaisvoimathan
    ovat silloin aivan valtavat....=)Ja selkä tulee
    aivan varmasti kipeäksi 30 sekunnissa jos penkki
    ei olekaan hyvä...

    Muuten, nojasin kerran 99:n takaluukkuun ja siinä
    oli aivan selvästi löysät etuiskarit...=)

    Mitä vielä testataan mutu-tyylillä?

    Tarkennukseksi, että siinä perus 9-5:ssa oli ennen
    samat penkit kuin Aerossa, joskin
    kangasverhoiluna. Ajoin sillä n. 200km, joka on
    tarpeeksi, että voin kertoa oman mielipiteeni.
    Sinun kanssasi en enää enempiä asiasta juttele,
    koska se ei vie mihinkään. Provosointisi ei
    onnistunut tällä kertaa:0

    kaikki jotka kritisoivat Saabia ovat pelkkiä
    provoja...

    Ja etenkin ne jotka osoittavat Saab fanaatikon
    puhuvan roskaa...

    PS. Meni muuten motarilla S600 ohitse. Näin heti
    että oikean takapyörän ilmanpaineet ovat 0,1
    baria llian alhaiset...

    Äänestä

  • Yrittänyt kirjoitti:

    välitä noista, täällä saabin osastolla on turha
    yrittää keskustella mistään negatiivisesta saabiin
    liittyen, varsinkin tiettyjen nimemerkkien kanssa.

    hieman tuntuu. Aika yksisilmäistä sakkia. Jos
    jotain negaativista tuo esille, niin silloin on
    joko alaikäinen, kateellinen tai sitten ei ole
    edes ikinä Saabilla ajanut.

    Mutta niinhän se on, hyökkäys on paras
    puolustus...

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    hieman tuntuu. Aika yksisilmäistä sakkia. Jos
    jotain negaativista tuo esille, niin silloin on
    joko alaikäinen, kateellinen tai sitten ei ole
    edes ikinä Saabilla ajanut.

    Mutta niinhän se on, hyökkäys on paras
    puolustus...

    Sinun hieman negatiivista on lyhennettynä "Volvo
    on täysi paska, mutta Saab on vielä paskempi".

    Saab-foorumi on harvoja asiallisia foorumeja
    tässä palvelussa, se tosin ei kerro Saabista
    mitään, mutta meistä Saabin omistajista sitäkin
    enemmän. Muilla foorumeilla voi rauhassa jauhaa
    mutu-pohjaista sontaa, kysellä karvanopan ja
    subwooferin asennusvinkkejä, mutta täällä on
    tapana ollut puhua autoista asiallisesti, älä
    turhaan odota että höpötyksesi saisivat täällä
    painoarvoa tai pelastaisivat meitä poloisia
    saabisteja ikuiselta kadotukselta.

    Autoista kun puhutaan niin helposti viljellään
    faktoideja ja yleistetään oma maku universaaliksi
    standardiksi. Sitten kun olet itsekkin autolla
    ajellut muutaman vuoden ja omistanut muutaman
    erimerkkisen auton huomaat varmasti että niillä
    kaikilla on hyvät ja huonot puolensa sekä pystyt
    tunnustamaan että myös naapurin autolla on hyviä
    puolia ja sinun autollasi huonoja. Jos sinulla
    olisi teknistä tietämystä tai koulutusta, sen
    lisäksi että olet ehdottoman pätevä arvostelemaan
    autojen alustoja ja niiden yleistä laatua,
    huomaisit myös että joka ainoasta löytyy kymmenen
    minuutin tarkastelulla kourallinen yksityiskohtia
    joiden tekninen toteutus on naurettavan ja
    säälittävän rajamailla. Autovalmistajan tarkoitus
    ei ole näet tehdä hyviä autoja vaan tehdä vain
    riittävän hyviä autoja ja jopa myydä niitä.

    On tietysti kiva arvostella penkkejä oman perseen
    mukaan, mutta oletkos ikinä ajatellut että
    perseesi ei ole kansainvälinen standardi? Samoin
    laadusta on kiva puhua: joku on laadukasta, joku
    ei. Määrittele laadukas. Samalla tavoin alustasta
    voi jauhaa paskaa loputtomiin, mutta osoita
    sormella yksikin selkeä suunnitteluvirhe Volvon
    tai Saabin alustan dynamiikassa niin järjestän
    sinulle hyväksytyn arvosanonan Dynamiikan
    perusteissa. Jatketaanko listaa?

    Katselin juuri tuossa parin kaveri BMW 635CSI:tä
    ja 9000 Aeroa rinnan, molemmilla on mittarissa
    kohta liki 200 tkm, mutta pemari se vain vuotaa
    öljyä ja saappaan konehuone on kuin suoraan
    tehtaalta, toisaalta bemarin alusta on kuin
    uudessa autossa, saab taas sai juuri uudet
    iskarit. Silti en mene sanomaan kumpi on paska
    vai onko kumpikaan. Molemmat ovat loistavia
    ajettavia, molemmilla on statusarvoa, molemmat
    kulkevat hieman kovempaa kuin tarvitsisi, silti
    en sano että toinen on paska. Kaikesta huolimatta
    Saabin niistä kahdesta valitsisin.

    Lapsi ei voi olla ikuisesti, mutta lapsellinen
    voi olla aina.

    kirjoitukseni luonnollisesti ovatkin, nimittäin
    ikälopun Saabin omistajan mielestä. Hän luulee
    että se oma auto ja oma merkki ovat rubiineja
    Jumalan kruunussa.

    Kun hän ajaa tuolla vehkeellään kuvittelee hän
    että kaikki ovat hänen vanhasta "sportistaan"
    innoissaan ja uskovat sen olevan oikea superauto.
    Eikä kukaan luonnollisestikaan löydä siitä mitään
    vikaa, ei, sehän on täydellinen.

    Mutta voi sitä päivää kun vanhan Saabistin
    paratiisin puutarhaan luikerteleekin käärme. Tuo
    viheliäinen matelia kun etsii autoista vikoja
    (mukaan lukien omansa). Hän ei tyydy mihin
    tahansa kotteroon vaan haluaa jotain parempaa.
    Eikä hän ole kuin 99.9% autonomistajista, jotka
    ostavat AINA PARHAAN AUTON. Heidän valintansa
    paremmuus on kirjoitettu paratiisin kirjaan eikä
    hänen päätöstään tai autoaan ole lupa moittia,
    Jos joku niin tekee, on hän tietämätön,
    kateellinen tai hän ei ole ikinä edes ajanut ks.
    autolla.

    Kun tämä käärme sitten huomauttaa huomaamistaan
    viosta ja ominaisuuksista, niin voi sitä surun
    päivää. Vastakommenttia tulee kuin liukuhihnalta
    ja keskustelua yritetään kammeta toiseen
    suuntaan. Tottakai tämä mielipiteensä esittänyt
    on vielä lapsellinen, tottakai. Eihän kukaan
    Saabia kokeillut voi olla sitä mieltä että
    autossa voisi olla jotain huonoa. Johan jokaisen
    Saab-fanaatikon mielilehti TM valitsee Saabin
    jokaisen vertailun voittajaksi. Ja ne lehdet
    jotka eivät Saabia parhaaksi nosta, ovat
    lahjottuja!! TOTTAKAI!

    Voisinpa sanoa että ihminen joka ajattelee niin
    että oma auto on se paras ja siinä ei ole mitään
    vikaa, on jotenkin sielultaan vajaa. Etenkin kun
    se on jo autoteollisuuden kelkasta ajat sitten
    pudonnut malli.

    Ja muuten sellainen seikka että on ole
    ilmoittanut Volvon olevan paska, tai edes Saabin.
    Vikoja löytyy, ja paljon. Ja silti on S80T6
    parempi noista kahdesta. Sinä luonnollisesti ole
    myös ajanut kummallakin noist autoista?. Eikä
    mitään 10 minuutin korttelin ympäri-lenkkiä. Saab
    oli ajossa viikonlopun ja Volvo viikon. Kilsoja
    tuli Aerolla n. 650 ja Volvolla 1800km. Voit
    luonnollisesti väittää että eihän noilla
    matkoilla mitään vielä tajua autosta. Minulle se
    on aina riittänyt.

    Sen voin sanoa että elämäni aikana olen omistanut
    9 autoja, ja 6 olen niistä ostanut uutena. Tällä
    hetkellä ajelen pääsääntöisesti firman kärryllä
    mutta kotona tallissa odottaa 2 omaa. Toinen 72'
    ja toinen 99'. Ja autoilua olen harrastunut
    virallisesti 7,5 vuotta.

    Eikä se auta istuimessa mitään että se sopii
    keskimääräiselle perseelle jos se ei sovi omalle.
    koska ethän sinä osta autoa keskimääräiselle
    perseelle vaan omallesi, vai?

    Mitä tulee tuon ikäisiin autoihin, on niitä huno
    verrata toisiinsa jollaivat ne ole olleet samalla
    omistajalla. Vanhat autot kun yleensä ovat hieman
    omistajansa peilikuvia. Uusia ei kukaan ole vielä
    rummuttanut, jolloin niitä voi keskenään verrata.

    Minulle on aivan sama mitä pikkusieluiset
    Saabistit pitävät mielipiteistäni. Se että
    ensimmäisenä puolustellaan omaa autoa menemällä
    henkilökohtaisuuksiin kertoo aika paljon
    teistä "pelastuksen ulottumissa" olevista...

    Hullu saa olla mutta ei tyhmä...

    Enpä voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • Yrittänyt kirjoitti:

    Enpä voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi.

    Kommenttia, niin positiivista kuin negatiivista
    voi heittää myös asialliseen sävyyn. Jos niitä
    omia ajatuksia liioitellaan tyyliin "materiaalit
    kuin takatuuppariskodasta", niin tottakai siitä
    porukka innostuu pistämään vastaan. Ja vaikka osa
    noista vastauksista oli ihan asiallisia, niin
    silti pitää Jonnen vastailla puoliksi vittuillen
    takaisin. Asioista voi keskustella niin kuin
    aikuiset tuo juupas-eipäs amistyylin sijaan...
    Asiallisiin kommentteihin kun saa suurella
    todennäköisyydellä myös asiallisia vastauksia:)

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    kirjoitukseni luonnollisesti ovatkin, nimittäin
    ikälopun Saabin omistajan mielestä. Hän luulee
    että se oma auto ja oma merkki ovat rubiineja
    Jumalan kruunussa.

    Kun hän ajaa tuolla vehkeellään kuvittelee hän
    että kaikki ovat hänen vanhasta "sportistaan"
    innoissaan ja uskovat sen olevan oikea superauto.
    Eikä kukaan luonnollisestikaan löydä siitä mitään
    vikaa, ei, sehän on täydellinen.

    Mutta voi sitä päivää kun vanhan Saabistin
    paratiisin puutarhaan luikerteleekin käärme. Tuo
    viheliäinen matelia kun etsii autoista vikoja
    (mukaan lukien omansa). Hän ei tyydy mihin
    tahansa kotteroon vaan haluaa jotain parempaa.
    Eikä hän ole kuin 99.9% autonomistajista, jotka
    ostavat AINA PARHAAN AUTON. Heidän valintansa
    paremmuus on kirjoitettu paratiisin kirjaan eikä
    hänen päätöstään tai autoaan ole lupa moittia,
    Jos joku niin tekee, on hän tietämätön,
    kateellinen tai hän ei ole ikinä edes ajanut ks.
    autolla.

    Kun tämä käärme sitten huomauttaa huomaamistaan
    viosta ja ominaisuuksista, niin voi sitä surun
    päivää. Vastakommenttia tulee kuin liukuhihnalta
    ja keskustelua yritetään kammeta toiseen
    suuntaan. Tottakai tämä mielipiteensä esittänyt
    on vielä lapsellinen, tottakai. Eihän kukaan
    Saabia kokeillut voi olla sitä mieltä että
    autossa voisi olla jotain huonoa. Johan jokaisen
    Saab-fanaatikon mielilehti TM valitsee Saabin
    jokaisen vertailun voittajaksi. Ja ne lehdet
    jotka eivät Saabia parhaaksi nosta, ovat
    lahjottuja!! TOTTAKAI!

    Voisinpa sanoa että ihminen joka ajattelee niin
    että oma auto on se paras ja siinä ei ole mitään
    vikaa, on jotenkin sielultaan vajaa. Etenkin kun
    se on jo autoteollisuuden kelkasta ajat sitten
    pudonnut malli.

    Ja muuten sellainen seikka että on ole
    ilmoittanut Volvon olevan paska, tai edes Saabin.
    Vikoja löytyy, ja paljon. Ja silti on S80T6
    parempi noista kahdesta. Sinä luonnollisesti ole
    myös ajanut kummallakin noist autoista?. Eikä
    mitään 10 minuutin korttelin ympäri-lenkkiä. Saab
    oli ajossa viikonlopun ja Volvo viikon. Kilsoja
    tuli Aerolla n. 650 ja Volvolla 1800km. Voit
    luonnollisesti väittää että eihän noilla
    matkoilla mitään vielä tajua autosta. Minulle se
    on aina riittänyt.

    Sen voin sanoa että elämäni aikana olen omistanut
    9 autoja, ja 6 olen niistä ostanut uutena. Tällä
    hetkellä ajelen pääsääntöisesti firman kärryllä
    mutta kotona tallissa odottaa 2 omaa. Toinen 72'
    ja toinen 99'. Ja autoilua olen harrastunut
    virallisesti 7,5 vuotta.

    Eikä se auta istuimessa mitään että se sopii
    keskimääräiselle perseelle jos se ei sovi omalle.
    koska ethän sinä osta autoa keskimääräiselle
    perseelle vaan omallesi, vai?

    Mitä tulee tuon ikäisiin autoihin, on niitä huno
    verrata toisiinsa jollaivat ne ole olleet samalla
    omistajalla. Vanhat autot kun yleensä ovat hieman
    omistajansa peilikuvia. Uusia ei kukaan ole vielä
    rummuttanut, jolloin niitä voi keskenään verrata.

    Minulle on aivan sama mitä pikkusieluiset
    Saabistit pitävät mielipiteistäni. Se että
    ensimmäisenä puolustellaan omaa autoa menemällä
    henkilökohtaisuuksiin kertoo aika paljon
    teistä "pelastuksen ulottumissa" olevista...

    Hullu saa olla mutta ei tyhmä...

    Kirjoita asiallisesti niin saat asiallisia
    vastauksia, kuten sanoin niin tämä palsta ei ole
    mutun ja faktoidien viljelyyn sopiva paikka, voit
    harrastaa sitä esimerkiksi BMW-palstan vanne- ja
    rengaskeskusteluissa. Ymmärtänet varmaan hurjalla
    7 1/2 vuoden autoharrastuskokemuksellasi sen että
    esittämäsi perusteet autojen keskinäiselle
    paremmuudelle olivat pelkkää mutua. Voit tietysti
    väittää että ei ollut, mutta liitä väitteesi
    yhteyteen myös perustelut esimerkiksi siitä miksi
    Volvon ja Saabin alustat ovat liian pehmeitä ja
    siitä mikä on liian pehmeä. Samalla voit myös
    kertoa miten aliohjautuvuus kyseisten autojen
    kohdalla häiritsee keskivertokäyttäjää ja kertoa
    miksi yliohjautuvuus ei häiritsisi tai
    mahdollisesti kertoa jostakin vastaavan luokan
    autosta joka on täysin neutraali.

    Enpä usko että TM on saabistien mielilehti, itse
    nostaisin autolehtien ykköseksi ATZ:n,
    polttomoottorilehtien ykköseksi MTZ:n ja
    yleisteknisten lehtien ykköseksi vasta TM:n.
    Kaikki vain ja ainoastaan siitä syystä että
    näiden lehtien kohdalla voin luottaa siihen että
    toimittajalla on riittävä koulutus ja
    asiantuntemus. Minua ei juurikaan kiinnosta sen
    paremmin vanhojen puikkomiesten kuin
    amisviiksipoikienkaan paskanjauhanta. Toki
    jokainen lehti näistä syyllistyy puolueellisuuten
    ja jonkin tietyn merkin suosintaan, mutta aina
    voi silti luottaa mittaustuloksiin. Esimerkiksi
    MTZ:ssa ja ATZ:ssa uusi Mondeo katsottiin
    erikoisnumeron arvoiseksi asiaksi, kun taas
    esimerkiksi BMW:n valvetronic kuitattiin yhdellä
    jutulla ja Saabin muuttuvapuristeinen on täysin
    uutisoimatta.

    Jos sinulle on aivan sama mitä me pikkusieluset
    saabistit ajattelemme niin mitä hittoa teet
    täällä mesoamassa, luulisi että jostain löytyy
    mielenkiintoisempaakin keskusteltavaa.

    Voit kokeilla vastaavan tasoisia kommentoiteja
    missä tahansa, heitä sama volvo/saab vertailu
    volvo-palstalle ja katso mitä tapahtuu. Ei sitä
    sinun 7 1/2 vuoden autoharrastuskokemustasi kovin
    pitkälle missään arvosteta.

    Olisitko kuitenkin kiinnostunut saamaan 3
    opintoviikkoa, jotka varmasti kelpaavat kaikissa
    teknillisissä korkeakouluissa? Osoittaisit nyt
    edes yhden suunnittelu virheen volvon tai saabin
    jousituksen dynamiikassa tai mahdollisesti sen
    ohjausgeometrian suunnitteluvirheen joka
    aiheuttaa puskemisen.

    Minäpä voin kertoa sen että autoilua en ole
    harrastanut päivääkään, enkä tule harrastamaan,
    mutta autoistani olen merkistä huolimatta pitänyt
    hyvää huolta ja ajan paljon, autoja, samoin kuin
    vuosia, on kertynyt enemmän kuin sinulla, mutta
    ei se tarkoita että mielipiteeni olisi oikeampi,
    mutta juuri siitähän tässä onkin kysymys...
    mielipiteillä ei autojen paremmuutta mitata vaan
    teknisillä faktoilla. Jos uskot teknisten
    faktojen puolelle minulle pärjääväsi niin jatka
    vittuilua, minä kyllä suosittelisin käymään
    ammattikoulun loppuun aluksi.

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    mitattu. Otin sen mukaan kuriositeetiksi, kun
    Aerostakin em. lukuja mukaan otettiin.

    Jenkkiläinen Track & Sport (olikohan se nyt se
    lehden nimi? Joka tapauksessa minulla on ko.
    lehti himassa) vertaili Saab 9-5 Aero A:ta ja
    Volvo S80 T6:ta toisiinsa. Saab oli heikompi 0-60
    mph -lukemilla, mutta ei paljoa. Volvon
    kiihtyvyys 0-60 mph ko. lehdessä alkoi kyllä
    7:lla, eikä 6:lla.

    Ohituskiihtyvyyksiä ei oltu mitattu, mutta
    arvostelijat sanoivat omana mielipiteenä, että
    Saab tuntui perstuntumalta useasti nopeammalta
    kuin Volvo. Lisäksi ohjaus ja ajotuntuma oli
    paljon parempi kuin Volvossa. Mikä itseäni
    ihmetytti positiivisesti ko. testissä, niin
    arvostelijat pitivät Saabin sisätiloista ja
    varsinkin kojelaudasta enemmän kuin Volvon
    vastaavista. Yleensä on voinut ruotsalaisista ja
    saksalaisista lehdistä lukea haukkuja siitä,
    kuinka Saabin kojelauta on "vanhanaikainen" jne.

    Arvostelijoiden mielipiteet olivat melko lailla
    samanlaiset. Toinen oli heti Saabin kannalla,
    toinen empi: "Volvo on mielestäni paremman
    näköinen kuin Saab. Jos käyttäisin ainoastaan
    järkeäni, niin valinta olisi ehkä Volvo, mutta
    ajettuani pidempään Saabilla, tunteeni sanovat
    että valinta on Saab", kertoi toinen
    arvostelijoista.

    Jos tähän nyt voisi ottaa omaa kantaa, niin
    omasta mielestäni Saab todellakin tuntui
    perstuntumalla nopeammalta kuin Volvo. Ja nyt
    tarkoitan tuolla Saabilla sitä "vanhaa" 230 hv:n
    9-5 Aeroa.

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    on, mutta ei(taivaan kiitos) mitään GM:n sekunda
    mallia. Eikä valkoista. Ei ikinä, jos vain voin
    asiaan jotenkin vaikuttaa.

    Testissä oli tosiaan Alfa 166 3.0V6, BMW 528i,
    Jaguar S-Type 3.0V6, Mersu 320CDi (joku
    tuollainen? En muista tarkkaan Mersujen
    malleja!), Chrysler 300M, Saab 9-5 Aero A ja
    Volvo S80T6. Saab oli 0-100 km/h testissä
    ylivoimaisesti nopein noista em. autoista ja
    testin voittaja.

    Kannattaa käydä tsekkaamassa tuo Tuulilasi vaikka
    kirjastossa. Se ilmestyi 1999 vuoden
    loppupuolella. Saabilla oli siitä tarjolla
    ilmainen erikoispainos, jota voi olla vieläkin
    saatavilla.

    Muuten: mitä tulee siihen, että oletin, että
    Teknikens Världin ja ruotsalaisen AM&S
    toimittajat olisi "lahjottu" Volvon toimesta,
    niin "pata kattilaa soimaa". Itse väitit
    edellisessä tekstissäsi, että "eihän se
    Tuulilasin testimenestys ole ihme kun katsoo,
    millä autolla lehden toimittajat ajelevat."

    Ja sitten vielä neuvoit minua katsomaan peiliin,
    kun tuollaisia juttelen. Pitäisikö sinunkin
    pohtia hieman sitä peilihommaa?

    Tuulilasissa 11/99 oli vertailussa kertomastasi
    poiketen MB E240A, ei 320 CDI. CDI kertoo
    nimittäin sen että kysessä on diesel. Volvo taas
    oli 2.9A, ei T6.

    T6:sta tai 320CDi:tä en ole nähnyt ainoassakaan
    suomalaisessa vertailussa mukana.

    Mitä tulee viittaukseeni TM:n ja Tuulilasin
    toimittajien autoista, niin tarkoituksena oli
    tuoda esille se tosiseikka että heillä on
    keskimääräistä huonommat autot. Muutava vuosi
    sitten Tuulasissa kerrottiin millä autoilla
    toimittajat ajavat. Päätoimittajalla oli Nissan
    Primera ja muilla siitä alaspäin. Oli 84' ja 90
    Jettaa, Hyuindai Pony, Lada1200, Sunny, ym.

    Tarkoitukseni oli tuoda esille se seikka että jos
    ajaa vaikkapa nyt tuolla 84' Jetalla, ja sen
    jälkeen ajaakin 300-400 tmk:n uudella autolla
    niin eikö se ole varmasti positiivinen kokemus?
    Kun ajaa autolla johon ei ole tottunut vaan
    hämmästelee 15 vuotta nuorempaa aikaansaannosta,
    niin voiko silloin havaita siitä sellaisia
    seikkoja jotka ovat huonosti mutta paremmin kuin
    omassa autossa?

    Jos esim. sinulla olisi Audi 80 vm 75'(onko
    sellaista edes?) ja sen jälkeen saisit allesi
    uuden A4:n niin eikö se olisi valtavan hyvän
    tuntuinen? Ei silloin huomaisi esim. karkeaa
    moottorin käyntiääntä tai lievää meluisuutta.
    Varustelu olisi huomattavsti parempi, ym.

    Itse koen tämän asian erittäin huonona silloin
    kun esim. TM:ssä oli ajossa MAserati 3200GT.
    Siinä moitittiin sitä että ergonomia on parempi
    tavallisessa perheautossa ja että tavallinen
    perheauto on parempi ajaa uraisella tiellä. Tulee
    eittämättä mieleen onko se standardi perheen
    kuljetusväline sopiva vertailulukappale?

    Äänestä

  • Achilles Viggen kirjoitti:

    Kirjoita asiallisesti niin saat asiallisia
    vastauksia, kuten sanoin niin tämä palsta ei ole
    mutun ja faktoidien viljelyyn sopiva paikka, voit
    harrastaa sitä esimerkiksi BMW-palstan vanne- ja
    rengaskeskusteluissa. Ymmärtänet varmaan hurjalla
    7 1/2 vuoden autoharrastuskokemuksellasi sen että
    esittämäsi perusteet autojen keskinäiselle
    paremmuudelle olivat pelkkää mutua. Voit tietysti
    väittää että ei ollut, mutta liitä väitteesi
    yhteyteen myös perustelut esimerkiksi siitä miksi
    Volvon ja Saabin alustat ovat liian pehmeitä ja
    siitä mikä on liian pehmeä. Samalla voit myös
    kertoa miten aliohjautuvuus kyseisten autojen
    kohdalla häiritsee keskivertokäyttäjää ja kertoa
    miksi yliohjautuvuus ei häiritsisi tai
    mahdollisesti kertoa jostakin vastaavan luokan
    autosta joka on täysin neutraali.

    Enpä usko että TM on saabistien mielilehti, itse
    nostaisin autolehtien ykköseksi ATZ:n,
    polttomoottorilehtien ykköseksi MTZ:n ja
    yleisteknisten lehtien ykköseksi vasta TM:n.
    Kaikki vain ja ainoastaan siitä syystä että
    näiden lehtien kohdalla voin luottaa siihen että
    toimittajalla on riittävä koulutus ja
    asiantuntemus. Minua ei juurikaan kiinnosta sen
    paremmin vanhojen puikkomiesten kuin
    amisviiksipoikienkaan paskanjauhanta. Toki
    jokainen lehti näistä syyllistyy puolueellisuuten
    ja jonkin tietyn merkin suosintaan, mutta aina
    voi silti luottaa mittaustuloksiin. Esimerkiksi
    MTZ:ssa ja ATZ:ssa uusi Mondeo katsottiin
    erikoisnumeron arvoiseksi asiaksi, kun taas
    esimerkiksi BMW:n valvetronic kuitattiin yhdellä
    jutulla ja Saabin muuttuvapuristeinen on täysin
    uutisoimatta.

    Jos sinulle on aivan sama mitä me pikkusieluset
    saabistit ajattelemme niin mitä hittoa teet
    täällä mesoamassa, luulisi että jostain löytyy
    mielenkiintoisempaakin keskusteltavaa.

    Voit kokeilla vastaavan tasoisia kommentoiteja
    missä tahansa, heitä sama volvo/saab vertailu
    volvo-palstalle ja katso mitä tapahtuu. Ei sitä
    sinun 7 1/2 vuoden autoharrastuskokemustasi kovin
    pitkälle missään arvosteta.

    Olisitko kuitenkin kiinnostunut saamaan 3
    opintoviikkoa, jotka varmasti kelpaavat kaikissa
    teknillisissä korkeakouluissa? Osoittaisit nyt
    edes yhden suunnittelu virheen volvon tai saabin
    jousituksen dynamiikassa tai mahdollisesti sen
    ohjausgeometrian suunnitteluvirheen joka
    aiheuttaa puskemisen.

    Minäpä voin kertoa sen että autoilua en ole
    harrastanut päivääkään, enkä tule harrastamaan,
    mutta autoistani olen merkistä huolimatta pitänyt
    hyvää huolta ja ajan paljon, autoja, samoin kuin
    vuosia, on kertynyt enemmän kuin sinulla, mutta
    ei se tarkoita että mielipiteeni olisi oikeampi,
    mutta juuri siitähän tässä onkin kysymys...
    mielipiteillä ei autojen paremmuutta mitata vaan
    teknisillä faktoilla. Jos uskot teknisten
    faktojen puolelle minulle pärjääväsi niin jatka
    vittuilua, minä kyllä suosittelisin käymään
    ammattikoulun loppuun aluksi.

    mikä on keskivertokäyttäjä?

    Mielipiteet ovat omiani ja koskevat vain minua.
    Ei niitä voi yleistää koskemaan jokaista mattia
    ja maijaa.

    Ja mitä tulee mainitsemaasi vittuiluun, niin olet
    selvä esimerkki henkilöstä joka ei kestä
    pienintäkään arvostelua ja tosiasiaa omasta
    valinnasta. Se että voit tietää vaikka teknikasta
    kaiken ei tee Saabista yhtään sen parempaa autoa,
    eikä muistakaan. Sen aliohjautuvuus ei vähene
    yhtään vaikka osaisit selvittää minulle
    mandariinikiinaksi mitkä voimat vaikuttavat
    jousituksen toimintaa tai miten paljon 3 asteen
    lämpötilan lasku vaikuttaa jousen jännityksen
    tasoon. Ei se auta. Vaikka yrität kokoajan
    kammeta asiaa taas aivan toiseen suuntaan ei se
    auta. Eikä se että olet omistanut ajokortin
    kauemmin kuin minä tee sinun mielipiteestäsi
    yhtään sen oikeampaa. Se että sinua selvästikin
    harmittaa juuri se seikka että Saabista(ja muista
    osoittaa) virheitä, osoittaa ainoastaa heikon
    itsetunnuon. Ja vaikutelmaa lisää vielä
    knoppailun halusi. Kun sinulla ja (mahdollisen)
    vaimosi välille tulee riita niin ratkotteko
    senkin sillä että kumpi luettelee ensin
    virheettömästi teknisen sanaston takaperin?

    Suureksi surukseni minun töytyy kyllä kertoa että
    en ole ikinä käynyt edes ammattikoulussa. Eikä se
    että miinkä koulun on käynyt vähennä kyseisen
    henkilön tiedon määrää. Suosittelen sinua
    menemään knoppailemaan 60-vuotiaille auton
    korjaajille, jotka sinun mielestäsi eivät tiedä
    mitään autoista koska eivät ole käyneet riittävää
    koulua. Varoitan kyllä että voit olla nopeammin
    kuin huomaatkaan pihalla. Sinun mielstäsi esim.
    Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen, puhumattakaan
    Kankkusesta tai Mäkisestä, eivät tiedä mitään
    autoista eikä niiden tekniikasta. Jo tämä
    osoittaa väitteesi vääräksi

    Kumpikin auto on tietoisesti tehty aliohjaaviksi.
    Tämä tehdään juuri sen keskivertokäyttäjän takia
    (sinä?). Hänelle aliohjaava on paras vaihtoehto
    koska tällainen kuski ei osaa hallita
    ajoneuvojaan rjaa lähestyttäessä. Minä taas en
    sitten ole keskivertokuljettaja. Neutraalisti ja
    mielummin lievästi yliohjaava auto ovat enemmän
    minun mieleeni. Minusta on mukava ajaa nopeita
    mutkia kaasulla ohjaamalla eikä ajaa niitä
    etupyörät kiljuen puskien. Sinä voit siitä pitää,
    minä en. Nykyinen autoni(firman) on myöskin
    aliohjaava. En siitä pidä koska se ei ole
    mielestäni paras vaihtoehto. Silloin aliohjaava
    on ihan hyvä kun auto tehdään tavalliseksi
    kauppakassiksi, mutta kun
    mainostetaan "urheiluautoa" niin asia ei voi enää
    olla näin. Kun autoa siirretään luokkaa ylemmäksi
    pitää sen myös vastata niitä vaatimuksia joita
    siltä odotetaan. On aivan turha tehdä mitään
    sporttia jos lopputulos ei sitä ole.

    Sinulle voin suositella kunnon ajoa kummallakin
    autolla. Aja vaihtelia teitä, vertaile niitä
    toisiinsa, ja eri olosuhteissa, hae rajoja.

    Tule sen jälkeen kertomaa mitä mieltä olet. Kai
    sinä muuten olet ajanut kummallakin? Jos et, on
    aivan turha väitellä asiasta henkilön kanssa joka
    ei asiasta mitään tiedä. Kuvista kun ei ajo-
    ominaisuuksia näe...Ei edes vaikka osaisi sen
    teknisen sanaston ulkoa...

    PS. Osoita muuten yksikin vertailu jossa autojen
    paremmuus olisi tehty ainoastaan faktoilla.
    Ainutkaan mielipde ei ole lopputulokseen
    vaikuttanut...

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    Tuulilasissa 11/99 oli vertailussa kertomastasi
    poiketen MB E240A, ei 320 CDI. CDI kertoo
    nimittäin sen että kysessä on diesel. Volvo taas
    oli 2.9A, ei T6.

    T6:sta tai 320CDi:tä en ole nähnyt ainoassakaan
    suomalaisessa vertailussa mukana.

    Mitä tulee viittaukseeni TM:n ja Tuulilasin
    toimittajien autoista, niin tarkoituksena oli
    tuoda esille se tosiseikka että heillä on
    keskimääräistä huonommat autot. Muutava vuosi
    sitten Tuulasissa kerrottiin millä autoilla
    toimittajat ajavat. Päätoimittajalla oli Nissan
    Primera ja muilla siitä alaspäin. Oli 84' ja 90
    Jettaa, Hyuindai Pony, Lada1200, Sunny, ym.

    Tarkoitukseni oli tuoda esille se seikka että jos
    ajaa vaikkapa nyt tuolla 84' Jetalla, ja sen
    jälkeen ajaakin 300-400 tmk:n uudella autolla
    niin eikö se ole varmasti positiivinen kokemus?
    Kun ajaa autolla johon ei ole tottunut vaan
    hämmästelee 15 vuotta nuorempaa aikaansaannosta,
    niin voiko silloin havaita siitä sellaisia
    seikkoja jotka ovat huonosti mutta paremmin kuin
    omassa autossa?

    Jos esim. sinulla olisi Audi 80 vm 75'(onko
    sellaista edes?) ja sen jälkeen saisit allesi
    uuden A4:n niin eikö se olisi valtavan hyvän
    tuntuinen? Ei silloin huomaisi esim. karkeaa
    moottorin käyntiääntä tai lievää meluisuutta.
    Varustelu olisi huomattavsti parempi, ym.

    Itse koen tämän asian erittäin huonona silloin
    kun esim. TM:ssä oli ajossa MAserati 3200GT.
    Siinä moitittiin sitä että ergonomia on parempi
    tavallisessa perheautossa ja että tavallinen
    perheauto on parempi ajaa uraisella tiellä. Tulee
    eittämättä mieleen onko se standardi perheen
    kuljetusväline sopiva vertailulukappale?

    On varmasti totta että he ajavat sen merkkisillä
    autoilla mitä sanot.

    Mutta heillä on jatkuvasti erilaisia autoja
    kestotestissä ja koeajossa joten et varmasti
    itsekkään ostaisi itsellesi " kallista autoa jos
    voisit duunista ottaa ajoon uusia autoja"

    Lisäksi he ovat käsittääkseni ( ainakin
    toivottavasti) ammattilaisia joille ei pitäisi
    musta tuntuu jutut vaikuttaa testiin.

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    Tuulilasissa 11/99 oli vertailussa kertomastasi
    poiketen MB E240A, ei 320 CDI. CDI kertoo
    nimittäin sen että kysessä on diesel. Volvo taas
    oli 2.9A, ei T6.

    T6:sta tai 320CDi:tä en ole nähnyt ainoassakaan
    suomalaisessa vertailussa mukana.

    Mitä tulee viittaukseeni TM:n ja Tuulilasin
    toimittajien autoista, niin tarkoituksena oli
    tuoda esille se tosiseikka että heillä on
    keskimääräistä huonommat autot. Muutava vuosi
    sitten Tuulasissa kerrottiin millä autoilla
    toimittajat ajavat. Päätoimittajalla oli Nissan
    Primera ja muilla siitä alaspäin. Oli 84' ja 90
    Jettaa, Hyuindai Pony, Lada1200, Sunny, ym.

    Tarkoitukseni oli tuoda esille se seikka että jos
    ajaa vaikkapa nyt tuolla 84' Jetalla, ja sen
    jälkeen ajaakin 300-400 tmk:n uudella autolla
    niin eikö se ole varmasti positiivinen kokemus?
    Kun ajaa autolla johon ei ole tottunut vaan
    hämmästelee 15 vuotta nuorempaa aikaansaannosta,
    niin voiko silloin havaita siitä sellaisia
    seikkoja jotka ovat huonosti mutta paremmin kuin
    omassa autossa?

    Jos esim. sinulla olisi Audi 80 vm 75'(onko
    sellaista edes?) ja sen jälkeen saisit allesi
    uuden A4:n niin eikö se olisi valtavan hyvän
    tuntuinen? Ei silloin huomaisi esim. karkeaa
    moottorin käyntiääntä tai lievää meluisuutta.
    Varustelu olisi huomattavsti parempi, ym.

    Itse koen tämän asian erittäin huonona silloin
    kun esim. TM:ssä oli ajossa MAserati 3200GT.
    Siinä moitittiin sitä että ergonomia on parempi
    tavallisessa perheautossa ja että tavallinen
    perheauto on parempi ajaa uraisella tiellä. Tulee
    eittämättä mieleen onko se standardi perheen
    kuljetusväline sopiva vertailulukappale?

    Kirjoituksesi oli asiaa. Näinhän se
    todellisuudessa on.

    Muistan, kun TM:ssä (vai olikohan se
    Tuulilasissa?) oli annettu lehden graafikon (!)
    testattavaksi uusi Toyota Celica (192 hv), ja
    kaveri oli ihastunut siihen heti pienen lenkin
    heitettyään. Ihastus johtui varmaan pikemmälti
    siitä, että kaveri ajoi tuolloin yli 10 vuotta
    vanhalla "pommilla", ja kun pääsi uuden
    urheiluauton puikkoihin, niin kyllähän siinä suu
    vääntyi messingille. Graafikko vielä myönsi
    jälkeenpäin, että kyllähän kyyti tuntui aivan
    toiselta, kuin omalla autolla.

    Vaikea kuitenkaan sanoa, millaisilla autoilla
    esim. ruotsalaisen, saksalaisen tai
    englantilaisen autolehden toimittajat ajelevat.
    Jokaisella on kuitenkin omat persoonalliset
    makunsa ja mieltymyksensä autoista, joten
    tietysti se jotenkin voi vaikuttaa lopulliseen
    testitulokseen.

    Siksi mielestäni tulisikin autoista vertailuista
    testata vain sellaiset asiat, jotka eivät ole
    kiinni toimittajan omasta mausta, vaan
    tosiasiallisista faktoista eli mittauksista,
    kuten esim. suorituskyky, jarrut, valot,
    tavaratila, taloudellisuus jne.

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    mikä on keskivertokäyttäjä?

    Mielipiteet ovat omiani ja koskevat vain minua.
    Ei niitä voi yleistää koskemaan jokaista mattia
    ja maijaa.

    Ja mitä tulee mainitsemaasi vittuiluun, niin olet
    selvä esimerkki henkilöstä joka ei kestä
    pienintäkään arvostelua ja tosiasiaa omasta
    valinnasta. Se että voit tietää vaikka teknikasta
    kaiken ei tee Saabista yhtään sen parempaa autoa,
    eikä muistakaan. Sen aliohjautuvuus ei vähene
    yhtään vaikka osaisit selvittää minulle
    mandariinikiinaksi mitkä voimat vaikuttavat
    jousituksen toimintaa tai miten paljon 3 asteen
    lämpötilan lasku vaikuttaa jousen jännityksen
    tasoon. Ei se auta. Vaikka yrität kokoajan
    kammeta asiaa taas aivan toiseen suuntaan ei se
    auta. Eikä se että olet omistanut ajokortin
    kauemmin kuin minä tee sinun mielipiteestäsi
    yhtään sen oikeampaa. Se että sinua selvästikin
    harmittaa juuri se seikka että Saabista(ja muista
    osoittaa) virheitä, osoittaa ainoastaa heikon
    itsetunnuon. Ja vaikutelmaa lisää vielä
    knoppailun halusi. Kun sinulla ja (mahdollisen)
    vaimosi välille tulee riita niin ratkotteko
    senkin sillä että kumpi luettelee ensin
    virheettömästi teknisen sanaston takaperin?

    Suureksi surukseni minun töytyy kyllä kertoa että
    en ole ikinä käynyt edes ammattikoulussa. Eikä se
    että miinkä koulun on käynyt vähennä kyseisen
    henkilön tiedon määrää. Suosittelen sinua
    menemään knoppailemaan 60-vuotiaille auton
    korjaajille, jotka sinun mielestäsi eivät tiedä
    mitään autoista koska eivät ole käyneet riittävää
    koulua. Varoitan kyllä että voit olla nopeammin
    kuin huomaatkaan pihalla. Sinun mielstäsi esim.
    Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen, puhumattakaan
    Kankkusesta tai Mäkisestä, eivät tiedä mitään
    autoista eikä niiden tekniikasta. Jo tämä
    osoittaa väitteesi vääräksi

    Kumpikin auto on tietoisesti tehty aliohjaaviksi.
    Tämä tehdään juuri sen keskivertokäyttäjän takia
    (sinä?). Hänelle aliohjaava on paras vaihtoehto
    koska tällainen kuski ei osaa hallita
    ajoneuvojaan rjaa lähestyttäessä. Minä taas en
    sitten ole keskivertokuljettaja. Neutraalisti ja
    mielummin lievästi yliohjaava auto ovat enemmän
    minun mieleeni. Minusta on mukava ajaa nopeita
    mutkia kaasulla ohjaamalla eikä ajaa niitä
    etupyörät kiljuen puskien. Sinä voit siitä pitää,
    minä en. Nykyinen autoni(firman) on myöskin
    aliohjaava. En siitä pidä koska se ei ole
    mielestäni paras vaihtoehto. Silloin aliohjaava
    on ihan hyvä kun auto tehdään tavalliseksi
    kauppakassiksi, mutta kun
    mainostetaan "urheiluautoa" niin asia ei voi enää
    olla näin. Kun autoa siirretään luokkaa ylemmäksi
    pitää sen myös vastata niitä vaatimuksia joita
    siltä odotetaan. On aivan turha tehdä mitään
    sporttia jos lopputulos ei sitä ole.

    Sinulle voin suositella kunnon ajoa kummallakin
    autolla. Aja vaihtelia teitä, vertaile niitä
    toisiinsa, ja eri olosuhteissa, hae rajoja.

    Tule sen jälkeen kertomaa mitä mieltä olet. Kai
    sinä muuten olet ajanut kummallakin? Jos et, on
    aivan turha väitellä asiasta henkilön kanssa joka
    ei asiasta mitään tiedä. Kuvista kun ei ajo-
    ominaisuuksia näe...Ei edes vaikka osaisi sen
    teknisen sanaston ulkoa...

    PS. Osoita muuten yksikin vertailu jossa autojen
    paremmuus olisi tehty ainoastaan faktoilla.
    Ainutkaan mielipde ei ole lopputulokseen
    vaikuttanut...

    Kokemus ei korvaa tietoa... mainitsemasi
    autokuskit ovat varmasti hyviä autokuskeja, mutta
    niin on jokainen työkseen autolla ajeleva.
    Kuitenkin esimerkiksi Häkkinen on vain maailman
    parhaiten palkattu levyseppä-hitsari ja ei siltä
    pohjalta juurikaan voi kuin suu auki kuunnella
    tallin insinöörien puheita ja nöyrästi esittää
    toiveita heille. Samalla tavoin mainitsemasi
    vanhat automiehet varmasti ovat ensiluokkaisia
    mutterin vääntäjiä, mutta ei se takaa tietoa
    siitä miksi mutteria pitää vääntää. Kokemusta
    käytetään turhaan usein tekosyynä
    tietämättömyydelle, muuallakin kuin
    autokeskusteluissa.

    Minä en yleensäkkään kovin kärkkäästi arvostele
    autoja, voin puuttua teknisiin yksityiskohtiin,
    mutta autojen yleinen arvostelu ei ole kovinkaan
    rakentavaa vaan kaatuu poikkeuksetta samalle
    meuhkaamislinjalle mitä sinäkin harrastat. Aluksi
    luetellaan omat tunneperäiset faktoidit ja sen
    jälkeen vittuillaan kaikille jotka ovat eri
    mieltä... tätähän se keskustelu on autoista.
    Naurettavin piirre tässä nimenomaisessa
    keskustelussa on kuinka olet nimennyt tietyt
    ihmiset pikkusieluisiksi tyypillisiksi
    suomalaisiksi miehiksi, joilla on heikko
    itsetunto ja kaikesta huolimatta käyttäydyt itse
    juuri tuon stereotyypin mukaan. Se että et omaa
    merkkiäsi mainitse ei muuta asiaa miksikään.

    Autoja on hyviä ja huonoja, mutta jako on
    epäselvä. Mikä on hyvä johonkin on huono johonkin
    toiseen asiaan. Kallein ei ole laadukkain ja
    halvin ei ole huonoin, varsinkin kun varsinaista
    laatua josta näissä mutu-jutuissa puhutaan ei
    kukaan pysty määrittelemään. Se ei ole
    suunntittelulaatua tai valmistuslaatua vaan se
    merkin antama mielikuva katsojan pääkopassa.

    Ehkä sinunkin olisi pitänyt huomata mihin
    jutuissasi puutuin ja mistä vittuilin, volvo voi
    olla parempi kuin saab. Ainakin 740 oli parempi
    kuin 900 oman kokemukseni mukaan. Siinä ei
    sinänsä ole mitään sanottavaa.
    Arvostelukriteerit, määritelmät, adjektiivit jne
    olivat ne jotka pistivät hymyilemään ja toisaalta
    saivat aikaan tarpeen aukoa päätä.

    Voi olla väärin arvioitu, mutta tulkitsen tuon
    tyyliset autoarvostelut ja autoarvostelut
    yleensäkkin lähes poikkeuksetta pikkupoikien
    paskanjauhannaksi. Toisaalta puheet
    yliohjautuvuuden nautinnollisuudesta tukevat
    arviotani vahvasti.

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    Kirjoituksesi oli asiaa. Näinhän se
    todellisuudessa on.

    Muistan, kun TM:ssä (vai olikohan se
    Tuulilasissa?) oli annettu lehden graafikon (!)
    testattavaksi uusi Toyota Celica (192 hv), ja
    kaveri oli ihastunut siihen heti pienen lenkin
    heitettyään. Ihastus johtui varmaan pikemmälti
    siitä, että kaveri ajoi tuolloin yli 10 vuotta
    vanhalla "pommilla", ja kun pääsi uuden
    urheiluauton puikkoihin, niin kyllähän siinä suu
    vääntyi messingille. Graafikko vielä myönsi
    jälkeenpäin, että kyllähän kyyti tuntui aivan
    toiselta, kuin omalla autolla.

    Vaikea kuitenkaan sanoa, millaisilla autoilla
    esim. ruotsalaisen, saksalaisen tai
    englantilaisen autolehden toimittajat ajelevat.
    Jokaisella on kuitenkin omat persoonalliset
    makunsa ja mieltymyksensä autoista, joten
    tietysti se jotenkin voi vaikuttaa lopulliseen
    testitulokseen.

    Siksi mielestäni tulisikin autoista vertailuista
    testata vain sellaiset asiat, jotka eivät ole
    kiinni toimittajan omasta mausta, vaan
    tosiasiallisista faktoista eli mittauksista,
    kuten esim. suorituskyky, jarrut, valot,
    tavaratila, taloudellisuus jne.

    sen pitäisi olla. Autoa valitseville pitäisi
    lehtien testien antaa ainoastaan pohjatietoa,
    joita voi sitten lisätä itse koeajolla saamiinsa
    tietoihin. Kuitenkin jokainen autoa ajava on
    yksilö ja yksilöiden mielipiteet vaihtelevat.
    Samoin jokainen testaaja on yksilö jolla on omat
    mieltymyksensä ja halunsa. Vertailutestithän ovat
    todellisuudessa vartailuhenkilöiden mieltymysten
    summa. Enkä nyt oikein tiedä onko se auto
    todellisuudessa paras jos se on keskimäärin
    paras. Ja lopullinen päätöshän tehdään aika
    pitkälti omien henkilökohtaisten mieltymysten
    mukaan.

    Toisaalta faktojen perusteella ei voisi mitata
    ajettavuutta, melua, sisätiloja, istuimia ym. Se
    kyllä vähentää "oman suosikin" nostamista, mutta
    kuitenkin. Toki ajettavuudesta voidaan antaa
    pisteet esim. ratakierroksen ajan peusteella
    mutta se miten se saavutetaan jäisi huomioitta.
    Samoin sisätilat, mittanauha ei todellakaan kerro
    kaikkea, kuten ei melumittarikaan.

    Lisäisin vielä sen että vaikka autotoimittajat
    ajavat myös paljon uusilla autoilla, ei se ole
    sama asia. Ihmismieli kun on monimutkikas, ja
    niin testaajilla kuin muillakin, on omat
    tarpeensa, mieltymyksensä ja suosikkinsa. Eikä se
    että jos ajaa viikon 10 nuoremmalla ja täysin
    erilaisella autolla kuin omansa, tee asioita
    helpommin havaittaviksi.

    Äänestä

  • Achilles Viggen kirjoitti:

    Kokemus ei korvaa tietoa... mainitsemasi
    autokuskit ovat varmasti hyviä autokuskeja, mutta
    niin on jokainen työkseen autolla ajeleva.
    Kuitenkin esimerkiksi Häkkinen on vain maailman
    parhaiten palkattu levyseppä-hitsari ja ei siltä
    pohjalta juurikaan voi kuin suu auki kuunnella
    tallin insinöörien puheita ja nöyrästi esittää
    toiveita heille. Samalla tavoin mainitsemasi
    vanhat automiehet varmasti ovat ensiluokkaisia
    mutterin vääntäjiä, mutta ei se takaa tietoa
    siitä miksi mutteria pitää vääntää. Kokemusta
    käytetään turhaan usein tekosyynä
    tietämättömyydelle, muuallakin kuin
    autokeskusteluissa.

    Minä en yleensäkkään kovin kärkkäästi arvostele
    autoja, voin puuttua teknisiin yksityiskohtiin,
    mutta autojen yleinen arvostelu ei ole kovinkaan
    rakentavaa vaan kaatuu poikkeuksetta samalle
    meuhkaamislinjalle mitä sinäkin harrastat. Aluksi
    luetellaan omat tunneperäiset faktoidit ja sen
    jälkeen vittuillaan kaikille jotka ovat eri
    mieltä... tätähän se keskustelu on autoista.
    Naurettavin piirre tässä nimenomaisessa
    keskustelussa on kuinka olet nimennyt tietyt
    ihmiset pikkusieluisiksi tyypillisiksi
    suomalaisiksi miehiksi, joilla on heikko
    itsetunto ja kaikesta huolimatta käyttäydyt itse
    juuri tuon stereotyypin mukaan. Se että et omaa
    merkkiäsi mainitse ei muuta asiaa miksikään.

    Autoja on hyviä ja huonoja, mutta jako on
    epäselvä. Mikä on hyvä johonkin on huono johonkin
    toiseen asiaan. Kallein ei ole laadukkain ja
    halvin ei ole huonoin, varsinkin kun varsinaista
    laatua josta näissä mutu-jutuissa puhutaan ei
    kukaan pysty määrittelemään. Se ei ole
    suunntittelulaatua tai valmistuslaatua vaan se
    merkin antama mielikuva katsojan pääkopassa.

    Ehkä sinunkin olisi pitänyt huomata mihin
    jutuissasi puutuin ja mistä vittuilin, volvo voi
    olla parempi kuin saab. Ainakin 740 oli parempi
    kuin 900 oman kokemukseni mukaan. Siinä ei
    sinänsä ole mitään sanottavaa.
    Arvostelukriteerit, määritelmät, adjektiivit jne
    olivat ne jotka pistivät hymyilemään ja toisaalta
    saivat aikaan tarpeen aukoa päätä.

    Voi olla väärin arvioitu, mutta tulkitsen tuon
    tyyliset autoarvostelut ja autoarvostelut
    yleensäkkin lähes poikkeuksetta pikkupoikien
    paskanjauhannaksi. Toisaalta puheet
    yliohjautuvuuden nautinnollisuudesta tukevat
    arviotani vahvasti.

    hetkellä työautonani on Mersun E280TA. Itse sitä
    en ole valinnut, vaan sain sen samalla
    kun "perin" työpaikankin. Itse olisin valinnut
    toisin, mutta sille ei nyt voi mitään.

    Kotitallissa on 72'Cadillac Fleetwood Brougham.
    Neliovinen, täysin alkuperäinen. Toiset
    huomauttelevat siitä että miksi vanha 4-ovinen
    tolppa? Se nyt sattui tulemaan vastaan, ja
    mielestäni jonkun pitää hoivat myös sedaneita,
    eikä ainoastaan coupeja tai avoja.

    99' on BMW Z3 2,8 . Ostin sen vaimoni kanssa
    viime huhtikuussa, ja voisin sanao että siinä on
    auto josta pidän. Tosin on parempi pitääkin koska
    pankkineidiltä jouduimme pyytämään pienen lainan.
    Ymmärrät kai että tavallinen 18-vuotias
    amislainen ei em. autoa osta, joten ehkäpä olen
    siitä iästä jo päässyt yli?.

    Ja en ole saksarules-tyyppi, tai hauku
    japanilaisia riisipusseiksi. Minulle on aivan
    sama missä auto on tehty tai miten se on tehty
    tai kenelle se on tehty. Ainoastaan se ratkaisee
    minkälainen on lopputuote. Ja luonnollisesti em.
    autoissa on myös paljon hyviä puolia, mutta miksi
    mainita ne? Ne asiat ovat jo kunnossa, mutta
    virheistä pitää oppia ja niitä asioita pitää
    parantaa.

    Vaikka Mclarenin insinöörit luovat auton, on
    kuljettaja se joka tulkitsee insinööreille sen
    käyttäymistä. Tiedonkeruujärjestelmät eivät
    kykene kertomaan sitä, ovatko jarrut
    takapainoiset, miten auto ohjautuu mutkan eri
    vaiheissa, miten auto käyttäytyy
    kiihdytyksissä... Kuljettaja kertoo insinörille
    miten käyttäytymistä pitää muuttaa, ei niin että
    insinöörit sanovat millaisella autolla hänen
    pitää ajaa.

    Kokemus vs. tieto. Siinä on sellainen pari että
    jos haluaa väitellä kumpi on tärkeämpi, niin voi
    varautua siihen että keskustelu ei lopu ikinä.
    Kumpikin ovat tärkeitä, ja ilman toista ei tule
    toimeen. Eikä kumpikaan korvaa toista.

    Minusta on mukavaa arvostella autoja, ja kaikia
    teknisiä laitteita ja muitakin. Voin tehdä sen
    mistä vaan. Yksityiskohdat vaikuttavat
    kokonaisuuteen ja siksi ne pitää huomioida. Ja
    arvostelen auoja aina, en voi sille mitään. Kun
    ajan öistä tietä kotiin vertaan auton käytöstä ja
    kokeilen miten se reagoi erilaiseen tienpinnan
    kitkaan, miten tuuli vaikuttaa autoon ym. Tämä
    kaikki on auton arvostelua. Ei sen pidä olla
    julkista, vaan sekin arvostelua joka tapahtuu
    omassa mielessä.

    Sinun mielestäsi autoarvosteluissa ei voi käyttää
    mielipiteitä kriteereinä ja minun mielestäni ne
    ovat ratkaisevimmat. Kumpikin pitää omaansa
    oikeana. Kuitenkin haluaisin kysyä sinulta että
    valitsitko autoasi puhtaasti faktojen mukaan vai
    sekoititko pakaa myös omilla ajatuksilla? Millä
    autolla muuten ajat?

    Ja oletko ajanut Aerolla ja T6:lla? Kysyin sitä
    jo kerran mutta et vastannut.

    Olen ajanut sekä Aerolla että T6:lla,
    kummastakaan en juuri moitteen sijaa löydä. Toki
    voi puuttua lähinnä suunnittelufilosofisiin
    näkökohtiin jos ottaa vielä vertailu pohjaksi
    esimerkiksi MB:n ja BMW:n. Tosin tuossa nelikossa
    varmasti yhdestäkään autosta ei löydy
    perustekniikasta moitittavaa ja jos löytyy on
    syytä katsoa peiliin ja tunnustaa omat
    ennakkoluulot. Etuveto on erilainen kuin
    takaveto, luonnollisesti; saksalainen on
    erilainen kuin ruotsalainen, luonnollisesti;
    ruotsalainen on monikäöyttöisempi ja soveliaampi
    pohjoiseen, faktoidi eli mutu-juttu jonka toin
    faktan omaisesti esille.

    Itse asiassa kyseisestä kokoluokasta on tullut
    kaikki ajettua koska auton vaihto on käsillä.
    Täysin tyydyttävää en ole löytänyt hakemani
    ominaisuudet eivät vain löydy hintaluokassani.
    Suoralta kädeltä en moittisi isoista autoista
    muita kuin Omegaa, sen ajo-ominaisuudet eivät ole
    muiden tasolla, ero on selkeä, mutta toisaalta
    sekään ei ole huono. Mersu ja BMW ovat
    auttamattomasti hinnoitelleet itsensä ulos,
    sinänsä esimerkiksi 500-sarjan BMW:t ovat ihan
    mukavia pelejä. Oma johtopäätökseni on että alle
    250 000 mk hintaluokassa ei muita
    varteenotettavia vaihtoehtoja ole kuin saab ja
    volvo kun täytyy saada 3 lasta ja 2 aikuista
    tavarat kulkemaan. Näiden välillä taas tekniset
    erot ovat mitättömiä ja varsinainen valinta on
    tunne asia, toki esimerkiksi jälleenmyyntiarvolla
    voi spekuloida. Mutta esimerkiksi minun
    tilanteessani, jossa perheen isoa autoa pidetään
    likemmäs 10 vuotta ennen vaihtoa, on hoidolla
    suurin merkitys jälleenmyyntiarvoon.

    Eli ajettu ja kokeiltu on vaikka Aero ja T6 eivät
    kysymykseen tulekkaan.

    Tämän hetkinen perheen isompi auto on 9000CS.

    Edelliseen viitaten, valitsen auton tarpeeni
    mukaan. Tekniset faktat, taloudelliset faktat ja
    tilantarve karsivat joukon alkuunsa, mutta enpä
    mene väittämään että saab vs volvo valinta
    minulla olisi faktoihin pohjautuva, molemmilla
    merkeillä olen ajellut ja kummassakaan merkissä
    ei ole piirrettä joka estäisi valinnan, joten
    tunne pohjalta se lopulta menee.

    Autojen arvostelu tapahtuu paljolti
    tunnepohjalta, mutta silloin se pitää myös
    tunnustaa. Alustan ominaisuuksista voi olla
    montaa mieltä, mutta tietyn tyyppiseen autoon
    luonnostaan kuuluvat piirteet eivät ole moitteen
    paikka, mutta selkeät virheet ovat. Esimerkiksi
    jos ajetellaan muutaman vuoden takaista Vectraa
    niin aliohjautuvuus ei ole moitteen paikka, mutta
    etupyörien hyppiminen, joka rikkoo
    tasauspyörästön, on selkeästi suunnitteluvirhe.
    Samalla tavoin sisustuksessa voi hyvin kritisoida
    miten katkaisimet on sijoitettu päin p:tä ja niin
    edelleen, ergonomia ei ole pelkästään
    mielipidekysymys. Toisaalta taas sisustuksen
    materiaalivalinnan ovat, esimerkiksi Saabin
    sisutuksen kohdalla on hyvä edes yrittää ymmärtää
    muotoilijan lähtökohdat ja muotoiluperinne. Se
    edustaa omaa linjaansa ja ei sorru samoihin
    hörhöilyihin kuin muut. Muotoilun tyylisuunta ei
    voi olla puute. Aivan samoin kuin Palmun maalaus
    olohuoneen seinällä ei ole puute jos verrataan
    olohuoneeseen, jonka seinällä roikkuu Dali, se
    ainoastaan osoittaa erilaista makua (huonoa makua
    tosin tässä esimerkissä). Autojen mittoihin
    liittyvät asiat ovat osittain faktaa ja mutua,
    kapea takapenkki on kapea vaikka asian miten päin
    vääntäisi, tosin kaikille se ei ole olennaista;
    huonot jalkatilat on selkeästi todettavissa...
    näissäkin asioissa pitäisin mainitsemisen
    arvoisena selkeää poikkeamista kokoluokan
    yleisestä tasosta, kuten esimerksi Mondeo on
    selkeästi isompi kuin muut kokoisensa autot ja
    Omega taas pienempi.

    Äänestä

  • Jonne kirjoitti:

    sen pitäisi olla. Autoa valitseville pitäisi
    lehtien testien antaa ainoastaan pohjatietoa,
    joita voi sitten lisätä itse koeajolla saamiinsa
    tietoihin. Kuitenkin jokainen autoa ajava on
    yksilö ja yksilöiden mielipiteet vaihtelevat.
    Samoin jokainen testaaja on yksilö jolla on omat
    mieltymyksensä ja halunsa. Vertailutestithän ovat
    todellisuudessa vartailuhenkilöiden mieltymysten
    summa. Enkä nyt oikein tiedä onko se auto
    todellisuudessa paras jos se on keskimäärin
    paras. Ja lopullinen päätöshän tehdään aika
    pitkälti omien henkilökohtaisten mieltymysten
    mukaan.

    Toisaalta faktojen perusteella ei voisi mitata
    ajettavuutta, melua, sisätiloja, istuimia ym. Se
    kyllä vähentää "oman suosikin" nostamista, mutta
    kuitenkin. Toki ajettavuudesta voidaan antaa
    pisteet esim. ratakierroksen ajan peusteella
    mutta se miten se saavutetaan jäisi huomioitta.
    Samoin sisätilat, mittanauha ei todellakaan kerro
    kaikkea, kuten ei melumittarikaan.

    Lisäisin vielä sen että vaikka autotoimittajat
    ajavat myös paljon uusilla autoilla, ei se ole
    sama asia. Ihmismieli kun on monimutkikas, ja
    niin testaajilla kuin muillakin, on omat
    tarpeensa, mieltymyksensä ja suosikkinsa. Eikä se
    että jos ajaa viikon 10 nuoremmalla ja täysin
    erilaisella autolla kuin omansa, tee asioita
    helpommin havaittaviksi.

    on todella hyviä autoja Saab vain parempi :).

    Ei mutta autot ovat todella tasaväkisiä.
    Valintaan vaikuttaa lähinnä mielipide.
    Testeissähän Saab on useimmin voittanut, mutta
    mitä sitten? Jos pidät enemmän Volvosta niin
    silloin se on sinulle parempi.

    Mutta turha sitä Saabia on maanrakoon työntää,
    kun autojen erot ovat todella pienet. Toki T6
    kiihtyy hitusen nopeammin jne. Mutta ei se
    kaikkea kerro. Volvo on ääritilanteissa (luotan
    testeihin) parempi, mutta keskialueen tunto
    puuttuu. Kumpaa arvostaa on taas makuasia, joten
    valitseepa kumman tahansa tuskin tarvitsee katua

    Saabin kojelautaa on turha haukkua huonoksi, kun
    se on markkinoiden parhaimmistoa (mihin Volvonkin
    kuuluu). Tosin ulkonäöstä (siis kojelaudan) ei
    tarvitse pitää, sehän on taas makuasia.

    Esim. Itse valitsisin Saabin kojelaudan ja Volvon
    penkit

    Linkitin tähän viestiin ihan vain siksi kun en
    tiennyt mihin muuhunkaan.

    Äänestä

saab 9-5:n aero wagonin '02. miksikö? siksi, etten
jaksa lukea autovertailujen artikkeleita loppuun.
siksi, että aamulla töihin lähtiessä hymyilen kun
"pääsen" ajamaan pitämästäni autosta. se on
minulle ihan riittävä. se mitä muut pitävät
kyseisestä automerkistä tai -mallista, ei
kiinnosta. vandalismia ja muuta turhaa huomiota
välttääkseni poistatin aero merkin takaluukusta.

mussa on varmasti jotain vikaa vikaa vikaa vikaa
kun ajan täysin paskalla saappilla. noh, ei tarvii
tätä kommentoida (ei ollut tarkoitus aloittaa
flame-sotaa) ;).

Äänestä
  • Hienon autovalinnan olet tehnyt. Pidä siitä hyvä
    huoli, niin ostan sen sinulta 4-5 vuoden päästä:)

    Äänestä

Kyseinen päästömittaus oli tehty noin 80
Celsiusasteisella sisääntuloilmalla
(todennäköisesti jollain jäähdyttämättömällä
flektillä). Saabin insinöörit sanoivat, että
todellisissa olosuhteissa sisääntuloilma tuskin
ikinä ylittää 60 Celsiusastetta, joten ei ihme,
että moottorinohjausyksikkö
ryhtyy "puolustustaisteluun" moottorin
pitämiseksi ehjänä. Tuo "puolustustaistelu"
tarkoittaa sitä, että
moottorinohjausyksikkö "käskee" turboa toimimaan
pienemmällä paineella ja pakokaasut (jotka ennen
olisivat kulkeneet turbiinin kautta) "työnnetään"
pakoputken kautta luontoon.

Nyt sitten ihmetyttääkin, miten Teknikens Världin
toimittajat ovat mitanneet tehot testissä
olleista autoista. Nimittäin jotta
tehonmittauksesta saisi "mahdollisimman oikean",
täytyy huolehtia siitä, että auton ilmanotto
toimii kunnolla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että
auton eteen on laitettava riittävänkokoinen
flekti, jossa on viilennin mukana, jotta
testiolosuhteet olisivat mahdollisimman lähellä
todellista tilannetta (eli siis "luukuttaessa"
autoa esim. testiradalla). Kyseiset testit oli
tehty jossain testilaboratoriossa, eikä
luonnollisissa olosuhteissa.

Mitä tulee vielä tuohon testiin, niin omasta
mielestäni se oli sangen epäreilu Audille.
Audista ei oltu esim. mitattu tehoja (taisi olla
tehon mittaaminen kaikista neljästä vetävästä
pyörästä liian vaikeaa/mahdotonta toimittajille
testivälineiden puutteellisuuden vuoksi?), vaan
Audia oli arvosteltu testissä pikemminkin MUTU -
tuntumalta. Eli ei hyvä.

Myöskään testissä ei arvosteltu autojen jarruja
ja valoja, jotka ovat mielestäni tärkeät
turvallisuuskritteerit, jotka pitäisi testata
jokaisessa autotestissä. Valot sivuutettiin "olan
kohautuksella" siitä, kuinka Saabiin saa nykyään
Bi-Xenon valot, mutta niiden vaihtaminen itse on
kuulemma erittäin vaikeaa/mahdotonta. Eipä
puhuttu/mitattu niiden tehokkuudesta mitään
Volvon ja Audin valoihin verrattuna!

Lisäksi testissä puhuttiin ns. paskaa autojen
tavaratilojen koosta. Volvo oli testin mukaan
muka tilavampi, kuin Saab. Tavaratilojen
todellisen koon voi tsekata seuraavalta sivulta:

http://www.saabusa.com/home/US/en/95w_intro.xml

ja sieltä edelleen "Competitive Comparisons".

Valitsee autoksi esim. Saab 9-5 Aero Wagonin ja
vastapuoleksi Volvo V70T5:n, niin lukemat
näyttävät, että Saabissa on isompi tavaratila,
kuin Volvossa.

Kuten jo aikaisemmin tällä palstalla
mainitsinkin, niin jos autotesti olisi tehty
saksalaisessa autolehdessä, niin todennäköisesti
voittajana olisi ollut Audi. Nyt testi tehtiin
Teknikens Världissä, niin voittoon "oli saatava"
kaksi ruotsalaismerkkiä, ja saksalaismerkki
oli "jätettävä" viimeiseksi. Jos on vielä lukenut
aiemmin Teknikens Världin tai ruotsalaisen AM&S:n
testejä, niin lähes aina niistä on
henkinyt "kotiinpäin vetäminen" Volvon hyväksi.

Loppuen lopuksi testissä toimittajat
kuitenkin "diplomaattisesti" totesivat, että Saab
on yhtä hyvä auto, jollei parempikin kuin Volvo.
Olipa siinä diplomatiaa kerrakseen tuollaisen
testituloksen jälkeen "paikatakseen" Saabin
kilpeä (ironiaa).

Äänestä
  • ... edellinen Aero malli oli kait saasteettomampi
    samoilla kriteereillä mitattuina. Eikös sen
    saasteindeksi tuossa Teknikens Världin testissä
    mainittuna ollut 140:n tienoilla ja tämän uudemman
    205 vai muistanko nyt oikein (Volvolla 120
    jotain?). Kuitenkin vähän outoa, että uusi malli
    päästelee enemmän saasteita samoissa oloissa?
    Ainakin näin maallikon mielestä...

    On muuten mielenkiintoista, että nuo uudetkin
    Saabit kulkevat vähällä maantieajossa, mutta
    imevät sitten paljon kaupunkiajossa? Samaan
    malliin niin kuin mun vanha 900i ja nykyinen
    9000i. Mutta parempi niin, kaupungissa pääsee
    parhaiten fillarilla. Maantiellehän nuo vanhat
    Saabit on tehtykin.

    Äänestä

..sällejä :)

Onneksi tämä palsta on pysynyt asiallisena,
vaikka kaikenlaisia yrityksiä onkin ollut ja joku
niistä joskus vähän provosoitunutkin.

Jatketaan samaan rataan ja nautitaan autoilusta
vielä kun se on mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

9-5 2,3t kirjoitti:

Viimeisimmässä Teknikens värld lehdessä on
perusteellinen vertailu autoista: Audi A6 3,0 ,
Saab 9-5 Aero ja Volvo V70 T5. Kaikki autot
automaattivaihteistolla ja farmarimalleina.
Parhaana pidettiin Volvoa. Saabin moottorin
päästöpuoli oli katastrofi. Moottori antoi niin
hurjan huonon mittaustuloksen, että lehti pyysi
Saabia toimittamaan toisen auton testiin. Saab
lähetti auton ja kaksi insinööriä seuraamaan
uutta mittausta. Taas saatiin todella surkea
tulos. Vaikuttaa siltä, että Saab on nyt jäänyt
Turboissa Volvosta jälkeen, sillä myös
diselpuolella on Saab selvästi huonompi
viimeisten tietojen valossa. Muutoin Saab oli
ihan ok ja samaa luokkaa Volvon kanssa
lukuunottamatta hirvenväistökoetta, jossa Volvo
oli paras. Audi ei ihan pärjännyt samalle tasolle.
Viimeisimmässä Tulilasi lehdessä oli kuvia
uudesta Opelista ja Saabista. Näyttää siltä, että
Saabin ja Opelin ero on jatkossa vain samaa
luokkaa kuin Vauxhallin ja Opelin ero nykyisin.
Jopa kori on suurimmilta osin sama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu